Lips

Olen ollut itse varsin ylpeä siitä, kuinka pieneksi huulimeikkikokoelmani on viimeaikoina kutistunut. Siksi minusta onkin aina aivan älyttömän hauskaa, kun sen kokoa kauhistellaan. Itse kun en tosiaan pidä sitä enää ollenkaan suurena verrattuna monen muun tuntemani ihmisen huulimeikkikokoelmaan.

Kuten olen kuitenkin kertonut, on minulla tavoitteenani vähentää huulimeikkieni määrää alle kahteenkymmeneen. Tämä projekti on jälleen ottanut askeleen eteenpäin.

Loppuun kului yksi monista Natural Coden huulikiill0istani, sävy 8 Pink sugar.

Vaikka aina hehkutankin Natural Coden huulikiiltoja, ei tämä sävy kuulunut suosikkeihini.

Näiden oikeasti vaaleiden vaaleanpunaisten sävyjen kanssa on usein ongelmana se, etteivät ne pysy tasaisesti huulilla. Tässäkin kuvassa näkyy, kuinka huulikiilto alkoi jo hetki levityksen jälkeen mennä huulien poimuihin ja tunnin jälkeen lopputulos oli yleensä jo aivan kamala. Kyllä tätä käyttämään pystyi, mutta tämä ei ollut mikään varma ja luotettava valinta, joten en pahemmin uskaltanut käyttää tätä töissä. Käytinkin tätä lähinnä kotona huulirasvan asemasta, sillä nämä Natural Coden huulikiillot kykenevät pitämään huulet aivan ihastuttavan pehmeinä.

Tätä sävyä en siis ostaisi uudelleen (ja vastaavankaltaista sävyä 2 Berry Smoothie välttelen tätäkin enemmän sen cremekoostumuksen vuoksi, joka tekee ilmiön vielä pahempana huulillani), mutta monia muita Natural Coden huulikiiltoja kyllä.

Kiillon lisäksi olen kuluttanut loppuun myös yhden huulipunan.

Loppunut huulipuna oli Helena Rubinsteinin Stellars Lipstick sävyssä 81 Starlight. Tätä ei ole enää hetkeen valmistettu ja nykyään Rubinsteinin punatkin ovat täysin erinäköisessä hylsyssä. Itse tykkäsin valtavasti tästä futuristisen oloisesta ja tyylikkäästä hylsystä!

Puna oli sävyltään ja koostumukseltaan aivan ihana. Tykkään jotenkin erityisen paljon näistä shimmerisistä vaaleista nudepunista, jotka ovat koostumukseltaan pehmeän rasvaisia.

Tältä puna näytti vielä elinaikanaan hylsyssä:

Kiva puna siis, jota oikeastaan ehkä jään jopa hieman ikävöimäänkin, mutta josta on turha höpötellä sen enempää, kun kyseistä tuotetta ei enää ole myynnissäkään.

Tällä hetkellä tilanne on siis se, että minulla on vielä käytettäväni 16 huulikiiltoa ja 39 huulipunaa. Jotta pääsisin alle 20 huulimeikin vuoden loppuun mennessä, pitäisi minun siis käyttää tulevina kuukausina loppuun melkein viisi huulimeikkiä kuukaudessa (eli 37 huulimeikkiä kahdeksassa kuukaudessa). Ei ehkä aivan realistista. Voi siis olla, että muutamasta huulimeikistä tulee ihan vaan luopua, jotta tavoite toteutuisi. Aion kuitenkin kovasti yrittää, mutta veikkaan, että onnistun korkeintaan käyttämällä kutistamaan määrän noin kolmeenkymmeneen viiteen. Kolmekin huulimeikkiä voi nimittäin olla haastavaa saada kuukaudessa kulumaan loppuun, vaikka minulla onkin paljon minikokoja ja jämiä.

Jaksan kuitenkin elätellä toivoa ja uskoa, että kesällä 2011 minäkin saan jo ihan luvan kanssa ostaa uuden huulimeikin…

Harmi vaan, että nyt ei ole edes vielä toukokuu 2010 ja minä jo tahtoisin shoppailla itselleni uusia. Rankkaa.

Kuinka usein teiltä loppuu huulipuna tai huulikiilto?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Multa ei oikeastaan lopu ikinä huulimeikkejä. Huulirasvoja kyllä, muttei muuta. En tosin pahemmin huulikiiltoja ym käytä, koska en ole vain tottunut. Mutta ehkä vielä jonain päivänä. 😀

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    mitä ihmettä, kuuluuko huulimeikkien joskus _loppuakin_ ?! käytän usein fanaattisesti samaa kiiltoa löydettyäni ihanan sävyn – ja sitten kyllästyn siihen juuri ennen kuin se loppuu… jämät lillehtivät hylsyssä aikansa, kunnes meikkipussin siivouksen yhteydessä poistuvat viimeiseen osoitteeseensa jätehuollon hellään huomaan.

    joskus nuorempana muistan kuluttaneeni ihan loppuun muutamia huulipunia, niistä vielä kaivettiin siveltimellä viimeisetkin kun laadukkaat punat olivat silloin omalle kukkarolle kalliita :).

    kai noita kiiltoja 'melkein loppuu' eli tulee käyttöikänsä päähän yksi kuukaudessa… täytyykin oikein perehtyä asiaan ( ja viskellä taas ne hylätyt kiiltojämät roskiin )

    /nanna

  3. 3

    sanoo

    Tosi harvoin! Huulirasva loppuu noin kuukaudessa ja huulikiiltoja en muista loppuneen yhtään ainakaan puoleen vuoteen. Pitäisiköhän niitä alkaa kohta heittää roskiin, alkavat olla aika iäkkäitä..

  4. 4

    sanoo

    Helena Rubinsteinin näyttää ihanalta, harmi etei tollsta enä saa 🙁
    eipä mula hirveesti kulu huulimeikkejä, hyvä jos 3-6 saan vuodessa loppuun….

  5. 5

    Krisuli sanoo

    En ole elämäni aikana ikinä kuluttanut loppuun yhtään kiiltoa tai huulipunaa. Hukkaan ne ennen loppumista, ja muutenkaan en osaa päivän mittaan laittaa uusia kerroksia värin häivyttyä.

    20 on mielestäni ihan hyvä tavoite. Minulla taitaa olla 6 huulipunaa ja 10 huulikiiltoa (monet onneksi minikokoisia itseni tuntien :D).

  6. 6

    Anonyymi sanoo

    eipä lopu juuri koskaan. Muistan kuluttaneeni yhden kiillon loppuun joskus vuonna 2007, mutta sen jälkeen ei ole paljon tapahtunut. Nyt kuitenkin olen ryhtynyt panostamaan huulimeikkien käyttöön ja olen jopa saanut yhden anytime-huulipunan loppuun!

  7. 7

    sanoo

    Haha, en muista että olisi koskaan loppunut. Pois olen kyllä heitellyt sitä mukaan kun päiväys sanoo poks.

  8. 8

    Cathy sanoo

    Voi hyvä taivas, millaista unta näin viime yönä…

    Käyn siis säännöllisesti lukemassa blogiasi, joka on aivan ihanaa luettavaa! Ilmeisesti kuitenkin kosmetiikka ja blogisi jää päähän pyörimään, sillä unessani olit lähettänyt minulle jonkin kosmetiikkanäytteen, kiitokseksi kun ravaan koko ajan blogissasi lukemassa. (En tiedä mistä olit saanut osoitteeni!)

    Aamulla ihmettelin, että mitä ihmettä. En tiedä mikä lähettämäsi kosmetiikkanäyte oli, mutta joku sellainen hyper-monipuolinen missä oli vähän kaikkea (jotain rasvoja, meikkejä jne)…

    Huh.

  9. 9

    Anonyymi sanoo

    Ei oo varmaan koskaan loppunut ykskään :(..mulla on kaikki sen verran uusia tai n. pari vuotta vanhoja että liian vanhat olen aina vain heittänyt roskiin..ois kyl kiva jos joku loppuis,mustakun on aina niin kiva kun joku kosmetiikkatuote loppuu 🙂

  10. 10

    Anonyymi sanoo

    Minultakaan ei ole ikinä päässyt yksikään huulimeikki loppumaan. Omistan niitä niin älyttömästi, että ei ne koskaan lopu. Nyt olen sinnikkäästi yrittänyt käyttää yhtä huulikiiltoa päivittäin, se nimittäin on lähimpänä loppumista. Mutta kauan sekin vielä kestää.

  11. 11

    sanoo

    Eivät ole vielä loppuneet, tosin mikään ei oikeastaan tunnu koskaan omaltakaan. Nyt kokeilen YSL:n Gloss Voluptea, joka tuntuu kuluvan aika nopeasti hintaansa nähden. Oletko kokeillut tätä? Mitä pidät? (Oikeasti kiinnostaisi vielä, mikä voisi olla vastaava tuote.)

  12. 12

    Anonyymi sanoo

    Olet julma ihminen, aion lauantaina ja maanantaina katsastaa tarjonnan ja ostaa itselleni ihanan huulikiillon, maksoi mitä maksoi 😀 En jaksa odottaa!

    Asta

  13. 13

    sanoo

    Hei! Ihan pakko on kommentoida aivan muuten vaan, että blogisi on kyllä mahtava! Löysin sen vahingossa joku kuukausi sitten, kun googlasin kokemuksia jostain tuotteesta. Jäin koukkuun melkein heti. Nyt olenkin sitten käynyt ahkerasti lukemassa blogiasi melkein päivittäin. Ja luen aikaisemmatkin, kunhan töiltäni ehdin.. 🙂
    Ihanaa, kun löytyy ihminen, joka jaksaa kirjoittaa kosmetiikasta näin antaumuksella. Ja kertoa vielä kaunistelematta kertoa mielipiteensä tuotteista.
    Blogisi on nautinto. Kiitos!

  14. 14

    m sanoo

    Minultakaan ei ole ikinä loppunut yksikään huulipuna tai -kiilto. Yli puolet on varmaankin aina ollut jäljellä siinä vaiheessa, kun ne ovat vanhennuttuaan päätyneet roskiin…

    Minulla olisi kysymys, johon saattaisit osata vastata: olen juuri pähkäilemässä Lily Lolon mineraalimeikkipohjien sävyjen kanssa. Light-tummuusasteinen Blondie tuntuisi sopivan hyvin kasvojeni pääosaan eli keskiosaan (sekä sävyltään että tummuusasteeltaan), mutta leukaluulla iho on vaaleampi, joten tummuusasteeltaan vaaleampi (pale) Porcelain-sävy sulautuu siihen paremmin. Sitten taas kaulalleni Blondie on aavistuksen verran tummahko, kun taas Porcelain aavistuksen verran liian vaaleahko.
    Minkä ihoalueen mukaan oikea sävy oikein tulisi valita? Kiitos, jos osaat auttaa. 🙂

  15. 15

    Anonyymi sanoo

    Minulla on tällä hetkellä käytössäni kokonaista kolme huulikiiltoa ja yksi huulipuna! 🙂 En yleensä tykkää käyttää niitä kovin paljon, sillä olo tuntuu huulimeikin kanssa kovin laitetulta, ainakin arkisin. Nyt tosin olen ottanut huulikiillot tehokäyttöön kesää odotellessa – haluan nimittäin ostaa jonkun ihanan kesäsävyn kunhan ainakin yksi noista vanhoista loppuu! Tämä postauksen aiheesta poiketen: osaisitkohan vinkata jotakin hajusteetonta ja hellävaraista shampoota herkälle päänahalle? Hinnalla ei ole väliä. Vai kävisinkö apteekista kysymässä? (Mm. vauvoille tarkotettu Linna-shampoo aiheuttaa ihan kamalaa hilseilyä.) -Mariia

  16. 16

    Mirkku sanoo

    Aiheeseen liittymättömästi haluaisin kysyä, että onko Diorin Graphic Lights- viisikko pysyvästi myynnissä?

  17. 17

    sanoo

    Liian harvoin!
    Mulla on kolme isohkoa meikkipussia täynnä huulimeikkejä… Mukaan lukien rasvat, kiillot, punat, rajaukset ja kuorinnat yms.
    Kyllä kai ne joskus loppuu. 🙂
    Ostelen niitä kyllä koko ajan lisää, mikä vaikeutaa hieman niiden kaikkien loppuun kulumista.
    Eikä mistään raaskisi luopua!

  18. 18

    Anonyymi sanoo

    Oih tuo hylsy on kyllä kaunis! Eikä tuloksesta huulilla ole myöskään pahaa sanottavaa :p
    Olet muistaakseni joskus maininnut, että finniarvet vaalenevat sinkkipastalla. Toimiikohan tämä tuote myös rinnoissa oleviin raskausarpiin…? =)

  19. 19

    sanoo

    JLCHARLOTT4: Pitää tosiaan vain ottaa tavaksi. 🙂

    nanna: Itsekin käytän tuotteet usein juuri melkein loppuun, mutta palaan näihin melkein loppuneisiin sitten aina joskus myöhemmin. 🙂

    Lila: Itse taas harvemmin käytän huulirasvaa muuten kuin yötä vasten. 🙂

    Ruu: Hylsy ja tuote olivat kyllä kivoja. 🙂

    Krisuli: Minäkin ottaisin mielelläni ne 20 vaikkapa minikokoisina. 🙂

    Klara: 🙂

    Anonyymi: 🙂

    Cathy: Kjäh, ette tiedäkään, mitä Google Analytics teistä selvittääkään minulle. 😉

    Anonyymi: Aktiivista käyttöä vaan. 🙂

    Anonyymi: 🙂

    Juhannusruusu: Kiiltopunia on nykyään melko harvassa, eikä niidenkään joukosta tule oikein nyt yhtäkkiä vastaavaa mieleen… esim. Lumenen edullinen vastaava on koostumukseltaan jo täysin erilainen. :/
    Tuo YSL on kyllä kiva laadultaan. 🙂

    Asta: Tule kertomaan, mihin päädyit. 🙂

    piggie: Kiitos ihanasta kommentista! 🙂

    m: Minä ottaisin sen sävyn, joka menee kaulan ja leukapielen kanssa yhteen. Sävyä voi sitten tuoda kasvoille aurinkopuuterilla ja poskipunalla. Helpomi näin päin kun murehtia tummia rajoja leukapielissä. 🙂

    Mariia: Juuri ostin wannabe-insinöörille herkän päänahan vuoksu ihan Erisanin shampoon ja minusta se on varsin mukava tuote. Hajusteeton ja pesee hyvin, mutta kosteuttaa ja on hellävarainen. 🙂

    Mirkku: Ei, myin sen blogikirpputorilla tammikuussa… kuinka niin?

    Johanna: 🙂

    Anonyymi: periaatteessa varmasti toimii. 🙂

  20. 20

    pnp sanoo

    toi mirkku varmaa tarkotti onks se joku kausi tuote vai pysyvästi kauppojen valikoimissa, ei onkse sulla myynnissä ku vastaus vaikutti et oisit tajunnu sen nii.

    mulla on toi berry smoothie ja mun huulilla se menee kans vähä rumasti, mietinki miks tykkäät noista natural codeista mut ilmesesti kaikki ei oo hyvii . testaanpa siis jtn toista kiiltoa samalta sarjalta 🙂

  21. 21

    sanoo

    pnp: Hah, niinpäs tietysti tarkoittikin. En ollut ihan terävimmilläni näköjään… 🙂
    Berry smoothie ei tosiaan vastaa sitä samaa hyvää laatua kuin esimerkiksi suosikkisävyni 6 ja 7. 🙂

    Mirkku: Niin siis nyt kun yksinkertainen kysymys vihdoin tulkattiin minunkin näköjään hyvin yksinkertaiselle ymmärrykselleni sopivaksi voin vastata, että ei ole myynnissä enää, oli vain kausituote. Garden.co.uk tosin esimerkiksi myy tuota vielä. 🙂

  22. 22

    sanoo

    Itse olen huulimeikkien suurkuluttaja. Kuukaudessa loppuu helposti huulipuna, pari kiiltoa ja puolenkymmentä huulirasvaa. En vai osaa olla söhrääättä turpaani koko ajan. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *