Nauru pidentää ikää

Jos minulla olisi oma kosmetiikkatuotesarja, olisi se taatusti täynnä hauskoja ja leikkisiä pakkaustekstejä, tuotekuvauksia ja käyttöohjeita. Jo tuotteiden nimetkin laittaisivat hihityttämään!

Koska minulla ei sellaista kuitenkaan ainakaan vielä toistaiseksi ole, joudun siis tyytymään hihittelemään muiden nokkelille tuotteille ja teksteille.
Yksi merkki, jonka tuotteet jaksavat hihityttää minua on Anatomicals, joiden käsisaippua päätyi minulle töiden kautta. Vaikka yleensä rakastankin minimalistisia pakkauksia ja vaisumpia värejä, oli tämä pakko ottaa lavuaarin reunalle käyttöön jo ihan sen vitsikkäiden pakkaustekstien vuoksi.

Käsisaippuana tuote on ollut mukavaa perustavaraa, joka on pessyt kädet puhtaaksi tuntumatta liian kuivattavalta. Sisältönsä puolesta lupsakka kaveri ei siis ole varsinaisesti eronnut kilpailijoistaan, mutta koska sen pakkauksen läpitavaaminen herättää jo sen verran hilpeyttä, on sitä ollut mukava silti käyttää.

Tämä ei siis ollut tuote, jonka tulisin ostamaan yhä uudelleen ja uudelleen sen loistavan sisällön vuoksi, mutta ehdottomasti tuote, jonka voisin antaa jollekin lahjaksi sen käytönnöllisyyden ja minun huumorintajuuni uppoavan pakkauksen vuoksi. (Pidän ihan erityisesti tuosta Kierrätysmiehestä, joka tukee ja kierrättää sinut, jos et itse kierrätä pakkausta.)

Muita, jotka rakastavat leikkisiä kosmetiikkatuotteita?
Kommentit
  1. 2

    Anonyymi sanoo

    Hah, hauska 😀 ja toi kuva tuossa kyljessä viimeisessä kuvassa :D. Aussienkin putiloissa on jotenkin hauskalla otteella kerrottu mitä ne sisältää 🙂

  2. 3

    Ansku sanoo

    Ainiin mullahan itelläni oli tälläinen vessan käsisaippuana muutama vuosi sitten, ostin sen ihan vain pakkauksen vuoksi ja täytin sen tyhjennyttyä aina haluamallani käsisaippualla. Alkuperäinen saippua ei mielestäni ollut mitenkään ihmeellistä tai ihanan tuoksuista, mutta pakkaus kyllä kiva.

  3. 4

    kynsieläin sanoo

    Hauska idea! Sitä vaan ei suositella, että vesistöön päästetään antibakteerisia aineita (tässä tapauksessa triclosan), koska ne osaltaan aiheuttavat bakteerien muuntumista antibiooteille resistenteiksi. Tuon tiedon myötä esim. Suomessa vastaavat poistettiin aikoinaan myynnistä, mutta en tiedä onko EU päästänyt ne takaisin myyntiin. Ihminen tarvitsee bakteereja, jotta immuniteetti vahvistuu eikä ihmisessä ala kehittyä autoimmuunisairauksia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *