Monitoimituotteiden äiti

Moni teistä on tunnustanut rakastavansa monitoimituotteita. Tämän vuoksi tänään nostan esille yhden monitoimituotteen, joka on varmasti oikea monitoimituotteiden äiti. Tänään puhutaan SIITÄ. Ai mistä? No kyllä te arvaatte. (Ei, kyse ei ole kylpysuolasta, vaikka silläkin voi näköjään saada ihmeitä aikaan…)

Kyse on Elizabeth Ardenin 8Hour Creamista.

8Hour Cream on vuonna 1930 kehitetty monitoimituote, jolla on oikea kulttimaine. Tuotetta voi käyttää melkoisen monipuolisesti, kuten esimerkiksi…

…huulirasvana
…huulikiiltona
…kynsinauhavoiteena
…kasvovoiteena
…käsivoiteena
…kynsinauhavoiteena
…jalkavoiteena
…kuiviin läiskiin iholla
…karhealle iholle
…lieviin palovammoihin
…ötökänpuremiin
…vaippaihottumaan
…karvanpoiston jälkeen säärille tai bikinirajalle
…rauhoittamaan ärtynyttä ihoa
…meikissä tuomassa valoa kulmaluulle, poskipäille yms. tai vaikkapa olkapäille
…tuomaan kesäsäärille hehkua
…kiinnittämään kulmakarvoja
…hoitoaineena ripsille
…siloittamaan pörröisiä hiustenlatvoja
…tatuoinnin oton jälkeen korjaamaan ihoa

Käyttötapoja on siis mieletön läjä!

Mihin tuotteen teho sitten perustuu?

Sen INCI on varsin selkeä:

Mineraaliöljyt, lanoliini ja muut öljyt pehmentävät ja estävät kosteuden haihtumista ja salisyylihappo kuorii ihoa kevyesti. Näin niinkuin tiivistettynä.

8Hour Cream on tähtituote, jonka nimiin moni vannoo uskollisesti. Tuotetta on saatavilla niin tuubissa kuin erityisesti huulille tarkoitetussa puikossakin sekä jopa purkkiversiona.

Joulun kunniaksi tahtoisin arpoa yhdelle teistä 8Hour Creamin jouluisan purkkiversion, jossa on tuotetta peräti 30 ml!

Arvontaan voit osallistua kertomalla kommenttiosiossa omia kokemuksiasi 8Hour Creamista.

Mihin olet sitä käyttänyt? Onko sinulla joku erityinen niksi tuotteen käyttöön liittyen? Mihin haluaisit sitä päästä kokeilemaan?

Muistathan jättää sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyden mahdollisen arpaonnen käydessä.

Arvonta on auki 25.12.2012 klo 23:59 asti, jonka jälkeen voittaja arvotaan.

Ja pee äs teille, jotka inhoavat voiteen melko kasvipohjaista ja mielipiteitä jakavaa tuoksua: Tuotteesta on tulossa hajusteeton versio! Thank you, Arden, huokaisen ainakin minä.

Kommentit
  1. 1

    Jenna:) sanoo

    En ole koskaan kokeillut, mutta rakastan monitoimituotteita kuten bepanthenia ja Nivean Soft -voidetta. Nyt häämöttää matka kohti Kanariansaaria ja onnettoman pakkaajan pelastaa monitoimivoide! Siksi haluaisin kokeilla kyseistä tuotetta, koska käyttömahdollisuuksia on vieläkin enemmän verrattuna Bepantheniin tai Niveaan.

  2. 4

    sanoo

    oi hyvänen jestas! 8Hour cream kuuluu niihin tuotteisiin, joista aina vain haaveilen mutten ikinä saa aikaseksi ostaa.
    Itse 8Hour creamiä käyttäisin mahdottoman kuiviin käsiini ja erityisesti kynnenvierustoihin jotka ovat kamalat ja halkeilevat. Niihin olen joskus tätä kokeillutkin ja suorastaan äimistynyt tuotteen tehokkuudesta.

    s-posti: sirqttaja@gmail.com

  3. 5

    sanoo

    Moikka!!!Olen kokeillut tuotetta joskus äitini purkista,mutta en ole raaskinut ostaa omakseni..Toimi erittäin hyvin silloiseen palovammaani ja nyt haluaisin kokeilla että miten saisi kuivat kasvot kuriin.Tietty säärikarvojen poiston jälkeenkin ois ihan mielenkiintoista kokeilla että miten tasoittaa "suomut":D Täytynee toivoa arpaonnea:)

  4. 6

    sanoo

    Osallistun, vaikka ei olekaan ainunainutta niksiä konsteista puhumattakaan, kun tuo ihanuus on jäänyt kokeilematta.

  5. 7

    sanoo

    Ooo, rakastan monitoimituotteita koska en vaan haluan enkä jaksa ostaa jokaiselle vaivalle/alueelle omaa. Tällä hetkellä tarvisin tuotteen lähes jokaiseen käyttötarkoitukseen mitä tuossa mainitsit, mutta rahaa on liiankin rajallinen määrä… Erityisesti kyynerpäissä,korvien takana, polvissa ja nilkoissa olevat kuivat laikut ärsyttävät ja häiritsevät suunnattomasti. Huuliin kaipaisin lisäksi tehokasta hoitoa, senverran korput ovat. Kynsinauha-, käsi- ja kasvovoiteet ovat loppuneet ja tulos on sen mukainen

    lintusenblogi@gmail.com

  6. 8

    Anonyymi sanoo

    Useaan otteeseen olen ajatellut tätä hankkia, jostain syystä jäänyt kuitenkin hankkimatta. Kuivaihoisena tälle olisi useita käyttökohteita 🙂

    Iris

  7. 10

    Anonyymi sanoo

    itse tutustuin tuotteeseen jo pienenä tyttönä, kun isoveljeni tyttöystävä (nykyinen vaimo) vei minut helsingin stockan kemppariin tapaamaan tätä ihmevoidetta.. yli 10vuotta myöhemmin hän osti kyseisiä voiteita pakkauksen äidilleni, ja paloin halusta päästä itsekkin testailemaan.

    en pidä tunteesta jonka 8hour cream jättää käsiin, jonka vuoksi en käytä sitä kynsinauhoissa tai käsissä. huulivoidepuikko oli käytössäni jonkin aikaa, kunnes tuoksu alkoi lopullisesti tökkimään, enkä enää voisi kuvitellakkaan laittavani sitä kasvojen alueelle! harmi, sillä kieltämättä tuote voisi toimia hyvin valoa tuomassa, sekä pakkasen pureman ihoni pehmentäjänä.. hajusteetonta versiota odotellessa, voisin antaa ihmevoiteelle vielä yhden mahdollisuuden jos arpaonni suosisi! 😉

    erika.jaervinen@netti.fi

  8. 11

    sanoo

    ei ole kokemuksia, mutta olisi kyllä kiva päästä koittamaan joskus 😀 en tiedä kelpaako tuo vastaukseksi, mutta kokeillaan :d ruuruli@gmail.com

    ja tuosta on ollut tatuoijan kanssa juttua, ja ei kyllä suositellut käyttämään ainakaan ihan juuri tehdylle kuvalle, mutta kaikki päättää itse mitä nahkaansa laittaa.

  9. 12

    sanoo

    En osaa sanoa kokemuksia, en ole ikinä kyseiseen purkkiin päässyt käsiksi. Muiden kokemuksia ja hehkutuksia olen toki päässyt kuulemaan ja maineensa mukaan tosiaan on kyseessä ihmevoide.

  10. 13

    sanoo

    En ole koskaan kuullutkaan tästä merkistä tai tuotteesta ja kiinnostus heräsi heti. Erityisesti käyttö huulirasvana, kasvovoiteena ja pörröisten hiustenlatvojen silottajana kiinnostaa. Ihan mahtavaa, jos tää on toimiva tuote ja näin moneen käyttöön!

    Todellakin olen utelias!
    kowalski1@luukku.com

  11. 14

    ariel sanoo

    kokemusta ei ole ollenkaan, enkä ole edes kuullut koko sarjasta. Haluaisin kokeilla tuotetta tulevalle tatuoinnille, sillä oikea tatuointirasva aiheuttaa ihottumaa minulle sekä ripsilleni:)
    Ariela_@hotmail.fi

  12. 15

    Anonyymi sanoo

    En ole tuota vielä päässyt kokeilemaan, opiskelija budjetille sopimattoman hinnan vuoksi, mutta veikkaisin miun aina rohduksissa olevat huulet ja halkeilevat kynsinauhat nauttisi tuosta kovasti 🙂
    Salla
    salla._(at)hotmail.com

  13. 17

    minttu sanoo

    En ole kokeillut kyseistä tuotetta, mutta haluaisin kokeilla sitä kuiviin ja rohtuneisiin huuliin. Tuntuu, ettei talvisaikaan mikään huulirasva ole tarpeeksi kosteuttavaa.

    eeva_2000@hotmail.com

  14. 18

    sanoo

    Olen käyttänyt Elizabeth Ardenin 8hr creamia vuosia. Parhaiten se toimii mielestäni (yö)huulirasvana, koska kun sitä laittaa nukkumaan mennessä niin aamulla herätessä huulet eivät ole enää ollenkaan rohtuneet!

  15. 19

    sanoo

    Tätä pitää päästä kokeilemaan juuri siksi, etten ole vielä (jostain kumman syystä) sitä kokeillut! Auttaisikohan se raskausarpiinkin? 😉

  16. 20

    Anonyymi sanoo

    Mä olen käyttänyt (Hour Creamia lähinnä huulivoiteena, mutta myös kuiviin kyynärpäihin sekä korjaamaan pieniä haavoja esim. suupielissä. Toimii kuin tauti!

    helkas@utu.fi

  17. 22

    sofia sanoo

    mä en oo paljon käyttäny muita monitoimituotteita kun bepanthenia ja haluisin kovasti päästä kokeilemaan tota! luulen et jos voittaisin niin testaisin tota melkeen kaikkeen mitä tossa kerroit 😀

    souffi96@hotmail.com

  18. 23

    Anonyymi sanoo

    Minulla on tuubi sekä pyöreässä rasiassa huulirasva. Käytän itsellä kynsinauhoihin ja rasavillin poikani nirhaumiin ja kuiviin läiskiin iholla.
    Muistanko ihan väärin että rasvan alkuperään liittyy juuri käyttö lapsen pikkuhaavaan josta nimi 8 hour cream olisi saanut alkunsa kun haava parani 8 tunnissa. Apua, muistaako kukaan kuulleensa vai kehittelinkö ihan omia 🙂 ?

    -naela

  19. 24

    omppu sanoo

    Haha, 8 hour creamista tulee elävästi mieleen muisto muutaman vuoden takaa Egyptin matkalta, kun lentokoneessa tuotekuvastoa selatessa sain pakkomielteen, että tuota on saatava ja nyt heti. Lentoemännän ilmoitettua tuotteen olevan tilapäisesti loppu, vetäisin siinä lomanjälkeismasennuksen kourissa armottoman raivokohtauksen poikaystävä-raukalle. Hetken päästä lentoemäntä kuitenkin tuli kuin tulikin takaisin yhden 8 hour cream-pakkauksen kanssa, jonka olivat vielä kaivaneet jostain varaston uumenista. Ja voi sitä iloa! 😀
    Ja kyllähän sitä tulikin sitten käytettyä talven kuivattamille huulille ja iholle. Nyt tosin en ole moneen vuoteen raaskinut hankkia sitä suolaisen hinnan takia.

    annesavol@gmail.com

  20. 25

    sanoo

    Kylmien ilmojen ja varsinkin pakkaspäivien naamarasvana on voidetta tullut käytettyä, samoin huulirasvana. Purkki on riittoisa kuin mikä, tuoksu vain ei oikein miellytä tällaisen hienohelman herkkää nenää, mutta pakkasella hajuista viis. Rasva toimii pahuksen hyvin ja on riitoisaa. Kenkärasvana en vielä ole kokeillut, mutta ehkä sekin päivä vielä joskus koittaa…:)

  21. 26

    sanoo

    Minä käytän kyseistä tuotetta käsilleni. Minulla on atooppinen iho, joka heti sään muuttuessa +5C' alle on kuin kalansuomua ja on täynnä kutisevaa, vertavuotavaa ihottumaa. laitan voidetta iltaisin käsiin ja puuvillahanskat käteen ja aamulla kädet ovat kuin uudesti syntyneet. Ehdoton tuote minulle, kun työskentelen kassalla ja ihmiset katsovat koko ajan käsiäni!

    missedcall92@hotmail.com

  22. 27

    sanoo

    Liityn noviisien joukkoon – äidillänikään ei ole ollut 8Hour Creamia että olisi päässyt kokeilemaan. Olisi kyllä hienoa testata tuotetta ja selvittää itsekin, onko se ihan oikeasti niin huippu kuin sanotaan!

    (jose miuku ajastaika.com)

  23. 28

    sanoo

    en ole päässyt kokeilemaan, mutta mieluusti kokeilisin sitä kynsinauhoihin ja huuliin, koska näin talven tullen kummatkin sattuvat kuivumaan. Kynsinauhat ovat repaleiset ja huulista tuntuu että ne kuoriutuu irti naamasta! 😀

  24. 29

    sanoo

    En ole kokeillut, mutta olisi mielenkiintoista testata toimisiko todellakin kasvojeni kuiviin läikkiin joihin ei nykyään edes se bepanthen tehoa.. 🙂

  25. 30

    santra sanoo

    8 hour cream on vakkarituote yökäytössä talvella välillä pahastikin kuivuville käsille. Huuliin käytän myös, ja omistan myös ihan huulirasvaversionkin.

    asrana83 @ hotmail.com

  26. 31

    sanoo

    Sain kyseisen, pienen putelin joululahjaksi useita vuosia sitten. Ajattelin silloin, että "jaah, jotain perusvoiteita, en minä näillä kuitenkaan mitään tee..". No kokeilimpa sitten, ja voi hyvänen aika sitä tunnetta!! Mikä illalla sitten ikinä olikin vialla, se oli aamulla tällä tuotteella korjattu! Itselläni vaivaa aiheuttivat erityisesti roacuttan-kuurista kärsinyt, hilseilevä ja kuiva iho sekä tatuoidun ihoalueen ongelmat sekä huonokuntoiset kynnet. Ja kaikkiin näihin se auttoi, 100 %!

    Listastasi löytyi kuitenkin joitain uusia kohteita tälle ihmerasvalle, kuten sitä itse kutsun. Esimerkiksi hiuksiin tätä olisi mahtava kokeilla, siloittamaan kuivia ja karheita latvoja.

    Tämän yhden purnukan jälkeen köyhällä opiskelijalla ei yksinkertaisesti ole varaa kyseistä tuotetta hankkia. Tällä hetkellä yritän hoitaa hilseilevää ja kuivaa ihoani apteeki tuotteita -mutta vähän huonoin tuloksin. Jos sitä vielä joskus olisi varaa tuollainen hankkia… 8) (*unelmointia*).

    Olisi AIVAN MAHTAVAA saada tälläinen ihanan joululahja piristämäämään ja helpottamaan elämää! Muutenhan sen saisi kaupasta kipaistua, mutta kun sitä käyttörahaa riittää juuri ja juuri siihen ruokaan, ei tälläisiin yksinkertaisesti voi tuhlata.

    Hyvää joulua, Virve! 🙂

    -verkku0@gmail.com

  27. 34

    Sennu sanoo

    Vau! En ole tuotetta koskaan kokeillut, mutta olen kuullut siitä valtavasti kehuja. Joka paikassa sanotaan, että sen pitäisi löytyä jokaiselta naiselta (ja miksei mieheltäkin.) Minulta sitä ei siis vielä löydy, mutta ehkä kohta…?

    micjac@luukku.com

  28. 35

    Anonyymi sanoo

    En ole vielä löytänyt käsivoidetta, joka kosteuttaisi tarpeeksi ja imeytyisi nopeasti. Olen töissä kukkakaupassa ja kädet kuivuvat todella paljon sanomalehtien ja vesien takia. Lisäksi minulla on atooppinen iho, joten kokeilisin voidetta myös kuiviin läiskiin.

    minna85@luukku.com

  29. 37

    sanoo

    Olen jo pitkään halunnut kokeilla tätä koska minäkin rakastan monitoimivoiteita! Enkä ole tiennytkään että tämä ihan NÄIN monitoimivoide olisi, joten must have! Tällä voisi ehkä korvata laukunpohjalla seikkailevat huulirasvat, huulikiillot, käsirasvat ynnä muut tärkeät ystävät 🙂 ja olisihan tämä Arden vähän enemmän luksusta kuin se tähän-asti-lemppari bepanthen!

    jenny.rytkonen@gmail.com

    Kiitos tästäkin ihanasta arvonnasta!

  30. 38

    Anonyymi sanoo

    Pikkusiskolla oli aikoinaan kamala kutina käsissä. Mitään näkyvää ihottumaa ei ollut, mutta viisivuotiaan maailmassa se oli hirveintä ikinä. Levitin kyseistä voidetta ja sanoin et tää on maailman parasta ihmevoidetta ja kutina loppuu kun laskee sataan. Auttoi ja rauha laskeutus taloon 😀

    litslats@suomi24.fi

  31. 40

    sanoo

    Olen käyttänyt 8 hour cream'iä viimeiset parikymmentä vuotta, en säännöllisesti, mutta pikku putkilo on aina ollut jossain jemmassa, yleensä yöpöydän laatikossa. Käytän sitä nukkumaan mennessä, kynsinauhoihin, huuliin, mihin kulloinkin. Voitelen sillä tällä hetkellä myös sieraimiani, jos limakalvoja kuivaa, ehkei kuitenkaan ihan paras siihen, mutta parempi kuin ei mitään.

  32. 41

    Anonyymi sanoo

    Heipsan.

    Ei ole Bepanthenin voittanutta, ja se hakkaa tämänkin tuotteen ihan sata-nolla.

    Enkä osallistu arvontaan 😛

    Susanna

  33. 42

    Anonyymi sanoo

    En ole koskaan tuotetta ostanut, vaikkakin aina kun siitä kirjoitellaan, ajattelen, että pitääpä muistaa.
    Olisi ihanaa päästä testaamaan. Tuossa sinun listassasi kaikki jutut vaikuttivat olevan kokeilemisen arvoisia 🙂

  34. 43

    Henna sanoo

    Haluaisin osallistua kilpailuun vaikka kokemuksia tuotteesta ei ole, mutta kokemuksia kylläkin haluan. Jos onni ei nyt suosi minua arvonnan suhteen täytyy luultavasti lähteä sitten purkkia metsästämään (:
    s-posti: hennuli_96@hotmail.com

  35. 44

    sanoo

    Apua, tämä tuote on kokonaan jäänyt huomiotta! Olen varmasti kuullut tuotteesta, mutta koskaan en sitä ole kotiuttanut. Mutta käyttäisin ehdottomasti kuiviin kyynärpäihini tuota, sekä talvella kuivuneisiin poskipäihin. Myös kynsinauhat tykkäisi tästä tuotteesta. Ja huulillekkin tämä tuote varmasti tiensä löytäisi. Keksin jo nyt sata käyttötapaa tälle. Monitoimituotteet on aina jees!

    Eerika_92@hotmail.com

  36. 45

    sanoo

    En ole tuotetta raaskinut ikinä testata vaikka mieli on tehnytkin. Käyttäisin sitä atooppisen ihoni kuiviin läiskiin ja kuiville huulille.:)

  37. 47

    MJ sanoo

    Rohtuviin huuliin ja kynsinauhojen pehmentämiseen oon ite käyttäny ja on toiminu 🙂

  38. 49

    sanoo

    Olen tätä tuotetta moneen kertaan miettinytkin. Haluaisin kokeilla sitä ripsienhoitoaineena sekä kulvakarvojen kiinnittämiseen, ja nyt kun olen alkanut vaalentaa tukkaa niin voisin kokeilla sitä myös hiusten pörröisyyden vähentämiseen!

    nitesshade (at) hotmail (piste) com

  39. 51

    sanoo

    Kuulostaa täydelliseltä rasvalta atooppiselle iholle. Monitoimirasva olisi käytännöllinen, koska atoopikko joutuu kuskaan monta purkkia aina mukana ja laittamaan monta eri rasvaa iholle. Tutustuisin mielelläni tähän kulttituotteeseen 🙂

    gonewiththenails@gmail.com

  40. 53

    Anonyymi sanoo

    Itse olen käyttänyt omaani lähinnä huulivoiteena. Nyt oman purkin jämillä on nyt kyllä monta uutta testikäyttötarkoitusts!

    Kiva olisi saada uusi purkki.
    jonna(at)aol.fi

  41. 54

    Anonyymi sanoo

    En ole koskaan kokeillut tätä 8 hour creamia. Olen kuullut siitä kuitenkin paljon hyvää! Haluaisin kokeilla sitä oikean käden halkeilevalle peukalon iholle, joka ei tunnu pehmenevän millään.

    o9kuan01@students.oamk.fi

  42. 56

    sanoo

    Voi pyhä jouluinen taivas kun on tämä 8 hour cream ollut haaveissani jo siitä lähtien kun pikkutyttönä tästä ihme voiteesta luin. Vielä en tosiaan ole millään raaskinut itselleni tätä ostaa, joten käyttökokemuksiakaan ei ole.
    Haluaisin tosissaan kokeilla josko tämä parantaisi aivan kamalassa kunnossa olevat huuleni. Ja olisiko tästä helpotusta kynsienleikkuusta pillastuneen kissani aiheuttamiin naarmuihin, jotka nyt koristavat käsivarsiani.

  43. 58

    net sanoo

    Mun mamilla oli joskus tuota, ja kun valitin kuivia huuliani joihin huulirasva ei tuntunut tehoavan hän antoi minulle vähän tuota ja kyllä muistaakseni ainakin silloin auttoi!:D

    jnet@wippies.com

  44. 59

    sanoo

    mulla ei ole paljoa kokemusta monitoimituotteista, mutta tämän luettuani tajusin kuinka kätevä sellainen olisi esim. matkustaessa, itsehän matkustelen paljon ja aina pitää kantaa lähes kymmeniä putiloita mukana. olis hauska päästä tällaista monitoimituotetta kokeilemaan !

    sannamerilainen96@gmail.com

  45. 61

    sanoo

    en ole ennen kokeillut kyseistä tuotetta mutta toi lista noista käyttötarkoituksista sai mut innostumaan!! Voisin käyttää sitä ihan kaikkii mitä luettelitkin!

    Varsinkin nyt kun syön "rottakuuria" ni käsiin käsivarsiin tulee kuivia laikkuja ja huuletkin kuivuu kuivumistaan..

  46. 62

    MINNNA sanoo

    omia kokemuksia ei voiteesta ole, mutta muilta oonkin kuullu pelkästään hyvää. lomamatkojen pelastus, kun toimii kaikkeen ja vie vähän tilaa. itse kaipailisin kyseistä rasvaa käsilaukkuun. apu olisi aina lähellä tarpeeseen kuin tarpeeseen. käsi/kynsirasvana tai huulirasvana sille olisi varmaan eniten käyttöä

  47. 65

    sanoo

    Oi, tätäpä oiskin kiva päästä kokeilemaan! Aiempia kokemuksia siis ei ole, mutta mihinkö tätä käyttäisin? Kaikkiin niihin ongelmiin mitä talvi aiheuttaa iholleni -ja niitähän riittää.

  48. 66

    Anonyymi sanoo

    Itse olin työharjoittelussa kauppiksesta yhdessä kosmetiikkaliikkeessä muutama vuosi takaperin, ja oli todella ennätyslämmin ja aurinkoinen kevät, ihan ennen koulujen loppua. No, luonnostaan punatukkaisena ja erittäin herkkähipiäisenä tietenkin paloin saman tien, mutta onneksi mukavat naiset töissä keksi heti että tästä voisi olla palaneelle iholle apua. Ja olihan siitä! Sittemmin en ole tuotetta käyttänyt, ikävä kyllä 🙁

    arjainen@suomi24.fi

  49. 68

    Anonyymi sanoo

    Mulla on ollut 8Houria useampiakin purkkeja. Itse asiassa lasiset vain vähän aikaa myynnissä ollet purkit olen säästänyt, joten kisapalkinto sopisi hyvin kokoelmani jatkoksi. Ja eniten olen käyttänyt 8Houria huulille ja nenänpielille. Mun huulilla toimii tosi hyvin myös kiiltona nahkeiden huulipunien kanssa.

    neela1@luukku.com

  50. 69

    divelvy sanoo

    Pitää tunnustaa, etten ole koskaan kuullutkaan kyseisestä tuotteesta, mutta vaikuttaa melko vaikuttavalta, jos sama voide sopii noinkin moneen eri käyttötarkoitukseen. Käytännöllinen esim. reissussa säästäen laukkutilaa. Itse käyttäisin varmaankin huulivoiteena ja atooppisella iholla.

    divelvy(at)gmail.com

  51. 70

    sanoo

    Ihana tuote huulille, kynsinauhoille ja pikkuhaavereihin! Itse tykkään kovasti tämän tuoksusta. Oma tuubi loppui juuri, enkä ole vielä ehtinyt uutta hankkia. En syystä tai toisesta vielä tajunnut testata kuiviin kantapäihin, joten niihin pitäisi kyllä testata.

  52. 71

    sanoo

    Oi tässä se nyt on, tuote josta olen monesti lukenut mutta en ole uskaltanut edes käydä katsomassa hintoja etten kauhistuisi 😀
    Itse haluaisin kokeilla sitä vähän monenkinlaiseen tarkoitukseen, enimmäkseen varmaan kuitenkin huulille sekä käsi/kynsinauha/jalkavoiteena. Tuollaisiin perusjuttuihin 🙂

    anime_witch@hotmail.com

  53. 72

    Vilmuska sanoo

    Pakko sanoa, että tää on kyllä paras voide mitä löytyy. Käytän sitä tarpeen vaatiessa huulin ja ihon kuiviin alueisiin. Voin kuitenkin sanoa, että viime päivien aikana kyseinen tuote on kasvattanut merkitystään entisestään. Sain nimittäin pahan ihottuman nenän molemmille puolille, eikä se ottanut lähteäkseen apteekista saatavilla lääkevoiteilla. Kaikkea sain kokeilla, mutta tuntui kuin voiteilla ei olisi mitään vaikutusta. Lopulta päätin laittaa tuota maailman parasta monitoimituotetta ihottumaani, ja voin huomata ihoni parantuneen selkeästi. Enää on pientä punoitusta havaittavissa ja parempaan suuntaan olen ihon kanssa menossa! Kyseinen purkki olisi enemmänkin kuin tarpeen kun oma voide alkaakin olla jo lopussa.

    ad-da@luukku.com

  54. 73

    sanoo

    Mulla ei ole kokemusta kyseisestä tuotteesta, mutta ilomielin kokeilisin. Varsinkin näin atoopikkona mulla menee erinäisiä rasvoja litratolkulla vuodessa. Tällä hetkellä mulla on ollu halkeama suupielessä jo pian 2kk…toimisikohan tuo voide, ku muut ei näytä tehoavan…? 😉

    saija.karna@hotmail.com

  55. 74

    sanoo

    Olen kuullut ja lukenut tuotteesta ehkä tuhat kertaa milloin mistäkin, blogeista, naistenlehdistä ja Stockan hullujen päivien tarjouskuvastosta…
    Mutta ikinä en koskaan ole tätä ostanut enkä siis koskaan kokeillut, vaikka aina tuotteesta juttua nähdessäni mietin, että pitää kokeilla, jos tämä todella on sellainen ihmeaine mitä kaikki hehkuttaa!

    En vaan meinaa uskoa, että tämä löisi oman kulttituotteeni, apteekista saatavan Ceridal Lipogeelin – siis tuubissa olevan jankin, jota saa puristaa kunnon ranneotteella… ;D (ja joka harhaanjohtavasti nimensä perustella viittaisi kevyeen geeliin, haha!)
    Se, jos joku, on monikäyttötuote – kaikki yllä mainitut sillä saa hoidettua, ja lisäksi esimerkiksi talvipakkasella se on täydellinen kasvojen suojavoide, koska siinä ei ole milliäkään vettä!

    INCI on tämä:
    Petrolatum, cyclomethicone, cera microcristallina, paraffin

    Eli yksinkertainen, lyhyt ja tehokas. Paras tuote ehkä ikinä! Ja kestää ikuisuuden!

    Joten mielelläni ottaisin tähän kilpailuun osaa, ja haastaisin 8 hour creamin kilpailemaan – kumpi voittaisi?
    Hinnan puolestahan Ceridal Lipogel pesee kyllä Ardenin voiteen ihan kuusnolla!

    Mutta jos tässä on varteenotettava kilpailija, niin osallistun kyllä mielelläni! Aina hyvä asia, jos ei ole ns. yhden tuotteen varassa, vaan korvaajia löytyy jos tuotteen saatavuus yhtäkkiä heikkenisi tai hinta ylittäisi kipurajan jne…

    Maili: linnea.pam(at)gmail.com

  56. 77

    Anonyymi sanoo

    Olen käyttänyt sitä lähinnä kynsinauhavoiteena ja pahasti rohtuneille huulille. Voide tuntuu auttavan myös suupielihaavaan, jonka pitäisi olla B-vitamiinin puutteesta johtuvaa. Myös halkeilleet kantapäät se korjaa nopeammin kuin mikään muu.

    ainoanimal@gmail.com

  57. 78

    Cherry sanoo

    En ole koskaan kyseistä tuotetta käyttänyt, mutta haluaisin ehdottomasti kokeilla moista ihmeainetta! Tätä kaipaisivat erityisesti huuleni ja rutikuivat kantapääni ja sormenpääni.

    chris4real[at]luukku.com

  58. 80

    sanoo

    Juuri vastaavaa monitoimituotetta olen ollut vailla. Jaloissa pienet kohdat kaipaa kunnostusta, kynsien vierystalla, sääret ja käsivarret kuivuu talvella kuivaksi, huulet on mahdottomat, kasvoissa on kuivia läiskiä… Haluaisin päästä todistamaan tuotteen toimivuutta! Olisiko huti vai suuri pelastus.
    naicca__@hotmail.com

  59. 81

    PS sanoo

    Tykkään tälläisistä moniin eri tarkoituksiin käyvistä tuotteista, niitä on nopeampi ja helpompi käyttää kuin ziljoonaa eri putelia.

    Mulla on just tuollaisia "kuivia läiskiä" esim. sormissa ja otsalla, johon tämä sopii. Ja kyynärpäihin, jotka kuivuu joskus ihan kipeäksi asti.

    sugaredvice()yahoo()com

  60. 82

    Anonyymi sanoo

    En ole koskaan kyseistä tuotetta kokeillut mutta kuullut kehuttavan jonkin verran. Itse testaisin tuotetta kuivaan ihooni. Lisäksi varmaan käyttäisin tuotetta tehovoiteena kuiville käsilleni jotka varsinkin töissä pääsevät nahistumaan.

    Ja miksei tulisi kokeiltua useampaankin asiaan mitä tossa listassa mainitsit. Esim. karvanpoiston jälkeen, silottamaan hiuslatvoja ja kulmakarvoja. 🙂 Kuullostaa kyll loistotuotteelle.

    -Karhunvatukka_ (Super.micu@hotmail.com)

  61. 83

    sanoo

    Minulla on atooppinen iho ja usein kaulani alueelle nousee kauheita punottavia, kuvia läikkiä. 8 hour cream on osoittautunut korvaamattomaksi niiden hoidossa hinnastaan huolimatta.

  62. 84

    nipsuu sanoo

    En ole koskaan kokeillut, mutta tällä mainospuheella tahtoisin kyllä kovasti!

    sofia.isoketo(at)student.uwasa.fi

  63. 85

    Anonyymi sanoo

    Joskus aikoinaan mulla on tuubissa tätä monitoimituotetta, kunnes jostain idioottimaisesta syystä se oli kassissa mukana aurinkoa ottamassa.. No yli 25 asteen paahtava helle teki koostumuksesta jokseenkin juoksevaa ja kun (tätä tajuamatta) puristin tuubia, purskahtikin varmaan yli puolet tuubis sisällöstä ulos. Varmaan sanomattakin selvää on, että en saanut sisältöä enää takaisin tuubiinsa.

    Mutta ennne tätä onnettomasti päättynyttä kokeilua, olen käyttänyt 8 h creamia lähinnä huulivoiteena (on mulla ollut siitä myös se puikkoversiokin) ja kynsinauhoihin. Jostain syystä ei ole enää tullut hankittua mutta pitkästä aikaa olisi taas kiva kokeilla 🙂

    Miia

  64. 87

    sanoo

    En ole ikinä aikaisemmin kokeillut juuri tätä monitoimituotetta, mutta olen aina pitänyt ideasta, jossa samaa tuotetta voi käyttää moneen tarkoitukseen. Hinta kuitenkin korkea budjettiin nähden, vaikka kiinnostusta olisi kokeilla.

  65. 89

    sanoo

    Olen haaveillut tuosta voiteesta jo pitkään. Jospa siitä olisi talvihuulien pelastajaksi ja hellijäksi.

  66. 90

    Lurva sanoo

    Olen 17- vuotias. Muistan kun pienempänä mikä tahansa haaveri tuli, kuinka tahansa rohtuneet huulet oli: äiti laittoi aina 8h creamia 😀 Meillä on ollut se sama tuubi pienestä saakka ja nyt se vasta alkaa olemaan lopuillaan, aika hyvin jos ottaa huomioon että noita haavereita sattui mulle ja mun siskolle about joka toinen päivä :D! Meillä on myös pieni koira jonka tassut kuivuu ja halkeilee pakkasilla, mitä niihin laitetaan? 8h creamia tietty 😀 Aika hemmottelua koiralle 🙂 No nyt voisin hemmotella äitiä uudella rasvalla joulun kunniaksi =)

    laurv2310@hotmail.com

  67. 91

    Lottis sanoo

    OI 8 Hour Cream!
    Ihana mummini käy aina kosmetologilla hemmottelemassa itseään ja ostaa kosmetologilta aina silloin tällöin ardenin tuotteita. Silloin tällöin me lapsenlapsetkin pääsemme nauttimaan 8 hour creamista, mikä opiskelijabudjetilla ei ole kovinkaan mahdollista..

    Olen kokeillut huulirasvaa ja se oli aivan taivaallista!

    sähköposti: lotta-lisa@hotmail.com

  68. 93

    idsu sanoo

    Itselle iski jonkun viruksen seurauksena punatäplähilseily, siis kroppa leuasta nivusiin semmosten punaisten, kuivuvien läiskien peitossa. Tämä auttoi, ja tykkään jopa tuoksustakin. Lisäksi uusi tatulointi on haaveissa, joten siihenkin kävisi enempi kuin mainiosti. Jouluiloa!

    iidis@luukku.com

  69. 94

    sanoo

    Mä olen käyttänyt huulirasvana, kuiviin iholäiskiin, karheisiin kantapäihin, kynsinauhoihin ja auringonpolttamiin. Matkoilla tämä on aivan ehdoton, kulkee aina mukana!

  70. 95

    A-M sanoo

    Minulla on kaksi kokemusta Eight Hour Creamista.

    Ensimmäisen kerran sain kyseisen huulirasvapuikon joululahjaksi muutama vuosi sitten. Huulirasva oli ihanaa!
    Hukkasin kuitenkin huulirasvapuikkoni valitettavasti jo heti uutenavuotena baarissa, kun se oli tippunut taskustani (en ole IKINÄ hukannut baarissa mitään, tämä on ainoa!) Aamulla harmitti 🙁

    Toisen kerran ostin Stockmannin hulluilta päiviltä Eight Hour Creamin Special Editionin, joka oli sellaisessa supersöpössä pienessä lasipurkissa. Kannoin sitä laukussani joka paikkaan mukaan – monitoimivoide kun kerran on kyseessä! Tällä kertaa ehdin käyttää kyseistä voidetta noin kuukauden, kun se tippui eteisessä laukustani laattalattiallemme ja hajosi 🙁 Yritin saada voidetta siirrettyä hajonneista sirpaleista johonkin vanhaan dermalogican purkkiini. Kuitenkin pieniä lasinsiruja siirtyi mukana ja voit vain arvata mitä tapahtui kun laitoin kyseistä rasvaa huulilleni ensimmäisen kerran…

    Tämä tarina oli TOSI ja mielestäni ansaitsisin vielä kolmannen mahdollisuuden kyseisen voiteen parissa!

    annamiian@hotmail.com

  71. 98

    sanoo

    Mielenkiintoista lukea uusia käyttökohteita voiteelle. Olen kokeillut huulirasvamuodossa olevaa 8th hour creamia mutta luulen että pitäisin enemmän voiteesta. Toivottavasti onni potkii ja pääsen kokeilemaan..

  72. 99

    Terhi sanoo

    Olisipa kiva päästä tätä kokeilemaan, itselleni tököttiä pistäisin ainakin kunsinauhoihin ja talven riekaloittamiin huuliin, lapselle vaippaihottumaan. Sen verran vaikuttava oli lista että enköhän muitakin käyttötapoja keksisi…

  73. 100

    Anonyymi sanoo

    Kuivat kynsinauhani kiittäisivät kauniisti, jos arpaonni osuisi kohdalleni.

    jootus[at]gmail.com

  74. 101

    sanoo

    En ole kyllä koskaan kokeillut, mutta kuulostaa aivan loistavalta tuotteelta. 🙂 Haluaisin kokeilla ainakin karvanpoiston jälkeen, kun en ole onnistunut löytämään vielä siihen hyvää tuotetta. Ja myös ripsiin + kulmakarvoihin. 🙂

    kanerva_89@hotmail.com

  75. 102

    Anonyymi sanoo

    Olen käyttänyt tätä voidetta Roaccutan-kuurin aikana huulivoiteena. Myös koiran tassuväleihin olen sitä käyttänyt silloin, jos tassuissa on ollut punoitusta/ihottumaa. Aivan loistava tuote! Tosin nyt lääkekuurin takia sitä on tullut käytettyä niin ahkerasti, että se on päässyt loppumaan.
    Pirre
    pihamaki(at)jyu.fi

  76. 103

    Jane sanoo

    Tuoksuhan on just kiva 🙂

    Itsellä voide jatkuvasti yöhuulivoiteena käytössä. Käytän myös kuiville ihoalueille, joita aina toisinaan ilmestyy.

    Tuota hiuksiin käyttämistä en ole kyllä edes ajatellut. Pitäisiköhän sitä kokeilla?

    Oma purkki (kiva kasarikuosi) on ihan lopussa ja uus tarttis paikkoin ostaa. Mutta osallistumpas tähän arvontaan!

    janedee@jippii.fi

  77. 104

    sanoo

    En ole koskaan kokeillut, mutta testaisin ehdottomasti karvanpoiston jälkeen! Auttaisikohan tuo? Myös kynsinauhoille voisi tehdä hyvää.

  78. 105

    Kaakka sanoo

    Käyttäisin tuotetta kuiviin ihoalueisiin sekä käsivoiteena. Ilmojen viiletessä tuntuu, ettei liian tuhtia voidetta olekaan, ja 8-hour cream on vielä kokeilematta.

  79. 108

    ST sanoo

    En ole kokeillut, mutta kuullut olen. Joten mielelläni ihan yleisesti kokeilisin, toimiiko tuote niin monipuolisesti kuin lupailit.. 🙂

  80. 109

    Riikka sanoo

    Olen käyttänyt ihan vaan käsirasvana ja pari kertaa pieniin palovammoihin. Haluaisin testata miten tämä tuote toimii atooppiseen ihooni välillä ilmestyviin kuiviin läiskiin.

    huudot10@gmail.com

  81. 110

    Anonyymi sanoo

    Minulla on jo alkujaankin atooppinen ja herkkä iho. Talven tullessa iho kuivuu ja kutisee. Onneksi joulun jälkeen on tiedossa matka aurinkoon, josta ihokin kiittää. Tämä tuote vaikuttaa kyllä hyvältä ja tehokkaalta jos sitä voi noin monin tavoin käyttää. Erinomainen oisi ottaa mukaan matkalle! Voi vitsit, oispa kiva päästä kokeilemaan.:)

    Reeta

    reeta-89@hotmail.com

  82. 112

    Ropelli sanoo

    Voi että, tämähän tulisi enemmänkin kuin tarpeeseen!

    Itselläni tippuu talven tullessa huulenpalat vaan lattialle, miehellä on kädet täynnä kuivia länttejä ja mikä ärsyttävintä- on nyt meidän 2-vee muksulla myös kuivakka iho varsinkin uimisen jälkeen.
    Joten kuiva perhe saisi aikamoisen rasvaustyydytyksen tästä putelista 🙂

  83. 113

    Mmie sanoo

    Täytyy sanoa, että itse olen jäänyt pois tämän kulttituotteen tarjoamista mahdollisuuksista, joten olisin ikionnellinen saadessani vihdoin kokeilla, mitä sillä oikein saa aikaan 😀

    Uneksia@netti.fi

  84. 114

    miaa sanoo

    Olisi kiva saada testailla tätä minun naamalleni, joka hilseilee aivan hirveästi! :/ tykkään monitoimi tuotteista, ne on NIIN KÄTEVIÄ! esim. matkalle mukaan ehdoton:)

    miikku1995@luukku.com

  85. 115

    sanoo

    Oijoi, kuulostaa täydelliseltä. Tätä en olekaan kokeillut, olen käyttänyt uskollisesti vain bepanthenia. Tälläiset tuotteet ovat mahtavia, koska itse ainakaan en ilman niitä tunnu pärjäävän 😀 Ainakaan näin talviaikaan mur :/

    hen-nzu@hotmail.com

  86. 116

    sanoo

    Ite en oo koskaa omistanu, mutta kaverilla oli huulirasvapurkki, josta tota ihanaa rasvaa tuli muutaman kerran otettua…;)

    airiantikainen(at)gmail.com

  87. 117

    Nina sanoo

    Haluaisin kokeilla tuota kuiville ja halkeileville kantapäilleni, niihin kun ei tunnu mikään tepsivän. Ja kyllä tuollaiselle ihmevoiteelle keksisin varmasti mooonta muutakin kohdetta tästä talven kuivattamasta kropasta!

    nurminina@hotmail.com

  88. 119

    Anonyymi sanoo

    En ole kokeillut tätä rasvaa. Nyt kun muistan tämän(kin) olemassa olon, niin pitää varmasti testata, tuli voitto tai ei. Kasvojeni iho on erittäin rasvainen, mutta silti hilseilee kuivana. Todella ärsyttävää, kun mikään rasva ei tunnu imeytyväntarpeeksi syvälle, jäävät vain ihon pinnalle. Puhumattakaan siitä, mille meikki näyttä.. *Huoh* Ja valehtelematta olen testannut lähes kaikkea, tätä en ole vain muistanut. Kiitti vinkistä. 😉

  89. 120

    Anonyymi sanoo

    Unohtui laittaa nimimerkki äskeiseen vuodatukseen.. 😀

    Eli se ärsyttävän ravaisen ja halkeilevan kuivan kasvojen ihon omistaja on :
    Sanna

  90. 122

    henh sanoo

    Oioi miten mahtavalta kuulostaa! Tämä olisi loistava tuote kun peilikaappi pursoilee erilaisia purkkeja ja purnukoita. Tuotetta en ole koskaan siis koittanut mutta kuulostaa loistavalta, erityisesti tuo hiuslatvojen siloitus ja kynsinauhojen hoito olisi varsin mukavaa 🙂 Sposti: henna.ojala(at)netti.fi

  91. 125

    Anonyymi sanoo

    Niin uskomatonta kuin se onkin, en ole koskaan kokeillut tätä ihmetuotetta! Tarkoitus on kyllä ollut, mutta jotenkin sen hankkiminen aina unohtuu. Tälle herkälle iholle se varmasti olisi kyllä kokeilemisen arvoinen tuote, etenkin näin talvella kun koko nainen tuntuu kuivuvan rusinaksi.

    glida@live.com

  92. 126

    Henni sanoo

    Olen käyttänyt sitä perinteistä Eight Hour Cream:a huuliin, kuiviin kantapäihin ja kovilla pakkasilla ärtyneisiin poskipäihin. Pehmeä iho on taattu. Kissani tassut ovat välillä kovilla pakkasilla todella kuivan näköiset ja kerran kissani jopa poltti tassunsa pomppiessaan hellalla.Noh noihin tassuihin olen välillä sivellyt kevyesti kyseistä voidetta ja johan auttoi. Huomattakoon etten palovamman akuutissa vaiheessa sitä kissan tassuihin sivellyt!

  93. 128

    sanoo

    Olen tuotteesta saanut vinkkia, siita kuulma oikeasti olisi apua talven korputtamaan ja pois hilseilevaan kasvojen ihoon – ainoaksi esteeksi valillemme on jaanyt hinta, eli en ole raaskinut siihen sijoittaa. Sen sijaan olen kokeillut joitakin halppiskopioita, ja tuntuu etta niista on ollut enemman haittaa kuin hyötya 🙁 Pelottaa taas kun tammikuu lahenee, kuinka pahaan kuntoon kasvoni tana vuonna menevatkaan kuivuessaan ympariampari 🙁

  94. 129

    sanoo

    Atoopikkona on tullut kokeiltua valehtelematta läpi ainakin koko apteekin valikoima, mutta tähän en ole koskaan päässyt tutustumaan..

    Kuulostaa kyllä aika hyvältä kun toimii lähes kaikkeen 😀

  95. 130

    Anonyymi sanoo

    En ole vielä kokeillut, haluaisin kyllä. SIksipä osallistun ja toivon että onni osuisi kohdalle!
    -nopsa

  96. 131

    Pilvikki sanoo

    Ei ole kokemusta, vaikka lukuisia hehkutuksia tuotteesta ja sen tehoista olen kuullut…ehkäpä tämän jälkeen on kokemuksiakin! Käsiin rystysten päältä halkeilevaan ihoon ja kulmakarvojen kohdalta hilseilevään ihoon kokeilisin heti aluksi. paivi (piste) hayry (at) luukku (piste) com

  97. 132

    Anonyymi sanoo

    Minä tahtoisin kokeilla tuotetta, sillä juuri vähän aikaa sitten aloin kärsimään atooppisesta ihosta, ja jouduin jättämään kaikki kivat kasvovoiteeni. Olen käyttänyt vain apteekin voiteita, jotka ovat suurissa 400 gramman pöniköissä, ja minusta olisi taas ihana käyttää jotain joka olisi hienossa, helposti mukaan otettavassa purkissa!
    -Pochette

  98. 134

    hanneh sanoo

    En ole kyseistä ihmevoidetta vielä päässyt kokeilemaan, mutta kiinnostaa toki. Erityisesti käsi- ja kynsinauhavoiteena käyttäisin ja mielenkiinoitsilta kuulosti myös vaihtoehdot valoa tuomaan kulmaluulle ja siloittamaan pörröisiä hiustenlatvoja!
    vara_h(a)suomi24.fi

  99. 135

    sanoo

    Heh, pakko sanoa, että itse 8 hour cream on vielä testaamatta, vaikka se jemmassa jo on. Ostin vasta setin, jossa tuli ko. voide sekä sarjan käsi- ja kasvovoiteet. Niitä olenkin jo käyttänyt. Mulla vaan on yläkerran vessan kaapit täynnä kosmetiikkaa, jota en oo vielä ottanut käyttöön ja siellähän tuo… Ehkäpä tässä pakkasten tullen sekin pääsee käyttöön.

    asetonihuuruja at gmail.com

  100. 136

    mazariini sanoo

    Olen kokeillut 8hour creameä huulipuikon muodossa: haisee kuolemalta mutta toimii! Ihoni on kauttaaltaan kuiva talvella, joten tuolle olisi varmasti käyttöä 🙂

  101. 137

    Anonyymi sanoo

    Mulla on ollut kyseisestä tuotteesta sekä se perinteinen 8 Hour Cream, huulirasvapuikko, sekä matkakokoiset suihkugeeli ja vartalovoide. Vartalovoide oli täy-del-li-nen!! Imeytyi todella hyvin ja kosteutti loistavasti, eikä tuoksu jäänyt voimakkaana iholle. Huulirasva on myös oikein hyvää. (no, ei muutkaan huonoja olleet…)

    Sen sijaan se perinteinen versio 8 Hour Cream, en tiedä siihen mitään niksiä. Enkä osaa oikein käyttää sitä muualle kuin huuliin. Oon toisinaan käyttäny sitä myös niistämisestä rohtuneeseen nenänpieleen. Mielestäni ei kuitenkaan oikein imeydy iholle ja on liian rasvaista ja "kelmumaista" esim. kasvoille tai käsiin. Ja se haju!!! Hyi hyi hyi. 😀

    Kokeilisin sitä kuitenkin mielelläni uudestaan huulirasvana. 🙂 Ja ehkä tuosta kirjoittamastasi listasta voisin saada uusia vinkkejä…

    -Mari-
    mari_s_02@yahoo.com

  102. 138

    Anonyymi sanoo

    Kuten moni muukin, olen minäkin joskus kyseistä tuotetta harkinnut ostavani, mutta kaupan hyllylle se on ainakin vielä toistaiseksi jäänyt. Uskoisin, että voiteesta olisi apua erityisesti kuiviin ja kutiseviin kyynärtaipeisiin ja haluaisin kokeilla tuotetta myös huuliin. Cal_1@windowslive.com eli Kata 🙂

  103. 139

    sanoo

    En ole kokeillut, mutta haluaisin, sillä atoopikolle tuote olisi täydellinen !(:

    elisanoma.blogi(a)gmail.com

  104. 140

    emppu sanoo

    En ole tota koskaan edes testannut, mutta aika hyvältä näyttää! Haluaisin kokeilla tuotetta mahdollisimman moneen eri paikkaan ja käyttötarkoitukseen 😀 ihana!
    vammastiina@gmail.com

  105. 141

    sanoo

    Maailman paras, oikea taikavoide. Käytän ihan kaikkeen, juuri äsken levitin nypittyjen kulmien päälle, rauhoittaa mukavasti.
    Tuotehan on hintava, mutta hyvästä maksaa. Jätän väliin baari-illan ja ostan tätä. Loisto tuote.

  106. 142

    Anonyymi sanoo

    En ole päässyt kokeilemaan ko. Tuotetta opiskelijabudjetin takia. Haluaisin kokeilla voidetta käteeni, jossa on paha ihottuma ja jonka syytä ei ole löydetty, todella harva voide tehoaa tähän käteen ja lääkäri+ voide- kuluihin on kulunut jo useita satoja euroja, joten olisi kätevää jos voisi kokeilla voidetta ilmaiseksi, eikä sitten rahat olisi menneet taas jälleen hukkaan:) olisi myös ihanaa jos huomaisi voiteen toimivan. Myös kokonaan muuten kuiva ihoni ei tykkäisi varmastikaan pahaa tästä!

    Pampsa@hotmail.com

  107. 143

    Anonyymi sanoo

    Ai niin…. Olihan mulla perinteisen creamin, huulirasvan, suihkugeelin ja vartalovoiteen lisäksi myös käsirasva joka vasta loppui. Se oli oikein tehokas myös! Tosin mikään rasva ei taida olla tarpeeksi käsieni halkeilevalle, punottavalle ja hilseilevälle talvi-iholle….

    -Mari-

  108. 144

    Anonyymi sanoo

    En ole päässyt koskaan kokeilemaan 🙂 Mutta tästä tuotteesta olisi varmasti hyötyä, sillä minulla on kuiva iho ja varsinkin talvella tollainen monitoimituote tulisi tarpeeseen.

    _emmi@hotmail.fi

  109. 146

    Anonyymi sanoo

    En ole koskaan kokeillut tuota voidetta, mutta olisin todlla kiinnostunut testaamaan. Ostamista kun on kummasti hidastanut hinta…
    Minulla on nilkassa rohtunut alue, johon ei ole 25 vuoden aikana tepsinyt yhtään mikään, ei lääkärin määräämä eikä kaupasta ostettu voide. Jos tuo tepsii, olen valmis vannomaan tuotteen ihmeaineeksi missä hyvänsä mediassa.

    morgaise@hotmail.com

  110. 147

    Anonyymi sanoo

    En ole vielä päässyt kokeilemaan tätä, mutta kiinnostaa kyllä kovasti. Kokeilisin ehdottomasti kulmakarvojen kiinnittämiseen, latvojen silottamiseen, kasvoille ja käsiin jajajaja….
    Kokeilisin varmasti joka paikkaan mutta vasta hakattuun tatuointiin en uskaltaisi laittaa.

    nissila.minna@gmail.com

  111. 148

    sanoo

    Oi oi! En ole vielä päässyt kyseistä tuotetta kokeilemaan, mutta joka kerta kauppojen hyllyissä hipelöinyt… Testaisin tuota ihan samantien huulille, kynsinauhoille ja atooppisen ihoni kuiville läiskille!

  112. 149

    Anonyymi sanoo

    Osallistun arvontaan (marimika@wippies.com).

    Meillä tuota käytetään yleisvoiteena matkoilla (huulien rasvaamisesta – kenkälankkaukseen).
    Isovarpaan kynsinauhan kovettumisen/tulehduksen hoidossa ihan korvaamaton.

  113. 150

    Anonyymi sanoo

    Valitettavasti en ole koskaan päässyt kokeilemaan, joten vaikeapa tässä omista käyttökokemuksista on kertoa. Sen sijaan rakastan monitoimituotteita, etenkin matkustellessa – niitä on niin kätevä pitää mukana, sillä monta tuotetta yhdessä purkissa on järjettömän hyvä tapa säästää tilaa. Itse suosikkini monitoimituotteesta on Oriflamen Tender Care voide, joka sopii huulille rasvaksi sekä kiilloksi, ihon kuiviin kohtiin, kyynärpäihin ja ties mihin. Lisäksi purkki on kätevän pieni ja silti hyvin riittoisa. Mutta varmastikaan Tender Carella ei ole noin paljon käyttömahdollisuuksia kuin tuolla Ardenin 8Hour Creamilla. Vaikuttaa lupaavalta, juuri tälläisten monitoimituotteiden (toimivien sellaisten) ihailijalle. 🙂 Etenkin olisin innoissani saadakseni kokeilla sitä highlighterina, eli tuomassa valoa meikkiin esim. kulmaluulle ja hoitoaineena ripsille sekä aivan järjettömän kuiviin ja pörröisiin hiuslatvoihini (-:

    taru-96@hotmail.com

  114. 151

    sanoo

    Mä olen lukenut paljon hyvää tuosta mutten ole itse sitä kokeillut. Mä voisin ainakin testata sitä ylikuiviin ja vertavuotaviin rystysiin, kun äiti-ihmisenä tulee vedellä läträttyä. Mikään rasva ei auta, jollen kahta kertaa tunnissa käsiä rasvaa.

    khanel@windowslive.com

  115. 153

    sanoo

    Olen haaveillut tästä jo pidemmän aikaa. Varsinkin talvella tämä muistuu mieleeni sillä käteni ovat talvisin järkyttävät. Vaikka rasvaan joka ilta, ovat ne silti todella kuivat! Muistan kuinka kerran eräänä iltana eräs mies kysyi että olenko vetänyt jotakuta turpaan sillä käteni olivat taas jälleen kerran verillä! Joka ikinen talvi myös äitini jaksaa kauhistella käsiäni. Olisi siis todella mukava saada tämä kokeiluun, josko löytyisi voide joka pitäisi käteni talvisin kivan näköisinä eikä sen näkösinä että ihmiset luulevat minun olevan joku hakkaaja 😀

  116. 154

    Anonyymi sanoo

    Haluaisin päästä kokeilemaan kuiville kynsinauhoille, sillä ne ovat aivan kamalassa kunnossa. Talvella myös huulet rohtuvat aika pahasti ja naamani kuivuu hilseileville läiskille.

    Kepa

    hopsan123@hotmail.fi

  117. 155

    sanoo

    En ole koskaan kokeillut tuotetta, mutta partiolaisena sinne selkäreppuun ei mahdu kaikkia niitä purkkeja ja purnukoita, jotka leirille haluaisi mukaan ottaa, joten monitoimituote olisi hyvä olla mukana (:

    iinaysikasi@hotmail.com

  118. 156

    Anonyymi sanoo

    en ole koskaan kokeillut tämän merkkistä monikäyttövoidetta, muun merkkisiä kylläkin löytyy.

    Käytän kuiviin kohtiin, yleensä huuliin, kasvojen kuiviin läiskiin ja kynsinauhoille. Sopii myös moneen muuhun käyttöön.

    Jos voitan, laitan sulle päin sähköpostia, (ei tule julkiseksi kokonimi-sähköposti osoitteessa)

    -Pirpana-

  119. 158

    Anonyymi sanoo

    Olin eräällä risteilyllä, juu, Siljalla, jokunen vuosi sitten.
    Huuleni oli ikävästi rohtunut.
    Tax Freen ystävällinen myyjä suositteli 8h-sarjan huulivoidetta ja ilmoitti huulen olevan seuraavana päivänä kunnossa.
    Ostin voitten ja "tiesin" että paranamiseen menisi ainakin viikko, jos se edes paranisi ennen kevättä. Tunnenhan minä oman ihoni!

    Laivan lähtiessä Tukholmasta kohti kotia seuraavana iltana, astelin Tax Freehen ostamaan saman sarjan käsivoiteenkin.
    Huuleni nimittäin oli todellakin täysin kunnossa, pehmoinen ja ihana!

    Tätä huulirasvaa minulla täytyy olla aina.
    Samoin se original-versio löytyy ja töissä pääsen testailemaan aina tarpeen tullen käsivoide-versiota!

    Hyvät on kokemukset siis!

    Muro

    muro.namuro @ gmail.com

  120. 159

    sanoo

    Täytyy taas koittaa, josko arpaonni suosisi :).
    Ei nimittäin ole tästä voiteesta mitään kokemusta, vaikka niin monet ovat kehuneet!
    Ja jos ei arpaonni suosi, niin täytyy varmaan jossain vaiheessa (kun saan tuota purkkien vähennystä jälleen takapakkien jälkeen taas vauhtiin) tuotakin voidetta testata kuitenkin 🙂

    anzu-85 @ hotmail.com (välit pois)

  121. 160

    verde sanoo

    Haluaisin päästä kokeilemaan tuotetta tuomaan hehkua iholle! Korkeita poskipäitä on kiva korostaa, mutten ole vielä löytänyt hyvää tuotetta tuomaan sopivanlaista hehkua kasvoille. Ehkä tämä toimisi.

    verdevee@gmail.com

  122. 161

    sanoo

    En ole itse tällaisesta ihmetuotteesta kuullutkaan! Mutta omien kokemuksiesi perusteella ja kommentteja lukiessa oon ihan lyöty. Mitä, voiko tällainen olla mahdollista 😮

    Itse oon vähän huono hankkimaan voiteita jokaiseen kehonosaan erikseen – surkea lopputulos on etten käytä juuri mitään kummempia. Omat kynsinauhat huutaa apua, vaikka yritänkin muistaa rasvailla. Kasvot on ihan oudot, kun jossain pitäisi olla kuivalle ja toisessa kohtaa rasvoittumiselle alttiimpaa kohtaa >C tällainen olisi siis ihan unelma joulu/ synttärilahja! ♥
    Kerro toki mistä tuollaista saa, ja mihin hintaan :3 ?

    mankipeipi@hotmail.com

  123. 162

    sanoo

    En ole kokeillut tätä vielä koskaan, mutta olen kuullut paljon hyvää! Siksi tää onkin ensimmäisiä kosmetiikka-asioita mun ostoslistalla. Jota en siis vieläkään ole hankkinut, shame on me!
    Opiskelijana ois ihanaa olla yksi purnukka, jolla voisin tylsillä tunneilla huoltaa niin huulet, kädet ja kynsinauhatkin. Nyt niitä pikkupurkkeja löytyy laukun pohjalta yksi jos toinenkin. :–)

    lauravolyym@gmail.com

  124. 163

    sanoo

    Muistan aina, kun kummitätini käytti juuri tuota tuotetta moniin rohtumiin yms. Kummitätini on vielä tosi allerginen monille aineille, joten on aika upeaa, että Ardenin supervoiteesta ei tule mitään reaktioita. 🙂
    ellemarie@luukku.com

  125. 164

    sanoo

    En ole tuotetta koskaan kokeillut, mutta vuosikaudet olen lukenut kehuja joten kiinnostus on suuri. Olen uskollinen Bepanthenin käyttäjä, mutta 8 Hour Cream kuulostaa vielä monipuolisemmalta.

  126. 165

    sanoo

    En ole koskaan kokeillut. Mutta jos arpaonni suosii, niin kokeilen ainakin kaikkiin listaamiisi tarkoituksiin :o)! ..paitsi vaippaihottumasta en kärsi ;o).

  127. 166

    sanoo

    Ihan ehdoton tuote kynsinauhoilleni! Hieron sitä aina iltaisin ennen nukkumaan menoa kynsinauhoille, jotta se vaikuttaisi yön yli. Ja alunperin inhoamani "mummotuoksu" on nykyään mielestäni ihana!!! En pärjäisi ilman tätä. 🙂

  128. 167

    sanoo

    Hiljainen vakilukijakin avaa sanaisen arkkunsa… Nimittäin tuskailen pikkuhiljaa hiipivästä talvivitsaukseni kanssa taas kerran, etusormien ihon halkeilusta! Rasvaan käsiäni hullun lailla, pidän yöt puuvillahanskoja sentin paksuisen rasvakerroksen päällä ja silti tilanne pahenee koko ajan. Tässä on syy, miksi enemmän kuin riemusta kiljuen kokeilisin 8 Hour Creamia!
    Kyynär- ja kantapäät ovat myös ihmetuotteiden tarpeessa, mutta etusormeni ovat eniten akuutit 🙂

    viiputin@gmail.com

  129. 168

    sanoo

    Kokeilin lukiossa (=ikuisuus sitten) kaverin ihmeelliseltä tuoksuvaa rasvaa kuiviin huuliini. Paksua tököttiä joka tuoksui havuilta ja sai huulet ihanan pehmeiksi!

    Sen jälkeen oli pakko ostaa oma tuubi laivan tax freestä.

  130. 170

    Kinuski sanoo

    Käytän 8 hour creamia huulilla, kuiviin kynsinauhoihin ja kuiviin kohtiin ihossa. Ja tarpeen vaatiessa muutenkin. :)Odotan innolla hajusteetonta versiota! Kunhan sais noi entiset tuubit vaan käytettyä! 😉

    nanna_@luukku.com

  131. 171

    sanoo

    Olen jo pitkään halunnut kokeilla tätä voidetta! Haluaisin kokeilla, kuinka se toimii huulivoiteena, sillä toimivat huulirasvat ovat kiven alla…

    sheidi89 at hotmail.com

  132. 173

    sanoo

    Aikaisemmin en ookkaa ko. tuotteest kuullu, mut sen monipuolisuus kyl herätti mielenkiinnon 🙂 Käyttäisin tät ehdottomast mun kuivii huulii, kyl tekee pahaa ku joskus koulupäivän aikaan on unohtunu huulirasva kotii ja huulii sattuu niin pirust et kerran menin jopa laittamaa niihi saippuaa hetkellisen kosteudentunteen saavuttamiseks :/ Kokeilisin tät kans mun ihon kuivii läiskii jotka kutiaa, ja jotka raavinki sit yleensä verille ja ruvelle.. Tarvisin tosiaa tät voidetta kipeest, varsinkii näin talvel ! Mielenkiinto heräs kans josko tää kykenis pehmentämää mun tosi kuivat kantapäät, ja toi et tät laitetaa kasvoille tuomaa valoo herätti kans mun kiinnostuksen.

    NebuParsahh@hotmail.com

  133. 174

    sanoo

    Hassua, miten monet eivät ole edes kuulleet tästä ihmeaineesta! Itse kun aina ramppaan ostosreissuillani ruuttaamassa testeristä pienen tipan käsiini.. Koskaan en ole kuitenkaan saanut aikaiseksi ostaa tuota sen masentavan hintalapun takia.. Tää olis niin timanttinen.

    Rakas joulupukki, olen ollut tosi kiltti tänä vuonna, anna kiltti minun voittaa tämä <3

  134. 175

    sanoo

    Voi itku ja nyt vielä unohdin kertoa, mihin tota käyttäisin. Eli superkuivettuneisiin kynsinauhoihini ainakin. Ja krapulapäivinä kuivuuden runtelemiin huuliin 😀

  135. 176

    Saara sanoo

    En ole päässyt tätä kokeilemaan hintansa takia, vaikka vuosia olen kuullut sitä hehkutettavan..

    Mielelläni kokeilisin yövoiteena kasvoilla, koska minulla on todella herkästi punoittava, välillä kuiva ja välillä rasvainen iho.. Myös tuo hiusten latvoijen silottaminen voisi olla paikallaan tälle pörrötukalleni 🙂

    takku_tukka@hotmail.com

  136. 177

    Anonyymi sanoo

    Lukioaikana ystävälläni oli tätä voidetta. Muistan hänen tarjonneen tätä kuiviin käsiini laitettavaksi, mutta koska tuotteen haju oli hirveä, kieltäydyin monta kertaa. Jonkun pakkotilanteen (kuivat, kirvelevät ja kutisevat iholäiskät eikä muuta rasvaa ollut) suostuin rasvaa laittamaan. Sen jälkeen aina välillä tätä rasvaa lainasin ja hajuunkin tottui. Omaksi en ikinä 8 hour creamia ole jostain syystä saanut hankittua.

    bnfzno@gmail.com

  137. 178

    sanoo

    Mä en ole koskaan päässyt edes kokeilemaan kyseistä tuotetta, vaikka tästä olenkin kuullut usein ja mun on pitänyt tuo monta kertaa ostaakin, mutta aina se on jäänyt… Kuulostaa kyllä aika täydelliseltä aineelta!

    sugarrushblog (at) gmail.com

  138. 180

    sanoo

    En oo ikinä tota voidetta kokeillu käytännössä, mut oon niin mielettömän paljon kuullut tosta kehuja ja kokeillu laivalla jotain testeriä niin koostumus oli ainakin lupaava 🙂 Varsinkin huulirasvana kiinnostaa kokeilla tota rasvaa!
    leea.vinnikainen@hotmail.com

  139. 181

    sanoo

    Minä käytän tätä ihan kaikkeen! Ja nyt kun kirjoitit tuotteesta, tajusin että oma 8hour on loppu 🙁 Olen siis talvisin käyttänyt tätä yöllä naamiona sekä kasvoille, että käsille (puuvillahanskat vaan päälle yöksi). Sen lisäksi olen antanut tuubillisen veljelle lahjaksi, koska sillä on niin huono iho/ihottuma. Ja siskolla 8hour auttoi tatuoinnin jälkeen ärtyneeseen ihoon, mihin ei mikään muu auttanut. Kutina loppui sen siliän tien. Itse ajattelin seuraavaksi kokeilla tatuoinnin jälkihoitoon tätä maailman parasta rasvaa!

  140. 182

    sanoo

    Uskomaton monitoimituote indeed!

    -luottohuulirasva
    -ehdoton kynsinauhavoide
    -käsivoide iltaisin ennen nukkumaanmenoa
    -rohtumiin nenän alla flunssakautena
    -poskipäille tuomaan hehkua

    Yleensä en osta mitään kosmetiikkaa, jossa on mineraaliöljyä mutta tämän kanssa teen poikkeuksen sillä tämä rasva on vaan hyvä! En ole kokenut että tukkisi ihoa millään tavalla vaikka sisältääkin mineraaliöljyä.

    Cheers,
    dwelina@gmail.com

  141. 183

    Rubin sanoo

    Olen kokeillut joskus kauan sitten, mutta mielelläni kokeilisin uudestaan koska en aikoinaan osannut käyttää sitä monitoimituotteena, vaan vain kasvovoiteena. Haluaisin testata voidetta talvi-ilman karhentamiin kyynärpäihin ja kantapäihin sekä palovammoihin (olen oikea tohelo keittiössä…).

    Minulla oli aikoinaan myös sarjan huulirasva joka toimi ihan kivasti. Todennäköisesti kokeilisin miten voide toimii huulirasvana.

    saint.stella@hotmail.com

  142. 184

    sanoo

    Minä en ole koskaan kokeillut tuotetta, olen ainoastaan kuullut paljon hehkutusta. Kiinnitin heti huomiota "kuiviin läiskiin iholla" -kohtaan. Varsinkin talvisin ihooni tulee kuivia kohtia, joten olisi mielenkiintoista testata tuotetta.

  143. 185

    Ttuulia sanoo

    Lapsuudestani muistan tämän olleen äidin meikkikokoelmassa. Siihen ei saanut koskea. Nyt taitaisin olla jo tarpeeksi aikuinen omistamaan moisen itsekkin! 😉

  144. 186

    sanoo

    Itse en ole kyseistä voidetta käyttänyt, mutta vieressä seurasin kun yksi kurssikaveri tuljasi sitä joka paikkaan vähän välilä. Vähän kyllä alkoi etoa se tuoksu (haju) jo loppuvaiheessa. Voisin kyllä käyttää voidetta muualla kuin kasvoilla, hajusteetonta versiota sitten lähempänä nenääkin varmasti. :o)

  145. 187

    Terhi sanoo

    Itselläni oli joskus Elizabeth Ardenin 8Hour Cream. Käytin sitä lähinnä huulirasvana ja käsivoiteena. Kuivat ja kärsineet kädet ja huulet se hoiti oikein hyvin.

    Nyt minua kiinnostaisi kokeilla sitä kulmien muotoilussa apuna, jotta kulmakarvat eivät harottaisi joka suuntaan. Ripsihoide-ehdotus oli mielestäni sangen kiintoisa.

    muumeister at gmail.com

  146. 188

    Anonyymi sanoo

    Koskaan en ole päässyt kokeilemaan, kun en ole koskaan edes kuullut koko voiteesta! Kärsin kroonisen kuivista kynsinauhoista ja hiusten latvoista, kuivista kasvoista ja käsistä ja halkeilevista kantapäistä… kuivuudesta ei siis ole tässä kropassa puutetta. Monitoimivoide pääsisi ahkeraan käyttöön minun luonani 🙂

    ann_alotta@netti.fi

  147. 190

    Anonyymi sanoo

    Kyseinen voide on ollut salikassissani reilun vuoden. Käytän voidetta aina salitreenin ja suihkun jälkeen. Salillakun tulee hukittua, ja posket saattavat punoittaa niin tämä voide lievittää sitä, ja saa ihon tuntumaan raikkaalta. hyvin imeytyy ja tunttuu että on sellainen voide joka käy niin kuivalle kuin rasvaiselle ihollekin 😀 I like it!!

    Nim. karan

  148. 191

    sanoo

    Moni ystävättäreni on kehunut tuotteen maasta kuuhun ja takaisin. Itse en jostain kumman syystä ole vielä eksynyt tuotteen pariin. Käteni ja huuleni kuivuvat varsinkin talvisin ihan kraatereiksi, samoin sekaihoni t-alueen ulkopuolisilla alueilla on karheaa kuivaa ihoa paikoittain. Tottakai haluan koittaa jokaista tuotetta, joka lupaa helpotusta pieniin, mutta epämukaviin iho-ongelmiin! (: Mikäli tuote on oikeassa elämässä yhtä toimiva kuin mitä luvataan, niin uskon sen päätyvän käsilaukkuuni pysyväksi asukiksi.

  149. 197

    sanoo

    Minulla on tällä hetkellä monitoimivoiteina bebanthenia ja Body Shopin hamppurasvan erityiskuivien kohteiden voide. Rakastan molempia aika ehdoitta, mutta olisi jännä testata tällaista kilpailijaa. 😉

  150. 198

    Anonyymi sanoo

    Testaisin mielelläni tätä tuotetta. Käteni ovat superkuivat, joten olisi kiva katsoa onko tästä mihinkään.
    nina.valimaa at hotmail.com
    nimimerkki niiu

  151. 200

    Anonyymi sanoo

    8h Cream on tuttu tuote, täysin korvaamaton mulle!
    Käytän sitä pääasiallisesti huulirasvana, mutta toimii mahtavasti esim. kuivalle atooppiselle iholle. Tämä on luottotuote, jota ilman ei kenenkään korppunahan kannata elää 🙂

    Minelli
    herlevit@hotmail.com

  152. 201

    Anonyymi sanoo

    Minulla kyseinen tuote on ollut uskollisesti, ja jopa uskonnollisesti, käytössä kohta 14 vuotta. Ja aina vaan ostan uuden tuubin! Miehenikin olen saanut käyttämään tätä ihmetuotetta jota myöskin peräpukamiin suosittelen 😉 Todella hyvä, ja siihen tuoksuunkin tottuu, kun käyttää usein. Upea tuote!

  153. 203

    Mytty sanoo

    Käytän 8 hour creamia huulille (kerran kokeilet, muuhun et vaihda), kuiviin kohtiin iholla, kutiseviin kohtiin rauhoittamaan ihoa ja kynsinauhoille. Ihan täydellinen tuote!

    mytty83@gmail.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *