Lomatuoksuksi Japanin suosituin hajuvesi

Palaan tähän kihlautumishuumaani vielä kerran, mutta tällä kertaa ihan (kirjaimellisesti) puhtaasti kosmetiikan merkeissä.

Kuten useimmat varmasti tietävät, jättävät hajuvedet (ja muut tuoksut) mieleen tuoksujälkiä, jotka tuovat mieleen muistoja. Tietyn tuoksun haistaessa mieleen tulee tietty elämänvaihe, tietty henkilö, tietty hetki… tai tietty matka.

Tykkään valita matkoilleni mukaan aina jonkun erityisen tuoksun, jotta aina tuoksun haistaessani muistan tuon matkan. Tokion reissulle en ottanut mukaan hajuvettä, mutta pakkasin mukaani muutamia hajuvesien vartalovoiteita, jotka toivat iholleni tuoksua.

Fiancee Pure Shampoo - 1

Tokion kosmetiikkaosastoilla pyöriessäni huomasin jo ensimmäisenä päivänä hauskan nimisen tuotelinjan, johon kuului mm. vartalosuihke, käsivoide, vartalovoide ja hiussuihke. Tuotteet näyttivät minusta myös melko halvoilta, mutta huomioni kiinnittyi silti merkin body mistiin, joka oli saanut japanilaisen @cosme-sivuston suosikkituotteen merkinnän.

Fiancée Pure Shampoo Body Mist

Tuoksu on itseasiassa kuulemma valittu sivustolla suosikkituoksuksi kolmena peräkkäisenä vuotena (tai ainakin se on ollut suosikkituoksujen joukossa) ja se on jopa peitonnut Chanelin Eau Tendren, josta japanilaiset omien laivakokemusteni mukaan pitävät kuin hullut puurosta (sitä saatettiin helposti ostaa tuliaisena parikymmentä pulloa kerralla). Sen oli siis pakko olla minun makuuni!

Fiancée Pure Shampoo Body Mist

Ehkä vähän kornia, mutta ottaen huomioon tuoksun nimen en kihlauksen jälkeen ja tulevana morsiamena voinut ajatellakaan osuvampaa lomatuoksua. Vajaalla kymmenellä eurolla myytävä 50 ml vartalotuoksu on kevyt, puhdas ja raikas, minkä vuoksi sitä verrataankin usein Clean-tuoksuihin. Hajuvesi jättää iholle nimenomaan sellaisen puhtaan, tulin-juuri-suihkusta-tuoksun, joka ei leiju ympärillä liian vahvana pilvenä.

Jälleen kerran minulla ei ole hajuakaan, mitä pakkauksessa itsessään lukee.

Saan itse hajuvesistä helposti migreeniä tai muuten vaan ällötyksen tunteita, joten tällaiset kevyet tuoksut ovat kovasti mieleeni. Tämä on enemmän pehmeä kuin sitruksinen, mutta vain kevyesti makea ja samalla kuitenkin raikas. Tämä jättää iholle miellyttävän kevyen ja puhtaan tuoksun, joka ei tunnu liian voimakkaalta nenääni ja jonka voi läheltä haistaa. Se ei leijaile ympärilläni vahvana tuoksupilvenä, mutta saa minut tuoksumaan puhtaalta.

Tästä tuli lomatuoksuni ja voi olla, että ostan tätä vielä kotiin toisenkin pullollisen. (Tarkastin kuitenkin, että saan tätä eBaysta myös kotiin tilattuna, mikäli tarve iskee.)

Fiancée Pure Shampoo Body Mist

Kuka muu tykkää puhtaan raikkaista tuoksuista?

Kommentit
  1. 1

    Tarja sanoo

    Vaikuttaa siltä, että Japanissa on huomioitu ihan jokainen markkinarako kosmetiikan osalta 😀 Hauska tuotesarja ja itse asiassa kuvaus alkoi kiehtoa kovasti. Tykkään älyttömästi Clean-tuoksuista ja tuoksu, jota verrataan Cleaniin ei voi olla paha!

  2. 2

    Elina sanoo

    Tulipa nyt sitten itsekin tilattua tämä kun Virve tätä niin ihanaksi kehui! olipa yllätys miten kiva tuoksu olikaan 🙂 on todellakin raikas ja pehmeä. Shampoo tästä todellakin tulee mieleen 😀 tykkään!

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *