Meikkipussin sisältö

Kerroin teille ihan vähän aikaa sitten, että olen nykyään siirtynyt käyttämään meikkipussia. Koska minusta on tullut arkena entistäkin tylsempi meikkaaja ja varsinkin aamuisin tahdon, että luottolookki syntyy vaikka pimeässä ja silmät puoliummessa on käyttööni valikoitunut muutama meikkituote, joilla voin olla varma, että lopputulos on juuri sellainen kuin mitä minä halua.
Koska muiden meikkipusseihin on hauskaa kurkistella ja vetää ihmisistä sitten johtopäätöksiä havaintojensa perusteella halusin minäkin lähteä mukaan leikkiin ja esitellä teille, millaisilla meikkituotteilla minun arkimeikkini on jo useamman kuukauden ajan syntynyt.
Meikkipussin sisältö on varsin simppeli ja tuotteet mahtuvat sinne täysin sulassa sovussa. Tuntuu ihanalta, ettei pussi pullistele ääriään myöten täynnä ja siellä ovat vain ja ainoastaan ne tuotteet, joita oikeasti käytän joka päivä.
Meikkipohja syntyy näillä tuotteilla. Lumenen CC Color Correcting & Blurring Primer on ollut suosikkituotteeni jo viitisen kuukautta ja tuubista on varmasti jäljellä vielä vähintää puolet! Kesällä suosikkimeikkivoiteeni on ollut Lumenen CC Color Correcting Cream -meikkivoide sävyssä Light, mutta nyt alkaa itseasiassa jo pikkuhiljaa olla aika siirtyä hieman vaaleapaan meikkivoidesävyyn. Silmänympäryksille olen käyttänyt jo parin kuukauden ajan Maybellinen Super Stay 24H -peiteainetta, joka on ollut todella hyvä löytö. Kivipuuterina on tällä hetkellä Oriflamen The ONE Illuskin Powder.
Jottei meikkipohja jäisi liian vaisuksi, annan kasvoille väriä ja heleyttä Boho Green Revolutionin Terra Cotta -aurinkopuuterilla sekä saman merkin poskipunalla, jonka raikas ja heleä sävy on aivan täydellinen valinta oikeastaan jokaiseen meikkilookkiin.
Kulmakarvoihin tulee väriä näillä Lumenen tuotteilla. Siitä huolimatta, että tuo kulmapaletti on ollut aktiivisessa käytössä jo vuoden on siinä yllättävän vähän kulumaa. Tummemman ruskean sävynkään pohjakaan ei vielä näy, vaikka kuvassa siltä näyttääkin vaan kyseessä on vain kannessa oleva roska. Kulmien kiinnitykseen käytän Lumenen väritöntä kulmageeliä.
Silmämeikki syntyy helposti. Tasoitan luomet YSL:n loistavalla Couture Eye Primer -luomivärinpohjustajalla (tästä tulossa oma postauksensa myöhemmin) ja harjaan ripsiin ripsiväriä.
Siinä se. Joinakin päivinä lisään vielä hieman huulimeikkiä, mutta yhä useammin olen huomannut unohtavani sitten senkin päivityksen työn tiimellyksessä. On ollut ihanaa, kuinka nopeasti meikki aamuisin syntyy (en todellakaan ole aamuvirkku) ja kuinka helppo olo minulla on siinä koko päivän. On mahtavaa huomata, kuinka hyviksi löytämiensä tuotteiden avulla voi helposti luoda lookin, joka tuo itselleen hyvän ja varman olon. Tämänkö kaiken olen missannut hyppiessäni vuosi tolkulla purkista purkkiin?

Oletteko te löytäneet ne vakkarituotteenne vai onko teidän aamuinen meikkihetkenne täynnä kokeilua?
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Mä en koskaan kokeile aamulla ekaa kertaa mitään tai silloin kun oon lähdössä johonkin. 😀 Olis ihan katastrofi alkaa pesemään kesken kaiken, jos tuote ei toimisikaan. Joten todellakin käytän vain tuotteita, joista tiedän, miten ne toimii. 😉

    • 1.1

      sanoo

      Minäkään en nykyään jotenkin yhtään uskalla laittaa kokeillen arjessa, viikonloppuisin sitten vaan kun voi olla kotona. 🙂

    • 1.2

      Anonyymi sanoo

      Minäkään en yleensä kokeile uusia tuotteita aamuisin, mutta kerran sorruin innostuksissani kokeilemaan ostamaani Lancômen ripsaria eräänä aamuna ennen töihin lähtöä – ja ikinä enää en tule sitä virhettä tekemään 😀 sain riparista tosi pahoja ärsytysoireita, silmiä poltteli ja kirveli, onneksi oli vielä aikaa pestä pois, en olisi pystynyt olla töissä tuon kanssa. Sen jälkeen olen visusti pitänyt huolen siitä että kaikki uusien meikkien testailu tapahtuu vasta illalla 😀

  2. 2

    sanoo

    Musta on kanssa mukava kurkkia muiden meikkipussukoihin, nimenomaan niihin päivittäin käytettäviin. Muutenkin olen edelleen aika meikkinewbie, joten jos saisi uusia ideioita. Etenkin silmänalusten peittarit olisi nyt hakusessa, miten niitä käytetään ja mikä toimii?? Onko valokynä jo ihan out?

    • 2.2

      sanoo

      Hei kiitos!! Sen verran edukas vaihtoehto tuo, että käyn ostamassa 🙂 oliko muuten tämän käytöstä mitään ohjeita? Tuleeko se meikkivoiteen alle/päälle vai eikö tälle alueelle laiteta meikkivoidetta? 😀

    • 2.3

      sanoo

      Laitan itse ensin alle meikkivoiteen jonka jälkeen näen, minkä verran peittoa vielä tarvitaan lisää. Sitten laitan ohuita kerroksia peiteainetta sen mukaan mitä tarvitsen ja kiinnitän puuterilla. 🙂

  3. 3

    sanoo

    Todellakin on joka-aamuiset vakkarituotteet joilla se meikki tosiaan syntyy vaikka pimeässä 😀 Ja pussissa ne kulkee, pussi eivaan kulje mukana vaan löytyy milloin mistäkin asunnon nurkasta – tällä hetkellä leväytettynä keittiön pöydälle! 😀

    hanna
    http://www.hannamariav.com

  4. 4

    sanoo

    Onpa ihanan raikas meikki! Mulle toimiva, mutta pikainen arkimeikki muodostuu peiteaineesta, kevyestä meikki/BB-voiteesta, kulmakynästä ja poskipunasta. Ripsaria en välttämättä lookkiin tarvitse, tosin yleensä joko huulet tai silmät tulee tehtyä 🙂

  5. 5

    Anonyymi sanoo

    mielenkiintoista! onko tuo sulle myös myyntityön look? jotenkin tuntuu, että kosmismyyjillä on aina aika vahva meikki ja että se kuuluu asiaan 😀 itse ainakin katson tarkalla silmällä kosmetiikkamyyjien meikkejä, ne ovat yleensä varsin taidokkaita!

    olen nyt aloittanut työssä, jossa pitää olla freesi meikki, joten olen myös siirtynyt tuohon minimituotteet, kaikki luottoa. onneksi ne ovat melkolailla kasassa! ikävä on sitä, kun saattoi aina tehdä kokeilumeikkejä ja päiväksikin vahvemmat meikit, sillä mulle meikkituokiosta saa eniten iloa juuri kokeilemalla eri juttuja. mutta tällainen vakkarimeikkipussi on kyllä hyvä arjessa! tästä sainkin vinkin minkä peiteaineen voisi seuraavaksi katsastaa, joten kiitos postauksesta! 🙂

  6. 6

    Anonyymi sanoo

    Kevyt look antaa kasvoille "tilaa", sopii sulle tosi hyvin 🙂 itse meikkaan todella vähän arkisin/töihin, jos iho kunnossa niin silmänalusten peitolla mennään 🙂 muuten kevyt bb-voide ja puuterihuiskulla sipaisu, valmis. Vähemmällä meikillä saan tehdä työni rauhassa, tarkempi ehostautuminen vetää vaan puoleensa kaikkia oman elämänsä sankareita ehdottelemaan oksettavuuksia.. 😀 viikonloppuisin tai juhliin rakastan meikata ja kokeilla uusia kikkoja, silloin lentää arkituotteet kaappiin ja kaivetaan toinen, muhkeampi aarrepussukka esiin 😀

  7. 7

    helmi sanoo

    Arki meikki on mullakin simppeli. BBvoide, ripsari ja tummempi puuteri varjostuksiin, huulikiiltoa ja huulipunaa joskus. Kulmille laitan harvoin mitään. Omaan aika tummat ja vahvat kulmat niin en oikeestaan muuta ku oikaisen ne. . Hassua, mutta oletin että sinun meikkipussukassa olisi ollut vain jotai erikoisuuksia. Näin sitä voi olla väärässä. 🙂

  8. 8

    Anonyymi sanoo

    Virve oletko kokeillut Soap&Gloryn Kick ass concealeria? Olisi mielen kiintoista saada s&g meikeistä pistausta!

  9. 9

    Anonyymi sanoo

    Aivan ihana sävy huulilla, mikä se on?
    Mullakin on noi vakkarituotteet löytyneet vasta vuosien myötä. Ennen on aina ehkä etsinyt "jotain parempaa", mutta pikkuhiljaa on mennyt jakeluun, ettei sitä parempaa ripsaria tai meikkivoidetta välttämättä löydykään. …mutta aika monet purkit ja purnukat sitä on kyllä tullut kokeiltuakin…:)

    -anna

  10. 10

    Anonyymi sanoo

    Ostin sun vinkkaamana tuon Maybellinen peiteaineen. Loistotavaraa ja nimenomaan edullinen. 🙂 Muuten vakkarituotteiksi on jäänyt Max Factorin False Lash Effect vedenkestävänä (olisikohan tämäkin jopa tullut sinun suosittelemana), Clarinsin Natural Lip Perfector ja Lorealin True Match meikkivoide.

  11. 11

    sanoo

    Jep. Vakkarituotteet on pakko olla, koska joskus on töihin lähtiessä niin vähän aikaa käytettävissä että joutuu jo perustuotteidenkin välillä priorisoimaan 😀 Nopeisiin lähtöihin paras tuote on mielestäni mineraalimeikkipuuteri, mutta luulen että talvella ainakin yövuoroihin vaihdan sen BB-voiteeseen (ilmastointi <3). Pitänee tsekata tuo kehumasi Bohon aurinkopuuteri, semmoiselle olisi paikka auki 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *