Mitä iholle kannattaa levittää mustapäiden poiston jälkeen?

*Sis. mainoslinkkejä

Olen tehnyt blogiini lukemattoman määrän postauksia erilaisista mustapäidenpoistoon tarkoitetuista tuotteista aina kasvonaamioista mustapäälappuihin ja mustapääpinseteistä mustapääimureihin asti, mutta yhteen tärkeään ja usein esitettyyn kysymykseen on silti jäänyt puuttumaan vastaus.

(Kaikki parhaat mustapäätuotteet kokoavan postaukseni voi lukea täältä.)

biore-mustapaalaastarit-1-7-1024x1024

Kuinka ihoa tulee hoitaa sen jälkeen, kun siltä on juuri poistettu mustapäitä?

Kun ihohuokosesta on saatu kiskottua tai puristettua irti mustapää, alkaa väkisinkin miettiä, mikä olisi paras tapa hoitaa tätä tyhjillään ammottavaa huokosta ehkäistäkseen, ettei sinne muodostu jälleen uutta mustapäätä. Minulla on tähän vastauksena kaksi tehokasta vinkkiä.

AHA BHA Hapot

Pidä ihohuokoset puhtaana BHA-hapoilla

BHA-hapot ovat tehoaineita, jotka eroavat AHA-hapoista siten, että ne ovat rasvaliukoisia. Tämä tarkoittaa, että ne kykenevät imeytymään talia erittäviin ihohuokosiin ja kuorimaan niitä sisältä päin, mikä auttaa nimenomaan ehkäisemään liiallisen talin kertymistä ihohuokosiin. Kun huokonen on siivottu tyhjäksi kiskomalla sen sisältä irti sinne kertynyt tukkeuma, pääsee BHA-happo imeytymään sinne hyvin ja huolehtimaan, ettei tilanne toiste enää pääse niin pahaksi. Paras lopputulos syntyy tietysti, kun BHA-happoa sisältävän tuotteen käyttöä jatkaa säännöllisesti.

(BHA-hapoista voi lukea lisää tästä aiemmasta AHA- ja BHA-happoihin tarkemmin keskittyneestä postauksestani.)

COSRX BHA Blackhead Power Liquid

BHA-happoja sisältäviä tuotteita löytyy runsaasti, mutta oma suosikkini ja yksi maailman suosituimmista BHA-happotuotteista on COSRX BHA Blackhead Power Liquid*, jota olen hypettänyt blogissani jo aiemmin tässä postauksessa.

Tuote on puhdistetulla iholla käytettävä hoitoneste, jonka vesimäinen koostumus imeytyy ihohuokosiin auttaen ehkäisemään niiden tukkeutumista. Samalla sen sisältämä hyaluronihappo myös kosteuttaa ihoa. Tästä tuotteesta voi lukea netistä vaikka kuinka paljon ylistävää tekstiä ja tuotteessa on todellakin suoranaista taikuutta.

Mitä antioksidantit ja vapaat radikaalit on Ostolakossa Virve Vee

Ehkäise antioksidanteilla

Mustapäät ovat ihohuokosiin kertynyttä talia ja kuollutta ihosolukkoa, jotka ovat jääneet jumiin. Kun tämä avoimessa huokosessa muhiva sekoitus pääsee vielä kontaktiin ilman kanssa se hapettuu ja sen pää muuttuu tummaksi.

Koska kyse on hapettumisreaktioista, on looginen tapa ehkäistä mustapäitä pyrkiä välttämään, ettei tätä hapettumisreaktiota pääse tapahtumaan ja käyttää iholla antioksidantteja sisältäviä hoitotuotteita. Antioksidantit ovat ainesosia, jotka nimenomaan ehkäisevät hapetusreaktioiden tapahtumista ja joita käytetään erityisesti ikääntymisen merkkejä ehkäisevissä tuotteissa, mutta jotka ovat vaikutuksensa vuoksi omiaan myös mustapäihin taipuvaiselle iholle.

(Lisää tietoa antioksidanteista voi lukea tästä aiemmasta postauksestani.)

Mitä antioksidantit ja vapaat radikaalit on Ostolakossa Virve Vee

Yksi tehokkaimpia antioksidantteja on C-vitamiini, jota sisältäviä tuotteita löytyy markkinoilta runsaasti. Omia suosikkituotteitani on Klairs Freshly Juiced Vitamin C Serum*, jota rakastan käyttää ihollani öisin. Tuote on korealaisen kosmetiikan kulttituotteita ja siitä voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani.

Mustapääpinsetit Blackhead Tweezers

Lempparikysymykseni on tietysti, että kannattaako niitä mustapäitä edes poistaa, kun ne tuntuvat aina vain kuitenkin palaavan iholle takaisin.

Oma mielipiteeni on, että kannattaa. Kun ihohuokosiin kertyy siihen tulpan muodostavaa liiallista talia ja kuollutta ihosolukkoa, jotka yhdessä muodostavat huokoseen kovettuvan mustapään, venyttävät ne ihohuokosta. Tämä venyminen näkyy kasvoilla laajentuneina huokosina, joista on oikeastaan mahdoton päästä lopullisesti eroon pelkillä ihonhoitotuotteilla.

Parasta olisikin siis ehkäistä, ettei huokosessa pääse muhimaan ikuisuuksia mustapääksi kovettunutta ja hapettunutta talia, joka saattaa mustapään kasvamisen myötä venyttää ihohuokosta aina vain lisää. Pienet mustapäät ovat melko huomaamattomia ja peittyvät jopa meikin alle, mutta mustapäiden suuriksi venyttämät ihohuokoset näkyvät helposti meikinkin alta laajentuneina kraatereina.

Vaikka mustapäät tuntuisivatkin siis aina vain palaavan iholle uudestaan, on silti kannattavinta hankkiutua säännöllisesti eroon pienistä mustapäistä eikä antaa niiden muhia iholle suuria huokoskraatereita jälkeensä jättäviksi ihomadoiksi. Kun ihoa myös hoitaa BHA-happoja ja antioksidantteja sisältävillä tuotteilla, muodostuu uusia mustapäitä sille epätodennäköisemmin.

Acne Killer Blackhead Killer Peel Off Mask

Millä tuotteilla te hoidatte ihoanne mustapäiden poiston jälkeen?

Kommentit
  1. 1

    RiinaSusanne sanoo

    Hei, siis jätetäänkö tämä COSRXn iholle vai huuhdellaanko pois? Kiva blogi sulla, saa valtavasti tietoa uusista tuotteista. Jatka samaan malliin

    • 1.1

      Virve Vee sanoo

      COSRX:n neste jätetään iholle. Ennen kuin sen päälle levitetään muita tuotteita, kannattaa odottaa 20-30 min, että happo ehtii rauhassa vaikuttaa eikä neutralisoidu liian nopeasti. 🙂

  2. 2

    Lei sanoo

    Tali haisee niin pahalta, että tekee mieli desinfioida. Alkoholi ei kuitenkaan ole hyvästä, joten laitan yleensä Basibactia tai Bepanthenia. Ne eivät kuitenkaan pienennä huokosta ennalleen. :/
    BHA on käytössä sitten muuten. Askorbiinihappo saa ihoni kuivumaan ja kukkimaan, ainoa antioksidanttipitoinen mitä siedän on PC:n superseerumi.

    • 2.1

      Virve Vee sanoo

      Oho, en ole koskaan edes tajunnut ajatella, että tali voisi haista jollekin. 😮

      Ensin ei leikkannut yhtään, että pika PC:n superseerumi, mutta siis Paula’s Choicen seerumihan sen on pakko olla. Minä en ole itse vielä kokeillut sitä, mutta tekisi todella paljon mieli! 🙂

  3. 3

    Noora sanoo

    Osaisitko vinkata korealaisesta kosmetiikasta hyvää kasvovoidetta joka menisi aamuin ja illoin sekaihoiselle? kiitos etukäteen!

    • 3.1

      Virve Vee sanoo

      Sain tämän vähän aikaa sitten eBaysta kotiin Etude Housen Moistfull Collagen Emulsion -kosteusemulsion (lisätietoa täällä) ja olen aivan rakastunut siihen! Tämä on aivan täydellinen sekaiholle, sillä kosteuttaa loistavasti ja tekee ihosta ihanan pehmeän, mutta ei silti ole rasvainen. Suosittelen todella kovasti tutustumaan tähän! 🙂

  4. 4

    NG sanoo

    Yleensä BHA-neste riittää mustapäiden poissapitämiseen, varsinaisia blackhead patcheja en ole vielä kokeillut, vaikka niitäkin on kylkiäisinä tullut.

    Ehdotan vieläkin WishTrend-vierailua, ja tutustumismatkaa, josta sitten saadaan hieno YouTube-video nettiin 🙂
    Tai vaikkapa käynti COSRXin ja Klairsin päämajoissa? Saattaisi hyvinkin järjestyä sun meriittilistalla, ovathan molemmat myös jo suosittuja tuotemerkkejä Skandinaviassakin ja he ovat varmaan iloisia kiinnostuksesta. Kosmetiikkablogistina ja -myyjänä olisit aivan nappihenkilö käymään sellaisella vierailulla.. ja mikä ettei myös vaikka neuvottelemaan johnkin sellaisen merkin maahantuonnista, mitä ei vielä saa Euroopasta.

    • 4.1

      Virve Vee sanoo

      Kiitos noista hyvistä vierailuvinkeistä! Suunnitteilla on yhdistää sekä päivätyötä että blogityötä tuohon reissuun, joten katsotaan, miten homma päättyy. 🙂

  5. 5

    Maikkis sanoo

    Oisi kiva jos noita mustapääpinsettejä saisi ostettua jostain helposti ja luotettavasti, esim. eleveniltä. 🙂

      • 6.1.1

        Virve Vee sanoo

        Tätä pitäisikin myös kokeilla! 🙂 Salisyylihappo ei ole yhtä hellävarainen BHA-hapon muoto kuin tässä COSRX-tuotteessa käytetty on ja muutenkin on usein tuntunut, ettei The Ordinaryn tuotteissa ole satsattu kummemmin tuotteiden käyttömiellyttävyyteen mitä koostumuksiin tulee, mutta tämä tuote olisi mielenkiintoista testata! 🙂

  6. 7

    Sini J. sanoo

    Anteeksi, tulin tänne kyselemään vähän neuvoa tästä COSRX-nesteen käytöstä. Puhdistan kasvot hyvin ensin, mutta käytänkö COSRXia ennen toneria (Clinique 3-vaiheinen puhdistus type 2, vihreä korkki ja violetti pullo kun en muista nimeä) vaiko sen jälkeen? Sitten odotellaan about puoli tuntia ennen kuin jatketaan rutiinia? Tähän asti olen käyttänyt vain mustapäälappujen jälkeen.

    • 7.1

      Virve Vee sanoo

      Suosittelen käyttämään ensin tuota kasvovettä, joka tasapainottaa ihon pH:n ihonpuhdistuksen jäljiltä. Eli kasvoveden jälkeen COSRX:n BHA-nestettä iholle, annetaan vaikuttaa 20-30 minuuttia rauhassa ja sitten jatketaan muuta rutiinia. 🙂

  7. 8

    J. Katariina V. sanoo

    Kysyisin vähän neuvoa. Minulla on erittäin venyneet ihohuokoset ja näiden ihanien sekä erittäin yksityiskohtaisten postauksiesi jälkeen olen päättänyt ruveta oikeasti hoitamaan ihoani. Kysyisinkin, että onko mitään täsmäohjetta kuinka venyneet ihohuokoset saisi pienemmiksi vai alanko vain järjestelmällisesti puhdistamaan huokosia tuotteilla, joista postasit kirjoituksen Parhaat tuotteet mustapäiden karkotukseen.

    • 8.1

      Virve Vee sanoo

      Valitettavasti jo laajentuneita ihohuokosia ei voi saada kosmetiikan avulla enää supistumaan. Erilaisilla tuotteilla ihosta voi tehdä väliaikaisesti tasaisemman näköisen (primerit yms.), mutta kun huokoset ovat laajentuneet, ei niitä saa enää supistettua. :/ Ihohuokosia on toki kuitenkin kannattavaa puhdistaa jatkossa hyvin välttyäkseen uusien ihohuokosien laajentumiselta ja kosmetologilta voi kysyä, olisiko jotain hoitoa, josta voisi olla apua. 🙂

  8. 9

    Scarlett'O sanoo

    Heippa Virve! Ehtisitköhän auttaa. Postauksesta innostuneena tilasin tuota mustapäänestettä, ja olen sitä nyt muutaman kerran käyttänyt. Lueskelin siitä muualtakin ja kaikki kertovat kuinka se imeytyy hyvin helposti ja suorastaan hulahtaa ihoon. Minulla vaikutus on päinvastainen. Kun levitän sen, se tuntuu hyvin imeytyvän, mutta jo 5 minuutin kuluttua niihin kohtiin tulee todella öljyiset läikät. Ne pysyvät sellaisenaan, myöskin sen puolen tunnin jälkeen kun päälle laitetaan kasvorasva. Eikö tuo vain sovi minun iholleni vai teenkohän jotain väärin jossain kohtaa prosessia? Ihoni on suht normaali, ei rasvoittuva.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *