Lähes yhtä kätevä kuin sirkuspellejen auto

Kun pakkaa laukkua reissua varten, on tila usein kortilla. Kaiken tahtoisi parhaansa mukaan pakata mahdollisimman kompaktisti ja sitä jopa toivoisi löytävänsä sen sisäisen sirkustirehtöörinsä, joka kykenisi tekemään matkalaukulle saman kuin ne viisitoista pikkuautoon ahtautunutta pelleä ovat sirkuksessa kyenneet tekemään.
Yksi tärkeimmistä matkalle mukaan pakattavista asioista on tietysti irtopuuteri. No okei, se ei ole missään määrin varmastikaan kenellekään tärkein tuote reissuun lähtiessä, mutta jos en nosta sitä nyt erityisasemaan, ette te välttämättä ymmärrä, kuinka merkittävän tärkeästä jutusta teille tänään postaan.
Puhun nimittäin tästä ihanan kätevästä keksinnöstä, jonka Duroy on jo pieni ikuisuus sitten tuonut kauppoihin, mutta josta en ole koskaan saanut aikaiseksi mainita.
Matkakokoinen irtopuuterirasia, johon voi pakata mukaan irtopuuteria vain juuri sen verran, kuin itse tarvitsee ilman, että koko isoa irtopuuterirasiaa tarvitsisi enää raahata viikonloppureissulle mukaan.
Kuinka kätevää! Samainen rasia toimii myös näppärästi silloin, kun vaikkapa tahtoo itse sekoitella eri mineraalipohjien sävyistä sen itselleen sopivan. Pieneen rasiaan on helppoa sekoittaa aina juuri sen verran kuin itse tarvitsee ja se kulkee näppärästi mukana. 
Ja aaaww, katsokaa nyt tätä pientä söpöä töpsötintä!
Kyseessä on ihan varmasti maailman söpöin puuterivippa!

Jos rasiaa tahtoo itse hieman tuunata, suosittelen teippaamaan osan koloista umpeen, jolloin puuteri ei koskaan turskahda kerralla liikaa ja rasian kuljettaminen käsilaukussa on huomattavasti mukavampaa. Tässä versiossa kun on kuitenkin reilusti reikiä kuten puuterirasioissa valitettavasti yleensäkin.
Mutta eikö olekin kätevää? Vai mitä mieltä te olette?


 Minulla ei valitettavasti ole ihan tarkkoja hintatietoja rasialle, mutta enpä usko sen muutamia euroja enempää kustantavan. Tai ainakin se kustantaa vähemmän kuin se sirkuspellejen auto. 
(Oma pikkuriikkinen rasiani on Pandan synttärimiitistä saatu.)
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Olisiko tuon hinta ollut syksyn I Love Me – messuilla jotain 7-9 euroa..? Ostin pelkän tuon vipan ja se maksoin 2e 🙂

  2. 3

    Anonyymi sanoo

    Olenko ymmärtänyt väärin vai oletko koulutukseltasi kosmetologi? Jos et niin mikä?
    Anteeksi kysymys ei liity postaukseen mutta kiinnostaisi tietää:)

    • 3.1

      sanoo

      Aloitin opiskelemaan kosmetologiksi, mutta keskeytin opintoni toisena vuonna. Nyt olen ollut kahdeksan vuotta työelmässä kosmetiikan parissa (tällä hetkellä opintovapaalla estenomin opintojen vuoksi) ja opiskellut sillä aikaa myynnin ammattitutkinnon kosmetiikkamyyntiin painottuen. 🙂

  3. 4

    Lotta sanoo

    Jes! *juoksee kauppaan* nyt saa sekoteltua mineraalimeikkinäytteet yhteen kunnon purkkiin!

  4. 5

    Anonyymi sanoo

    7-9€ muovirasiasta! Samaan lopputulokseen pääsee, kun täyttää tyhjentyneen mineraalimeikkirasian irtopuuterilla. Ainakin se MsChicin rasia on saman kokoinen kuin tuo Duroy.

    • 5.1

      sanoo

      Ongelmana lienee se, että harvalla on tuollaisia kotona odottamassa tyhjillään silloin kun tarvitsee. Itselläni ei ainakaan ole. 🙂

    • 5.2

      Anonyymi sanoo

      Minulla sattuu olemaan, koska säästin tarkoituksella tyhjän rasian matkakäyttöä silmällä pitäen. Tämä panee todellakin miettimään, että paljonko on pakkauksen osuus yleensäkin tuotteiden hinnasta, jos tuollainen pieni tyhjä muovirasiakin maksaa 7,80€.

    • 5.3

      sanoo

      Noita on tosiaan fiksua säästellä, jos sattuu kertymään. Itsellänikin on aina yhdet matkakokoiset putsaripakkaukset säästössä uudelleentäyttöä varten. 🙂

      Ja itse pakkaushan ei tosiaan maksa lähestulkoon mitään, mutta toisten ihmisten tarpeilla on aina hyvä tehdä rahaa mahdollisimman paljon. 😉

  5. 7

    Anonyymi sanoo

    Hankin tuon itsekin aikoinaan ihan vain siksi, että se on niin suloinen 🙂 Ja se minivippa, awww!

  6. 10

    Anonyymi sanoo

    Ostin tuommoisen, mutta siis miten ihmeessä sen välisihdin saa pois, jotta puuterin voi laittaa rasiaan?? Kaikki keinot yritetty..
    -L

    • 10.1

      Anonyymi sanoo

      Onko siinä sihtisi päällä vielä se suojakalvo?
      Se tekee välisihdistä lähes ilmatiiviin ja sen irroittaminen on todella vaikeaa.
      Jos on, niin ota se kalvo pois ja yritä uudelleen. Itselläni ongelma oli siinä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *