MAC Ruby Woo: Jokaista ihonsävyä imarteleva punainen huulipuna?

En ihan taatusti ole maailman ainoa nainen, joka on etsinyt jo pitkään sitä täydellistä punaista huulipunaa. Sitä jos jotain on nimittäin hyvin vaikeaa löytää – löysin jopa sen täydellisen miehenkin helpommin!

Olen luullut elämäni aikana kohdanneeni täydellisen punaisen huulipunan jo muutamaan kertaan erilaisiin vivahteisiin ja koostumuksiin tutustuessani, mutta kohdattuani tämän tapauksen tajusin, että vasta nyt Se Oikea oli vihdoin hyppysissäni.

MAC Ruby Woo Lipstick

Sain MACiltä blogikokeiluun meikkejä ja niiden joukossa oli kulttimaineessa oleva Ruby Woo -huulipuna, jonka nimi oli syöpynyt alitajuntaani kulttiklassikoksi, mutta jota en ollut oikeasti itse aiemmin kokeillut.

MAC Ruby Woo Lipstick

MACin Ruby Woo on julistettu eri yhteyksissä useaan otteeseen punaisten huulipunien kuningattareksi, jonka on väitetty jopa sopivan kaikkiin ihon sävyihin. Sivelinkin punaa huulilleni erittäin uteliaana jännittäen, olisiko käsissäni oikeasti Se Huulipuna, jota olin koko elämäni odottanut tulevaksi vastaan.

MAC Ruby Woo Lipstick

Ensinnäkin huulipunan sävy oli aivan täydellinen. Se oli puhdas ja intensiivisen punainen. Se oli melko neutraali, mutta kuitenkin tarpeeksi kylmä kirkastaakseen hymyäni ja saadakseen hampaani näyttämään valkoisemmilta. Sävy oli niin loistava, etten ollut edes osannut haaveilla tällaisesta!

MAC-huulipunat on jaoteltu erilaisiin koostumuksiin ja Ruby Woo on Retro Matte -laatua. Laadun kuvaus on oikein osuva, sillä huulipuna tuntuu ihan oikeasti huulille levittäessä jopa hyvin vanhanaikaiselta. Siinä missä modernit punat ovat pehmeitä, voidemaisia ja kosteuttavia, on tämän mattainen koostumus jopa melko kuivahko eikä se levity huulille ihan noin vain sipaisemalla.

MAC Ruby Woo Lipstick

Kuivahkon mattaisella koostumuksella on kuitenkin puolensa: minulla ei ole koskaan ollut yhtä huoletonta oloa punaisen huulipunan kanssa! Tavallisesti saan jännittää hieman, onko puna karkaillut orastaviin juonteisiin päivän aikana, löytyykö sitä hampaista tai ovatko hiukseni tahriintuneet siihen ja sipaisseet huomaamattani poskelleni huulipunaviivat (enhän ole ainoa, jolle käy näin joskus?).

Puna luo huulille pitkäkestoisen ja luotettavasti kauniina pysyvän lopputuloksen, joka kerää positiivisia kommentteja jatkuvasti. Olen käyttänyt tätä punaa viimeaikoina usein, sillä se freesaa ilmeen välittömästi. Katsokaa nyt vaikka näistä rankan työviikon päätteeksi otetuista kuvista, kuinka se vie huomion väsyneiltä ja kuivanryppyisiltä silmänalusiltanikin ja piristää kasvoja!

Mattaisen ja kuivan koostumuksensa vuoksi Ruby Woo ei välttämättä sovi kaikille tai ihan jokapäiväiseen käyttöön, mutta jos teillä on etsinnässä se täydellisen punainen luottohuulipuna, jonka kestoa ei tarvitse jännittää, niin tämä kulttiklassikko kannattaa ehdottomasti ottaa harkintaan!

MAC Ruby Woo Lipstick

Oletteko te löytäneet Sen Oikean punaisen huulipunan?


Lue myös nämä postaukseni:

Revlon huulipunat MAC Pro Tukholma Stockholm Kahdenlaisia huulipunaihmisiä

Kommentit
  1. 1

    Hanna sanoo

    Ei sävy näytä niin uniikilta, että sen saisi vain julmia eläinkokeita teettävältä Maciltä. Miksi kosmetiikkaa käyttäessä monelta jää etiikkapuoli kokonaan? Kiitos ja anteeksi.

      • 1.1.1

        Hanna sanoo

        Kiinassa. MAC:in sivuilta ”Does M•A•C test on animals?
        Even though we don’t test on animals ourselves, but because of requirements by law, our products or ingredients can be tested on animals in places like China.”

        • 1.1.1.1

          Virve sanoo

          Huomioithan, että koska eläinkokeita vaatii ja tekee nimenomaan Kiinan valtio eivätkä kosmetiikkayritykset, tuet itse myös eläinkokeita toteuttavaa tahoa jokaisella kotoasi löytyvällä Made in China -tuotteella. Minusta kannattaa siis periaatteen vuoksi varmistaa, ettei koskaan osta kotiin yhtään mitään, mikä on tehty Kiinassa, koska muuten on mukana itse rahoittamassa Kiinan valtion teettämiä eläinkokeita. Oletan, ettet siis myös tämän vuoksi hanki mitään Kiinassa tehtyä? 🙂

          • 1.1.1.1.1

            Hanna sanoo

            Boikotoin kyllä mahdollisimman paljon kiinalaisia tuotteita. Nyt onneksi oli tullut hieman vihreää valoa että saatetaan mahdollisesti joskus siirtyä vaihtoehtoisiin testausmenetelmiin.
            Mm. kaikki silmätuotteet on testattava eläimen silmässä ja iholla. Ei kuulosta ollenkaan kivalta. Useinmitenhän koe-eläimenä silmätesteissä on kani, joka ei tuota kyynelnestettä, eikä aine pääse poistumaan silmästä.

          • 1.1.1.1.2

            sanoo

            Minusta on hyvä, että tämä Kiina-asia nousee blogeissa esille aika ajoin, vaikka sitten kommenttien kautta. Monet niin sokeasti luottavat tuohon Euroopan eläinkoekieltoon, eivätkä katso Eurooppaa pidemmälle. Minusta siinä on järkeä, että boikotoi nimen omaan Kiinaan kosmetiikkaa vieviä yrityksiä. Tämä tapa on minusta järkevämpi, kuin boikotoida koko Kiinaa. Yritykset tekevät kuitenkin ihan itse sen päätöksen viedä tuotteitaan Kiinaan. Kun Kiinan valtion lait ovat moraalisesti ja eettisesti niin paljon muuta maailmaa jäljessä, on helpompi vaikuttaa sinne vieviin yrityksiin levittämällä tietoa ja puhumalla tästä asiasta.

    • 1.2

      Eevi sanoo

      Eikö kosmetiikan eläinkokeet ole kielletty lailla jo vuonna 2013? Mistä näitä eläinkoeihmisiä edelleen pompahtaa?

      • 1.2.1

        Hanna sanoo

        Mistä tietämättömiä ihmisiä edelleen pompahtaa? Kosmetiikan eläinkokeet on kielletty EU:n alueella, mutta monet kosmetiikkafirmat valitettavasti tekevät päätöksen myydä Kiinaan, jolloin he maksavat Kiinalle eläinkokeiden teettämisestä, jotta tuote pääsee markkinoille. Eläinkokeet voi kiertää ja jättää tekemättä jos myy Hong Kongiin, mutta valitettavasti näin ei useinkaan käy…

  2. 2

    Jennimaria sanoo

    Menin naimisiin tuo puna huulillani. Sitä ei löytynyt sulhasen naamasta koko päivänä ja muistaakseni korjailin huulimeikkiä vain kerran päivän ja pitlän illan aikana. Ehdoton luottopuna nykyään!

    • 2.1

      Virve sanoo

      Tämä nosti punan pisteitä silmissäni entisestään! Kiitos, että jaoit tämän täällä. 🙂

  3. 3

    Coconut sanoo

    On kyllä huippupuna! Ostin omani keväällä ja oli tosiaan huoleton olo kesän juhlissa, kun puna vaan pysyi ja pysyi 🙂 Ei ole turhaan klassikko! 😀

  4. 5

    Lellu sanoo

    Kyllä on täydellinen puna! 🙂 Mulla täydellinen on ollu tällä hetkellä Diorilta, mutta ehkäpä pitäis kokeilla MAC:ilta! Täällä ilmottautuu toinen, jolla hiukset tahriutuu huulipunaan/kiiltoon ja sit on viirut poskilla! 😀 Se ei oo kovin hienoa ainakaan näin kosmetiikkamyyjällä 😀

  5. 6

    sanoo

    Tää on kyllä yks mun suosikeista! Mun huulilla tämä mystisesti ei edes rohduta, koen että puna lukitsee huulten omaa kosteutta 😀 Mutta luulen, että olen tässä suhteessa vähemmistön yksilö, haha 😀 Toinen mun suosikki on Chanelin Rouge Allure, sävyssä 99 pirate. Se ei karkaa mulla huulten juonteisiin, vaikka ei kestäkään syömistä 🙂

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *