Nimensä mukainen taideteos

Toissapäivänä mentiin huulikiiltolinjalla, mutta jatketaan sillä silti vielä tänäänkin. Yksi viimeaikaisista huulimeikkisuosikeistani löytyy nimittäin Missha.ee:stä saamieni meikkien joukosta.
Pidän monikäyttöisistä kosmetiikkatuotteista, joten eteläkorealaisen Misshan Glam Art Triple Lips -huulimeikkituote nousi heti suosikkieni joukkoon kun ymmärsin sen idean.
Triple Lips -nimi ei suinkaan lupaile triplaavansa huulien kokoa vaan sillä viitataan nimenomaan tuotteen monikäyttöisyyteen. Kevyenä ja jopa hieman viileänä lakkamaisena kerroksena huulille levittyvä tuote on nimittäin jälleen oikea aasialaisen kosmetiikan taidonnäyte. 
Yhden kerroksen kerrotaan jättävän huulille liptintiä vastaava pinta.  
Itse tosin olen aina onnistunut saamaan sävyä jo heti alussa huulilleni sen verran paljon, että lopputulos on hieman liian peittävä kevyeksi liptintiksi. (Sain kokeiluun sävyn TRD01, joka on puhtaan punainen.)
Kiilto näyttää jo yhdellä kerroksella todella freesiltä ja levittelyn voisi hyvin lopettaa jo siinä vaiheessa.
Jos levittelyä ei kuitenkaan malta vielä lopettaa, voi huulille hakea lisää lakkamaista kiiltoa lisäämällä tuotetta toisen kerroksen.
Nyt lopputulos on uskomattoman vinyylisen kiiltävä ja mehukas. Parasta on, että huulimeikki tuntuu edelleen huulilla kevyeltä ja lähes vesimäisen ohuelta.
Ja jos levittelyä ei vieläkään malta lopettaa, voi tuotetta kerrostaa huulille vielä kolmannen kerroksen erittäin peittävän, runsasvärisen, superkiiltävän ja todella kestävän lopputuloksen saamiseksi.
Nämä herkulliset punahuulet jättävät koko muun meikin varjoonsa jo siinä määrin, etteivät ne kaipaa kaverikseen oikeastaan mitään muuta kuin siistin meikkipohjan, huolitellut kulmakarvat ja hieman ripsiväriä.
Glam Art Triple Lips pysyy huulilla aivan loistavasti, tuntuu ihanan kevyeltä ja tahmaamattomalta kerrosmäärästä huolimatta sekä kaiken huipuksi se jättää huulet vieläpä kosteutetun tuntuisiksikin. 
Tässä on kyllä melkoinen taideteos huulituotteeksi!
Houkuttelisiko?
Missha Glam Art Triple Lipsillä on hintaa 14,90 euroa ja sen voi tilata itselleen Misshan verkkokaupasta.
Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Oih, ihastelin kuvia ja ajattelin, että hitto, taas joku useamman kymmenen euron tuote – mutta ei ! Kiitos vinkistä, menen tutkimaan sivuja…;)

  2. 6

    sanoo

    Oho, katselin myös, että tämä on joku hintavampi tuote pakkauksen perusteella, mutta sitten luin että tämä onkin Misshaa. Ainakin olen todella ihastunut Misshan BB-voiteeseen, pitääpä kokeilla heidän muitakin meikkejään! Todella hienoja otoksia muuten!

    http://highandlight.blogspot.fi/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *