New Love: Lancome Miracle Cushion

No niin arvon yleisö, tänään tuuletellaan sitten oikein kunnolla kuvatulvan keskellä! 
Arvatkaapas, kuka on nimittäin nyt kuukauden päivät fiilistellyt Lancomen uutta ”tyynymeikkivoidetta” eli Miracle Cushionia!
Ei ollut onnella kyllä rajaa, kun tämän näytekappale paukahti postiluukusta joulun seutuvilla blogin tuotekokeiluihin Lancomen toimistolta. On nimittäin ollut sen verran hyvää tavaraa, etten malta olla spoilaamatta postaustani kertomalla, että tämän kanssa elämä on ollut niin ensiluokkaisen ihastuttavaa, etten ole tahtonut enää edes palata muihin meikkivoiteisiin viimeaikoina. (Yritin kyllä, mutta palasin tämän luo välittömästi muistaen, miksi tästä niin pidin.)
Fiilistelin teille uutuutta viime vuoden puolella ennen sen käsiini saamista pohtien silloin, millaisen aasialaisten ihmetuotteiden vastineen Lancome on mahtamassa itselleen lanseerata. Ilokseni olen saanut todeta, että melkoisen loistavan!
Niille, joille tyynymeikkivoiteiden idea ei vielä ole tuttu kerrattakoon pikaisesti, että kyseessä on aivan uudentyyppiseen pakkausmuotoon pakattu nestemäinen meikkivoide.
Meikkipuuterille tyypilliseen rasiaan pakattu tuote kätkee tiiviin välikantensa alle salaisuuden, jota myös meikkivoiteella kyllästetyksi tyynyksi kutsutaan.
Tuo reikäisenhuokoinen pinta on tosiaan sieni, johon meikkivoide on imeytetty ja josta se tuotteen vipalla annostellaan iholle. 
Ja täytyy sanoa, että tässä tuotteessa todellakin on nimensä mukaisesti sitä taikuutta!
Aina ei ole hyvänassupäivä: iho näyttää samealta ja saattaa punoittaa silmänalusten huutaessa väsymystä. Lisää unta tai edes meikkiä, kasvot anovat.
Toivon meikkipohjaltani tasoitusta, mutta sen ei tarvitse olla paksu tai peittävä. Tahdon tasoittaa ihonsävyäni kevyesti, mutta silmänalusille olen valmis käyttämään erillistä, peittävämpää tuotetta. Muualla kasvoilla toivon, että tuote tuntuisi ohuelta, levittyisi iholle kevyenä, tasoittaisi kevyesti ja pysyisi kasvoilla hyvin.
Aloitetaanko niillä erityiskiitoksilla heleydestä, joka ensinnäkin näkyi iholla ennen puuterointia kauniisti?
Sopivassa valaistuksessa meikkipohja todellakin kuulsi kauniina ja freesinä! (Pahoittelen hassua valaistusta näissä kahdessa ylläolevassa kuvassa, mutta en saanut hohtoa muuten näkymään kameralle.)
Vaikka pidän heleästä pohjasta, tykkään silti viimeistellä sen puuterilla rasvattoman näköiseksi. Pidin tässä pohjassa kuitenkin siitä, kuinka kauniisti tämä oli iholle asettunut ja kuinka freesiltä se puuterinkin kanssa näytti.
Tuote levittyi iholle todella ohuena tasoittaen sävy juuri sen verran kuin tarvitsin, mutta ollen ehdottomasti edelleen enemmän kevyestä puolipeittävä kuin täyspeittävä. Pakkauksen mukana tullut vippa oli aivan täydellinen pohjan levittämiseen ja auttoi pyyhkimään pohjan iholle tasaisen heleänä ja kauniita.
Saadessani tuotteen testiin ei saatavilla ollut minulle täysin oikeaa sävyä, mutta iholleni hitusen liian tumma sävy numero 02 kelpasi myös. Ajattelin, että pääsisinpähän ainakin fiilistelemään tuotetta ennakkoon. 
(Tässä kuvassa kasvoilla on lisättynä jo hieman aurinkopuuteriakin.)
Vaan enpä arvannut, että kiintyisin siihen niin, että mielummin häivyttelisin sitä epätoivon vimmalla leukapielistäni kadoksiin ihan vaan voidakseni käyttää tuotetta joka päivä!
Ennen kaikkea ihastuin ohuen pohjan kestävyyteen iholla. Käytettyäni tuotetta pävittäin pari viikkoa menin kokeilemaan toista meikkivoidetta, jota olin tätä ennen tyytyväisenä käyttänyt jo jonkun aikaa. Yllätyksekseni en kuitenkaan ollut enää ollenkaan tyytyväinen tuohon tuotteeseen ja palasin seuraavana päivänä välittömästi takaisin Miracle Cushioniin.
Muutamana päivänä yritin myös kokeilla kiireessä syksyn ajan kiireisten aamujen suosikkimeikkituotteenani ollutta Cliniquen Almost Powder Makeupia -ihan vaan todetakseni, ettei sekään kestänyt läpi päivän ihollani yhtä kauniina kuin tämä, vaikka se olikin ennen ollut suosikkini.
Eli kävipä tässä nyt sitten vahingossa niin, että jo entuudestaan loistavia meikkipohjia valmistanut Lancome onnistui jälleen luomaan ihanuuden, joka on täydellinen jatkumo merkin muille loistaville meikkipohjille. (Jos olet kuitenkin enemmän peittävän Teint Idole Ultra 24H -meikkivoiteen ystäviä, saattaa tämä tuote tuntua makusi liian kevyeltä.)
Ja niin, lohdutuksen sananen niille, jotka ovat huolissaan tuotteen hygieenisyydestä: EU:n kosmetiikkalainsäädäntö vaatii, että kosmettisen tuotteen on pysyttävä käyttäjälleen turvallisena elinkaarensa ajan ja esimerkiksi tämän pakkaus lupaa, että tuote säilyy avattuna 12 kuukautta. Tämä siis tarkoittaa, että oletettavissa olevalla käytöllä tuotteen tulisi pysyä hyvänä käyttää vähintään sen kaksitoista kuukautta ja kun kyseessä on näin isossa mittakaavassa tuotteitaan myyvä merkki, on tuota hyvän hygieniatason ylläpysymistä varmasti testattu, testattu ja testattu ja otettu huomioon sekin, kuinka harvoin ihmiset meikkivippojaan pesevät. Älkää siis huolehtiko, tuote on varmasti hygieenistä käyttää! 
Tämä bloggaaja ainakin käyttää onnellisena ja täysin tyytyväisenä tuotettaan ja uskon, että minun on varmasti pakko käydä hankkimassa käsiini tämän vaalein sävy 01 Porcelaine, sillä niin syväksi rakkauteni tätä kohtaan on kehittynyt! Saanko kuitenkin intohimoplussat siitä, että olen ollut valmis liikkumaan vaikka vähän väärän sävyisessä meikkivoiteessa vuoksenne voidakseni ihan oikeasti kertoa, millaiset fiilikset se on minulle käytössä aikaan saanut?
Ajattelitteko te kokeilla tämän Lancomen uutuuden?
Lancome Miracle Cushion -uutuusmeikkivoiteella on hintaa n. 53 euroa. Lisätietoja tuotteesta Lancomen kotisivuilta. Tuote saatu L’oreal Finlandilta.
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Made in Korea, lukee pakkauksessa! 🙂 Olen harkinnut Etude Housen cushion-meikkivoiteen tilaamaista, mutta mietin, kuinka vaalea se vaalein #1 on…
    Jos länsimaisten meikkivoiteiden haasteena on tummuus, Aasian kosmetiikan kanssa voi olle päinvastainen ongelma..

  2. 2

    sanoo

    Mielenkiintoista, mutta korealaisia cushioneita käyttäneenä pitäydyn niissä 😀 Hintansa, sävyjensä ja muine mukavuuksineen paljon sopivampia mun lompakolle ja iholle 😀

  3. 3

    sanoo

    Tämä on kyllä hyyyvin mielenkiintoinen uutuus! Sain tänään itekin pienen näytteen myyjättäreltä, ja eiköhän se heti huomenna mene kokeiluun 🙂 Jännää nähdä, miten toimii rasvanahallani 😉

  4. 4

    sanoo

    Voi hyvä isä! Tätä on kyllä pakko testata. Armanin meikkivoiteeseen oon nyt ihan täysin myyty mutta tässä on nyt jotain mikä huuta sä haluut mut, sä haluut mut ja heti! 😀

    • 5.1

      sanoo

      Juu, tällä viikolla olisi pitänyt tulla kauppoihin ja ainakin keskustan Stockalta bongasin jo. 🙂

  5. 8

    sanoo

    Miksimiksimiksi se on noin kallista ! :'D älyttömän hyvännäkönen pohja kyllä, pakko päästä kokeilemaan ! 🙂

  6. 10

    sanoo

    Minun iholleni ei ainakaan Teint Idole Ultra 24H -meikkivoiteen vaaleinkaan sävy ollut aivan oikea. Kauhistuin pari vuotta sitten, kun koko talven kyseistä meikkivoidetta käytettyäni huomasin kirkkaassa kevätauringossa sävyn olevan iholleni aivan liian tumma ja jotenkin kellertävä.

  7. 11

    Nipsuu sanoo

    Itselläni on häät elokuussa, ja olen ollut aikeissa mennä meikkivoideostoksille. En taida kuitenkaan päätyä tähän, vaan tuohon teint idoleen, itselläni kun on vähän enemmän peitettävää…
    Meikkipohjista puhuttaessa, osaatko sanoa siitä Lumenen uudesta (?) meikkipuuterista mitään? Millainen on esimerkiksi tuohon cliniqueen verrattuna :)?

    • 11.1

      sanoo

      Minäkin valitsisin kyllä häämeikkiin Teint Idolen. Ja onnea jo tulevalle morsiamelle! 🙂

      En ole valitettavasti ehtinyt kokeilla kasvoille Lumenen uusinta meikkipuuteria, eli en osaa sanoa yhtään. Vaikutti Cliniqueta paksummalta kyllä käsituntumaltaan, mutta en osaa oikein muuta vielä sanoa. :/

  8. 12

    sanoo

    Memeboxissa tuli tämmöinen korean ihme, ihan samannäköinen purkki, väritys oli vain valkoinen ja merkki tietenkin eri, hinta tosin oli melkeinpä sama.
    En meinannut aluksi saada sitä auki, kun ihmettelin mistä oikein on kyse 😀 Veikkaan, että se on liian tumma miulle, en osaa koreaa, niin en tiedä sävyä..

  9. 14

    Anonyymi sanoo

    Voi harmi, että juuri Lancomelta on tällainen ihanuus. Itse kun välttelen kaikkia merkkejä joita Loreal tekee, koska Nestle omistaa Lorealista lähes neljänneksen. Ja Nestle on täysin boikotissa ollut jo monta vuotta. Ja Loreal on ilman Nestleäkin ahneelta tuntuva suuryritys. Loreal Paris tuotteita aiemmin kokeilleena olin lähes aina pettynyt. Tietysti Lancome on eriasia ja kallis sellainen mutta raha ei ole yleensä este mikäli tuote on loistava. Sen sijaan moraali on este. –HT–

  10. 15

    Anonyymi sanoo

    Moikka! Näin lehdessä artikkelin Cosmethics-sovelluksesta, jonka avulla voi tarkistaa kosmetiikkatuotteiden sisällön viivakoodin avulla ja sovellus varoittaa jos tuotteessa on ongelmallisia ainesosia. Oletko kuullut kyseisestä sovelluksesta? Herättääkö mitään mielipiteitä? 🙂 Minä esimerkiksi skannasin Aqualan L perusvoiteeni ja kuulemma purnukan sisältämät parabeenit ovat kyseenalaisia aineita 😮 Ps. Kiitos mahtavasta blogista 🙂

    • 15.2

      sanoo

      Herättää ja paljon! 😀 Inhoan jo valmiiksi sovellusta, joka lietsoo hysteriaa yksittäisiä kosmetiikan ainesosia kohtaan ilman virallisia perusteluja. Esimerkiksi jokainen kosmetiikkatuotteita formuloiva kemisti jolta olen kysellyt (Suomessa ja Lontoossa) toivoi kovasti, että kuluttajat lopettaisivat parabeenihysterian, sillä ne ovat olleet tähän mennessä heidän mielestään turvallisimpia ja vähiten allergisoivia säilöntäaineita ja on sääli, että niitä on jouduttu kuluttajien hysterian vuoksi korvaamaan aineilla, jotka ovat allergisoineet ihmisiä.

      En ole tutustunut sovellukseen, mutta pitäisi varmasti ihan uteliaisuuden vuoksi. Kiitos siis vinkistä! 🙂

      Sillä välin luettavaksi tämä: http://www.ostolakossa.com/2014/11/inside-industry-7-lets-ban-it.html

    • 15.3

      sanoo

      Toivoisi myös valmistajilta selkärankaista reagointia eikä jokaisen hysteerisen trendin mukaan juoksemista. Tiedottamista, kiitos, enemmän kuin sokeaa asiakasten kalastelua… Jotkut kuluttajat valitsevat mieluummin sen parabeenivaihtoehdon, joten suotakoon se meille.

    • 15.4

      Anonyymi sanoo

      Vaikutti kyllä turhan mustavalkoiselta ajattelulta omastakin mielestäni kun luin mitä mahdollisia "kamaluuksia" parabeenit voisivat aiheuttaa sovelluksen mukaan. Listalla oli muun muassa rintasyöpää O_O Ihan hauska tämä sovelluksen idea mutta ehkä yksittäisten ihmisten mielipiteet näkyvät turhan selvästi.

    • 15.5

      sanoo

      Tutkin sovellusta nyt niin kunnolla, että päädyin tekemään siitä videopostauksen, jonka julkaisen myöhemmin. 🙂

    • 15.6

      Anonyymi sanoo

      Itse olen kosmetiikkamyymälässä töissä ja meillä heräsi ainakin sellainen kysymys, että miten pysyvät kaikkien tuotteiden kanssa ajan tasalla, jos esimerkiksi tuotteen inci muuttuu.. Ei riitä että kerran lisää tuotteen tietokantaan.

  11. 16

    Anonyymi sanoo

    kokeilisin jos ei olisi noin epäopiskelijaystävällinen hinta! 😀

    tyhmä kysymys, mutta miten se vaikuttaa tuotteeseen, että se on pakattu tuohon tyynyyn? eikö siinä mene itse tuotetta enemmän hukkaan kuin jos tuote olisi vain tavallisessa pakkauksessa, ja eikö se itse tavara eli meikkivoide ole samaa, tulipa tyynystä tai pullosta? 😀 pitäisikin lueskella sun blogista vinkkejä edullisempiin, hyviin meikkivoiteisiin – niistäkin olet varmaan kirjoittanut? olen ollut koko aikuisikäni lily lolo -käyttäjä mutta viime aikoina on tullut hinku palata nestemäisiin tuotteisiin 🙂

    • 16.1

      sanoo

      Koostumuksesta on tehty erityisen ohut ja kevyt ja näin sen saa levitettyä mukanatulevalla sienellä hyvin. Jos tuotetta yrittää levittää vaikkapa sormin yms. ei lopputulos ole ollenkaan niin hyvä, eli näin pakkaamalla käyttäjä myös levittää sen oikein. Lisäksi tämä on nestemäinen meikkivoide, jonka pakkausta on helppoa ja kevyttä kantaa mukana painavan lasipullon sijaan. En siis koe, että menisi hukkaan yhtään. Sienestä voi varmasti puristella meikkiä irti varsin pitkäänkin. 🙂

      Ja älä huoli, uskon kyllä, että edullisemmat merkit tulevat pian perästä. On vain ajan kysymys. 🙂

    • 17.1

      sanoo

      Makuasia: itse en voi sietää, jos meikkipohja tuntuu yhtään miltään muulta kuin puuterisen mattaiselta ja täysin rasvattomalta käsin koskiessa. 🙂

  12. 19

    sanoo

    Tavallinen keittiön pesusieni ja kellertava sävy, jopa se vaalein. Ja 53 euroa, ei kiitos.
    Vastaava tuote AMORE PACIFIC:ilta (valmistetaan samalla tehtaalla), ihan kaksonen maksaa tasan 2 kertaa vähemmän ja nätti vaalea sävy löytyy..

  13. 20

    sanoo

    Vaikuttaa ihanalta uutuudelta, mutta luulen ettei tämäkään mulle sovi. Lancômen meikkivoiteet kun tummuvat ihollani tosi paljon 🙁

  14. 21

    Anonyymi sanoo

    Minulla on myös Lancomen meikkivoiteista se kokemus että mikään sävy ei ole sopiva, kaikki liian tummia/keltaisia.Muuten voisi olla mielenkiintoinen kokeilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *