Luomiväripaletti-ilmiö

*Sis. mainoslinkkejä

Tätä postausta näpyttelee jälleen se lievästi sanottuna stressaantunut opiskelija, jolla olisi edessään vielä viimeisen kurssityönsä kanssa taistelu. Koska joskus on hyvä hetki myöntää, että apu tulisi tarpeeseen niin ajattelin ojentaa apua anovat käteni teidän suuntaanne siinä toivossa, että että saisin hieman tukea hommaan.

luomiväripaletti

Viimeinen kurssityöni käsittelee kosmetiikan trendi-ilmiöitä ja päätin, etten jaksa tehdä asiasta yhtään sen syvällisempää, joten analysoin Urban Decayn aloittamaa usean sävyn luomipalettitrendiä. Minusta ilmiö on nimittäin erittäin kiinnostava.

Kymmenen vuotta sitten tuntui usein mahdottomalta yrittää myydä asiakkaille edes neljää luomivärisävyä sisältävää palettia. Moni ahdistui usean sävyn valikoimasta eikä auttanut, vaikka asiakkaalle kuinka yritti selittää, ettei niitä kaikkia tarvitse levittää luomille kerralla vaan ne vain tuovat meikkaamiseen lisää mahdollisuuksia ja tekevät tuotteesta monipuolisemman. Eih, liikaa sävyjä ja aivan liian ahdistavaa ja ei niitä kaikkia tulisi kuitenkaan käytettyä.

luomiväripaletti

Ja sitten tuli Urban Decay ja nakupaletit. Lopulta yhtäkkiä kaikkialla alkoi olla vastaavia usean luomivärisävyn paletteja YSL:stä Maybelineen, L’Oréalista the Balmiin ja Clarinsista IsaDoraan. Tuntui, että niitä tulvi joka suunnasta ja nyt yhtäkkiä kaikille onkin ok omistaa luomiväripaletti, jossa oli kymmenkunta neutraalia luomivärisävyä. Kyllähän niille oli tarvetta ja kivaa, kun on noin monipuolinen paletti! Ilmiö kasvoi kasvamistaan ja nudepalettien lisäksi on ollut trendikästä lanseerata myös mm. vastaavia smokey-paletteja.

Koska ilmiö ihan oikeasti kiinnostaa minua kovasti kuulisin mielelläni paitsi tietysti teidän paletti-ilmiantojanne eri tuotemerkeiltä, mutta myös oikeasti ajatuksianne useita luomivärisävyjä sisältävistä meikkipaleteista. Ennen Urban Decayn ja kumppaneiden paletteja useita sävyjä sisältävien meikkipalettien ideana oli lähinnä läväyttää kuluttajan eteen kaikki sateenkaaren värit ja niitä löytyikin lähinnä vain halpismerkeiltä, mutta nykyään palettien sävymaailmat ovat huomattavasti sekä harmonisempia että hillitympiä ja niitä tarjoavat selektiivisetkin kosmetiikkamerkit. Tuntuukin, että nykyään lähes jokaiselta naiselta löytyy jonkun merkkinen usean sävyn luomiväripaletti, jonka avulla syntyy niin klassinen nudemeikki kuin intensiivisempikin lopputulos eikä kukaan enää valita, ettei halua ostaa kerralla niin montaa sävyä.

luomiväripalettiMitä mieltä te olette tästä luomiväripaletti-ilmiöstä?

PS. En malta olla vinkkaamatta, että sekä kaikki Anastasia Beverly Hillsin* että Sigman tuotteet* ovat meillä elevenillä naistenpäivän kunniaksi 20 %:n alennuksessa! Minusta ainakin naistenpäivä on aivan loistava syy hemmotella itseään hieman. 😉

Kommentit
  1. 1

    Linda sanoo

    Tämähän on juuri huippua, kun nykyään selviää yhellä paletilla, eikä tarvitse olla montaa 2-3 värin palettia (joita itselläni ainakin löytyy nurkista :D)

  2. 2

    Iina sanoo

    Luomiväripaletit ovat ainakin itselle hyvä asia ja toisaalta ne ovat edullisiakin, kun lähdetään miettimään paljonko yhden sävyn hinnaksi jää jos paletissa on vaikka se 12 sävyä. (Tietysti tässäkin riippuu että mihin vertaa, halvemman, keskihintaisen vai kalliin tuotteen mukaan)

    Vielä pari vuotta sitten ajattelin etten tarvitse palettia, vaan ostaisin yksittäisiä sävyjä joita varmasti tulisin käyttämään, sillä eikös se olisi kaikista fiksuinta? Mutta ei se homma mennyt ihan niinkään, yhtälailla ne jotkut yksittäisetkin sävyt jäivät vähemmälle huomiolle siinä missä jotkut palettienkin sävyistä.
    Eräässä vaiheessa taas innostuin itse koottavista luomiväripaleteista, kuten vaikka Inglotin Freedon Systemistä – onhan se nyt aika huisia että saa itse valita laajasta sävyvalikoimasta ne itseä miellyttävimmät!

    Nykyään nämä valmiit paletit ovat siitä hyviä, että useimmat sävyt ovat kauniita, eikä vain se pari hassua kuten joskus aikoinaan. Myös matkoille on helppo ottaa mukaan paletti, jolla voi tehdä niin arki- kuin iltameikinkin. Ja koska paletissa on yleensä edes se pari sävyä joihin ei ehkä normaalisti tulisi heti tartuttua, niin sitä saattaakin yllättyä kuinka hyvin sellainen sävy saattaa toimia.

    Ja niin, itseltäni löytyy juurikin Urban Decaylta kolme eri luomiväripalettia ja yksi Sleek make upilta – ja tälläkin hetkellä himoitsen muiltakin tuotemerkeiltä näitä paletteja, vaikka luulisi noillakin ihan tavallisen arkimeikkaajan jo pärjäävän.

  3. 3

    Tove sanoo

    Minulla on melkein pelkästään luomiväripaletteja. Aivan loistavia niin väreiltään kuin laadultaan ovat Cliniquen paletit. Itselläni kaksi kahdeksan sävyn palettia ja kolme neljän sävyn. Sitten on tietysti Diorin viisikkoja. Kaikkia värejä ei tosin heti tule käyttäneeksi, mutta usein kokeekin sitten iloisen yllätyksen, kun ottaa jonkin uuden värin käyttöön. Mielestäni monen värin paletissa saa myös paremmin rahoille vastinetta kuin yhden värin sisältävässä – ja kyllä se yksikin väri voi luomilla osoittautua vikaostokseksi.

  4. 4

    Hanna sanoo

    Olin 5 vuotta pohjois-Afrikassa ja osittain ulkona kosmetiikkatrendeistä. Nyt kirin uutuuksia kiinni ja lisää tietoa nykytŕendeistä kun palasin takaisin Suomeen ja täällä meikkaus on erilaista kun ei ole päivittäin aurinkoa ja välillä läkähdyttävät 45°.
    Ostin Urban Decayn Naked 3 paletin koska merkkiä ei ole testattu eläinkokein ja tarvitsin useampia värejä kerralla. Juuri ennen Suomeen tuloa meikkiboxi tippui jääkaapin päältä kivilattialle niin ei ollut paljoa entisiä jäljellä.
    Ajattelin että on kiva kun työaamuna kaikki värit ovat yhdessä paletissa eikä tarvitse etsiä ja kuluttaa aikaa irtoluomivärien etsimiseen. Itse paletti oli kyllä pettymys, koska arkeen sopivia mattavärejä oli kovin vähän ja ainakin sarjan primerin kanssa shimmeriset, joita on valtaosa, on kovin vähän. Jatkossa luultavasti ostan sarjan pienempiä paletteja, joissa on mattasävyjä. Niitä on myös helpompi ottaa mukaan matkalle. Nuo isot peltiset Naked -paletit ovat aika painavia.

  5. 5

    sanoo

    Naked 3, Too Faced Chocolate Bar ja Laura Gellerin iso paletti on laatikossa, ja parista olen jo luopunut. Huippulaatu ja houkuttelevat värit saivat hankkimaan nämä amerikkalaiset superhoukutukset. Ihanahan niillä on leikkiä ja sekoitella värejä, mutta oikeasti on alkanut ärsyttää palettien suuri koko. Mihin nämä kaikki mahtuvat?

    Niinpä uusi Diorin viisikko tuntuu todella pieneltä ja käteensopivalta, laatu on loistava ja kerrankin voin käyttää kaikkia värejä. Euroopassa kaiken ei tarvitse olla suurta, voi olla vähän mutta hyvää. Luomivärikynä, jolla saa koko luomen väritettyä kerralla, tuntuu todella hyvältä vaihtoehdolta.

  6. 6

    Norttis8ans sanoo

    Minulle paletit ovat ainoa järkevä tapa omistaa luomivärejä. Paletteja löytyy kymmenkunta, sinkkuvärejä vain yksi. Mulla näin on ollut aina, lähinnä siksi että paletit ovat käteviä ja värit ovat valmiiksi keskenään mätsääviä. Sinkkuvärejä mulle on hirmu vaikea myydä, miinus mattavalkeat. 😉

  7. 7

    sanoo

    Luomiväripaletit ovat tulleet ja menneet käytössäni. Muistan, että teininä useamman värin paletit olivat huippujuttu. Meikkaamista aloittelevalle oli helpompi saada kerralla useita sävyjä käyttöönsä, usein halvemmasta päästä valikoimaa. Tämän vaiheen jälkeen duot ja sinkkuvärit veivät voiton. Nykyisin käytössäni on jokaista sorttia. Kotona käytössäni on kaikki, muun muassa UD:n Naked 2, Smokey ja Electric. Reissukäytössä duot vievät voiton kokonsa ja helppokäyttöisyyden vuoksi. 🙂

  8. 8

    sanoo

    Mä koen paletit kätesyinä, koska seilaan kahta kaupunkia edestakaisin lähes viikottain ja on maailman kätevintä napata vain yksi paletti mukaan tietäen, että siitä saa aikaiseksi ihan minkä lookin tahansa haluan. Urban Decayn Smoky on nykyään lempparini, siinä on täydellinen määrä mattasävyjä, täydellinen määrä helmiäistä ja löytyy vaaleata, tummaa ja siltä väliltä. Seuraavaksi himottelen Too Facedin paletteja, etenkin Chocolate Bon Bonsia, koska upeat sävyt, ihana pakkaus ja olen kauneusgurujen hehkutuksen uhri 😀

  9. 9

    v sanoo

    Mulle tämä ilmiö on ollut erittäin tervetullut! En ole ikinä tykännyt käyttää yksittäisiä luomivärejä ja aika kauan ehdin kaivata isompia, hyvälaatuisia paletteja, ennen kuin niitä alkoi vihdoin netistä ja lopulta ihan kotimaastakin löytyä. Nakedit ja muut vastaavat eivät minua tosin ole missään vaiheessa innostaneet, koska pidän väreistä. Minulle riittää ihan hyvin se määrä neutraaleja sävyjä, joka värikkäämmistäkin paleteista aina löytyy.

    Paleteista pidän, koska niissä on laaja värivalikoima yhdessä paikassa ja luomiväripannujen yksittäishinta on yleensä edullisempi kuin yksittäin ostettuna. Hyväksyn sen, että parhaissakin paleteissa on yleensä pari sävyä, joita en tule käyttämään muuten kuin testailuihin, koska kokonaisedullisuus ratkaisee. Ja on ihan mahtava pikku hiljaa testata paletista kaikki mahdolliset väriyhdistelmät läpi ja löytää uusia ideoita, joita ei muuten tulisi kokeilleeksi.

    Alun perin paleteissa minua ehkä kiinnosti enemmän värimäärä ja kaunis pakkausmuoto yksittäisiin nappeihin verrattuna, mutta pitemmän päälle olen huomannut, että itselleni paletit ovat myös se käytännöllisin tapa meikata. Arkiaamuina voi käyttää vain yhtä tuotetta ja ajan kanssa meikatessa voi paletit levittää pöydälle ympärilleen ihan samalla tavalla kuin yksittäisetkin luomivärit, jos haluaa yhdistellä sävyjä ristiin. Ja onhan se pino paletteja hyllyssä paljon siistimpi näky kuin kasa sinkkuluomivärejä:) Tällä hetkellä työn alla onkin pohdinta siitä, että miten ne muutamat omistamanit yksittäiset napit saisi siististi yhdisteltyä johonkin samaan pakkaukseen, jotta niitäkin tulisi käytettyä enemmän.

    Heh, mutta se täytyy myöntää, etten edelleenkään ihan ymmärrä, että miksi ihmiset niin innostuivat nimenomaan noista Nakedeista:) Siis ymmärrän, että tuote on hyvä, mutta hypen määrä oli muutama vuosi sitten ihan järjetön. Mutta en ole kohderyhmää, joten ei minun kai tarvitsekaan kaikkea ymmärtää:)

  10. 10

    Paltsu sanoo

    Tuntuu että nykyään paleteissa on oikeasti järkeviä sävyjä. Ainakin oma mielikuvani oli, että ennen muinoin esim. 4 luomivärin paletissa oli aina yksi sellainen sävy joka joko ei sovi minulle tai oli ihan rehellisesti vain susiruman värinen 😀 Eli tuntui typerältä ostaa 4 luomivärin paletti josta tiesi yhden sävyn jäävän varmasti käyttämättä.

    Noissa nakupaleteissa on niin paljon sävyjä, että ei haittaa vaikka jäisi yksi tai parikin käyttämättä. Ja kuten sanoin niin värit ovat mielestäni muokkautuneet oikeaan suuntaan, eli on saatavilla näitä neutraalimman värisiä paletteja. Sävyjä on kiva kokeilla ja helppo yhdistellä, ja yhdestä paletista löytyy varmasti itselle sopivat värit. Kiva kun on vaihtoehtoja, vaikka olisi vain yksi paletti matkassa.

    Nakupaletteihin on vielä yleensä osattu ympätä mukaan musta, jota voi käyttää rajauksena ja vaalea korostussävy jota voi käyttää esim. kulmaluulla.

    Itse omistan halpisversion eli Maybellinen, se käy mun vaatimuksiin vallan mainiosti. Siinä taas en näe ”järkeä” että miksi pitäisi omistaa monta esim. ruskean sävyistä palettia, mutta ilmeisesti heillä jotka meikkaavat enempi niin löytyy useille paleteille käyttöä 🙂 Toki jos olisi ylimääräistä rahaa niin olisin alunperin panostanut ja ostanut UD:n paletin.

  11. 11

    Tuuli sanoo

    Itselle tuli mielee yksi syy nudepalettien suosioon. Tämä kuulostaa ehkä pinnalliselta, mutta Kim Kardashian ja vastaavat julkkisesimerkit ovat varmasti yksi syy suosioon. Heitä matkitaan ja luovat uusia trendejä (tai ainakin tuovat niitä esille). Kim Kardashian on tunnettu omasta yleensä nudehenkisestä silmämeikistään (ja no toki varjostuksistaan).

  12. 12

    kynsieläin sanoo

    Olisiko kaikkien palettien alkulähde ollut juuri Diorin viisikko ja sen huikea suosio?

  13. 13

    Sara sanoo

    Olen aina suosinut paletteja, monoluomivärit ovat mielestäni hankaluuden huippu. Paleteissa viehättää ennen kaikkea monikäyttöisyys ja vaihtelumahdollisuudet.
    Nakupaleteista kuolasin Urban Decayn Nakedia siihen asti kun näin sen livenä ja totesin sävyjen olevan liian tummia ja shimmerisiä arkikäyttöä ajatellen. Täydellinen nakupaletti minulle on Maybelline jonka sävyt ovat hieman arkisempia.
    Viime jouluna räväytin itselleni joululahjaksi Yves Rocherin ison luomiväri/poskipuna/huulikiiltoboksin, joka on juuri sellainen sateenkaaripläjäys jonka jokaista väriä ei ikimaailmassa tulisi ostettua erikseen. Sen takia epäröin sen hankintaa kauan (boksi oli siis myynnissä jo edellisenä jouluna), mutta niinpä vain sekin osoittautui hyväksi ostokseksi juurikin sateenkaarisuutensa takia. Meikkaamiseen on sen myötä tullut paljon lisää hauskuutta ja kokeilevuutta. Kun mukana on vielä matkarasia johon boksista saa irrotettua luomiväritrion ja poskipuna/huulikiiltopalan, hommahan toimii.
    Enempää isoja paletteja minulle ei kyllä ole tulossa, vieväthän ne kuitenkin paljon tilaa ja yksi paletti kestää ikuisuuden.

  14. 14

    Lilyx sanoo

    Ite omistan lähes ainostaan paletteja (siis käytän…). Just naked smokey, pari sleekiltö ja kaks isadoran + naked kopio. Soolonapit on jotenkin vaan epäkäytännöllisiä kiireessä, ja ne tulee myös paljon kalliimmaksi. Myös matkalle mukaan pakatessa on kiva ottaa yksi monipuolinen paletti, kuin monta soolonappia mukaan

  15. 15

    Maria Walley sanoo

    Hei, kiitos hyvästä blogista. Tulee joka ilta katsottua, mitä kirjoitat. Nakupaleteissa on kiinnostavaa se, että ne näyttävät hyviltä. Itselläni on Lancomen aivan ihana Audacity in Paris. Minusta 12 värin paletit ovat muotivillitys, mutta positiivisella tavalla. Edellinen kirjoittaja oli kirjoittanut, että esim. Kim Kardashian luo tällaista muotivillitystä, tietoisesti ja tiedostamatta. Aluksi ostin edullisemman Maybellinen 12-paletin, mutta Lancome on vielä kauniimpi ulkoasultaan. Paris day and night -teema on tyylikäs. Eli 12-paletti on niin karkkimainen ja kauniit värit vievät mukanaan. Siksi näkisin, että sellainen niin monelta löytyy. Itse opetan käyttäytymistieteellisä oppiaineita ja olen myös kaupallisen alan opiskellut. Onnea opiskeluihisi Virve.

  16. 16

    Maria Walley sanoo

    Hei, lisäisin vielä. Virve, mitä luulet, onko huulipunien vastaavat tulossa myös? Lórealilla on mielestäni huulipunapaletti uutena tuotteena, ainakin muistaisin sellaisen lehdessä nähneeni. Katosin ja siis tätä tarkoitan: http://www.anttila.com/shop/fi/netanttila/color-riche-lip-palette–huulipunapaletti-50598631–malli-22
    Kohta on huulipunat paleteissa myös, veikkaan tätä uudeksi trendiksi, mutta sinä olet meistä kahdesta niin paljon viisaampi näissä asioissa. Tuli vaan mieleeni….

    Terveisin Maria

  17. 17

    Tilda sanoo

    Luulen myös sosiaalisen median vaikuttaneen asiaan. Instagram ja Youtube sekä blogit vaikuttavat entistä enemmän ostopäätöksiin. Pakko saada jos tuote vilahtaa jatkuvasti silmien edessä!

  18. 18

    Ansu sanoo

    Mä hankin luomivärin sen mukaan, missä se himoitsemani ruskeanliila sävy sattuu olemaan – monen vuoden ajan ei juuri missään 😛 . Paras kyseinen sävy oli aikoinaan Lumenen Ruususiipi-paletissa, jossa oli kaksi väriä, toinen valitettavasti tunkkainen beige, se jäi kyllä käyttämättä. Ihmettelin, miksi tuohon ruskeanliilaan ei yhdistetty kaunista vaaleaa roosaa! Useimmiten mulla on ollut 2-4 sävyn paletteja, joista yleensä aina jokin sävy jää käyttämättä. Maybellinen Nudes-paletin hommasin heti kun se tuli myyntiin. UD:n Naked-paletit näyttävät herkullisilta, mutta niissä on ikäihmiselle (55 v.) turhan paljon shimmeriä. Vielä etsiskelen sopivaa palettia, tuo Clarins näytti houkuttelevalta, samoin Maybellinen roosan sävyinen Nudes-paletti voisi olla vaihtoehto – katsotaan nyt kunhan pääsen livenä kauppoihin tutkailemaan…

  19. 19

    Kalakato sanoo

    Itse omistan vain pari palettia, toinen on halpis 120 värin eBay paletti (kyllä, kuolen varmaankin syöpään sen myötä :D) ja toinen lahjaksi saatu kolmen värin paletti. Itse olisin halukas koostamaan itse omat palettini, sillä silloin harvoin kun meikkaan, käytän mieluusti voimakkaita värejä. Kovin huonosti vain löytyy kirkkaita värejä sisältäviä paletteja, paitsi juuri näintä 88/120/264 värin paletteja. Coastal Scentsilla on toki myös mahdollisuus koota oma paletti eikä hintakaan olisi kova, mutta postimaksut taas ovatkin melkoiset…

  20. 20

    Jenna sanoo

    Minä rakastuin YSL:n kymmenen sävyn paleteihin – pigmentti on runsas mutta helposti häivytettävissä, sävyt ovat kauniita ja samoin pakkaus. Pakkaus on myös pienempi kuin esim. Naked paletit ja siksi reissuun lähtiessä on helppo valita toinen luomiväripaleteistani mukaan ja sillä saa toteutettua lähes kaikki mahdolliset meikkilookit 🙂 Syy miksi nudepaletteja tulee itselläni käytettyä päivittäin on se, että en pidä liian huomiota herättävistä sävyistä luomillani, mutta kyllästyn helposti jos käytän samaa sävyä joka aamu.. Nude-paleteista on helppo valita uusi sävy luomille vaikka viikon jokaisena päivänä, ilman että muutos on liian radikaali 😀 Muut siis tuskin edes huomaavat eroa, mutta itseä vaihtelu virkistää 😀 Ja luulen että YouTuben suositut meikkigurut ovat edesauttaneet suurten palettien myyntiä, tuntuu että he käyttävät luomilleen helposti 6 eri sävyä ja saavat silti lopputuloksen näyttämään harmoniselta ja kauniilta… silloin huomaa itsekkin että voisi lisätä paria muutakin sävyä luomille sen tavallisen yhden kaveriksi.

  21. 21

    Jess sanoo

    Itse tykkään hirveästi paleteista, mutta ainoa mikä on ongelma on se etten yleensä käytä luomivärejä kuin viikonloppuisin (jep laiska arkimeikkaaja) = värit kstävät n 10000 vuotta ja lopulta menevät pilalle enkä tosiaankaan ole ehtinyt käyttää niistä edes 50%! 🙁

    Inhottaa jo se haju mikä niistä alkaa leijailemaan.. Just eilen siivosin kaappeja ja piti heitellä luomivärejä ja vaikka mitä kosmetiikkaa roskiin ku oli päiväykset osassa mennyt sellaset 4 vuotta sitten ja ne haisi niin hirveältä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *