Let’s get NUDE!

En ole koskaan ollut vaaleiden nudekynsilakkojen perään. Tarkoitan tällä nyt siis niitä lakkoja, jotka ovat läpikuultavia eivätkä oikeastaan minkään värisiä. Ymmärsin nämä kynsilakat kyllä ranskalaisessa manikyyrissä käytettyinä, mutta muuten en todellakaan. Miksi lakata kynnet jos se ei edes näy? Tiedän, että toiset käyttävät lakkaa vaan suojatakseen kynsiään, mutta jotkut vaan tykkäävät näistä värittömistä sävyistä muuten vaan. Täh?
Minulta kuitenkin löytyy tuollaisia lakkoja monta ja varsinkin L’orealilta saamani Essien nudelakat houkuttelivat hieman, joten päätin vihdoin kokeilla niitä. (Kyllä, taas postaus niistä!) Voihan ne poistaa kynsistä samantien, jos lopputuloksessa ei ole minun silmissäni mitään järkeä.

Ja arvatkaa mitä? Minä löysin sen nudelakkojen jutun.

Mademoiselle



Vanity Fairest



Limo Scene

Nämähän ovat aivan ihastuttavia!

Kaikissa kuvissa lakkaa on kolme kerrosta, jotta jälki olisi tarpeeksi peittävää.

Mademoiselle on kuulemma Essien suosituimpia kynsilakkoja. Se on minusta perus läpikuultava lakka, jossa ei ole mitään erityistä, mutta joka on vaan todella hienostunut. Näistä kolmesta Mademoiselle taitaa olla läpikuultavin.

Vanity Fairest -sävy on myös läpikuultava nude, mutta siinä on kevyt helmiäisshimmeri (joka ei tosin ihan näy kunnolla kuvassa).

Oma ylivoimainen suosikkini oln hieman valkoisempana näkyvä Limo Scene, joka ei ole ihan yhtä kiiltävä kuin kaksi muuta, mutta jotenkin vaan niin mielettömän tyylikäs ja hienostunut!

Tykkättekö te näiden tyyppisistä lakoista? Tiedän, että ne ovat kovia jakamaan mielipiteitä!

PS. CK One Shock -tuoksujen sulkeutuneen arvonnan voittaja julkaistaan ylihuomenna, kun pääsen rauhassa kotiin suorittamaan arvonnan.

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    EI joka päivä näistä essie kynsijutuista tai muista… its is sooooo boooring!

  2. 2

    sanoo

    Mä en tajua noita nudelakkoja yhtään missään muualla kuin ranskiksissa ja vinomaneissa ym. tälläsissä. Eihän ne näy, sitä paitsi kärjet kuultaa läpi! 😀

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Mulle nudelakkojen juju on juuri siinä hienostuneisuudessa. Mulla on hapsottavat ei-minkään väriset hiukset, ei mitenkään erityisen asiallinen pukeutumistyyli ja olemuskin enemmän huoleton kuin hillitty, mutta nudelakoilla saa sentään tehtyä kynsistä hillityn ja arvokkaan oloiset. Ei niitä nyt jatkuvasti tee mieli käyttää, mutta aina silloin tällöin tekee mieli hillittyjä ja huomaamattomia kynsiä.

    Unelmoin täydellisestä nudelakasta, joka olisi tasan oman ihonvärini sävyinen ja jellykoostumuksella, joka ei olisi liian läpikuultava, muttei täysin cremekään. Sitä etsiessä:)

  4. 4

    sanoo

    En ymmärrä näitä, ainakaan noita kolmea sävyä. Don't get me wrong, mulla on miljoona kynsilakkaa ja olen fanaatikko. Mutta nuden ja beigen ystävä en ole, väriä olla pitää.

  5. 6

    sanoo

    Tajuan nudet, mulla ei vaan ole tuollaista perfectoa maitomaista simppeliä vielä, Mademoisellelle vois olla joskus tilaa mun lakkalaatikossa… 😉

  6. 7

    sanoo

    Mademoiselle, tuo kynsimaailman yliarvostetuin sävy. Itse haksahdin tuohon hypeen jokunen vuosi sitten, ja aikani hämmästeltyä käytin pullon loppuun aluslakkana. Ihan jees, jos haluaa äkkiä jotain helposti lakattavaa kynsien suojaksi, mutta muuten blah. Nudelakoissa on myös se ongelma, että ne saattavat imeä ilmassa lilluvaa pölyä/saasteita/mitälie itseensä, tuloksena hienot punertavanharmahtavanpaskertavat kynsilakat. :/ Näin on käynyt mm. Lumenen ja Lancomen lakoilla, ei kiva.

    Nudeista ehkä ainoat kiinnostavat ovat OPI Nyc Ballet -kokoelman lakat, koostumuksensa vuoksi, muut saavat jäädä hyllyyn.

  7. 8

    Anonyymi sanoo

    ihan semmosta kysyisin että pystyisitkö tekemään postauksen itseruskettavista? 😀 itse kuulun nääs siihen ryhmään joka ei rusketu ja auringolla tai solariumilla ihonsa pilaaminen ei houkuttele, mutta rusketus houkuttelee niidenkin edestä 😀
    p.s tosi hyvä blogi ja hirveän hyvää tietoa saa täältä aina! 🙂

  8. 9

    Anonyymi sanoo

    Täällä on yksi, joka käyttää lähes aina vain noita nude (läpinäkyviä) lakkoja. Ne ovat mainioita sillä ne tekevät kysistä kiiltävät ja sopivat joka paikkaan, ei tarvitse miettiä onko tämä sävy liian raju töihin ym.. Lisäksi noiden kanssa ei tarvitse olla niin varovainen kynsien kanssa, jos on värillistä lakkaa ja vahingossa sitä hieman kolhaisee, menee lakka heti ruman näköiseksi ja se on pakko poistaa, mutta koska näissä lakoissa sitä väriä ei ole, ei se haittaa vaikka osasta kysystä lakka ei ole täydellisesti levitetty 🙂

  9. 10

    Anonyymi sanoo

    Juu ei. Tekee kynnet ihan sairaan näköiseksi, aivan kuin olisi kynsisienitartunta tai jotain pahempaa.

    Kai nudelakkojakin voisi käyttää, mutta ei näin eikä yksinään koko kynnelle.

  10. 11

    Anonyymi sanoo

    Ei mitenkään aiheeseen liittyen, ja saattaa olla mun koneessakin vika, mutta tuo sivupalkki menee tosi häiritsevästi päällekkäin. Siis tunnisteet ja jokin toinen (look who's popular tuossa näkyy lukevan) menee päällekkäin, arvaat varmaan ettei kummastakaan saa näin selvää. Onkohan nuo ylhäällä oikealla olevat mainokset syypäitä tähän?

    • 11.1

      sanoo

      Photobucket temppuilee ja ilmoittaa loppuneesta tilasta, asia korjaantuu toivottavasti huomenna. Ärsyttävä homma, mutta en pääse nyt töistä korjaamaan tilannetta. :/

  11. 12

    sanoo

    Mä tykkään nudelakkojen helppoudesta. Saa lakattua kynnet nopeasti ja kynnet näyttää hyviltä pitkään,koska pienet lohkeamat/kulumat eivät näy häiritsevästi. Jos nudelakka menee liian valkoiseksi, näyttää kynnet jotenkin aneemisilta, mistä en enää pidä… Mulla tuo sivupalkki menee kanssa jotenkin ihmeellisesti päällekkäin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *