Miss Raikastettu Mattajalka?

Minun piti saada töihin uusi jalkavoide ja koska te olette niin kovasti toivoneet postauksia luonnonkosmetiikasta, päätin hankkia sen nimenomaan Weledalta.

Weledan Foot Balm lupaa virkistää ja hoitaa väsyneitä jalkoja ja jopa ehkäistä voimakasta hikoiluakin. Itseasiassa tämä lupaa tarkemmin tutkittuna melko paljonkin:

Weledan Foot Balm on itseasiassa ”mattaisimman” lopputuloksen jättävä jalkavoide jos näin nyt vaan voidaan jalkavoiteesta puhuttaessa sanoa. Levitettäessä voide tuntuu keskipaksulta ja virkistävältä, mutta tuote imeytyy jalkoihin kuitenkin yllättävän nopeasti jättäen ne rasvattomiksi ja ikäänkuin ohuen suojaavan kerroksen alle.

Tämä on itseasiassa ensimmäinen jalkavoide, jota voin ihan oikeasti kuvitella käyttäväni myös päivällä jalkojen hikoillessakin! (Normaalistihan meno menee yhdeksi liukasteluksi, mikäli lähden hikoilemaan jaloilla, joihin olet laittanut aiemmin jalkavoidetta.)

Foot Balm tuoksuu raikkaan sitruksiselle, eli tämä myös freesaa jalat tuoksunsakin puolesta.

Omille seisomatyöläisyyden kuivattamille jaloilleni tämä ei täysin riitä kosteutus- ja pehmitystehojensa puolesta, sillä tahdon yöksi jotain täyteläistä ja rasvaisempaa, mutta niille, jotka tahtovat nimenomaan virkistävän voiteen, joka ei saa jäädä tuntumaan jaloissa nihkeän rasvaiselta, on tämä oikea löytö. Voide nimittäin on ihan oikeasti tuntunut kadonneen ihan parissa minuutissa sen levittämisen jälkeen, minkä jälkeen jalat tuntuvat vain kosteutetuilta ja virkistyneiltä.

Suosittelen kevyempää jalkavoidetta hakeville siis täydestä sydämestäni!

Onko tämä tuttu tuote jollekin teistä?

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Avomiehellani on maailman jarkyttavin jalkahiki toiden jalkeen, silla joutuu kayttaa toissansa todella raskaita ja hiostavia turvakenkia. Ostin taman sille ja ainakin mieheni mukaan ja oman nenani mukaan oikeasti toimii, silla hien maara jotenkin haveni ja se ei haissut enaa niin pahalle. Tosin ainoa vika tassa on hinta ja haju, tama rasva loyhkaa todella pahalle ja tunkkaiselle, mutta onneksi haju haihtuu suhteellisen nopeasti.

    Johanna

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Mullakin on tuota jo toista kesää perättäin. Pidän siitä ihan kuin talkitusta tunteesta, joka jalkoihin jää tuon jälkeen. Meillä on kesäisin älyttömän kuuma, mutta tuo ei hikoudu laiton jälkeen yhtään. Itselläni ei ole pahoja kovettumia ja jalkapohjien päivän kävelyistä kuivunutta pintaa tuo kyllä kostuttaa ihan riittävästi. Plussaa tehokkaasta ja raikkaasta tuoksusta.

    Inke

  3. 4

    Anonyymi sanoo

    Mä taas en voi sietää miten kaikki kosmetiikkablogit tyrkyttää ja suorastaan tursuilee luonnonkosmetiikkaa… Joo, onhan se tosi hieno juttu että pahoja kemiallisia aineita vähennetään kosmetiikassa, mutta silti. En tule koskaan käyttämään luonnonkosmetiikkaa, vaan minulla on jo ns. omia suosikkeja. Ja en varsinkaan tuota Weledaa käyttäisi, tapasin yhden heidän puhemiehistään, ja hän antoi todella erikoisen kuvan Weledasta… Joten toivoisin että kertoisit/arvostelisit/kommentoisit muitakin kuin luonnonkosmetiikkaa (ja olethan sinä, onneksi. Tuntuu että Karkkipäivä "vajoaa" kokoajan syvemmälle tässä luonnollisuudessa.)

  4. 6

    sanoo

    Tosi kiva, kun näitä luonnonkosmetiikkapostauksia on tullut nyt paljon useammin! 🙂 Kiitos niistä!

  5. 7

    sanoo

    Itse olen vähän samoilla linjoilla aiemman anonyymin kanssa – luonnonkosmetiikkaa pursuaa naistenlehdet ja blogit jo ihan tarpeeksi, ei kiitos yhtään enempää!

    Onneksi Ostolakossa käsitellään suurimmaksi osaksi ns. normikosmetiikkaa, annettakoon yksittäiset Weldat ja haushkat anteeksi… (Varsinkin, jos niissä on löytöjä, kuten tämä jalkavoide tuntuu olevan. Itsekin kun kaipailen "matta"voidetta kun en jaksa istua tassut taivasta kohti montaa minuuttia paikallaan. Aion tehdä kamalan poikkeuksen ja – huih – sortua nyt tämän yhden kerran ehkä kokeilemaan tätä vaikka luonnonkosmetiikkaa onkin! 😉

    Mutta juu, kiitos vinkistä!
    Mutta älä Virve lähde liikaa muiden perässä tähän buumiin, blogissasi on hyvää juuri se että täällä on vaihtelevasti kaikkea sekaisin, etkä pode huonoa omaatuntoa, kuten eräät bloggailijat, kun "sortuvat" taviskosmetiikkaan… (hohhoijaa)
    Chanel ja Dior eivät olisi enää Chanel ja Dior, jos niihin leimattaisin viherpiipertäjät kuvioihin – luksus on lukusta, antaa nuuskamuikusten fiilistellä omia hamppusaippuoitaan muissa blogeissa… 😉

    (Ja sorry jos tuli vähän kärkkäästi mielipide ilmaistua! 😉 En vain jaksa sitä hypehössönsössötystä luomusta ja luonnonkosmetiikasta, kun sitä tulee joka tuutista… vähän petyin kun avasin tämän päivän blogipostauksen, "eikä TAAS jotain Weledaa" tuumin mielessäni, mutta hyvä postaushan tuo oli kun oli kerrankin tuote jossa on jotain tehoa/funktiota, eikä sitä tarvitse hypettää vain siksi että se on niin ihkudaaluonnollista.)

  6. 8

    Anonyymi sanoo

    Kolmas anonyymi ja nami, ootte ihme nillittäjiä. Olkaa lukematta jos ei kelpaa! Luonnonkosmetiikan(kin) parista löytyy kiinnostavia ja hyviä tuotteita, joista me muut haluamme kuulla. Elämä on muutakin kuin pelkkää Dioria.

  7. 9

    Anonyymi sanoo

    Täältäkin isot kiitokset luonnonkosmetiikkapostauksista! Ihme itkemistä joiltakin, verratkaa nyt vaikka viimeisen kuukauden luonnonkosmetiikka- ja normikosmetiikkapostausten suhdetta. Ihmeellistä miten tuotteen sertifikaatti voi kiukuttaa joitakin noin paljon.

  8. 10

    Anonyymi sanoo

    Niimpä. Kosmetiikassa kuten kaikessa muussakin on trendejä ja kausia, jos nyt tällä hetkellä mediakin on herännyt luonnonkosmetiikkaan niin keneltä se on pois? Bloginkirjoittaja on nähdäkseni ihan vapaa kirjoittamaan mistä tykkää. Virve kirjoittaa kosmetiikkakokemuksistaan ja lukija valitsee mitä lukee ja mihin uskoo mitään pakkoahan ei kai kellään ole?

    Inke

  9. 11

    Anonyymi sanoo

    Mä myös tykkään että luonnonkosmetiikkaa käsitellään enemmän. Olen sen verran katsonut selektiivistenkin merkkien incejä että mulle ne ovat kaukana luxuksesta. Mieluummin maksan parikymppiä luonnonkosmetiikasta tai Lushista (joka ei tietty ole luonnonkosmetiikkaa, mutta hyvä inceiltään). Luomua kyllä vältän sen tuotantovaikeuksien takia.
    Ja mikäli joku ei ole huomannut, on luonnonkosmetiikkaa välillä kritisoitukin täällä. Esim alkoholin määrästä tai jonkin tuotteen tuntumasta. Että ei se pelkkää hehkutusta ole.
    Olen vain kiitollinen että saan lukea tästäkin käyttäjäkokemuksia eikä aina tarvitse ostella sokkona kuten tähän asti.

    -AT

  10. 12

    sanoo

    Höhö, anonyymit, arvasin että kärkäs kommenttini saa luonnonkosmetiikkafriikeille närästystä aikaan… 😉

    Mutta kuten todettu, hyvä että Virve kirjoittaa kaikesta – ja nimenomaan yvä että täällä on ihanan paljon juttua ei-luonnonkosmetiikasta. Sama linja jatkukoon, pari repsahdusta sallittakoon… 😉

    Kun sitä luonnonkosmetiikkahypetystä tosiaan tulee tuutin täydeltä. Vähän sama, kun yhdessä vaiheessa light-tuotetrendiä oli melkein paha ihminen, jos halusi ostaa tavallista juustoa, eikä 5% light-kumijuustoja… Mutta kukin tyylillään.

    T. Normikosmetiikkaa rakastava ja rasvaisia täyteläisiä juustoja syövä Nami 🙂

  11. 13

    Anonyymi sanoo

    Nami, minusta sinä olet nillittäjä. Minä en ole mikään luonnonkosmetiikkafriikki. Ensinnäkin luonnonkosmetiikan käyttäminen ei tee kenestäkään friikkiä, toisekseen minä en juurikaan käytä edes luonnonkosmetiikkaa! MInä tykkään lukea arvioita erilaisista tuotteista. Minä myös ymmärrän sen, että niin kauan kuin blogin kirjoittaja ei ole minun palkkalistoillani, minulla ei ole mitään sanottavaa siihen mitä hän kirjoittaa. Vaikka hän nyt innostuisi mäntysuovasta ja tekisi siitä postauksen joka päivä kaksi viikkoa putkeen, niin se olisi hänen oikeutensa.

  12. 15

    sanoo

    No onpas sitkeä anonyymi! 😀
    Minusta taas sinä olet nillittäjä, kun kerran närkästyt kommentistani (jossa tosiaan ON niitä silmäniskuhymiöitä vähän viestiä pehmentämässä niille, jotka eivät rivien välistä osaa lukea kieli poskessa kirjoitettua tekstiä… :P)

    Minulla on oikeus mielipiteeseeni, joka on, että luonnonkosmetiikkaa tuputetaan joka puolelta, ja se ei yleisesti ottaen jaksa kiinnostaa itseäni pätkääkään.
    Satun pitämään esmerkiksi shampoossani siitä, että se tuoksuu karanellitoffeelle, ja minulle on aivan yhdentekevää onko kyseinen parfyymi saatu tunkemalla tuotteeseen oikeaa toffeeta vai onko se pelkkä parfyymi. Kunhan shampoo on sopivaa hiuslaadulleni, ja tuoksi herkullinen.

    Ikävää, jos se noin harmittaa, että pitää moneen kertaan kutsua nillittäjäksi, mutta elämä on.
    Ja edelleen, onneksi tässä blogissa on muutakin kuin luonnonkosmetiikkaa. Minulla on lukijana myös oikeus ilmaista toiveita (joita blogin ylläpitäjän ei tarvitse ottaa kuuleviin korviinsakaan jos ei nappaa). Minun toiveeni (kuten näköjään jonkun muunkin) on, että blogi ei romahda samalle luomlinjalle kuten monet muut ovat harmittavasti tehneet. 🙂

  13. 16

    Anonyymi sanoo

    Ostolakossa on juuri mainio sen vuoksi että Virve kirjoittaa kaikenlaisesta kosmetiikasta, markettituotteista lähtien. Itse pidän erityisesti näistä luonnonkosmetiikan löydöistä mutta myös muusta kosmetiikasta on kiva saada tietoon ne mahdollisesti itselle parhaiten sopivat helmet. Annetaan nyt Virven ihan itse päättää mistä hän kirjoittaa, lukeahan ei pakko ole jos ei miellytä!!
    -Minna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *