LivBox: Syyskuun bloggaajaboxi

Kuten kerroin teille, pääsin mukaan tämän vuoden LivBoxin bloggaajaboxiin. 
Sain kunnian (kiitos ilmeisesti boxin tilaajien omien toiveiden!) ehdottaa heille omia suosikkituotteitani, joiden joukosta poimittiin sitten peräti kaksi omaani, joista osa meni toisiin boxeihin ja osa toisiin bokseihin. Vaihtoehtoisesti osasta boxeja löytyi toisen bloggaajan suosittelema tuote samaiselta merkiltä.
Aloitan pahoittelemalla postauksen kuvien laatua, sillä boksi oli tietysti lähetetty minulle Suomeen, jossa en ole enää ollut. Näin ollen tämän postauksen hoitamisesta tuli koko perheeni työllistävä projekti: isä haki boksin postista, äiti soitti minulle ja raportoi sisällöstä ja myöhemmin veli kävi vielä napsimassa kännykkäkuvia tuotteista ja lähetti ne minulle. Suonette siis anteeksi, jos kuvissa on pientä epätarkkuutta, mutta täältä ainakin lähtee iso kiitos ihanalle perheelleni, jotka auttavat minua aina asiassa kuin asiassa -oli kyse sitten vaikka yhdestä LivBoxista postaamisesta!
Minä ehdotin blogiin Dermalogican puhdistustuotesuosikkejani, joten osaan bokseista päätyi merkin PreCleanse-puhdistusöljy ja osaan merkin Daily Microfoliant -entsyymiputsari/-kuorinta, jotka ovat molemmat minusta aivan mahtavia ja todellakin kokeilunarvoisia tuotteita.
Omasta laatikostani paljastui joukko muitakin mukavia tuotteita, joista tosin vain Glitz & Glam -blogin Minnan valitsema  Maria Nilan naamio oli minulle entuudestaan tuntematon ja siksi ylivoimaisesti laatikon kiinnostavin tuote. Tuotteet ovat olleet täällä Ruotsissa jonkun verran esillä ja mielenkiintoni sarjaa kohtaan on herännyt kovasti, joten nyt joudun vaan kärvistellen odottelemaan marraskuulle, että Suomessa käydessäni pääsisin ottamaan tuotteen vihdoin testiin.
Minulle päätyneestä boksista löytyi itse valitsemani Dermalogican PreCleanse-puhdistusöljy, jonka ilmoitin puhelimitse äidillenikin olevan niin mahtava tuote, että hänen on heti otettava se kokeiluun. Eihän siihen voi olla rakastumatta!
On muuten ollut aivan ihanaa lukea, että niin moni on ollut mielissään boxiin valitsemistani tuotteista! Ajattelin, että ihonpuhdistustuotteet ovat melko varma valinta ja koska moni arastelee puhdistusöljyjen kokeilua olisi huippua saada useampi uskaltamaan tarttumaan niihin. DailyMicrofoliantin kohdalla puolestaan ajattelin, että haluaisin saada ihmiset kokeilemaan tuotekoostumusta, joka olisi monille täysin uusi kokemus.
Myönnän silti, että minua harmitti hieman kuultuani jälkikäteen, että osalle lähetetty ja onneksi silti hyvän vastaanoton saanut DailyMicrofoliant oli jo aiemmin ollut mukana LivBoxissa. Jos olisin tiennyt (okei, ottanut selvää…) asiasta en olisi halunnut, että se laitetaan sinne mukaan. Minulla olisi taatusti ollut muitakin hyviä ehdotuksia! Tiedän myös monia harmittaneen, että boxissa oli mukana muitakin jo aiemmissa laatikoissa mukana tulleita tuotteita. Minua harmitti asia suunnattomasti sen pitkäaikaistilaajien puolesta, sillä vaikka tilaajakunta vaihtuukin jonkun verran sai osa silti tietysti jo uudelleen aiemmin saamiaan tuotteita. Ottaen huomioon, että saimme ehdottaa kyllä monia muitakin tuotteita tuntuu harmilliselta, että homma toteutettiin näin.

(Onneksi DailyMicrofoliant oli boksissa sentään lähes kolme vuotta sitten, eli ei nyt kuitenkaan ihan vähän aikaa sitten.)

Silti oli ilo huomata, että Suomessakin blogikulttuuri on kehittynyt jo näin pitkälle, että ylipäätään kannattaa julkaista boxi, johon valitaan bloggaajien suosikkituotteita ja että ihmiset ovat kiinnostuneita juuri siksi tilaamaan sen!
Tarkempi postaukseni tuotteista löytyy LivBoxin blogista.
Mitä mieltä te olitte bloggaajaboxista?
Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Kiitos hyvistä valinnoista! Itse olen boxia tilannut vasta vuoden verran, joten mitään boxista aiemmin eteen tullutta ei sattunut kohdalle 😉 Minun boxini sisältö oli identtinen sinun boxisi kanssa. Suosikikseni nousi juurikin PreCleanse, vaikka ensivaikutelma ei miellyttänytkään (tuoksussa oli mielestäni jotain mäntysuopamaista 😀 ), toisella kokeilukerralla tuoksu vaikutti jo raikkaammalta ja olin ihan myyty. Nyt kylppärissä komeilee täysikokoinen pumppupullollinen PreCleansea ja olihan DailyMicrofoliantiakin päästävä testaamaan. Nyt näyttää todella paljon siltä, että molemmat tuotteet ja myös muutama muu samalta merkiltä on jäämässä purkkipaljouteeni ihan pysyvästi. Tällaista fiilistä ei kasvoille ihan joka tuotteella saa, joten minä olen ainakin ihan myyty! Kiitos!

  2. 3

    haaruhainen sanoo

    Mulle ei valitettavasti tullut sinun valitsemaa tuotetta, olisin mielelläni testannut tuon puhdistusöljyn.
    Boksi nyt jäi harmittamaan muutenkin, kun kuudesta tuotteesta kolme on tullut jo aiemmin, en siis ilahtunut hirveästi.
    Tuo hiusnaamio ja paketissani ollut dermalogican silmänympärysvoide kyllä ilahduttivat.

  3. 4

    Marija sanoo

    Olin tosi tyytyväinen syyskuun LivBoxiin! 🙂 Vaikka konsepti on ollut minulle sen alusta asti tuttu, tilasin boksin nyt vasta ensimmäistä kertaa. Kosmetiikkahamsterina en ole aiemmin niinkään innostunut "sika säkissä" -ideasta, kun kaikenlaista purnukkaa löytyy jo enemmän kuin tarpeeksi, ja kokeilen uusia tuotteita muutenkin ahkerasti. Mutta nyt kun suosikkibloggaajani olivat boksin takana, kiinnostuin tilaamaan. Yllätyspaketin odottaminen oli jännittävää, ja LivBox tuntui kivalta minulta minulle -lahjalta 😉

    Omasta LivBoxistani löytyi valitsemasi Dermalogican Daily Microfoliant, Carmexin huulivoide, Lumenen kulmavaha, Trindin Nail Repair, Cutrinin Premium Oil Treatment sekä Glamglow:n Powermud. Näistä pari löytyi minulta jo entuudestaan, mutta uudet kappaleet olivat erittäin tervetulleita. Loppuja tuotteita en ollut aiemmin päässyt kokeilemaan, joten paljon tuli uusia ja mielenkiintoisia juttuja! 🙂

  4. 5

    Anonyymi sanoo

    Mä Rrrakastuin DailyMicrofoliant tuotteeseen.. harmi vaan kun tuote on niin hintava mutta pakkohan tämä on kylppäriin hankkia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *