Lips are a visible body part

Muistatteko, millainn huulimeikkiaddikti olin ennen? Huulipunia ja kiiltoja löytyi vaikka millä mitalla ja minulla piti aina olla meikkiä huulissani, tai tunsin oloni lähes alastomaksi.

Tämäkin asia muuttunut.

Laitan töissä huulipunaa tai kiiltoa, mutta muistan harvemmin lisäillä sitä. Vanhassa työssäni lisäilin huulimeikkiä jatkuvasti. Myös vapaa-ajallani olen yhä laiskempi meikkaamaan huuliani. Jos lähden kaupungille ti rientoihini, saatan meikata huuliani, mutta sitäkin useammin tyydyn vain sipaisemaan huuliini rasvaa.

Kävin rankalla kädellä läpi huulimeikkejäni jonkun aikaa sitten ja karsin niistä suunnattomat läjät tuotteita pois. Näytän teille nyt vaan, mitä kotoani löytyy, mutta töissä hytissänikään minulla ei ole mitään kovin suurta huulimeikkivarastoa.

Tässä ovat kaikki kotoani löytyvät huulipunat. Pidän siitä tosiseikasta, että kaikki sävyt ovat selkeästi erilaisia. Lisäksi edustettuina on eri merkkien parhaita juttuja. Vähempikin toki riittäisi, mutta olen mielestäni saanut vähennettyä huulipuniani mitä loistavimmin.

Huulikiillotkin ovat ähentyneet huimasti ja jäljellä ovat enää omat henkilökohtaiset suosikkini niin laatujensa kuin sävyjensä puolesta. Myös sävyvalikoima on hyvä ja vain pari sävyä voisi jättää pois muiden samantyyppisten sävyjen vuoksi.

Sitten ovat kuitenkin nämä. Nämä kaikki ihanuudet ovat parin millin tai gramman minikokoja huulimeikeistä. Olen saanut ne lahjoina, kylkiäisinä tai äidiltäni. Nämä ovat mitä näppärimpiä käsilaukkukokoja ja varsinkin reissatessa rakastan näitä. Mielestäni huulimeikkejä saisi enemmänkin olla myynnissä näissä ihanan ihanissa minikokoisissa pakkauksissa -vaika sitten muutaman eri värin kokoelmina.

Väriä tai sävyä antavia huulibalmeja minulla on kolme.

Huultenrajauskyniä on viisi, mutta myönnän käyttäväni niitä todella, todella harvoin jos koskaan. Tässä pitäisi kunnostautua.

Huulimeikkejä on siis yhä reilusti omien tarpeideni, mutta kaikki omistamani tuotteet ovat kuitenkin sellaisia, että voisin mielelläni napata minkä tahansa niistä aktiivikäyttöön. Yksikään tuote ei siis ole sellainen, että miettisin voivani käyttää sitä vaan tietyn meikin kanssa tiettyyn aikaan päivästä tietyn puseron ja hameen kanssa.

Yritän yhä jokatapauksessa vähentää huulimeikkieni määrää. Ideaalitilanteeni olisi, että omistaisin yhteensä maksimissaan kymmenen huulimeikkituotetta. Saa nähdä, pääsenkö siihen koskaan.

Kuinka paljon teillä on tällä hetkellä huulimeikkejä?

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Jos huulirasvat lasketaan, niin omistan kaksi sävyttävää huulirasvaa ja neljä huulikiiltoa+yhden rajauskynän. Punia minulla ei ole ollenkaan, en vain osaa käyttää huulimeikkejä kun en koskaan muista lisäillä sitä 😀 Ja ärsyttää kun mukinreunat ym tahriintuu huulikiillosta. Mulla on myös tapana maiskutella ja hieroa huulia yhteen niin, että onnistuisin lahjakkaasti levittämään huulipunan tai- kiillon myös huulten ylä- ja alapuolelle 😀
    Töissä kunnostaudun kyllä nyt niin,että pidän vuorossani tiskin takana koko ajan Blistexin sävyttävää (ainoa ei niin kylmän sävyinen värjäävä huulirasva) joten sitä tulee käytettyä. Se saa olon vähän huolitellummaksi asiakaspalvelijaksi 😀

    -Tiltu Kultu

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Vau! Tosi paljon on vähennetty! + Tää oli tosi kiva postaus! Lisää vaan varastoista ja edistymisestä kuvia!! 🙂 🙂 Kubla

  3. 3

    sanoo

    Huulijuttuja on aivan liikaa! 😀 Niitä on liian helppo ostaa, kaupassa jos erehtyy lähellekään perushuulirasvoja niin päähän ilmestyy ajatus "no näitä nyt kummiskin tarvihtee". Ja auta armias jos löytyy joku kivan tuoksuinen, söpössä paketissa, jokin väri mitä ei sillä hetkellä muista omistavansa….

    Laskea en uskalla mutta heitän luvuksi yli 40 .____.

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Laskin, että minulla on 15 huulipunaa, yksi kiilto ja neljä huultenrajauskynää. Vain yksi varsinainen huti on joukossa ja tuumin laittaa sen kiertoon. Määrä silti vähenee tästä kun jatkossa ostan uudestaan vain niitä parhaiksi katsomiani.

    Tykkään huultenrajauskynistä, koska ne saavat huulipunan pysymään paremmin, mutta harmillisen usein ne ovat jotain ruskeita tai shimmerisiä/metallisia (ei kiitos). Mikä sävy tuo Chanel on kuvassa?

  5. 5

    Anonyymi sanoo

    Huulimeikkejä on liikaa. Oikeasti ei mitään hirveää määrää (huulipunia 14, -kiiltoja 4, -rasvoja 3 joista yksi on vaseliini ja yksi sheavoide), mutta liikaa siksi että iso osa noista on väärän värisiä -nyt 🙂 Siis sellaisia joita olen joskus ostanut ja nyt kyllästynyt. En oikein tiedä kennelle niitä voisin antaa, joten yritän käyttää kotona pois. Sopiva määrä olisi ehkä 5-6 punaa + väritön huulikiilto + huulirasva.

    Oikeasti tekisi mieli heittää pois, mutta luonne ei anna vielä periksi. Ei rahan takia (mikään ei ole ollut kovin kallis), vaan koska inhoan heittää käyttökelpoista tavaraa roskikseen.

    -cerisier

  6. 6

    Anonyymi sanoo

    Hei!
    Ajattelin tulla tänne kysäisemään, että onko sinulla jotain suosikki miestenhajuvettä, jota voisit suositella? Etsisin jotain mukavan raikasta, ei liian päällekäyvää arkituoksua, jota voisi pitää koulussa ja vapaalla 🙂

    -Jere

  7. 7

    sanoo

    Ihan liian paljon on huulimeikkejä 😀 Laskin tossa joku aika sitten että pelkästään huulikiiltoja, jotka on ehdottomia huulimeikkilemppareita on n. 40 ja huulipuniakin varmaan on melkein 20.. Osa noista on tosin töiden kautta saatuja, mutta puolet melkein itse ostettu. Joka päivä lähes käytän huulimeikkejä, mutta osa noista jää kyllä todella vähäiselle käytölle 🙁

  8. 8

    Pilvikki sanoo

    Jerelle!

    Pyysit Virveä auttamaan, mutta ehkä lukijankin vinkit kelpaa 😉 Poikaystävälläni on ilmeisesti varsin samankaltainen tuoksumaku kuin sinulla ja mm. näitä olen hänelle kelpuuttanut (toki hän itsekin niistä pitää paljon!):

    Tommy Hilfiger Tommy Eau de Prep
    Bvlgari Aqua Marine
    Clinique Happy for Men
    Giorgio Armani Acgua di Gio

    Kokeilepas näitä! Terv. Pilvikki

  9. 9

    sanoo

    Hienosti olet vähentänyt, mutta tähän taitaa päteä sama laki kuin läskiin. Eli huulimeikkin määrä on ikuista, kun yksi "laihduttaa" niin VIATON sivussa seuraaja huomaamattaan "lihoo". 😀 😀 Itselle on kertynyt aivan järjetön läjä uusia punia talven aikana, olisikohan niitä nyt sen 10-11kpl tullut ja uudet kiillot ja lakat päälle.. Rasvoja en edes uskalla lähteä laskemaan…

  10. 10

    sanoo

    Minäkin omistan huulimeikkejä ihan liikaa… Tai no huulipunia en juuri ollenkaan, pari vain, mutta huulikiiltoja ja rasvoja senkin edestä! En edes uskalla alkaa laskea niiden määrää, pitäisi ehkä tehdä inventaario ja heittää osa pois. Olen niiiiiin samaa mieltä tuossa asissa että huulijuttuja pitäisi olla enemmän tuollaisissa minipakkauksissa! Olen ihan satavarma että minulla oli pari vuotta sitten vielä ala-asteella syntymäpäivälahjaksi saatu Anytimen huulikiilto, en vaan saa kiiltoja kulutettua loppuun millään! Huulirasvat sentään loppuvat välillä 🙂

  11. 11

    Anonyymi sanoo

    Huulimeikkejä on todella vähän, taidan omistaa yhden punan. Ja kiiltoja on kolme kappaletta, joista kahta olen käyttänyt. Lisäksi muutama huulirasva. Kuivat huulet ovat rajoittaneet huulimeikin käyttöä todella paljon.

    Monta kynsilakkaa omistat Virve tällä hetkellä? Lueskelin aikani kuluksi sun blogia ihan alusta lähtien ja jäin pohtimaan, missä kunnossa kynsilakkameri on?

  12. 12

    sanoo

    Tossa just joku aika sit ite laskeskelin postausta varten meikkejäni sun muita, ja lopputulos huulikosmetiikan osalta oli 82kpl O__o en vaan voi ymmärtää miten niitä on noin paljon mulle kertyny…:D

  13. 13

    Sofia sanoo

    Laskin juuri huulikosmetiikkatuotteeni ja tulos oli seuraavanlainen: 2 huultenrajauskynää, 14 huulipunaa, 20 huulikiiltoa ja 4 huulirasvaa. Mielelläni omistaisin enemmänkin. Osa huulituotteista ovat sellaisia, joita en käytä ja osa ovat ihan lopussa. En ole koskaan pitänyt määrää isona. Itseasiassa mielestäni tarvitsen vielä tietyn sävyisiä huulipunia, huulikiitoja tai huultenrajauskyniä.

  14. 14

    Anonyymi sanoo

    Hukattuani Burt & Beesin värikylläisen huulirasvani jonnekin voin sanoa, että minulta ei löydy yhtään huulimeikkituotetta! Vain huulirasvoja, mutta niitä onkin sijoitettu sitten jokaiseen huoneeseen ja suurimpaan osaan laukuista. Tämä huulikosmetiikka-asia selittyy kylä sillä, että olen saksofonisti… 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *