Mission: Eliminate Blackheads

Minulta kysellään usein vinkkejä mustapäistä eroonpääsemiseen, mutta olen ollut melko huono antamaan niitä. Tämä johtuu ihan siitä, että pyrin vinkkaamaan lähinnä vaan tuotteita, joiden vaikutuksen olen itse voinut todeta, mutta mustapäät ovat asia, joiden kanssa minulla ei koskaan ole ollut suurempaa ongelmaa. Minulla on ainoastaan ollut yksittäisiä hailakoita mustapäitä, mutta ei mitään selkeästi näkyvää mustapääongelmaa, joten en ole kunnolla voinut todeta tuotteiden konkreettisia vaikutuksia.

Tästä huolimatta moni on pyydellyt minulta usein vinkkejä mustapäiden hoitoon, joten tänään esittelyssä on yksi tuote, josta olen kuullut monelta muulta kehuja heidän taistelussaan mustapäitä vastaan.

Kyseessä on kasvoöljy. Kyllä, kasvoöljy, vaikka ongelmanasi olisi ihon rasvoittuminen ja epäpuhtaudet.

Clarinsin 100% puhtaita kasviuutteita sisältävä Lotus Face Treatment Oil on seka- ja rasvaiselle iholle tarkoitettu hoitoöljy, josta todella moni on kertonut saaneensa apua tukkeutuvalle iholleen ja varsinkin mustapäilleen -sekä samalla kosteutusta mahdollisesti kuivemmille kasvojen ihoalueilleen.

Tuote sisältää lootuksen kukan öljyä ja salviaa, jotka normalisoivat ihon talineritystä sekä rosmariinia ja kurjenpolvea, jotka supistavat ja puhdistavat ihohuokosia. Näiden lisäksi siinä on kamomillaa, joka rauhoittaa ja lisää ihon pehmeyttä ja hasselpähkinäöljyä, joka puolestaan kuulemma ehkäisee liiallisen nesteen haihtumista ja ihon ennenaikaista vanhenemista.

Moni on kertonut tuotteen paitsi ”liottaneen” heiltä mustapäitä, myös sen vähentäneen heidän ihonsa kiiltelyä päivän aikana. Tämän lisäksi iho on kuitenkin myös tuntunut kosteutetulta!

Tuotetta on tarkoitus käyttää nimenomaan yötä vasten ja koska kyseessä on öljy, toimii se parhaiten joko vielä kasvoveden jäljiltä kostealle iholle levitettynä tai uuden pipettipakkauksensa ansiosta kämmenellä kasvoveteen sekoitettuna. Tämä siis tarkoittaa sitä, että kämmenelle tipautetaan pari pisaraa alkoholitonta kasvovettä (alkoholittomuus on kuulemma tärkeää) ja sen jälkeen kaksi tippaa öljyä, minkä jälkeen vesi ja öljyt miksataan yhteen kämmeniä yhteen hieroen ja lopuksi sekoitus taputellaan ja hierotaan kasvoille ongelma-alueille keskittyen.

Tuloksia alkaa yleensä näkymään jo melko nopeasti, mutta viimeistään neljässä viikossa huomaa varmasti eron ihossaan. 40 millin pipettipullo maksaa noin 45 euroa, mutta kahden tipan päivätahdilla käytettynä se on myös erittäin riittoisa.

Onko tuote jollekin teistä tuttu? Onko joku saanut tästä apua iholleen?

Kommentit
  1. 1

    quiqui sanoo

    Ooooo, kuulostaa lupaavalta! En ehkä uskalla ostaa, ko en ole varoissani eikä voi olla varma, että toimiiko… Ehkä vielä joskus… Toimisikohan joku edullisempikin öljy samaan tapaan? 🙂

  2. 2

    sanoo

    Mielenkiintoinen tuotevinkki! Enpä ole koskaan ajatellut, että öljyllä saisi mustapäitä pois, mutta tuote kuulostaa kyllä todella lupaavalta. Itselläni on nenän alueella mustapäitä niin "syvällä", että puristamalla niitä on vaikea saada pois. Tämän voisi melkein laittaa ostoslistalle… 🙂

  3. 3

    sanoo

    Tämä tuotevinkki pitääkin pistää korvan taa, sillä en ole koskaan saanut jo olemassa olevia mustapäitä mitenkään huomattavasti vähenemään. Isot houkoset, jotka tukkeutuu helposti, kyllä on ihanaa!

  4. 4

    Paula sanoo

    Ostin tämän heräteostoksena kuukausi sitten ja käyttänyt n. 3-4 kertaa viikossa. Ongelmanani ovat pitkään olleet poskiin tulevat ihonalaiset näpyt (eli ei siis selkeää finniä jossa 'pää' vaan semmoista murkulaa) ja tämä on kyllä auttanut siihen ongelmaan hienosti. Näpyt poskissa ovat selkeästi vähentyneet siten että vanhat puskivat ensin pinnalle ja ulos eikä uusia ole tullut tilalle. Kuukauden käytön jälkeen pullosta on kulunut ehkä n. 1/5, joten on erittäin riittoisaa. Suosittelen kokeilijoita lukemaan käyttöohjeet huolella koska tätä ei ilmeisesti tulisi hieroa kasvoille vaan taputella kevyesti.

    Ihon rasvaisuus on myös mielestäni vähentynyt koska kesken päivän ei otsalle tarvitse enään taputella lisää puuteria. Omalta kohdaltani uskallan sanoa että tämä on tuote josta en hevillä luovu!

  5. 5

    Anonyymi sanoo

    En ole kokeillut tätä nimenomaista öljyä, mutta laitan joka ilta kasvoille manteliöljyä, ja sekin tuntuu jossain määrin liuottavan sellaisia ihan pieniä ei-tulehtuneita finnejä. Vaikutuksesta mustapäihin en oikein osaa sanoa, sillä minulla ei niitä juurikaan ole. Mutta manteliöljy on myös rauhoittavaa ja ihon väriä tasoittavaa, joten sitä kannattaa kokeilla, jos kaipaa edullisempaa öljyä.

  6. 6

    Teija sanoo

    Itsekin yllättäen huomasin mustapäiden pienenemisen kun käytin Lushin Full of Grace -seerumipalaa. Se on melko öljyinen ja yllätyin kyllä kovasti! Ja kasvojen hierominenkin auttaa varmaan positiivisesti jos finnien poksauttelun takia muualla kasvoissa on kuivia kohtia. 🙂 Eihän niitä saisi poksautella.. mutta minkäs sille voi. 😀 nyt testissä lisäksi Paula's choicen 1% salisyylihappokuorinta.

  7. 7

    Anonyymimuumi sanoo

    Dr.Hauschkalla on myös öljyhoito rasvaiselle iholle, jota testasin pahimman hormooniaknen (pintakuivan) aikaan, eikä se oikein tuottanut tulosta silloin. Itse ongelma-alueisiin se ei auttanut, mutta muu osa kasvojen ihosta oli hehkeä ja oikein terveen näköinen. Jos sais taas jostain testipaketin, testaisin mielelläni uudelleen kun aknenkin on rauhoittunut melko hyvin viime vuodesta. Suosittelen ehdottomasti ainakin normaalille iholle.

  8. 8

    sanoo

    "Kyseessä on kasvoöljy. Kyllä, kasvoöljy, vaikka ongelmanasi olisi ihon rasvoittuminen ja epäpuhtaudet."

    Niin no, aluksi ehkä kuulostaa epäjohdonmukaiselta, mutta kun tarkemmin ajattelee, niin ihon kuivuutta vastaanhan nämä talirauhaset taistelevat. Toki on muitakin syitä, joiden vuoksi talia voi pukata liikaa ja tukkia huokosia.

  9. 9

    Anonyymi sanoo

    oi, haluisin ostaa tälläisen siskolle lahjaksi – se tyhmä kun ei usko, että kosteutus on myös ihon puhtauden kannalta kaiken a ja o. hän käyttää korkea alkoholipitoisia, hyvin kuivattavia finneille ja muille ihon epäpuhtauksille tarkoitettuja tuotteita ja vaikka kuinka yritän sanoa, että ihoa pitäisi kosteuttaa, ei mene perille ("niinku ei muuten jo olis tarpeeks rasvanen iho!1) pöh. tuskin hän tätäkään arvostaisi.

  10. 10

    Anonyymi sanoo

    Uskaltaisitko suositella tätä kuivaihoiselle? Itselläni on (etenkin talvisin) rutikuiva iho, mutta mustapäitä ja tukoksia silti pukkaa. Kosteutan joka ilta ja aamu, ja muutaman kerran viikossa teen tehokuurejakin. Mietin, että sopisiko tämä minunkin mustapää- ja kuivuusongelmaan, vai pitääkö ihon tosiaan olla erityisen rasvainen… Kun kyseessä on öljy, niin voisin kyllä kuvitella sen sopivan kuivemmallekin iholle, mutta olisi kiva kuulla asiantuntevampaa mielipidettä ennen kuin tuon hintaisen putelin menee ostamaan. 🙂

  11. 11

    sanoo

    Hei kiitos muistutuksesta!
    On pitänytkin ostaa näitä Clarinsin öljyjä testiin, kun ainakin nettiputiikeissa ovat myytyjen ja kehujen kärjessä…
    Lisäksi Clarins on muuten siitä jännä merkki, että se on sopinut itselleni aina kuin nenä päähän. Kaikki toimii: kasvovedestä kosteusvoiteeseen ja deodorantista itseruskettavaan päivävoiteeseen. Lemppareita löytyy monta, HG-tuotteita kaksi.

    Mutta niin noista öljyistä, paljon näkyy positiivisia kokemuksia ja itsekin aluksi suhtauduin hommaan varsin skeptisesti.
    Mutta sitten rupesin käyttämään niitä paria jäljellä olevaa aivosoluani ja tuumaamaan, että jos vesi liukenee veteen, rasva liukenee rasvaan… Niin tietenkin öljypohjaisella tuotteella kannattaa iholta "liuottaa" ne ylimääräiset rasvat pois ja ikään kuin avata mustapäiden päältä talikertymät auki, jotta kertynyt kuona saadaan ulos.

    Rankka saippuapesu (markettien Clearasilit ja muut) on ehkä pahinta aknelle ikinä: iho ärtyy, suojavaippa katoaa ja pinnasta pestään saippua-aineilla tärkeätkin rasvat pois… Ei ihme, jos otsa kiiltää hetken päästä kaksin verroin!

    Ilmeisesti kaksoispuhdistus tähtää myös samaan: rasvat pois rasvalla, muu pesevillä aineilla. (Karkeasti sanottuna siis! x) Suomessa on niin viina, terva ja sauna -mentaliteetti, että olenpa todistanut, kun koko perhe päästä varpaisiin pestään mäntysuovalla…

  12. 12

    Anonyymi sanoo

    Hei, olisko sulla vinkkiä jostain vastaavasta tuotteesta? Olin tätä jo harkinnut ja meinasin mennä ostamaan, kunnes huomasin, että tämä sisältää hasselpähkinäöljyä eli kaltaiselleni pähkinäallergikolle aika no-no.

  13. 13

    sanoo

    Olen kysellut näistä pähkinäallergiajutuista ja ilmeisesti allergia on sitä proteiinia kohtaan eli tuotteiden öljyille ei reagoida. Eli jos et ole kuolettavan allerginen, niin käy ihmeessä pyytämässä näyte ja kokeile sitä varovasti johonkin päin kehoasi. (Mutta jos siis olet todella, todella allerginen, niin vaikka olenkin kuullut, ettei tämän pitäisi reagoida, en silti uskalla yllyttää.)

  14. 14

    Anonyymi sanoo

    Kiitos vinkistä, ihan hyvä etten heti tyrmännyt koko tuotetta, kävin eilen pyytämässä tästä näytteen(sain ihanan pienen lasipullon!, eikä ilmennyt mitään allergisia reaktioita kun illalla testailin. Ja myyjäkin kertoi samaa, että tämä sopii myös pähkinäallergikolle. Oli muuten todella hyvä palvelu kaiken kaikkiaan Helsingin Sokoksen Clarins-pisteellä. Nyt sitten vaan vaikutuksia odottelemaan…

  15. 15

    Helinä sanoo

    Tätä nimenomaista öljyä en ole testannut, sillä koen Clarinsin kasvo- ja vartaloöljyt ihan hillittömän ylihintaisiksi, kun samaa kamaa saa kymmenen kertaa halvemmalla ja silti luomulaatuisena ekoputiikeista, netistä tai tavaratalojen luontaistuoteosastoilta (okei, myönnettäköön, että esim. juuri tämä lootus on kyllä harvinainen öljy eikä helposti löydy halvalla). Uskon tämän silti olevan tehokas, sillä olen huomannut öljyjen auttavan mustapäitä ja epäpuhtauksia juurikin "liukenemaan" nopeammin ja helpommin pois. Ne on siis helpompi poistaa tai joskus jopa tulevat itsestään ulos (ällöä, joo).

    Muutkin kasviöljyt käyvät hommaan. Öljyä ei kannata pelätä. =) Suosittelisin silti käyttämään luomulaatuisia öljyjä, joissa on eniten ravitsevia ainesosia jäljellä (kuten myös kylmäpuristetuissa). Kannattaa tutustua eri öljyihin ja niiden sopivuuteen eri ihotyypeille. Tietoa löytyy netin syövereistä helposti paljon. Jojoba ainakin yleensä käy rasvoittuvalle iholle hyvin, sen sijaan kookos saattaa joillekin aiheuttaa tukkeumia (tämä on kovin yksilöllistä eli kokeilemalla selviää). Eli vastauksena jonkun yllä esittämään kysymykseen, voiko öljyjä käyttää muillakin kuin rasvaisilla ihotyypeillä hoitamaan epäpuhtauksia, vastaus on kyllä. Sitä tosin en tiedä, onko juuri tämän Clarinsin öljyn ainesosat niin tarkasti valikoitu juuri rasvoittuvalle iholle, ettei se sovi kuivalle iholle. Muita sopivia öljyjä kuitenkin takuulla löytyy!

    Voin itse suositella kovasti ainakin normaali- ja sekaiholle Urtekramin No Perfume Baby Oilia, joka maksaa alle 10e 100 ml:n pullo. Siinä on valmis hyvä sekoitus luomulaatuisia kasviöljyjä: manteliöljyä, jojobaa, broccolinsiemenöljyä ja e-vitamiinia. Tätä olen käyttänyt seerumin tapaan etenkin talvella iltaisin aina kosteusvoiteen alla (levitetään kostealle iholle). Silmänympärysvoiteena loistava myös; ripseni tuntuivat kasvaneen selvästi parin kk:n käytön jälkeen (nyt ei puhuta NeuLash-tyyppisestä kasvusta, mutta silti). Iho alkoi näyttää myös hehkuvammalta eikä rasvoittumista tosiaankaan esiintynyt, päin vastoin normaali-ihoni on tuntunut tosi tasapainoiselta ja hormoninäppyjen määrä vähentynyt. Ja jos öljy ei tunnu omalle iholle sopivalta muutaman viikon kokeilun jälkeen, sille voi onneksi keksiä lukemattomia muita käyttötapoja: hiushoitoon, meikinpoistoon (myös vesiliukoiselle silmämeikille), huulirasvaksi, hierontaan, vauvanhoitoon, kylvyn sekaan kuivuutta estämään, kotitekoisiin kasvonaamioihin, eteeristen öljyjen pohjaksi omiin tuoksuöljyihin jne… =)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *