Maailman täydellisin puuterivippa on täällä!

Monet ovat varmasti jo kuulleet iloisen uutisen siitä, että ruotsalaisen kosmetiikkabloggaajana ja meikkitaitelijana tunnetuksi tulleen Linda Hallbergin oma meikkisarja LH Cosmetics on lanseerattu Kickseissä. Hypettelin itsekin jo viime keväänä merkin Infinitypalette-monitoimipalettia, joka on minusta edelleen aivan huikea.

(Paletista voi lukea tästä aiemmasta postauksestani.)

linda-hallberg-infinitypalette-1-2-1024x768

Kävelin juuri Tukholmassa Lindan meikkisarjan hyllylle tutkimaan tuotevalikoimaa ja silmiini sattui tuote, joka minun oli aivan pakko ihan välittömästi hankkia. LH Cosmetics -merkin valikoimaan kuului nimittän The Powder Puff -nimellä kulkeva puuterivippa, joka oli kaikkien meikkiunelmieni täyttymys.

Linda Hallberg LH Cosmetics The Powder Puff puuterivippa Ostolakossa kokemuksia

En ole puuterisivellinten ylin ystävä, vaikka aina välillä haluankin yrittää antaa niille mahdollisuuden. Pidän eniten samettisista puuterivipoista, sillä minulle meikkipohjan kestävyys on erittäin tärkeä asia ja vipan käyttö puuterin levityksessä saa meikkipohjan pysymään paremmin. Kun puuteri painellaan kasvoille vipalla, asettuu se iholle paremmin ja meikkipohja kiinnittyy paremmin verrattuna siihen, että puuteri vain siveltäisiin kevyesti iholle puuterisiveltimellä. Tykkään myös eniten siitä, että iho tuntuu mattaiselta eikä sille jää klähmäistä tunnetta.

On tietysti täysin makuasia, millaisen meikkipohjan kasvoilleen haluaa ja toisille puuterin kevyt sipaisu siveltimellä riittää jo hyvin. Itse koen kuitekin, että puuterisivellin voi jopa saada meikkipohjan hieman liikkumaan allaan puuteria iholle siveltäessä, minkä vuoksi en myöskään pidä puuterisivellintä parhaana valintana puuterini levitykseen.

Linda Hallberg LH Cosmetics The Powder Puff puuterivippa Ostolakossa kokemuksia

Ihana äitini on jo yli kymmenen vuoden ajan rakastanut Diorin ja YSL:n irtopuutereita, joiden mukana on tullut näitä samettisen pehmeitä vippoja. Onnekseni hän ei ole niiden yhtä suuri fani kuin minä olen, joten hän toimittaa niitä ystävällisesti aina minulle.

Julistankin siis aina samettivippojen erinomaisuuden puolesta, mutta ongelmaksi tulee se, ettei minulla ole antaa hyvää vastausta kun joku kysyy, mistä sellaisen voisi itselleen ostaa. En tiedä, minä vain saan näitä aina äidiltä.

Linda Hallberg LH Cosmetics The Powder Puff puuterivippa Ostolakossa kokemuksia

Luojan kiitos Linda Hallberg ratkaisi nyt ongelmani ja sain käsiini maailman parhaimman puuterivipan, jota voin suositella ongelmitta kaikille. Noin 13 euroa maksava puuterivippa on nimittäin suoranainen aarre ja sen ymmärtää heti, kun pääsee koskemaan vipan samettisen pehmeää pintaa.

Linda Hallberg LH Cosmetics The Powder Puff puuterivippa Ostolakossa kokemuksia

Musta vippa on muotoiltu niin, että sen avulla saa paineltua niin kivipuuterin kuin irtopuuterinkin kaikkialle kasvoille. Sen kolmiomainen muto mahdollistaa niin isompien kuin pienempienkin alueiden puuteroinnin ja vippa poimii itseensä täydellisen määrän puuteria. Puuterivipan pinta sivelee ja painelee puuterin kasvoille täydellisesti ja olenkin aivan hulluna tähän mielettömään vippaan.

Linda Hallberg LH Cosmetics The Powder Puff puuterivippa Ostolakossa kokemuksia

Vipan sisällä on pehmeä tyyny, jonka voi ottaa pois, kun vipan ulkokankaan tahtoo pestä. Tämä on todella fiksua ja kätevää, sillä sisäosalle voi riittää kevyempi pesu kuin ulko-osalle ja ne myös kuivuvat varmasti paremmin ollessaan erikseen.

Vippa on paitsi loistava tuote kotikäyttöön, myös tietysti ammattilaiselle kädensyrjän suojaksi toisen kasvoja meikatessa. Erinomaista  puuterivippaa ei ole helppoa löytää, sillä monet niistä ovat turhan jäykkiä eivätkä siksi mukaile kasvojen muotoa kauniisti ja tuntuvat kömpöelöiltä käyttää. Tämä vippa on sopivan pullea, mutta silti pehmeä ja mukautuva, mikä tekee siitä täydellisen apuvälineen.

Linda Hallberg LH Cosmetics The Powder Puff puuterivippa Ostolakossa kokemuksia

Tämä vippa saa minulta osakseen loputtoman määrän suitsutusta ja suosittelen sitä kaikille, jotka haluavat käyttää puuterisiveltimen sijaan puuterivippaa.

Jos ette ole vielä kokeilleet puuterivippaa ja levitätte puuterinne siveltimellä suosittelen kokeilemaan vippaa, sillä erityisesti kasvojen helposti kiiltävän keskiosan puuteroinnissa se on lyömätön apu pitämään kasvojen kiiltelyn mahdollisimman pitkään kurissa.

Linda Hallberg LH Cosmetics The Powder Puff puuterivippa Ostolakossa kokemuksia

Onko joku muu jo löytänyt tämän aivan mielettömän mahtavan puuterivipan?

Kommentit
  1. 1

    Ohmy sanoo

    Minä! Viime viikolla hankin tämän, on hyvä puuterin laittoon, tosin silmänympärykset alkaa olla hienonhienosilla rypyillä varustetut, joten siihen tämä ei mulle sovi, vaikkakin muoto tässä vipassa on siihen täydellinen. Mulla on käytössä byTerryn irtopuuteri, voihan se olla, ettei mitään puuteria enää voi vaan painella silmänympäryksulle, vaan ne on otettava hyvin kevyesti siveltimellä!

    • 1.1

      Virve Vee sanoo

      Joo, silmänympäryksille ei välttämättä sovi niin mattaisen puuteroitu lopputulos (itse tosin käytän tätä silläkin alueella). By Terryn irtopuuterin kanssa en tosin itse tätä vippaa halua käyttää, sillä se on niin hienojakoinen, mutta tällaisten tavallisten puuterien kanssa kyllä. 🙂

  2. 2

    pallonenä sanoo

    Kun siinä ensimmäisessä yksinäisessä mustan vipan kuvassa ei ollut mitään mittasuhteeksi sopivaa, vippa näytti ihan pyörän satulalta 😀 Ihmettelin, miten satula liittyy vippoihin, heh. Siitä ensimmäisestä kuvasta katsoin vain ne pyöreät valkoiset, kun en tuota mustaa osannut mieltää puuterivipaksi ollenkaan. Mutta joka tapauksessa todella kekseliäs muoto, varmasti toimii.

    Paksujen ja suloisen pehmeiden samettivippojen suurena fanina voin vinkata pari muutakin hyvää. The Body Shopin on aika lailla täydellinen, vastaava kuin oli ainakin ennen muinoin Lancomen irtopuuterirasioissa. Toinen on Yves Rocherin ja se on hiukan TBS:ää pienempi, mutta jos mahdollista, vielä hiukan pehmeämpi ja ihanampi. Molemmat saa n. vitosella ja kestävät ihan kohtuullisen monta hellävaraista pesua.

  3. 3

    elli sanoo

    ”aivan mielettömän mahtavan puuterivipan”. Tuleeko sinulle koskaan oloa, että kosmetiikkaintoilusi on karkaamassa ihan omiin sfääreihin, jota tavallisen kuluttajan alkaa olla jo hankalaa ymmärtää?

    • 3.1

      Virve Vee sanoo

      Varmasti voi olla hankalaa ymmärtää, jos ei innostu kosmetiikasta samalla tavalla tai löytänyt muuten elämässään sellaista aihealuetta, jossa kokisi vastaavia innostumisen tunteita. 🙂

  4. 4

    Elina sanoo

    Kyselisin mikä on tuo punainen huulipuna? Osaisitko ehkä antaa vinkkiä punaisesta huulipunasta. Olen väreiltäni kesä. Tummat hiukset ja vaalea iho. Iho on punakka ja kylmän sävyinen. Kiitokset mahtavasta blogista! 🙂

    • 4.1

      Virve Vee sanoo

      Tämä uusin huulipunarakkauteni on tässä aiemmassa postauksessani fiilistelemäni Rebecca Stellan Lips Don’t Lie, joka on aivan täydellinen punainen. Puna levittyy huulikke kosteana ja kevyesti kiiltävänä sekä runsaspigmenttisenä, mutta pysyy silti tajuttoman hyvin. Sen kaverina on rajauksissa Rebecca Stellan huultenrajauskynä Knockout, jossa siinäkin on erinomainen koostumus – varsinkin kun ottaa huomioon, että merkin huultenrajauskynillä on hintaa alle kahdeksan euroa. Peittoaa kalliimmatkin! 🙂

      • 4.1.1

        Elina sanoo

        Ratkaisin asian sitten hankkimalla Diorin huulikiillon sävyssä 858 Royale. Kivan sävyinen punainen on:)

        • 4.1.1.1

          Virve Vee sanoo

          Ooh, se on kaunis! Punainen ja täydellisen raikas, mutta silti hieman tätä pehmeämpi. 🙂

  5. 5

    MariaK. sanoo

    Tuota on päästävä kokeilemaan! Minulla on muutama samanmuotoinen Kicksin omaa sarjaa ja muoto on tosiaan täysi kymppi. Nuo Kicksin omat ovat aika ohuita, mutta myös jotenkin jäykkiä käytössä joten jos tuo Linda H:n on niin pehmoinen kuin kuvasit saattaisi olla ihan täydellinen 🙂

    • 5.1

      Virve Vee sanoo

      Joo, vertailin silmämääräisesti itseasiassa tuota Lindan ja Kicksin omaa, pakkauksessa ollutta vippaa ja muistaakseni se oli pienempi ja matsku ei näyttänyt ihan yhtä samettiselta. Suosittelen kyllä kurkkaamaan ja ainakin täällä Ruotsissa tuosta on Lindan telineessä ollut testeri, jota on voinut kosketella. 🙂

          • 5.1.1.1.1

            MariaK. sanoo

            Nyt on ostettu ja jo myös testattu käytössä. Tämä on juuri niin hyvä puurerivippa kuin kuvasitkin! Kerrassaan pehmoinen tapaus 🙂 Onneksi on musta eikä valkoinen (jos nimittäin olisi, niin epäilisin että vippa on muuminnahkaa) 😀

          • 5.1.1.1.2

            Virve Vee sanoo

            Nauran vedet silmissä tuolle muuminahalle… 😀 Ihana kuulla, että vippa oli hyvä ostos! On kyllä aivan loistava. 🙂

    • 6.1

      Virve Vee sanoo

      Minä käytän aina samettivippoja kaikkien meikkipuuterien kanssa ja käytin senkin kanssa vanhoja samettivippojani, eli varmasti toimii jos vain tykkää juuri sellaisesta vipalla saatavasta peittävämmästä lopputuloksesta. 🙂

  6. 7

    sanoo

    Mä vasta tänä vuonna löysin vippojen maailman, ja sen jälkeen mikään ei ole ollut entisellään 🙂 Vipan kanssa tosiaankin meikkivoide ei lähde rullamaan, joskus puuterisiveltimen kanssa meikkipohja raidoittuu/puuteri paljastaa ihon pintakuivuutta ihan uudella ulottuvuudella. Vipan kanssa puuteri asettuu miljoona kertaa kauniimmin 🙂

    Mä tykkään levittää irtopuuterin NYXin kivipuuterivipalla, saan sillä parhaiten kestävän meikkipohjan. Ja puuterina joko NYXin HD tai By Terryn hyaluronipuuteri. Mutta sait kiinnostumaan tästä vipasta ja taidanpa käydä tän ostamassa!

    • 7.1

      Virve Vee sanoo

      Joo, juurikin tuo ”raidoittuminen” eli puuterisiveltimen karvojen jättämät viirut kasvoilla ovat minulle se ongelma usein sen lisäksi, ettei iho tunnu tarpeeksi mattaiselta.

      En osaa itse tosin käyttää juuri By Terryn puuterin kanssa vippaa sen hienojakoisen koostumuksen vuoksi, mutta jos on tottunut levittämään senkin vipalla niin tämä on kyllä varmasti sitten loistava. 🙂

  7. 8

    Mari sanoo

    Eli saat tällä kauniimman pinnan kuin esim kostealla beauty blenderillä?
    Itse en aina edes puuteria tarvitse, mutta ostin kokeeksi sen Kicksin saman muotoisen tekeleen. Muoto onkin hyvä, mutta se on tosiaan jotenkin liian jäykkis.. Tää kuulostaa kyllä hyvältä, vaikka puuteri vipaksi hintaakin on aika lailla (esim Duroyn ”tavis” sametti vippa on n. 4 €)..
    Entä onko Cremorlab yhä sun suosikki silmän ympärys voide? Ja ootko huomannut mitään vaikutuksia nyt pidemmällä käytöllä ?

    • 8.1

      Virve Vee sanoo

      Käytän tätä eri tarkoitukseen kuin Beautyblenderiä. Beautyblender on minulla käytössä vain nestemäisten/voidemaisten meikkivoiteiden levitykseen enkä oikein osaa käyttää sitä puuterimaisille tuotteille. Kiinnitän kuitenkin meikkivoiteeni oikeastaan aina puuterilla ja siihen tämä on täydellinen. Lopputulos ei ole yhtä kuulas kuin siveltimellä, sillä juuri siveltimen kepeä sively levittää vähemmän puuteria ja jättää ihon vähemmän mattaiseksi. Minä kuitenkin rakastan mattaisen tuntuista ja kestävää meikkipohjaa ja tällä puuterin saa paineltua iholle tasaisemmin. 🙂

      Olisin itseasiassa odottanut, että tällä olisi voinut olla enemmänkin hintaa. Jotkut omat puuterivippani ovat olleet minulla jo reilusti yli viisi vuotta (varmaan lähes kymmenenkin…) ja säilyneet hyvinä kun niitä on pessyt. Tämäkin vaikuttaa pitkäikäiseltä. 🙂

      Silmänympärysvoiteista on hankalaa sanoa yhtä tiettyä suosikkia, sillä tykkään edelleen hieman vaihdella ihon tarpeiden mukaan. Cremorlabin silmänympärysvoide on kuitenkin edelleen ollut aivan ihana ja on ollut kivaa kuulla muiltakin sen hankkineilta nyt hyvää palautetta. En ole huomannut pidemmällä käytöllä kuitenkaan mitään uusia vaikutuksia. 🙂

  8. 9

    SaR sanoo

    Tämä onkin mielenkiintoinen, pitääpä ehkä napata mukaan ensi kerralla. Ainoastaan täydellinen puuyeri puuttuu
    Oletko testannut 100%pure meikkivoiteita? Katja Kokko oli kirjoittanut pelkkää hyvää 2nd skin meikkivoiteesta ja youtube videoiden ym muiden myötä päädyin tilaamaan peittävämmän meikkivoiteen healthy skin. En nyt vain tiedä teenkö jotain väärin, kun voide jämähtää joihinkin paikkoihin iholla rumasti tai sitten sitä ehkä pitäisi työstää pieniä alueita kerralla, kun on niin ”paksua”.

    • 9.1

      Virve Vee sanoo

      En ole itseasiassa testannut mitään 100% Pure -merkin tuotteita, vaikka ovatkin olleet hyvin kehuttuja. Pitäisi varmasti kokeilla! Harmi siis, etten osaa oikein sanoa mitään tuosta meikkivoitesta. :/

      • 9.1.1

        SaR sanoo

        Voinkin itse vastata tänään omaan kysymykseeni. Iholle laitoin voiteen, joka jätti ihon aivan ”tahmattomaksi/kuivaksi” ja srmin lvitin meikkivoiteen, näin ei tullut pakkelimaista. Kerrostamalla sai hyvin peittoa. Siltikin Estee Lauder Double Wear on ikisuosikki ja luottotuote.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *