Myymälästä lehden toimitukseen

Kerroin teille viime talvena, että pääsin kokeilemaan työharjoitteluni kautta työtehtävää, jonka olin ajatellut olevan se ultimaattinen unelmatyöni. Pääsin Cosmopolitan-lehteen kauneusharjoittelijaksi ja  olin ajatellut, että aikani menee lähinnä kaappeja siivotessa ja kahvia keittäessä, mutta itseasiassa pääsin suoraan tuottamaan sisältöä lehteen ja Cosmopolitanin verkkoyhteisöön. 

Kun olin teini-iässä, aloin haaveilla, että minusta tulisi isona naistenlehden kosmetiikkatoimittaja. Tietäisin, mitä kosmetiikkamaailmassa tapahtuu ja olisin kaikesta kärryillä. Ajatus kuulosti mahtavalta.
Aloitin kuitenkin varovaisesti työt kosmetiikan maailmassa isojen tavaratalojen kosmetiikkaosastoilla yksittäisen firman konsulenttina. Halusin tietää kaiken edustamastani sarjasta ja sen tuotteista sekä yrittää vieläpä pysyä kärryillä ympärilläni myytävien muidenkin merkkien tuotteista ihan vaan oman uteliaisuuden ja hyvän asiakaspalvelun vuoksi.
Ajattelin, että voisin tietää ja oppia tuotteista vieläkin enemmän siirtymällä pois yksittäisen tuotesarjan alta ja tekemällä töitä kosmetiikkamyymälässä. Nyt pääsin kouluttautumaan monista muistakin merkeistä, oppimaan miltä sarjalta löytyvät parhaat mitkäkin tuotteet ja kokeilemaan hieman kaikkea.
Kosmetiikkamyymälän valikoima ei kuitenkaan aina ollut ihan niin laaja kaikkien merkkien osalta kuin tavaratalon kosmetiikkaosaston ja yhtäkkiä myymälässä huomasikin olevansa hieman yksin ilman ympärillä viliseviä ja eri sarjojen tietopankkeina toimivia konsulentteja. Nyt ei aina voinutkaan kysyä välittömästi, kun jokin askarrutti mieltä ja tiedot olivat vain silloin tällöin paikanpäällä vierailevien edustajien ja koulutuksien sekä satunnaisesti sähköpostiin tippuvien tiedotteiden varassa. Käsitykseni siitä, mitä merkkien valikoimiin periaatteessa kuului oli laajentunut ja kiitos monipuolisen asiakaskunnan opin jatkuvasti uutta etsimällä erilaisiin tuotekysymyksiin vastauksia, mutta yhtäkkiä en enää tiennytkään tarkasti, mitä uutta oli tulossa ja mitä taas poistumassa valikoimista.
Siirryin pienestä myymälästä töihin laivalle. Tuotevalikoima oli suurempi, asiakkaita oli enemmän ja sarjojen konsulenttejakin oli paikalla useammin, eli kysyäkin saattoi kun jokin askarrutti. Ja jos jokin asia mietitytti ihan erityisesti, saatoin kosmetiikkamyymälän assarin pestiä hoitaessani myös helposti laittaa ihan suoraan sähköpostia maahantuojille tai valmistajille. Firmoilta  tuli myös valikoimalistoja, joista saattoi nähdä poistumassa olevien ja uutena tulevien tuotteiden nimiä ja hommasta oli helpompaa pysyä kärryillä.
Ongelmana oli kuitenkin, että tax free -valikoima saattoi olla erilainen kuin maissa myytävä valikoima eikä enää ollutkaan itsestäänselvää, mikä tuote oli oikeasti lopetettu ja mikä vaan jäänyt meidän laivamme tai ylipäätään vain tax free -myymälöiden valikoimista pois. Maissa oli itsestään selvää, että kun hyllyyn pamahti uusi ripsiväri osasi edustaja kertoa, mikä lähti sen alta pois (kalusteissa kun on vakio määrä paikkoja ja uuden tuleminen tarkoittaa lähes väkisin jonkun vanhan vastaavan tai aivan toisenlaisen tuotteen poistumista). Nyt edustaja saattoi vaan katsella minua huulipyöreänä kysymykseni esitettyäni ja todeta, että eikai mikään poistunut, en minä tiedä. Tai jos kysyin, onko jotain tuotetta ylipäätään olemassa totesivat lähes kaikki kontaktini, etteivät ole varmoja, sillä he eivät ole yhteydessä maapuolen valikoimiin. Jälleen tuntui hieman, että vaikka periaatteessa resurssit tietää enemmän olivat yhä suuremmat, ei merkin omasta absoluuttisesta valikoimasta voinut olla varma kuin oman laivansa osalta, jonka sisäisessä pienessä kosmetiikkakuplassa eli.
Kun jäin opintovapaalle ajattelin, että on ihanaa saada viettää paljon aikaa postauksia näpytellen ja tuotteista kirjoitellen. Päivien, viikkojen ja kuukausien kuluessa kuitenkin tajusin, että vaikka sähköpostiini putoili tiedotteita ja kotiin kuskattiin paketteja aloin etääntyä kosmetiikan myyntityöstä. Enää en ollutkaan varma, olisiko joku tietty huulipunalaatu yhä valikoimissa tai miltä merkiltä löytyisi vaalea meikkivoiteen sävy. Oli helpottavaa palata kesäksi töihin laivalle ja yrittää taas saada kiinni siitä, mitä kosmetiikkamaailmassa tapahtui. Tuntui, että yleissivistykseeni oli ehtinyt tulla hetkellinen aukko.
Kun sitten opiskelujeni kautta pääsin lähemmäs sitä suurimmaksi kuvittelemaa unelmaani ja seuraamaan harjoittelijana, millaista kosmetiikkatoimittajan työ voisi olla tajusin, että mitä lähemmäs olin asiantuntevuuttani yrittänyt pyrkiä, sitä etäämmälle olin siitä jossain määrin joutunut.
Yhtäkkiä olin täysin irti myymäläympäristöstä. En saanu asiakkailta kimmokkeita metsästää tietyn sävyisiä tuotteita enkä enää voinut pienellä katselemuksella kerrata, millä kaikilla merkeillä olikaan valikoimissaan tällä hetkellä vaikkapa automaattimekanisminen huultenrajauskynä. Sähköpostiin sateli merkkien tiedotteita, mutta kaikissa niissä puhuttiin vaan tulevista uutuuksista. Jos halusin tuoda esiin  jonkun vanhemman tuotteen en enää voinutkaan olla varma, onko se yhä valikoimissa. Mitäs jos sanoisin jonkun ripsivärin olevan hyvä ja haluaisin sen lehteen ja sitten se olisikin juuri jäänyt valikoimista pois?
Olin luullut, että jokainen kosmetiikkatoimittaja saisi sähköpostiinsa jatkuvasti päivitettyjä listauksia eri merkkien Suomen tuotevalikoimista, sillä sellaisiahan minulle oli myyntityössänikin kokoajan eteeni tupsahdellut. Näitä kuitenkin läheteltiin kuulemma vain varsinaisille asiakkaille (yrityksille) eikä minulla ollutkaan käsissäni merkkien tuotesortimentteja. Miten minä voin nyt olla varma? Tunsin oloni avuttomaksi. Pitääkö kaikesta oikeasti kysyä sähköpostitse firmojen yhteyshenkilöiltä? Onko tämän oikeasti oltava näin hemmetin hankalaa koko ajan?
”Tee juttu, jossa on seitsemän viininpunaista huulipunaa. Uutuuksien joukossa saattaa ehkä olla konttorilla jotain, mutta muista täytyy sitten tilata kuvausnäytteet.” Kun seisoo keskellä kosmetiikkamyymälää on yleensä helppoa etsiä seitsemän kuvaukseen sopivaa huulipunaa, mutta entäpäs kun istuu toimistossa tietokoneen näytön edessä ollen etupäässä sen armoilla? Mistä edes aloittaisin työni? Muistaisinko nähneeni jossain pr-tilaisuudessa sopivia uutuussävyjä? Tai olisiko jossain joku tiedote, jossa vilahtaisi uusi huulipunalaatu, jossa ehkä mahdollisesti saattaisi olla jotain kuvaukseen sopivaa?
”Tee lehteen sellainen iso ”meikkivoidepeli!” Sellainen kartta, jonka mukaan voi edetä ja ja kysymyksiin vastaamalla jokainen löytää itselleen täydellisen meikkivoiteen.” Kun toimistossa on ympärillä vain muutama uutuusmeikkivoide on ihan oikeasti välillä haastavaa valita ihan oikeasti ne parikymmentä eri ongelmat ratkaisevaa täydellistä meikkivoidetta. Myymälässä ollessa on helppoa ihan oikeasti  mennä niiden kolmen mattaisimmaksi muistamansa meikkivoiteen luokse ja kokeilla, mikä niistä oikeasti olikaan se miellyttävin tai verrata, mikä niistä neljästä meikkivoiteesta ihan oikeasti onkaan valoaheijastavin, mutta toimistossa asiaan piti syventyä Googlen avulla, tilata välillä jopa näytteitä tai sitten pidentää suosiolla työpäiväänsä ja mennä sinne kosmetiikkamyymälään toimistosta kotiinlähdettyään.
”Tehdään juttu erilaisista ripsiväreistä. Mitäs me tähän voitaisiin ottaa? Mitkä olisi kivoja pidentäviä tai tuuheuttavia ripsivärejä? Onko joltain tullut jotain vähän erikoisempaa? Laitetaan vähän erilaisia sävyvaihtoehtoja joiltakin merkeiltä.” Ja jälleen koen olevani irti siitä minulle aiemmin selkeänä esillä olleesta todellisuudesta, jota kosmetiikkamyymälä valikoimineen on minulle edustanut. Kosmetiikkamyymälän assarina ollessani tunsin parhaimmillaan lähes jokaisen valikoimamme tuotteen ja vaikka en sentään jokaista myymälän huulipuna- tai luomivärisävyä ulkoa muistanutkaan oli minulla silti mielikuva, mistä voisin lähteä jotain etsimään. Nyt tuntui vaan, että tietokoneen näyttöä tuojottaessani pääni löi tyhjää.
Kosmetiikkamyymälä on inspiroiva ympäristö kirjoittamiselle, mutta kosmetiikkakassien täyttämä toimistonpöytä pelkkine tietokoneennäyttöineen on loppujen lopuksi melkoisen passiivinen. Onneksi on Google, mutta kun tahtoo löytää jotain uutta ja mullistavaa eikä edes tiedä, mitä lähtisi etsimään on joskus hieman sormi suussa.
Olin kuvitellut, että aloitettuani työni kosmetiikkamyyjänä haluaisin lopulta edetä urallani pois suoran asiakaspalvelun parista ja päätyä toisenlaisiin tehtäviin. Nyt tajusin kuitenkin jälleen, kuinka tärkeä asia suorat asiakaskontaktit ja elävä myymäläympäristö ovat ja aloin vakavasti harkita, olisiko se kauneustoimittajan työ sittenkään loppujen lopuksi minun juttuni ja nauttisinko kuitenkin siitä myymälätyöstä enemmän kuin uskoinkaan.
Kauneustoimittajan työ yllätti minut siis yksinäisyydellään. Siinä missä kosmetiikkamyymälässä tuotekysymyksiä saattoi heittää ilmoille myös kollegoilleen (Mikä on teistä parhaiten kestävä kajal-kynä?) ei lehden toimituksessa yleensä ole kuin yksi, joka tietää kosmetiikasta muiden ollessa loistavia niillä muilla omilla alueillaan. Mitä kivaa on istua toimistossa purkkien keskellä, jos kukaan muu siellä ei innostu niistä samalla lailla?
Työharjoittelu oli kuitenkin mukavaa ja haastavaa. Pääsin näkemään, kuinka juttuja työstetään ja huomaamaan, ettei se oikeasti olekaan ihan helppoa, oli kyseessä sitten pelkkä käännöspohjainen teksti tai ei.
Koska Cosmopolitan on useissa maissa ja ilmestyvä lehti, käytetään Suomen toimituksessa paljon apuna englanninkielisten lehtien materiaalia. Toimituksen oma tiimi kääntää juttuja, mutta sen lisäksi sisältöä tuotetaan tietysti myös paljon itse. Koska en kuitenkaan ollut mikään ammattikirjoittaja vaan ainoastaan paljon vapaa-ajallaan kirjoittava työharjoittelija, oli minulle aina helpointa antaa jutun pohjaksi valmis aiemmin ulkomaalaisessa numerossa ilmestynyt juttu, josta saatoin lähteä työstämään omaa versiotani. Joskus alkuperäinen juttu toimi pelkkänä ideainspiraationa, mutta usein sen sisältöä tuli käännettyä hieman tarkemminkin.
Vaikka minulla olikin pohjalla valmis englanniksi kirjoitettu juttu, ei lopputulos ollut silti koskaan suora käännös. Cosmopolitan-lehden jenkkiläisen version tyyli on varsin erilainen kuin Suomen ja esimerkiksi jonkun Tohtori Carloksen lausunnot retinolista ihonhoidossa olisivat ihan diipadaapaa meidän suomalaiselle yleisöllemme -varsinkin, kun monissa asioissa EU:n lainsäädäntökin tuli jo tuotteiden kohdalla vastaan. Ja koska meillä ei ole myynnissä samoja tuotteita kuin vaikkapa Jenkeissä, täytyi artikkelin tuotteetkin keksiä täysin uudelleen.
Yksi mielenkiintoisimmista tekemistäni jutuista oli meikkauksen virheitä koskeva juttu. Alkuperäinen juttu oli ilmeisesti ilmestynyt joskus englanniksi olevassa lehdessä, mutta sain käsiini jutun saksalaisversion. Jutun kuvat otettiin suomalaiseen versioon suoraan, mutta tekstin kanssa oli työstämistä.
Saksalaislehti on aivan erityylinen kuin meidän selkeästi visuaalisempi lehtemme. Siinä missä meillä on paljon kuvia, on Saksassa käytetty paaaaljon tekstiä. Niin paljon, ettei sitä jaksaisi meillä melkein kukaan lukea! Aloitin siis jutun työstämisen kääntämällä jutun ensin saksasta suomeksi ja miettimällä, mitä juttuja nostan omassa jutussani esiin. Myöhemmin sain käsiini saman jutun tsekiksi olevan version, joka olikin sitten jo huomattavasti visuaalisempi. Nyt otin avuksi ihan rehellisesti google-kääntäjän ja katsoin, oliko tuossa versiossa nostettu esiin joitakin juttuja, joita saksalaisessa versiossa ei ollut. Jutun ulkonäöksi valittiin lopulta tsekkiläistyylinen layout, mutta tekstit olivat jälleen täysin omin sanoin alkuperäistä ideaa mukaillen kirjoittamiani.
Opinkin siis myös arvostamaan toimituksessa töissä olevien ihmisten journalistisia taitoja. On oikeasti melkoinen kyky osata työstää lehteen juttuja! Tajusin kuitenkin itse myös samalla, etten oikeastaan edes nauttinut lehteen kirjoittamisesta. Jokainen sana tuli harkita tarkkaan ja hioa viimeisen päälle ja merkkimäärä oli rajoitettu. Olisiko tuote varmasti vielä ajankohtainen silloin kun lehti menisi painoon? 
Minusta on loppujen lopuksi paljon mukavampaa kirjoittaa vaan pelkkää blogia. Ei rajoitettuja tekstimääriä, voin julkaista postaukseni koska tahansa haluankaan ja kirjoitusvirheitäkin voi korjata jälkikäteen. Ja oikeastaan yli 40 000 uniikkia kuukausittaista lukijaa on kuitenkin jo minulle riittävä määrä. Olisiko juuri siitä minun kirjoittamastani lehtijutustakaan edes kiinnostunut niin moni? Muutenkin tuntui mukavammalta voida kirjoittaa tekstiä, joka edusti vain minua itseäni ja omaa mielipidettäni sen sijaan, että sen oletettaisiin olevan koko lehden toimituksen linja.
Vaikka tajusinkin työharjoittelussani, ettei kauneustoimittajan työ ole minun juttuni ollenkaan olen silti erittäin iloinen, että sain tilaisuuden selvittää asian tässä vaiheessa. Mitäs jos olisin pyrkinyt siihen vuosia epätoivoisesti ja sitten ihan oikeasti sellaisen pestin saatuani vasta todennut, että eihän tämä ole ollenkaan minun juttuni? Hyvä, että sekin siis selvisi jo tässä vaiheessa.
Teen tällä hetkellä uudessa kotikaupungissani Tukholmassa toista työharjoitteluani ja vaikka en ihan vielä haluakaan paljastaa, millaiseen pestiin olen itseni puhunut niin tällä kertaa voin kertoa, että nyt olen ihan oikeasti tainnut löytää sen kosmetiikka-alan unelmatyöni. Herään aamulla seitsemältä töihin ja tulen illalla kuudelta kotiin rättiväsyneenä ja kaikkeni antaneena, mutta silti onnellisempana ja motivoituneempana kuin mitä olen yhdessäkään työssäni koskaan ollut.

Lupaan, että kuulette tästä jutusta vielä paljonkin!

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Todella mielenkiintoinen postaus, itsekin estenomiopiskelijana harkitsen toiseksi harjoittelupaikaksi kauneustoimittajan pestiä. Oli todella kiinnostavaa lukea, millaista se työ sitten ihan käytännössä on. Minua taas kuvauksesi perusteella alkoi kiinnostaa vielä enemmän kyseinen homma, mutta sekin selviää varmaan vasta kokeilemalla että onko se minunkaan juttuni sitten loppujenlopuksi 😀

    • 1.1

      sanoo

      Suosittelen kokeilemaan, jos homma vähänkin kiinnostaa, sillä tuo on oikeasti työtehtävä, joka saattaa yllättää. Itse tajusin myös, että pelkällä omalla koulutuksellani ja kosmetiikka-alan osaamisellani en voisi hommaa ihan oikeasti tehdä, vaan tarvitsisin journalistista koulutuspohjaa voidakseni tehdä sitä Suomessa, sillä siinä missä jo esim. täällä Ruotsissa naistenlehtien kauneustoimittajiksi voidaan ottaa kouluttamattomia bloggaajia jonkun muun tarkistaessa kieliopin ja hioessa jutut on Suomessa journalistien ammattiylpeys selvästi sen verran korkealla, että lehden toimituksiin näytetään ottavankin yleensä vaan niitä, joilla on alan koulutuskin kunnossa.

  2. 3

    sanoo

    Jotenkin yllätyin siitä kuinka tietokonepohjaista tuo on. Tai siis sitä, että kuinka hyvin lehdessä olevia tuotteita oikeasti tunnetaan. Esimerkiksi kun sanoit että osa tuotteista piti muuttaa suomen valikoimiin. Testataanko lehdessä olevia tuotteita.

    • 3.1

      sanoo

      AIna on todella tärkeää tosiaan varmistaa, että lehteen menee maninta vain saatavilla olevista tuotteista, sillä jo sekin, että tuote on vasta tulossa myyntiin on välillä jo kuluttajille ikävää odotuksen vuoksi. Mutta jokaisessa käännösjututussa esiinnostetut tuotteet on tosiaan myös oltava Suomessa myynnissä, eli jos tuotetta ei ole, täytyy sen tilalle keksiä jotain korvaavaa. Ja kyllä meillä ainakin ahkerasti testattiin, sillä muuten niistä on melko vaikeaa sanoa mitään kunnollista. Haastavinta on vaan se, että täytyy itse välillä yrittää keksiä, mitä voisi lähteä edes testaamaan. 🙂

  3. 4

    Anonyymi sanoo

    Mielenkiintoinen postaus. Kiitos! Tuo unelmatyön löytäminen on niin mahtavaa, odotan kyllä mikä se sulla on:)

    • 4.1

      sanoo

      Sanotaanko, että kun kuulet sen sisällön niin ymmärrät kyllä heti, miksi se on minun juttuni jos olet seurannut blogiani vähänkään enemmän. Lupaan palata asiaan tosiaan myöhemmin! 🙂

  4. 5

    sanoo

    Itsekin oon monesti haaveillut kauneustoimittajan työstä siitä kuitenkaan koskaan sen enempää tietäneenä, joten tää oli todellakin mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä postaus! Kiitos tästä Virve!! 🙂

    • 5.1

      sanoo

      Kiva kuulla, että postauksesta oli hyötyä! 🙂 Työ on tosiaan todella mielenkiintoista, mutta sanoisin, että Suomessa siinä pärjäämiseen vaaditaan journalistisia opintojakin jonkun verran, sillä paikkoja on rajoitetusti ja pelkän kosmetiikka-alan osaaminen ei riitä, sillä harvassa toimituksessa halutaan palkata toimittajaa, jonka lauseenrakenteita ja kielioppia joudutaan jatkuvasti korjaamaan ja jolla ei ole tiettyjä juttuja valmiiksi hallussa. Itseni olisi ainakin pitänyt opiskella varsinaista journalismia lisää voidakseni pärjätä. 🙂

  5. 8

    sanoo

    Kiva juttu! Normaalisti en Cosmoa lue, mutta kampaajalla tuli selattua juuri näitä lehtiä, joita postauksessakin oli. Tosi kivoja ideoita näissä jutuissa kyllä!

    Sitä oon vähän ihmetellyt, kun suomalaisten naistenlehtien jutuissa ei välttämättä aina enää luetella käytettyjä tuotteita. Vähän pölöä minusta.

    • 8.1

      sanoo

      Riippuu varmasti kuvista. Jotkut kuvat on voitu ottaa jossain päin maailmaa joskus ja vain tilata lehden käyttöön eikä ole hajuakaan, mitä tuotteita niissä on käytetty. Minusta myös tuntuu, että tuosta että mainostetaan merkkejä väittämällä, että joku kuvausmeikki on tehty joillakin tietyillä sen merkin tuotteilla on alettu luopumaan, koska ainakin ennen minun ja äitini suurinta huvia oli nimenomaan lukea niitä pikkupränttejä ja naureskella, kuinka tiedot eivät vaan taatusti voineet pitää paikkaansa tuntien tuotteita, joita niissä oli väitetty käytetyn. 🙂

  6. 9

    sanoo

    Ihanaa että joku tykkää noin paljon asiakaspalvelusta 🙂 Liittyykö uusi työharkkasi asiakaspalveluun, jään odottamaan uutta postausta ;D!

    • 9.1

      sanoo

      Tykkään asiakaspalvelusta, mutta inhoan myyntiä, eli olen oikeasti aika huono henkilö myymälätyöskentelyyn, joka vaatisi molempien loistavaa osaamista. Ajattelen liikaa asiakkaan lompakkoa osaamatta vaan tarjota kaikkea.

      En voi vielä paljastaa yhtään, mitä on meneillään valitettavasti. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *