Mahtava monitoimisieni – Real Techniques Miracle Sculpting Sponge

Ihastuin useita kuukausia sitten ihan totaalisesti Beautyblenderiin kun tajusin, ettei minun tarvitse yrittää taputella sillä meikkivoidetta kasvoilleni vaan voin vain käyttää sitä meikkipohjan viimeistelyyn.

beautyblender-1-1024x768

Koen, että varsinainen meikkipohjan töpöttely sienellä paikoilleen on jotenkin liian työlästä ja aikaa vievää, mutta koska pidän Beautyblenderin jättämästä lopputuloksesta päätin yhdistää kahden mahtavan apuvälineen parhaat ominaisuudet: olen jo pidemmän aikaa leivittänyt meikkipohjan kasvoille ovaalisivellintä käyttäen ja töpötellyt pohjan sitten tasaisen heleäksi kostealla Beautyblenderillä.

magical-whip-puff-1-3-768x1024

Kokeilen kuitenkin mielelläni erilaisia Beautyblenderin haastajia, joita nykyään on tarjolla varsin reilusti. Suurin osa niistä ei ole kyennyt omassa käytössäni ihan tosissaan kilpailemaan alkuperäistä sientä vastaan, mutta hyviä haastajia on silti tullut vastaan. Yksi tällainen haastaja oli esimerkiksi Japanista ostamani Blending Puff, jonka myötä ihastuin ajatukseen siitä, ettei meikkisienen tarvitse olla täysin pyöristetty ja että tasaisetkin pinnat ovat käteviä.

Real Techniques Miracle Sculpting Sponge

Tästä oivalluksesta hurmioituneena  ostin itselleni Real Techniques -merkin Miracle Sculpting Sponge -meikkisienen, jota oli kehuttu varsinaiseksi monitoimivälineeksi. Latekstittomassa sienessä on nimittäin kuusi erilaista pintaa, joita voidaan käyttää sekä kuivana että kosteana paitsi meikkivoiteen tai peiteaineen myös ihan erityisesti korostus- ja varjostuostuotteiden levitykseen ja häivytykseen. Voidemaisten ja nestemäisten meikkituotteiden lisäksi sienellä levittyvät myös puuterimaiset tuotteet, mikä nosti sen pisteitä entisestään.

Real Techniques Miracle Sculpting Sponge

Olen jo pidemmän aikaa pitänyt korostukset ja varjostukset osana arkimeikkiäni, minkä vuoksi aamuisin käyttämieni meikkisiveltimien määrä on noussut melkoisesti. Ajatus siitä, että voisin käyttää samaa sientä näppärästi useammassa hommassa houkuttelikin minua suuresti.

Real Techniques Miracle Sculpting Sponge

Minussa hieman hihityksiä herättävältä näyttävä meikkisieni tuntui materiaaliltaan Beautyblenderiä hieman pehmeämmältä eikä se turvonnut märkänä ihan yhtä paljon. Materiaali vaikutti minusta kuitenkin käytössä mukavalta ja kelpasi hyvin Beautyblenderin haastajaksi.

Meikkisieni osoittautui käytössä aivan loistavaksi ja rakastuin siihen välittömästi. Meikkisienen erikokoisen ja erimuotoiset pinnat palvelivat käytössä loistavasti, minkä ansiosta sitä saattoi helposti käyttää paitsi meikkivoiteen ja peiteaineen levitykseen myös korostus- ja varjostustuotteiden kanssa. Meikkisieni sai tuotteet levittymään iholle tasaisesti sekä häivyttymään kauniisti ja lopputulos on sen kanssa aina aivan loistava.

Real Techniques Miracle Sculpting Sponge

Olen käyttänyt eniten meikkisienen tasaisia pintoja, sillä ne ovat aivan mahtavia meikkivoiteen ja peiteaineen häivytyksessä. Sieni on myös ollut aivan täydellinen voidemaisten korostus- ja varjostustuotteiden kanssa (joille se on siis varsinaisesti tehtykin), sillä varsinkin niiden kanssa minulla on ollut hieman vaikeuksia löytää sitä oikeaa levitysvälinettä, joka saisi tuotteet myös häivyttymään kauniisti.

Tälle meikkisienelle menee suuret suositukset! Jos siis kaipaatte vaihtelua Beautyblederille tai mietitte, millä apuvälineellä korostus- ja varjostustuotteet kannattaisi iholle työstää, niin tähän sieneen kannattaa ehdottomasti tutustua!

Real Techniques Miracle Sculpting Sponge

Onko joku muu tehnyt tuttavuutta tämän monitoimisienen kanssa?

Ei kommentteja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *