Ne 65 minuuttia, joina heräsin taas eloon

Perjantaina oli aivan mahtava päivä. Paikallista aikaa klo 19:43-20:48 välisenä aikana elämäni koki nimittäin suuren mullistuksen.

Minulla on viime kuukausina ollut melko paljon kiirettä ja vähän jopa stressiä enkä ole aina ehtinyt nauttia kosmetiikastakaan niin suurella antaumuksella kuin joskus ennen. Minulla oli jo muutaman viikon ollut joka ilta todella laiska olo enkä ollut saanut aikaiseksi kirjoitella postauksia normaalilla innolla. Lykkäsin hommaa jatkuvasti ja muutenkin viime aikoina oli tuntunut, etten ollut kokenut sellaista mieletöntä kosmetiikkaekstaasia erilaisia tuotteita fiilistellessä (Kardashianin hiustuotteita lukuunottamatta!) kuten ennen saatoin kokea. Halusin vain vetäytyä sohvalle ja tuijottaa apaattisena Netflixiä. ”Oliko minulla edes kotona mitään kivaa kosmetiikkaa, josta voisin kirjoittaa?” mietin katsellessani sinne kertyneitä, postailua odottavia tuotekasoja.

Tulin perjantai-iltana töistä kotiin ja huomasin, että postissa odottaisi paketti. Mietin, jaksaisinko edes hakea sitä heti vai hakisinko sen joskus myöhemmin.  Päätin skarpata, sillä voisin samalla ostaa vaikka sen sipsipussin piristämään iltaani siellä sohvannurkassa.

Paketti oli melko iso ja tajusin sen kyljen tekstien perusteella sen liittyvän Beautyblenderiin. Yritin repiä sitä auki jo kotimatkalla onnistumatta siinä. Olin niin innoissani, että jopa hölkkäsin osan matkasta kotiin ihan vaan päästäkseni avaamaan paketin nopeammin. (Mekko päällä balleriinoissa hölkkäävät ja Chanelin-pikkulaukkua kantavat hölkkääjät ovat yksi koomisimmista urheilijoiden ryhmästä, joita itse tiedän.)

Fiilis - 1

Kun avasin paketin (klo 19:43) ihan oikeasti pompin riemusta, sillä PR-toimisto oli yllättänyt minut aivan mielettömillä jutuilla, joita en kaikkia todellakaan ollut osannut odottaa. Olin aivan fiiliksissä. Hypistelin tuotteita ja aloin availla niitä innosta kiljahdellen. Halusin heti kokeilla kaikkea!

Fiilis

Paketissa oli Beautyblenderin uusi Liner.dersigner, jonka avulla silmienrajauksesta pitäisi tulla helppoa ja nopeaa. Testasin tuotetta välittömästi luoden molempiin silmiini erilaiset rajaukset. Vedin homman överiksi. Kokeilin tuotetta huulillekin vetäen homman vieläkin enemmän överiksi. Kikatin innoissani.

Fiilis

Avasin kiiltoa poistavien Blotterazzi-lappujen pakkauksen ja töpöttelin niillä heti nenääni. Nauroin psykoottista naurua ollessani niistä niin täpinöissäni.

Fiilis

Silittelin suloista Beauty.blusher-poskipunasientä ja ryntäsin kastelemaan sen. Töpötin sillä poskipunaa iholleni hurmiossa – ihan vähän liian paljon, koska olin niin fiiliksissä siitä.

Blendercleanser

Ryntäsin pesemään töpöttimen Liquid Blendercleanserilla ja huudahdin tuotepakkauksen pumppumekanismista hurmioituneena.

Fiilis

Ihastelin mukaan pakattuja söpöjä Nano Invisibobbleja ja tein niillä heti trendikkään puoliponnarinutturan, jollaista en ole koskaan ennen kokeillut, mutta jollainen kaikilla trendikkäillä ruotsalaisilla työkavereillani on lähes joka päivä.

Fiilis

Halusin äkkiä kokeilla paketissa tullutta MakeUp Eraser -liinaa. Huomasin kauhukseni, että se pitäisi konepestä ennen ensimmäistä käyttökertaa. Ryntäsin hakemaan kasan sukkahousuja pesupussiin ja heitin ne yhdessä liinan kanssa pikapesuohjelmaan voidakseni kokeilla liinaa mahdollisimman pian. En ole koskaan ennen katsonut pesukoneen edessä, miltä pyykinpesuohjelma käytännössä näyttää, mutta tuon reilun vartin seurasin sitä silmä kovana odottaen, että saisin liinani äkkiä kokeiluun. (Myönnän silti, että olen kyllä löytänyt viimeaikoina Netflixistä katsottavakseni pikapesuohjelmaa parempiakin ohjelmia.)

Fiilis

65 minuutin ajan säntäilin pitkin asuntoa ollen aivan fiiliksissä kaikista kokeilemistani tuotteista. Olin innoissani paitsi tuotteista myös ennen kaikkea siitä, että olin löytänyt taas sen tunteen, joka oli jo hetken ollut kateissa. Se tuntui uskomattoman hyvältä.

Oli ihanaa löytää se häipymään päässyt into ja fiilis. Se sellainen ”OHMYGOOOOODMÄENKESTÄTÄÄONNIIIINIHKU”-tunne. Se fiilis, että kotona on niin monta ihanaa tuotetta, joista haluan teille kertoa, etten tiedä, mistä niistä malttaisin aloittaa bloggaamisen ja miten päin niiden kanssa olisin.

Överiksihän se meni, mutta hyvältä tuntui.

Suokaa anteeksi. Postaukseni tarkoitus ei ollut fiilistellä, mitä tuotteita minä sain vaan kertoa, mistä kaikista tuotteista en malta odottaa pääseväni teille postaamaan. Yksi maailman parhaista fiiliksistä on nimittäin olla aivan innoissaan siitä, mitä saa tehdä.

En ole enää aikoihin miettinyt tuotteita kokeiluun saadessani, että mitä minä haluaisin itse käyttööni vaan mietin aina, mistä minä haluaisin teille postata. Olin juuri töiden kautta erään tuotemerkin koulutuksessa, jossa saimme valita muutaman tuotteen itsellemme. Kollegani katsoivat valintojani ja minua hassusti kertoessani, etteivät ne itseasiassa olleet niitä tuotteita, joita itse henkilökohtaisesti kaikkein eniten himosin, mutta näistä tuotteista postaisin blogissani lukijoilleni suurimmalla innolla.

Olen yhä aivan fiiliksissä ja innosta piukeana. Paitsi että PR-toimistolle kuuluu kiitos siitä, että sain tuotteet kokeiluuni ja teille esiteltäväkseni menee sinne ennen kaikkea kiitos siitä, että sisäinen kosmetiikkaintoilijani on herätetty eloon kenties innokkaampana kuin koskaan. Joskus se on pienestä kiinni.

Palataan näihin kaikkiin ihanuuksiin pian tarkemmin. En malta odottaa, että saan vaahdota näistä (ja aika monesta muustakin kotoani nyt  viikonlopun aikana sitten kuitenkin löytyneestä tuotteesta) teille kunnolla!

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Oon eleveniä vilkuillen aina haaveillu merkin tuotteista mutta toistaseksi aina jäänyt ostamatta kun kokonaishinnaksi tulisi aika paljon. Olis itsekkin kiva saada joskus postista yllätyksiä…

    Kivat överi meikit 😀

  2. 3

    Johanna sanoo

    Voi! 😀 Blogistasi tulee aina niin superhyvä mieli, nauroin ääneen lukiessani tätä. Aito innostus välittyy aina ruudun toiselle puolelle, ai että miten tykkään jutuistasi! 🙂

  3. 4

    Sara S. sanoo

    ”Nauroin psykoottista naurua ollessani niistä niin täpinöissäni.”

    😀 tuli mieleen se video missä se nainen nauraa chewbacca(?) naamio naamassa ( jos joku ei tiedä niin googlettaa)

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *