Merenneitogeeli – kesän parhaita kosmetiikkalöytöjä

Meinasin aloittaa tämä postauksen lausahtamalla, että yksi kesäisen Tokion matkani parhaista tuotelöydöistä oli tämä tuote, mutta totuus on, että tein reissulta oikeastaan vain pelkkiä erinomaisia löytöjä. Oikea sanamuoto lienee olisikin, että tänään haluaisin kertoa teille tuotelöydöstä, joka on ollut minulla oikeastaan päivittäisessä käytössä sen ostosta lähtien.

CANMAKE Mermaid Skin Gel UV SPF50+

Eräs japanilainen tuotemerkki, josta innostuin matkan aikana kovasti, oli halpiskosmetiikkamerkki CANMAKE. Merkin tuotteiden hinnat olivat yleensä n. 5-10 euron paikkeilla, mutta niitä pidettiin silti ainakin nettiarvostelujen perusteella  varsin hyvinä ja olivatpa ne jopa saaneet useampia palkintojakin, minkä vuoksi alun perin itsekin ajauduin tutustumaan merkin tuotteisiin.

CANMAKE Mermaid Skin Gel UV SPF50+

Poimin merkin tuotehyllystä käteeni ihan vaan puhtaasti tuotteen nimen ja suojakerroinlupauksen innostamana Mermaid Skin Gel UV SPF50+ -meikinpohjustusvoiteen, jossa vaikutti kohtaavan ihan kaikki mahdollinen, mitä kosmetiikkatuotteelta vaan voi toivoa.

Edullinen tuote oli pakattu kauniiseen pakkaukseen, se oli tarkoitettu meikin pohjustukseen, ihon heleytykseen sekä ihon tehokkaaseen suojaamiseen, minkä lisäksi siinä luvattiin vielä olevan hoitava koostumuskin. Eihän sitä pieni ihminen ihan oikeasti osaisi edes enempää toivoa!

CANMAKE Mermaid Skin Gel UV SPF50+

Koska kyseessä on japanilainen tuote, on sen korkean suojakertoimen sisältävä koostumus tietysti hyvin kevyt. Ohut voidegeeli muuttuu iholla vesimäisen raikkaaksi ja sopii hoitavien ainesosiensa ansiosta käytettäväksi paitsi yksinään myös kosteusvoiteen päällä. Olen itse käyttänyt tätä hoitoveden sekä seerumin jälkeen ja lopputulos on ollut mahtava.

Geeli ei jätä iholle mitään varsinaista mattaisen tuntuista pintaa, minkä vuoksi se ei ole mikään superapu rasvaisella iholla. Kevyt se kuitenkin on, minkä vuoksi se sopii rasvoittuvallekin iholle hyvänä aurinkosuojatuotteena. Tuote ei ole ihan yhtä juoksevan ohut kuin esimerkiksi The Body Shopin vähän aikaa sitten kehumani SPF50-voide, mutta kevyt se on joka tapauksessa.

CANMAKE Mermaid Skin Gel UV SPF50+

Merenneitogeelin nimen tausta selviää, kun tuotetta levittää iholle. Sen heleä, valoaheijastava koostumus todellakin hohtaa iholla ihanan heleänä, kuulaana ja merenneitomaisena. Geeli ei varsinaisesti taio ihohuokosia kadoksiin, mutta jättää kasvojen iholle ihanan pinnan, jonka heleys paistaa vielä omien meikkivoiteidenikin läpi. Ihan uskomaton tuote!

CANMAKE Mermaid Skin Gel UV SPF50+

CANMAKEn tuotteita löytyy varsin vaivatta eBaysta ja luotettavia myyjiä on helppoa löytää. Japanissa tuote irtosi kaupasta noin seitsemällä eurolla, mutta eBayssa sillä näyttää tulevan tietysti pieni eBay-lisä. Tuotteen saa kuitenkin postikuluineen hieman yli kympillä, mikä on minusta yhä todella sopuhinta näin erinomaisen mahtavasta tuotteesta!

CANMAKE Mermaid Skin Gel UV SPF50+

Kasvojen iholla pelkkä merenneitogeeli.

Miltä kuulostaisi merenneitogeeli?


NYX HIghlighter Ostolakossa Pixi Glow Getters Paletti Ostolakossa The Body Shop aurinkovoide kasvoille Ostolakossa

Kommentit
  1. 1

    Hannah sanoo

    Heippa,
    Kuulostaa tosi ihanalta! Haluaisin ehdottomasti kokeilla ja tilata e bayn kautta. Postauksestasi oli niin myyvä 😀
    Osaisitko neuvoa miten tunnistaa luotettavan kosmetiikka myyjän e bayssa? 🙂

    • 1.1

      Virve sanoo

      Katson itse aina myyjän tiedoista, kuinka paljon kauppaa hän on tehnyt ja kuinka paljon positiivisen palautteen prosentti on. Jos myyjällä on pari tuhatta kauppaa takana, postitiivista palautetta vähintään 97% ja myynnissä runsaasti tuotteita on hän varmasti luotettava myyjä. Tällaisten japanilaisten, kaupassakin jo halvalla myytävien massatuotteiden kohdalla hyviä myyjiä (ja jopa Top Rated Seller -statuksen saaneita, joita itse ensisijaisesti suosin) löytyy onneksi paljon. 🙂

  2. 2

    Koo sanoo

    No kiitti vaan suuresti. Piti heti tilata tämä nettikaupasta, vaikka Misshankin aurinkovoide on tulossa postissa. 😀

    Kesäksi tämä ei ehkä ole niin hyvä, kun ei kestä hikoilua eikä ihon rasvoittumista, mutta on kiva kun on useampi aurinkorasva eri tarpeisiin. Tuo hohto erityisesti houkutteli.

    • 2.1

      Virve sanoo

      Tekee kyllä ihosta aivan mielettömän heleän ja kauniin, mutta ei minusta silti näytä sellaiselta rasvaisen kiiltävältä kuitenkaan, vaikkei mattaisen tuntuinen olekaan. 🙂 Meikin alla kuitenkin aivan loistava!

  3. 3

    Jenni sanoo

    Käyköhän tämä kuivalle iholle? 🙂
    Ei pitäisi lukea tätä sinun blogia ollenkaan, olen tilannut jo tony molyn banaani naamion ja silmänalusnaamioita 😀
    Pitää varmaan tämäkin tilata 😀

    • 3.1

      Virve sanoo

      Sopii erityisesti kuivalle iholle! Ja kiva kuulla, että olet tehnyt löytöjä, toivottavasti ovat olleet mieleen! 🙂

  4. 4

    Delle sanoo

    Aurinkosuojavoiteiden huonopuoli onkin kiiltelevyys. Naama loistaa, kuin peili! Sitten ytität saada kiillon pois meikkivoiteelle ja puuterilla.
    Clinique Even Better Dark Spot Defense SPF 50 on tällähetkellä paras löytöni. Ohut koostumus, ja mikä parasta ei kiiltele.
    En ole tilannut ulkomailta, en omista luottokorttia ja tullin kanssa pelaaminen mietityttää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *