Lumene Blueberry Liquid Eyeliner

Tänään tahtoisin jutella Lumenen nestemäisestä Blueberry Liquid Eyelinerista, jonka heitin juuri roskiin.

Tämä oli ollut minulla avattuna kohta 14 kk mikä on huomattavasti pidempään kun pakkauksessa luvattu 6 kuukauden säilyvyys. Tuote ei loppunut, sillä käytän nestemäistä rajausta todella, todella harvoin, joten en laske tätä loppuneeksi tuotteeksi, mutta tahdon silti mainita tästä pari sanaa.

Minusta tämä nimittäin on aivan loistava dipattava eyelineri! Väri on intensiivinen ja pigmentti vahva (toisin kuin esimerkiksi Max Factorin hailakassa eyelinerissa) ja minusta tämän sivellin on mainio. Se on hyvin napakka ja kärjestään kapea, eli sillä saa tehtyä niin ohutta kuin paksumpaakin jälkeä. (Mustan lisäksi saatavilla myös tummanruskea sävy.)

Omassa käytössäni tämä on aina pysynyt moitteettomasti luomilla, mutta niin tekevät lähes kaikki rajaukset, joten olen siinä mielessä ehkä hieman huono kommentoimaan pysyvyyttä. (Kommentoikaa siis te, joilla asiasta on kokemusta!) Hyvää palautetta olen tästä kuitenkin kuullut muiltakin, joten tykkään suositella tätä edullisempien eyelinereiden kategoriasta.

Hintaa tällä on n. 11-12 euroa.

Kokemuksia tästä tai muista mainioista nestemäisistä rajauksista?

PS. Lisäsin erään lukijan pyynnöstä tähän vanhaan Rimmelin 1-2-3 looks mascaran postaukseen kuvat mascarasta ripsissäni myös mascaran ykkös- ja kakkosasennossa. (Aluksihan halusin vain heti kokeilla tuota näyttävintä kolmosvaihtoehtoa.) Voin sanoa, että tykkään mascarasta oikeastaan sen kaikissa asennoissa!

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Olen käyttänyt jo monta vuotta Rimmelin mustaa eyelineriä, hinta noin 6-7€? Aivan mahtava tuote! Rehellisen musta ja todella hyvä sivellin!

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Että sitten tykkään sun blogista! 🙂 Lauantaina olisi hinku laittaa juhliin irtoripset, niin ehtisitkö pika pikaa tekemään postauksen irtoripsien kiinnityksestä, kun se ei oikein minulta luonnistu vaikka teenkin mielestäni ohjeiden mukaan 🙁 Jos sun vinkeillä vaikka onnistuisi ;>

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Mä käytän vain kynärajauksia, joten tuosta en tiedä mitään. Mutta olen kovasti pohtinut sitä sun verenpainejuttua. Onko mahdollista, että stressaat tätä palstan pitoa niin paljon ja uhraat siihen niin paljon aikaa, että se uhkaa jo sun terveyttä?

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Tämä on aivan loistava eyeliner! Pysyy hyvin ja on helppo käyttää kivan kärjen ansiosta!

  5. 5

    Anonyymi sanoo

    Mä en oikein osaa käyttää mitään rajauksia, enkä edes osaa tehdä. Mun silmän muodolle ei vaan sovi, se pienentää ja "laskee" mun silmää, joten tyydyn käyttämään vain reilusti ripsaria ja vaaleaa luomiväriä. 🙂

    Tänään tuli postista Urban Decayn Pocket Rocket huulikiilto, Kirk tietysti. ;D Se on aivan loistava, mutta yksi miinus.. Hajusta en pidä YHTÄÄN, muuten todella hyvä huulikiilto, ja sivellin aivan ihana. 🙂 Tiedätkö yhtään milloin se Max-versio on tulossa myyntiin, siinä on aivan ihana sävy!:) Ja tiedätkö onko kaikissa kiilloissa sama haju, varmaankin..?

  6. 6

    sanoo

    Anonyymi: Rimmelin sivellinpäinen eyelineri on kyllä hyvä. 🙂

    Anonyymi: Täytyy kertoa, etten edes itse ole mikään mestari noiden kanssa. Mutta kokeilepa youtubesta katsoa videoita jos saisit vinkkejä. 🙂

    Anonyymi: Ihana kuulla, että joku pohtii tuota. 🙂
    Mietin hetken asiaa aluksi itsekin, mutta en oikeastaan stressaa tästä vaan olen päin vastoin aina ihan älyttömän innoissani kaikesta kivasta, mistä keksin kirjoitella. Olen päättänyt, että yhtään postausta en väännä "pakko mun on tää tehdä" -meiningillä ja jos ei huvita niin sitten en kirjoita. Välillä on päiviä, joina ei juttu luista eikä ole mitään sanottavaa ja välillä sitten taas päiviä, joina juttua tulee vaikka kuinka ja näpyttelen valmiiksi useamman päivän postaukset.
    Mutta en sitten tosiaan tiedä, mitä jatkuva innostuminen ja supertäpinöissään oleminen tekee verenpaineelle. 😉

    Anonyymi: Samaa mieltä! 🙂

  7. 7

    blaa blabla sanoo

    Käytän yleensä Body shopin eyelineria, sävyä Taupe, joka on vaaleampi ruskea. Tuota Lumeneakin pitää vielä joskus kokeilla! Pohjustuksen kanssa rajaukset pysyvät minulla hyvin, kunhan en laita väriä ihan silmän nurkkaan, sillä silmäni vuotavat helposti.

    Hankin äsken myös Majolica Majorcan Perfect Automatic linerin, josta väriä kierretään perästä, ja tykkään sen siveltimestä todella paljon, mutta silmäni ovat olleet omituisen turvonneet silloin kun olen sitä käyttänyt, joten ehkä se ei sovi minulle tai sitten on feikki? Ostin samalta myyjältä jolta sinä muistaakseni My Beauty Diary-naamioita. Pitää tosin vielä testailla, ettei reaktio johtunut jostain muusta…

  8. 8

    sanoo

    Ei aivan nestemäinen, mutta INGLOTilla on ihan mielestön geelimäinen rajausväri! Justiinsa itse asiassa kirjottelin siitä blogissa 🙂

  9. 9

    Anonyymi sanoo

    tämä on munullakin ollut käytössä jo useamman kuukauden kun kynämalliset linerit tarvitsevat jonkun backupin koska ottavat ja loppuvat milloin lystäävät.
    hyvä tuote, mutta mielestäni tällä on myös kohtuullisen helppo sutata koska massaa tulee välillä yli tarpeen ja siinä samassa tulee värjättyä ripsetkin 😉

    /nanna

  10. 11

    Anonyymi sanoo

    Käytän juuri kyseistä lineria ja se on parempi kuin mikään muu aikaisemmin käyttämäni. Ei ole vedenkestävä, mutta kestää silti mm. hikoilua ja vesisadetta leviämättä. Poistaminen kuitenkin vaatii hyvän silmämeikinpoistoaineen.

  11. 12

    Jane sanoo

    Itse tykkään eniten L'Orealin Superlinerista. Vois kyllä ottaa tän Lumenen seuraavaks kokeiluun ja testata onko siitä Superlinerin haastajaksi. Hyväähän ei kannata vaihtaa, mutta voisin melkein veikata, että hyvän vaihdan toiseen hyvään.

  12. 13

    Anonyymi sanoo

    Moikka Virve! 🙂
    Yritin etsiä tätä jo suoraan blogistasi mutten löytänyt, joten pyytäisin tässä yhtä pientä juttua: Pystyisitkö kirjoittamaan jonkun pienen tietoiskun silmänympärysvoiteiden käytöstä? (Ei siis omaa postausta vaan ihan tähän kommenttiboksiin jos jaksaisit jotain infoa laittaa.) Itse olen hinkunut ko. voiteiden perään mutta äitini väittää kivenkovaan etten kuulemma tarvitse sellaista. Jos saisin tekstisi näyttämällä taottua äidin päähän hieman tietoa asiasta. 😀
    Niin, ja olen kohta 16-vuotias ja aloitin meikkaamisen muutama vuosi sitten.

    Kiitos jo etukäteen, mikäli tämmöinen vaan on mahdollista! Ja pahoittelen sekavaa viestiä..

  13. 14

    Cerp sanoo

    Mulla on nyt rimmelin glam eyes-rajausväri, enkä kyllä tykkää yhtään! Jotenkin outo pää ja pysyvyys on huono. Muutenkin tämä on ensimmäinen eyeliner, jonka kanssa mulla on ongelmia pysyvyyden kanssa. Rimmeliä aikaisemmin oli käytössä Wet'n'wildin musta nestemäinen rajausväri, siinä vasta oli hinta ja laatu kohdallaan! Muistaakseni maksoi 4 euroa ja pysyvyys sekä sivellin oli huippuluokkaa. Harmi vaan, että pakkaus oli huonolaatuinen, halkesi parin kuukauden käytön jälkeen. Näitä myydään muissakin väreissä, mutta mustaan en ole törmännyt enää ollenkaan – liekö sitten lopetettu 🙁

    Entä onko tuossa Lumenen eyelinerissä sellainen "kova" pää vai sivellinmäinen? Mä en osaa käyttää sellaista kovaa, tikkumaista ja jäykähköä päätä ollenkaan, pysyttelen mieluummin siveltimissä 😀

  14. 15

    Anonyymi sanoo

    Rakastan Goshin eyelineria! Siistiä jälkeä, säilyy myös tuon 14 kuukautta (muistaakseni merkittyksin noin pitkäksi aikaa), kestää hyvin, mutta silti helppo pestä.

    Pakko valittaa, että petyin tänään niin kaupunkimme sokoksen myyjiin :/. Tarvin huulipunan, ja en osaa ite kattoa yhtään niitä sävyjä, niin aattelin mennä tuolta ostaa, kun tuolla ne myyjät tyrkyttää aina apuansa, vaikka en oo ikää tarvinnu. Sit tänään kun ekaa kertaa olisin tarvinnu apua, niin sain odottaa puolisen tuntia, ennen kun sain keneenkään ees katsekontaktia. (Esim, eräs myyjä jutteli omien kavereidensa kanssa). Ja sit kun menin pyytämään apua, tuntu että vaan yritettiin mahdollisimman nopeesti hoitaa pois, eikä kunnolla katteltu ja kuunneltu. tää oli mun mielestä tosi harmi, koska muutenkin haluan harvoin apua, ja nyt jos tästä lähin tarvin apua, sitä on vielä ärsyttävämpi mennä pyytäämään.
    En tietenkään syytä, että kaikki myyjät olis tollasia, ehkä siellä oli vaan normaalia kiireisempi päivä, mutta teki mieli tulla tänne valittamaan :).

  15. 16

    sanoo

    minäkin käytän tuota muissa kommenteissa mainittua rimmelin eyelineriä, se on aivan mahtava ! (vaikkei minulla nestemäisistä eyelinereistä paljon vertailua olekaan)

  16. 17

    sanoo

    blaa blabla: Voi kurja, jos tuo aiheuttaa moista. :/

    L T: Odotan innolla, että joskus pääsen sarjaan tutustumaan livenä. 🙂

    nanna: Juu, vähän kosteampaa on kyllä joskus ja reilummin tulee… 🙂

    35 kiloa kosmetiikkaa: 🙂

    Anonyymi: Kiva kuulla, että muutkin ovat kokeneet hyväksi. 🙂

    Jane: Suosittelen kokeilemaan. 🙂

    Anonyymi: Silmänympärysvoidetta tulisi mielestäni alkaa käyttämään siinä vaiheessa kun silmämeikkiäkin. Rasitat joka päivä silmänympärysihoa poistamalla siltä meikkiä (ja mahdollisesti myös meikkaamalla esim. peiteaineilla) ja silmänympärysihokin tarvitsee kosteutusta. Jo tulleitä ryppyjä on mahdotonta poistaa, mutta niitä voi aina ennaltaehkäistä ja hyvä kosteutus nimenomaan ennaltaehkäisee pitäen ihon kimmoisana. Jos siis meikkaa, täytyy myös hoitaa. 🙂 Esimerkiksi Pirkan silmänympärysvoide kosteuttaa hyvin, mutta ei ole liian rasvainen. Tavallinen peruskosteuttava silmänympärysvoide riittää, mitään ryppytuotteitahan nyt ei vielä olla hakemassa. Ehdottomasti siis silmänympärysvoide käyttöön! 🙂

    Cerp: Sellainen kovempi tussikärki. 🙂

    Anonyymi: Kurjaa, jos et saanut kunnon palvelua. :/

    r-ii: Sivellinkärkisiä eyelinereita on tuon lisäksi minusta harmittavan vähän. Itse tykkään juuri sivellinversiosta. :/ (Jos siis puhuit juuri siitä varsiosta.)

  17. 19

    Anonyymi sanoo

    Sarjassamme hölmöhköjä kysymyksiä – onko siitä jotain haittaa jos laittaa silmänympärysvoidetta enemmän kuin sen nuppineulan pään kokoisen palleron, niin kuin yleensä neuvotaan? Siis jos ei ole sellaisia ongelmia, että silmäaluset tai luomet turpoaisivat.

  18. 20

    sanoo

    meri: 🙂

    Anonyymi: Ei ole haittaa, mikäli ei tosiaan turvota. Itselleni ei noin pieni nokare ainakaan riitä. 😉

  19. 21

    sanoo

    Mulla on jo pitkään ollut käytössä oriflamen eyeliner, jolla saa kyllä siistiä jälkeä vakkei olisikaan mikään maailman vakain rajauskäsi. Vaihtelun vuoksi haluaisin kyllä kokeilla jotain uutta ja tämä Lumene kyllä himottaisi 🙂

  20. 22

    sanoo

    Minullakin pysyy Lumenen eyeliner hyvin, vaikka luomeni ovatkin melko rasvoittuvat. Rimmelin peruseyeliner ei pysynyt, muita ei ole sitten tarvinnut kokeillakaan 🙂 (Paitsi niitä perhanan tussieyelinereitä, meidän kaupungin kaupoista ei saanut yhteen väliin nestemäisiä, huoh)

    Lumenen eyelinerin sivellin on myös hyvä Rimmeliin verrattuna. Jälki näissä on melko samanlaista, mutta Rimmelin siveltimestä lähti tosi paljon karvaa, Lumenessa karvakato on melko vähäistä.

  21. 23

    sanoo

    Täällä yksi joka on ihan rakastunut tuohon! 🙂 Osaatko muuten sanoa, onko sen Lumenen "tavallisen" nestemäisen rajauksen valmistus lopetettu? Ostin nimittäin tuon Blueberry-version vain siksi, koska en löytänyt mistään sitä vanhaa, "tavallista" versiota, jota olin käyttänyt jo vuosikaudet. Aluksi olin vähän epäileväinen, koska ton kyljessä tosiaan lukee, että se säilyy sen 6 kuukautta – mutta mulla on ollut toi käytössä nyt päivittäin (ja siis ihan oikeasti päivittäin) melkein 10kk ajan, ja nyt se alkaa vihdoin vaikuttaa siltä, että kohta olisi aika siirtyä uuteen. Hyvin on siis säilynyt ja ennen kaikkea riittänyt! Ja uusi yksilöhän mulla on ollut jemmassa odottamassa jo helmikuusta lähtien…

  22. 24

    Anonyymi sanoo

    Hei!

    Olen ymmärtänyt että sinulla on ns ongelmaiho, joka nyt ok. Itse söin juuri pitkän antibiootti-kuurin ja iho on nyt melko hyvä. Etsin itseruskettavaa kasvoille joka ei tuki ihohuokosia, samoin kasvoille tarkoitettua aurinkorasvaa. Osaatko suositella?

    Ansku

  23. 25

    Luna sanoo

    Paras nestemäinen eyelineri on mielestäni Lorealin *mikälie* waterproof, semmoinen aika pieni ja "ohut" kultainen pakkaus, ja hinta ihan ok. Vedän yleensä aika dramaattiset kasarirajaukset ihan päivämeikkiinkin, ja olen huomannut, että waterproof on ainut toimiva vaihtoehto minulle. Rumat, sottaiset rajaukset pilaavat koko meikin, joten eyelinerin on pakko pysyä nättinä. Nopea googlehaku tosin tietää kertoa, ettei sitä valmisteta enää :<

  24. 26

    sanoo

    N: Kokeile ihmeessä Lumene. 🙂

    Pääsky: Oliko sinulla siis se Rimmelin sivellinpäinen josta lähti karvaa vai voiko tällaisesta tussipäisestäkin jotain nöyhtää irrota…?

    Neiti Outi: Tämä korvasi sen entisen. 🙂

    Ansku: Hankala sanoa mitään ehdotonta tukkimatonta, mutta L'orealin ja Garnierin kasvoille tarkoitut suihkeet ovat suosikkejani ohuen koostumuksensa vuoksi. 🙂

    Luna: Harmi tosiaan, että on lopetettu. Enää edullisemmista taitaakin löytyä vain IsaDoran WP-lineri ja Goshin WP:t Exteme Artit. :/

  25. 27

    Anonyymi sanoo

    Todellakin mainio tuote. Itse käytän nestemäistä rajausta päivittäin ja voin sanoa olleeni tähän Lumeneen erittäin tyytyväinen. Pysyvyyskin on ainakin itselläni ollut erinomainen. Tätä ennen käytin pari vuotte Wet'n'Wildin nestemäistä eyelineria, joka oli sekin 2,50 euron hintaansa nähden kerrassaan mainio, vaikkei sen pysyvyys ihan huippuluokkaa ollutkaan.

  26. 28

    Anonyymi sanoo

    Tää on munkin mielestäni ollut aina paras! Kaikenlaisia olen kokeillut, mutta aina palaan tähän..tai siis lumenen eyelineriin 🙂

  27. 29

    Anonyymi sanoo

    Hei! Tyhmä kysymys, kun en mistään muualta vastausta löydä: onko tuo Blueberry eyeliner vedenkestävä vai ei? Tuo vaikuttaa tosi hyvältä postauksesi perusteella ja olenkin etsinyt jotain parempaa merkkiä vanhan tilalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *