Miehen loppuunkuluttamat tuotteet

Tiedättekö, mikä on vielä hauskempaa kuin minulta loppuun kuluneet kosmetiikkatuotteet? No Ruotsalaiselta loppuneet tuotteet!

Rakas ruotsalainen poikaystäväni ei ole niin nirso sen perään, mitä hän kasvoilleen laittaa. Hän on minun myötäni innostunut hoitamaan ihoaan kovasti huomattuaan, kuinka positiivisia vaikutuksia se saakaan aikaan, minkä vuoksi hän uskoo lähes poikkeuksetta jokaista tuotesuositustani. Hän on todella säännöllinen tuotteidenkäyttäjä ja purkkeja kuluukin loppuun yllättävän nopeaa tahtia, mikä on toisaalta vain positiivinen asia tässä runsaspurkkisessa kotitaloudessa.

Tämän vuoksi ajattelinkin, että hän tarvitsisi ihan oman postauksensa loppuneille tuotteilleen. Usein hän osallistuu ainakin minun shampoideni, suihkugeelieni ja hoitoaineideni loppuunkulutukseen, mutta ihonhoidon puolella hänellä on käytössä omat tuotteensa, jotka eivät aina ole kovin maskuliinisia, mutta kuten olen jo aiemmin kertonut, niin Swedish guys don’t care.

Ruotsalaisen ihonhoito

Tässä kuussa Ruotsalaisen omien loppuneiden tuotteiden saldo näytti simppeliltä. Loppuun kului yksi silmänympärystuote, yksi kasvovoide sekä yhdet kasvoharjan paristot. (Tuotteet saatu blogin kautta.)

Ruotsalaisen ihonhoito

Kasvovoiteesta on tullut vakiotavaraa, jota ilman mies ei enää osaa olla. Onneksi hän ei ole ollut tuotteiden suhteen turhan nirso, vaan kaikki on kelvannut -jopa tämä The Body Shopin vaaleanpunaista voidetta sisältänyt Vitamin E Aqua Boost Sorbet -sorbettigeeli.

”Anteeksi kulta, en huomannut, että olen näköjään antanut sinulle voiteen, jossa on jotain shimmeriä heleyttämässä ihoa.”

”Ai, no haittaako se?”

”Niin siis ei se minua haittaa, mutta jos sinua itseäsi haittaa, että kasvoillasi on valoa heijastavia shimmeripigmenttejä…”

”Miksi haittaisi, nämähän tekevät ihostani paljon heleämmän ja virkeämmän näköisen!”

Se oli sillä loppuunkäsitelty ja täytyy myöntää, että tunsin oloni keskustelun aikana jopa hieman hölmöksi Ruotsalaisen oikeasti katsoessa minua hyvin ihmetellen kysyessään haittasiko se muka jotenkin, että hänen vaaleanpunaisessa voiteessaan oli helmiäispigmenttejä. No ei minua, mutta jotenkin olin taas hassusti ajatellut, että häntä se voisi miehenä haitata… Anteeksi.

(Voide itsessään on ollut kuulemma kovin kevyt ja varsin rasvattoman tunnun jättävä, eli se sopii ehdottomasti parhaiten samealle ja rasvottuvalle iholle. )

Ruotsalaisen ihonhoito

Toinen loppunut tuote oli The Body Shopin Vitamin E Eyes Cube -silmänympärysstikki, jonka kätevän mekanismin olin ajatellut innostavan miestä. Vaaleanpunainen väri ei jälleen haitannut yhtään ja tuote sopi loistavasti myös salikassiinkin mukaan, mutta puikko itsessään oli kaikessa virkistävyydessään kuulemma kuitenkin sen verran kevyttä tavaraa, että vaati rinnalleen vielä toisen, hieman kosteuttavamman silmänympärystuotteen. Se ei ansainnut jatkopaikkaa ja on sittemmin korvattu Lumenen C-vitamiini silmänympärysvoiteella.

Ruotsalaisen ihonhoito

Vaikka mies omiikin usein Foreon kasvojenpuhdistuslaitteeni, on hänellä silti omakin kasvoharjansa. Testamenttasin blogikokeiluihini saamani Oriflamen kasvoharjan miehelleni ja hän on omatoimisesti surrutellut sillä iltaisin ihoaan hyvällä menestyksellä -näköjään jopa niin hyvällä, että yksi satsi pattereita kului vihdoin loppuun!

Kuten sanoin, riittää tässä kosmetiikkataloudessa purkkia ja purnukkaa, joten on vaan ihanaa, että myös mies on innostunut käyttämään niitä. Pidän miehistä, jotka huolehtivat ulkonäöstään, mutta jotka eivät silti ole siitä turhan neuroottisia ja hoitavan homman sen verran rennolla kädellä, että se olen yhä edelleen taatusti minä, joka käyttää siihen enemmän aikaa.

Minkä verran ihonhoitotuotteita teidän miehenne käyttävät?

Kommentit
  1. 1

    Elli sanoo

    Haha olipa hauska lukea tätä postausta, oma avomieheni on nimittäin aivan samanlainen 😀 Kun aloimme seurustella, omisti hän ehkä yhden kasvorasvan (jota käytti, jos muisti) ja hammastahnan. Nykyään hän on myös innostunut ihonhoidosta, kun on huomannut sen vaikutukset. Hänkin käyttää tunnollisesti kasvoharjaa iltaisin ja Livboxin saapuessa kurkkii takavasemmalta josko boksissa olisi joku tuote, joka minulle ei sovi. Hän ottaa ne aina mielellään käyttöön 😀 ja pinkki väri purkissahan ei ole mikään ongelma 😀

  2. 2

    Valeria sanoo

    Hei joo, lisää miehen ihonhoitoon liittyviä postauksia! itse yritän käännyttää miestä. Hän rasvaa ihoaan joskus ja jouluna itse, mutta jos ehdotan että teen kuorinnan, naamion jne, niin se kelpaa kyllä aina. Miten ihmeessä miehelle saisi kasvojenhoitorutiinin luotua?!
    Lisäksi hyvät vinkit tuotteista aina tervetulleita, oman miehen iho on kesäisin aikast normaali, mutta heti syksyllä alkaa kuivua ja kuivumisen myötä alkaa puskea epäpuhtauksia. Mustapäät ei ole ongelma, mutta isot, syvällä olevat finnit kyllä senkin edestä. Tähän hänellä on joku lääkäristä haettava reseptikin, mutta itse oon aika vahvasti sitä vastaan että puolet vuodesta vetäisi jotain lääkkeitä ihon kuntoa ylläpitääkseen. :/ Ja uskon että jokapäiväisellä ihonhoidolla tähän saisi kyllä muutoksen.

  3. 3

    LillyLollo sanoo

    Meillä on identtiset ajatukset siitä, mikä on ok taso miehen ihonhoidossa! Ulkonäöstä pitää kyllä huolehtia, mutta jotain tolkkua kuitenkin.

  4. 4

    Laura sanoo

    Voi kyllä, liityn jonon jatkoksi! Miesten ihonhoitovinkit ovat jatkossa todella tervetulleita, ja Ruotsalaisen kommentit kokeilemistaan tuotteista.

    Meillä mies ei ennen meidän seurustelua ole hoitanut ihoaan mitenkään, nykyään rutiiniin kuuluu kasvojen puhdistus iltaisin (toivottavasti myös aamuisin) ja kosteusvoide. Kuorinta on ollut, mutta sitä on harvemmin muistanut käyttää. Mun miehellä on herkästi rasvoittuva iho, ja mustapäitä ja finnejä on jonkin verran. Suolasaippuan oon ostanut ihonhoitoa varten, mutta sekään ei oo ollut aktiivisessa käytössä… 😛 Mies itse tykkää käyttää kaikkia viilentäviä tuotteita ja mahdollisimman stydejä, mä yleensä vaihdan jonkun miedomman tai herkän ihon tuotteen tilalle ostoskoriin. Vai voiko ne kuorivat ja viilentävät monitoimituotteet olla ihan ok? Oman ihon kohdalla otan aina sen hellävaraisemman tuotteen, putsareina on talviaikaan Lumenen kosteuttava vaaleanpunainen putsari ja kesällä se valkoinen, jota ei kelpuuteta Lumenen omaan hyllyyn. 😛

    Onko tuon Body Shopin sorbetin shimmeri tosi näkyvä, huomaako, että miehellä on glitteriä naamassa? Joku heleyttävä tuote voisi olla ihan passeli tuolle ukolle. 🙂

  5. 5

    sanoo

    Mulla on vielä käännyttäminen kesken…Kerran olen saanut herran kuorimaan ja laittamaan naamion, mutta kyseinen naamio (Dr. Spillerin atsuleeninaamio) oli ilmeisesti liian lirua ja ”valui partaan” 😀 Eli kolmen minuutin jälkeen tyyppi pesi sen pois. Ajattelin aloittaa ihan markettikosmetiikalla ja lähteä pikkuhiljaa tunkemaan parempia tuotteita, jos tuo nyt ensin oppisi ihan normijutut kuten pesun muulla kuin shampoolla…

    Teillähän toi homma hoituu ilman mitään ongelmatiikkaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *