MISSHAA TÄNNE!!!

Tänään on vuorossa asiaa aiheesta, josta en vain enää millään malttanut pysyä hiljaa.
Sain vähän aikaa sitten ehkä yhden bloggaajaelämäni parhaista yhteistyöpaketeista. Sen kylki nimittäin näytti tältä:
Mutta tiedättekö mitä? Tämä korealaisen kosmetiikkaihmeen paketti ei olekaan peräisin Etelä-Koreasta vaan jostain paljon lähempää. Nimittäin lahden toiselta puolelta Virosta.
Jep. Misshaa on nimittäin saatavilla virolaisen Missha Balticsin kautta, JOKA TOIMITTAA MEILLE SUOMEENKIN TUOTTEITA!
Saahan niitä kätevästi netistäkin, mutta nyt kun niillä on näinkin lähellä maahantuoja tarkoittaa tämä myös sitä, että tuotteet on täytynyt todeta sisällöltään myös EU:n lainsäädännön kriteerit täyttäviksi. Monilla nimittäin kynnys Aasiasta Misshan tilaamiselle ei ole ollut pelkästään se, että kaupankäynti sinne asti olisi pelottavaksi koettu juttu vaan myös se, ettei ole välttämättä ollut varma, löytyykö tuotteista vaikkapa sellaisia ainesosia, joita meillä EU:ssa ei sallita.
No, nyt ei löydy ja ihan vielä varmuuden vuoksi tietysti jopa varmistin heiltä asian, vaikka sen tottakai pitäisi olla itsestäänselvyys. 
Ja tiedättekö, mikä on parasta? Hinnat! Verkkokaupan valikoimaa ei nimittäin todellakaan ole hinnoilla pilattu, katsokaa vaikka itse! Nyt esimerkiksi vaikkapa noita ihania BB-voiteiden 20 ml pikkukokoja (ja niiden vaaleita sävyjä!!) saa niinkin halvalla kuin kahdeksalla eurolla! 
Arvatkaapa, millaisessa pienessä ekstaasissa olin asian iskostuttua kaaliini! 
Postikulut Suomeen näyttäisivät olevan vähän yli kahdeksan euroa kaikille paketeille (tai ainakin sen mukaan, mitä yritin laskurilla leikkiä) ja loistavaa on myös se, että postitusvaihtoehdoksi on lähiaikoina tulossa Itsella SmartPost myös Suomeen. 
Wau, wau ja vielä kerran wau. Olin ensinnäkin jo taivaissa siitä, että tuotteita saa tosiaan tilattua noin helposti. Vielä enemmän olin taivaissa siitä, että tuotteissa on oikeasti englanniksi pakkausmerkinnät. Yhä enemmän olin fiiliksissä siitä, että tuotteiden sisällöt täyttävät myös EU:n lainsäädännön kriteerit. Ja kirsikkana kakussa hinnat tosiaakin saivan jalat altani täysin, sillä niissä ei näyttänyt olevan käytetty ollenkaan sitä meille tuttua ”pientä” maahantuonnin lisää.
Kiljuminen ja fanfaarisoitto ei tosiaan loppunut osaltani vielä siihenkään, sillä kuvio jatkui sillä, että sain heiltä blogikokeiluihini melkoisen kasan mitä kiinnostavimpia tuotteita. Muutama tuotteista oli itse valitsemiani, pari pientä ylläriä ja lisäksi paketti oli kuorrutettu näytteillä. Tässä riittää melkoisesti fiilisteltävää hetkeksi teille, arvon lukijat!
Minun oli tarkoitukseni pysyä tästä hiljaa siihen asti, kunnes SmartPost-vaihtoehto tulisi käyttöön, mutta luuletteko, että olisin enää millään kyennyt siihen enää kauempaa? No en todellakaan!
En kyllä muista, että olisin hetkeen ollut mistään yhteistyöstä ihan näin innoissani! Odottakaas vaan kun pääsette näkemään, mitä kivoja, hieman uniikimpia tuotteita poimin itselleni kokeiluun.
Kuka muu alkoi kiljumaan? 
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Jostain osui silmään myös suomalainen Misshaa myyvä nettikauppa – hinnat siinä olivat kuitenkin selvästi korealaisia korkeammat (EU-lisä..)
    En ihastunut, mutta hyvä toki, että netikaupoissa on nyt valinnanvaraa. Itse tilaan tuotteeni yhä mieluummin toiselta puoleltaa maailmaa – paketit tulevat usen yhtä nopsasti kuin EU:n sisältä, joskus nopeamminkin.

    • 1.1

      sanoo

      Tuolla virolaisessa on vielä hinnatkin kohdillaan minusta. 🙂
      Ja suoraanhan sitä on tosiaan helppo Aasiastakin tilata, mutta nyt on onneksi jotain niillekin, joita sieltä asti tilaaminen epäilyttää. 🙂

  2. 2

    sanoo

    En oo ennen merkkiin tutustunut mutta sun kirjoitus sai mut kyllä kiljumaan 😀 Ai että sitä voikin innostua toisen innosta! 😀 On ehkä ihan pakko jossain välissä tehdä itsekin tilaus kunhan vaan keksin mitä haluan tuolta!

  3. 4

    Anonyymi sanoo

    Öö, mikä ihmeen Misha!? Valaisitko vähän enemmän, en ole koskaan kuullutkaan…:)

    • 4.1

      sanoo

      Missha on eteläkorealainen kosmetiikkamerkki, jolta löytyy vaikka mitä kivaa. Erityisesi merkin BB-voiteet ovat olleet suuressa suosiossa. Esittelen lähitulevaisuudessa parit kivat tuotteet. 🙂

  4. 5

    sanoo

    NO NYT! Joo, harmi kun lupasin itselleni pitää helmikuun alkuostostelujen jälkeen ostolakon kuun loppuun, mutta maaliskuussa ehdottomasti tuonne tarkastelemaan enemmän!

    • 5.1

      sanoo

      No mutta nyt ehdit hyvin helmikuun ajan huolella harkitsemaan ja pohtimaan, että mitä voisit OIKEASTI tarvita… ja lisäämään siihen sitten maaliskussa parit hetken mielijohteesta tulleet ideat. 😉

  5. 6

    sanoo

    Jee, siellä on myös INCI-listoja meidän merkeillä! Jajoo, ne eivät toki kerro kaikkea. Mutta esim. mineraaliöljyä välttelevälle ne ovat oiva työväline. 🙂

  6. 8

    Anonyymi sanoo

    Siis… Ei kai tämä ole mikään uusi juttu? Olen tilannut Misshaa Virosta ekan kerran muistaakseni toissa kesänä. Aika korkealta kuulosti postikulut, ovatkohan nostaneet hintoja?

    • 8.1

      sanoo

      Ei ole uusi juttu, mutta minulle oli ja niin tosiaan näköjään monelle muullekin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös sitä niin sanota. 😉
      Postarihinta näytti nyt kiinteältä, mutta toivottavasti tulee edullisemmaksi SmartPostin myötä. 🙂

  7. 10

    sanoo

    Jipii! Aina olen matkoilta raahannut lentokoneen painorajoituksia uhmaten aasialaista kosmetiikkaa. Välillä olen tilaillut nettikaupoista ja ebaystäkin. Hienoa että juuri Misshaa saa nyt näin läheltä!

  8. 12

    sanoo

    Missha on aivan ihana sarja ja tekee loistavia budjettiversioita kalliimmista, suosituista ulkomaisista ihonhoitotuotteista, kuten SKII Treatment Essence – > Time Revolution First Treatment Essence ja Estee Lauderin Night Repair Serum -> Time Revolution Night Repair Science Activator. Itse olen tykännyt Super Aqua-linjan etanatuotteista.

  9. 13

    sanoo

    OUMAIGAAD tää paransi mun päiväni ! Korealaisen kosmetiikan suurkuluttajana tää oli päivän ilouutinen 🙂

  10. 14

    Anonyymi sanoo

    Hienoa, olen tilannut Korealaisia tuotteita ebay.uk:n kautta aasiasta, mutta olisi tosiaan ihan kiva päästä lukaisemaan inci kielellä, jota ymmärtää 🙂

  11. 15

    Anonyymi sanoo

    Voi vitsit! Oon kuullut niin paljon hyvää Korean BB- ihmevoiteista. Kunpa tekisit pian postauksen niin tietäisi mitä tilata. Smart posti ois myös kiva pienempien kulujen vuoksi.

  12. 16

    Anonyymi sanoo

    Kokeilin misshan bb voiteita aikoinaan blogisi perusteella ja en pettynyt. Erittäin hyviä tuotteita. Kiinnostaisi tietää noista seerumeista. Perus seerumit ovat aina niin kalliita niin josko tuolta sarjasta löytyisi jokin hyvä must have- serum 🙂

  13. 17

    Anonyymi sanoo

    Hei! Pakko laittaa viestiä tästä. Verkkokaupan tuotteissa ei ole ALV:ia mukana! Olin klikannut tuotteet koriin ja ihmettelin miksi hinta pompsahti noin 5€ niin loppusummaan oli lisätty ALV 20%.

  14. 18

    Anonyymi sanoo

    Olisi kiva kokeilla, mutta en oikein usko että nuo sävyt käyvät omalle kalpealle iholle. :/ Länsimaiden BB:t ovat oransseja tai keltaisia, ja Aasian BB:t harmahtavia. Ja itse kun olen selvästi vaaleanpunainen, ei löydy sopivia meikkivoiteita mistään.

  15. 19

    sanoo

    Hyvä että löytyy nyt lähempääkin. Epäilyttää toisinaan ostaa halvalla ebaysta jos tuote onkin todellisuudessa jotain muuta kuin väitetään vaikka myyjän palautteen pitäisi puhua puolestaan. Misshan Signature Real complete sävyssä #13 Milky beige on ollut aika kiven alla. Siirryin lähes kokonaan luonnonkosmetiikkaan/mineraaleihin enkä tullut hankkineeksi uutta vaikka pidin näistä paljon.

  16. 20

    Anonyymi sanoo

    Tilasin Signature Real Complete BB:n sävyssä 23 natural yellow beige. Ei ole kyllä keltainen. Harmaa tämä on. Ja koska minä olen keltainen…. Saako sieltä Viron kaupasta näytteitä? En löytänyt. Pärjään tämän voiteen kanssa jotenkin, kun levitän hyvin ohuesti siveltimellä. Mutta näinköhän sitten aurinkosuoja toteutuu… Onko kellään tietoa noista sävyistä? Olen selkeästi keltaihoinen. Ja jos Missha ei tähän taivu, niin onko vinkkiä keltaisesta ja kosteuttavasta muun merkkisestä bb-voiteesta? = yksi voide hoitaa kaiken.

    • 20.1

      Mila sanoo

      Jane Iredalen BB nro 7 on aika keltainen mun mielestäni (ei ole harmaa yhtään). Todella peittävä ja hoitava tuote, kokeilemisen arvoinen tuote.

  17. 21

    sanoo

    Minä pohdiskelen Misshan Perfect Cover BB-voiteen sävyjä. Yleensä aina joudun meikkivoiteista valitsemaan kaikista vaaleimman sävyn. Olen kertaalleen aiemmin päässyt kokeilemaan juurikin Perfect Coveria sävyssä no. 13, bright beige. Voide oli kuitenkin turhan vaalea. Nyt mietinkin, että laittaisinko tilaukseen sävyn 21 vai 23, sillä koostumus kyllä miellytti. 🙂

  18. 22

    Mila sanoo

    Missha tuotteet on myynnissä Helsingissäkin Felicita nimisessä kauneushoitolassa:) Ei enää tarvitse tilatakaan vaan voi tulla hakemaan. Kalevankatu 38

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *