Mukana LivBoxin bloggaajaboxissa!

Olen ollut viimeaikoina hieman huono bloggailemaan minulle blogin kautta toimitetuista LivBoxeista, sillä en vain ole viime kuukausina ehtinyt tehdä blogin eteen oikeastaan mitään. Postaukset ovat tulleet ajastettuina ja kommentteihinkin vastaaminen on hieman jäänyt saatika sitten, että olisin koskaan sattunut olemaan kotona vastaanottamassa LivBoxiani ja kirjoittamaan siitä silloin kun se on vielä ajankohtaista.
Mutta arvatkaapas mitä? Hyvittyisikö tämä saamattomuuteni teille yhtään sillä, että kertoisin syyskuun bloggaajaboxin nimellä kulkevan LivBoxin mukana tulevan minunkin valitsemiani tuotteita?
Kyllä, te olette saaneet toivoa kenen bloggaajan suosikkituotteita tahtoisitte boxissa nähdä ja paitsi että tulevaan boxiin on päätynyt Nude-blogin Erikan ja Karkkipäivä-blogin Sannin suosikkituotteet löytyy sieltä myös tällä kertaa minunkin suosikkini!
En paljasta vielä, mitä mukavaa olen boxiin saanut toivoa, mutta sen verran voin kertoa, että koska ihonhoito ja varsinkin ihon puhdistus on lähellä sydäntäni sijoittuu tuotevalintanikin sille alueelle. Ja arvatkaapas taas mitä? En saanut valita vain yhtä vaan jopa kaksi tuotetta, joista osa on päätynyt toisiin boxeihin ja osa toisiin!

Jos siis meidän bloggaajien suosikkituotteemme kiinnostavat teitä kannattaa äkkiä käydä tilaamassa tuleva LivBox itselleen!
Bloggaajaboxista voi lukea lisää LivBoxin blogista.
Jälleen kerran kyseessä on yhteistyökampanja, josta en hyödy pennin vertaa, mutta jonka ansiosta tiedän voivani sanoa, että ensikuun LivBoxissa on ainakin jotain minulle erittäin mieluista! En tiedä vielä, mitä bloggaajakollegani ovat boksiin valinneet ja ketkä muut bloggaajat edes ovat boxissa mukana, mutta odotan itse heidän valitsemiaan tuotteita suurella innolla!

Joko syyskuun bloggaajaboxi on tilattu?
Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Jee! Minä nimenomaan toivoin, että sinun ja Sannin valitsemat tuotteet tulisi boxiin! Nyt on kovat odotukset 🙂

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Miksei sun blogissa näy silmämeikitekoa? Karkkipäivän Sanni tekee ihania, herkullisia silmämeikkejä rajauksilla, ja sun kuvissa on aina samannäköiset meikit (erilaisilla huulilla vaan). Miksei sun blogissa ylipäänsä oo meikin tekoa vaihe vaiheelta? Sitä olisi kiva katsoa. Suurin osa postauksista onkin sitä kuinka esittelet vaikka ripsareita (nä on kivoja postauksia) tai jotain kosmetiikkalainsäädäntöjuttua, jotka kirjoitat kuin olisit paljon lukijoita viisaampi. P.S. Oot parissa postauksessa sanonut olevasi (liian?) nuoren näköinen. Mielestäni näytät ikäiseltäsi.

    • 2.1

      Anonyymi sanoo

      Minusta taas on just hyvä, että Virve postaile meikkitutoreja ihan siitäkin syystä että kuka nyt ei osaisi meikata. Virvellä on paljon tietämystä ihonhoidosta ja tuotteista, joten toivottavasti jatkossakin pysyy omalla aihealuellaan!

      Ja mielestäni virve näyttää hieman nuoremmalta, mutta ymmärrän myös että työelämässä Se voi olla hyvin rasittavaa. Sinun mielipiteesi tuskin muuttaa ihmisen omakohtaista kokemusta kun et hänen saappaissaan ole.

    • 2.2

      sanoo

      Siinä missä Sanni on kiinnostunut meikkaamisesta olen minä kiinnostunut tuotteiden teknisistä ominaisuuksista ja blogini pitää sisällään nimenomaan tuote-esittelyjä. En ole millään tavalla kiinnostunut varsinaisesta meikkaamisesta, mutta sen sijaan voisin käyttää vaikka kuinka paljon aikaa teoriapuoleen. Olen pahoillani, jos kirjoitan kosmetiikanlainsäädäntöjuttuja, jotka ovat sinusta itsestäänselviä, mutta niitä näpytellessäni olen itse vasta oppinut asian ja sisäistänyt sen. Jokainen noista postauksista onkin siis kirjoitettu viime syksyllä Lontoossa asioita opiskellessani lähes suoraan oppituntien jälkeen, joten ehkä niiden sävyssä välittyy se, että tosiasiassa niitä kirjoittaessani opetin asioita vielä itselleni. 🙂

      En tiedä, minkä ikäinen olet, mutta toivon, että vuosien kuluessa alat ymmärtää paremmin, ettei jokaisen tarvitse olla samasta puusta veistettyjä vaan elämässä kannattaa keskittyä tekemään juuri niitä asioita, joista itse innostuu. Itsellänikin se oli ehkä joskus nuorempana vaikeaa ymmärtää, mutta usko pois, vuosien myötä asiat selkeytyvät. 🙂

      Ja kiitos, minustakin on viimeaikoina alkanut tuntua, että näytän vihdoin ikäiseltäni. Huippua kaikkien niiden kommenttien jälkeen, joita olen asiaan liittyen saanut vuosien varrella kuulla! 🙂

    • 2.3

      sanoo

      Täällä taas niin uuno meikkaaja+kosmetiikka ihminen että en edes tiennyt mistään INCI listasta ennen tätä blogia. Kaikki lainsäädännöt ei minua kiinnosta mutta ne sitten skippaan. Osa taas on ihan mielenkiintoisia. Itse kun olen helposti mainosten uhri, niin esimerkiksi se miksi jokin tuote saa olla nimellä X, mutta ei nimellä Y (erityisesti muistan jutun vedenkestävästä aurinkorasvasta) joka tietenkin kiinnostaa kun paljon matkustelee ja ui. Olen myös pohtinut eri siveltimien ja välineiden käyttöä "mitä tälläkin pitäisi tehä" mutta esimerkiksi sivellin postaukset oli mulle aika tarpeellisia.

    • 2.4

      Anonyymi sanoo

      "En tiedä, minkä ikäinen olet, mutta toivon, että vuosien kuluessa alat ymmärtää paremmin, ettei jokaisen tarvitse olla samasta puusta veistettyjä vaan elämässä kannattaa keskittyä tekemään juuri niitä asioita, joista itse innostuu. Itsellänikin se oli ehkä joskus nuorempana vaikeaa ymmärtää, mutta usko pois, vuosien myötä asiat selkeytyvät. :)" Ihanan alentavasti kirjoitettu taas

    • 2.5

      Anonyymi sanoo

      Ja muutes, sinä joku anonyymi, joka vastasit näin:"Minusta taas on just hyvä, että Virve postaile meikkitutoreja ihan siitäkin syystä että kuka nyt ei osaisi meikata. Virvellä on paljon tietämystä ihonhoidosta ja tuotteista, joten toivottavasti jatkossakin pysyy omalla aihealuellaan!

      Ja mielestäni virve näyttää hieman nuoremmalta, mutta ymmärrän myös että työelämässä Se voi olla hyvin rasittavaa. Sinun mielipiteesi tuskin muuttaa ihmisen omakohtaista kokemusta kun et hänen saappaissaan ole." Kaikki eivät osaa meikata. Hyvä varmaan tajuta se. Ja tuon ikäjutunkin vaan sanoin, eikä ollut mikääna tarkoituskaan "mauuttaa Virven omakohtaista kokemusta". Lukemisenymmärtäminen on hyvä taito, vink vink.

  3. 4

    sanoo

    Mielestäni elokuun boxi oli jo valtavan hyvä, mutta odotukset syyskuun boxille ovat tosi korkealla. Etukäteen voi jo luottaa, että siltä löytyy huolella harkitut tuotteet, joita on ilo päästä testaamaan. Jes!

  4. 5

    sanoo

    Pakko oli laittaa tilaukseen, kun kattelin viime vuoden bloggaaja boxia. Oon niin kauan miettiny, että pitäiskö tilata ja nyt sit lähti tilaukseen. Omat synttäritkin on syyskuun 15 ni voin kuvitella vaikka tän omana synttäriyllätyksenä! 😀 ja hyvät ihonhoitoaineet tulis kyllä tarpeeseen kun iho on taas alkanu tapella vastaan :p joten sun tuotteita innolla oottaen! Ja kiitos vinkistä 🙂

    • 5.1

      sanoo

      Toivottavasti minä ja kollegat ollaan saatu järjestettyä sinulle sitten oikein mieluinen lahja! 😉

  5. 7

    sanoo

    Mä kans päätin tilata syyskuun boksin itselleni synttärilahjaksi, kun kuulin että se on bloggaajaboksi. Positiivinen ylläri olikin nähdä useampi mun lempparibloggaajista siinä mukana 🙂

  6. 8

    Anonyymi sanoo

    Sama juttu! Boxi lähti ekaa kertaa ikinä tilaukseen, kun luin että sinä ja Sanni mukana:)
    Hauskaa että olette niin erilaisia bloggaajia ja silti olen kumpaakin seurannut alusta alkaen. Kiitos siis taas kerran hyvästä blogista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *