Meet the Saint Laurent from Paris

Moni varmasti muistaa minun kertoilleen muutamaan otteeseen tarinoita nimenvaihdosleikkejä harrastavasta Diorista?

Joku muukin on päättänyt lähteä leikkiin, joskin hieman erilaisessamittakaavassa ja hieman eri tavalla.

Legendaarinen Yves Saint Laurentin muotitalo on nimittäin päättänyt ottaa uuden suunnan ja vaihtaa nimensä!

Uusi nimi tulee olemaan Saint Laurent Paris ja se otetaan käyttöön syyskussa esiteltävän kevään/kesän 2013 kokoelman yhteydessä.

Vanha YSL-logo kuitenkin (kuluttajaien hämmennykseksi) säilytetään, eli Saint Laurent Paris on siis lyhennyttnä YSL. Tietysti.

Nimivaihdoksen takana on merkin maaliskussa virkaan astunut uusi luova johtaja Hedi Slimane ja ajatuksena on ilmeisesti tuoda uusia tuulia merkin purjeisiin vanhoja ajatuksia kunnioittaen.

En ole kuitenkaan varma, millä lailla uutinen koskettaa kosmetiikkapuolen YSL-merkkiä, jonka omistus on jo nelisen vuotta ollut L’orealilla eikä YSL:n muotitalolla. Nähtäväksi siis jää, kokeeko sekin puoli nimiuudistuksen.

Minusta on todella mielenkiintoista nähdä, miten moinen nimenvahto otetaan vastaan.

Muotipuolella minua kiinnostaa eniten, miten laukuissa esiintyvälle legendaariselle Y-kirjaimelle käy Yvesin pudotessa pois merkin nimestä.

Mitä mieltä te olette asiasta? Voiko brändi vaihtaa nimeään kesken kaiken? Uskotteko sen olevan kannattavaa?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    En näe tässä mitään järkeä. Jos haluaa uudistua, niin olisi sitten vaikka tehnyt merkistä virallisesti YSL:n. 🙂

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Itse en pidä nimenvaihdosta mitenkään kannattavana… Kuluttajaahan se vain hämmentää. Muistan erään nimenvaihdoksen hyvin, kun Voimariinista tulikin Oivariini 😀 siihen oli vaikea tottua! Tuossa tosin olikin kyse vain yhden tuotteen nimenvaihdoksesta, mutta kumminkin 😀

    -Chatte

  3. 3

    sanoo

    Aika mielenkiintoinen veto. Jotenkin YSL:n brändi on niin vahvasti koko nimessä, että kuulostaa vähän oudolta. Mutta kai siihen tottuu, onhan Yveskin itse aikoinaan käyttänyt pelkästään sukunimeä. Niin pitääköhän kaivaa pihdit esille ja poista omista tuotteista tuo Y 😉

  4. 5

    Anonyymi sanoo

    No en kyllä tykkää yhtään… Mitäköhän YSL:n perustaja tästä ajattelisi? 😉

  5. 6

    sanoo

    En tiedä, mitä nimenvaihdos tekee näin vahvalle brändille, mutta tutkimuksen mukaan ainakin päivittäistavaratuotteissa (pesu- ja ruoka-aineet) myynti nousee nimenvaihdoksen myötä.

  6. 7

    sanoo

    sanoisin että aika rohkeeta! Ja näin ensialkuun tulee mieleen:"tyhmät! Miksi ihmeessä?! Ei mitään järkee!" mutta eikös se muutos oo aina alkuun "väärin" ja "omituinen" ja toivois vaan sitä "vanhaa ja hyvää" takas? Että katotaan sitten 5-10vuoden päästä että oliko hyvä idea ollenkaan;D

  7. 8

    Anonyymi sanoo

    Minusta tuntuu että näin isolle yhtiölle ei ainakaan nimenvaihto ainakaan hallaa aiheuta… Tietty se aiheuttaa närää pitkäaikaisissa merkin suosijoissa mutta todennäköisesti saa samalla paljon uusia.
    Asiasta villasukkaan, huomasin kaupassa Mavaladry spray pullon. En valitettavasti ehtinut tutkia tätä ihmettä pidempään.
    Metin että oletko päässyt kokeilemaan sitä?

  8. 9

    Anonyymi sanoo

    Hieman oudoksuttaa kieltämättä tuo vaihdos, varsinkin kun kyse on niin pienestä viilailusta. Tietysti samaan yhteyteen olisi sitten kätevä tehdä isompi tuotevalikoiman uudistus, jolloin kuluttajien mielenkiintoa saisi heräteltyä sekä "uudella" merkillä, että uudistuneella tuotevalikoimalla.

  9. 10

    sanoo

    Musta on vähän törkeetä Yves Saint Laurentin muistolle vaihtaa tota nimee…. Mut mitäpä muotimaailmassa ei tehtäis selviytymisen eteen. Ja julkisuuttahan brändi saa tästä nyt ihan hirveesti ku menevät nimen vaihtamaan 😉

  10. 11

    Anonyymi sanoo

    Ranskaa taitamattomille nimi Yves voi olla vaikea lausua, joten lieneekö tässä yksi syy uudistamiseen..? Tai halu erottua Yves Rocherista? Joka tapauksessa hieman sekava uudistus minun mielestäni. Olisivat mieluummin ottaneet viralliseksi nimekseen pelkän YSL-lyhennyksen 🙂

    • 11.1

      Anonyymi sanoo

      Omasta mielestäni myös Saint Laurent on aivan pirun vaikea lausua oikein, vaikka ranskaa osaankin. Puhunkin aina vaan YSL:stä ihan vain siksi, että se koko nimi on tosiaan niin järjettömän vaikea. 😀 Mutta kyllä vain, mäkin oisin kannattanut ennemmin tuon YSL:n virallistamista…. Hemmetin pikkupomot ja "luovat johtajat". 🙂

  11. 13

    Anonyymi sanoo

    Minä olen se hiljainen, joka on lukenut blogiasi alusta asti mutta ei koskaan kommentoi. Ja nytkin kun kommentoin, en kommentoi postausta vaan ihan muita asioita!

    Olen selannut koko blogisi läpi tässä kolmen tai neljän viime päivän aikana! Huh, arvaa vaan mitä on tapahtunut. Olen muutamassa päivässä hupeltanut varmaan 60 euroa ihaniin kosmetiikkajuttuihin, ja oi kuinka onnelliseksi ne minut tekevätkään! Ja nytkin tekee mieli vaan mennä Sephoraan nuuskimaan, kokeilemaan ja hypistelemään kaikkea tyttömäistä!

    Tiivistetysti siis: kiitos ihanasta blogista, jota lukee kuin suosikkikirjaansa. Kiitos siitä, että innostat minut huolehtimaan ulkonäöstä. Ja kiitos tosi monista nauruista!

    -Heidi

  12. 16

    Anonyymi sanoo

    Eiii ihan hullua! Tuo logo on sen verran legenda, että on täysin järjetäntä ettei se enää tue virallista nimeä. Ja muutenkin, todella monien brändien nimien lopussa on se Paris kautta vastaavaa, että ei tuo uusi nimi kyllä edukseen erotu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *