Laastarisuhde

Myönnän, että minulla on edelleen aika ajoin ikävä vanhaa kesäheilaani Mavan Rose Dustia, jonka kulutin kesän aikana loppuun.

Katselen siitä kuvia aina välillä huokaillen ja mietin yhteisiä hetkiämme, joita ehdimme kokea paljon kesän aikana. Huoh, sydäntäni painaa yhä ikävä.

Kun sydänsuruista yrittää päästä irti, hankkii itselleen usein laastarisuhteen. Näin minäkin siis tein.

Sain maahantuojalta kokeiltavakseni Benecos-merkin kynsilakan sävyssä Urban Grey (n. 6,90 euroa /9ml) , joka on jo melko lähellä kesärakkauttani Rose Dustia.

Urban Grey on nimensä mukaisesti hitusen Rose Dustia harmaampi sävy ja oikein toimiva osapuoli tähän laastarisuhteeseeni.

Tiedättekö, kun vanhan rakkauden menettää eikä siitä pääse yli, hakee alitajunnassaankin aina vaan jotain korvaavaa ja se laastarisuhteen toinen osapuoli jotenkin vaan ihan sattumalta muistuttaa aina sitä exää niin paljon…

Urban Grey on todella kiiltävän pinnan jättävä shimmeritön creme-lakka, minkä vuoksi sitä oli jopa hieman hankalaa kuvata: pinkki kamerani heijastui lakan pintaan jatkuvasti vääristäen sen sävyä!

Benecos on tosiaan saksalainen Suomeen alkuvuodesta edullisilla tuotteillaan rantautunut luonnonkosmetiikkamerkki, mutta merkin ainoa ekosertifikaatiton tuote on sen kynsilakka. Lakat eivät kuitenkaan sisällä tolueenia, kampferia, ftalaatteja tai formaldehydiä, eli jotakin niistäkin on kuitenkin karsittu. Tästä karsimisesta huolimatta lakka on laadultaan mielestäni loistava, sillä se levittyy hyvin, siinä on hyvä peittävyys, mainio sivellin sekä sopivan juokseva koostumus. Tämän lisäksi lakka kestää kynsissä hyvin.

Tässä vielä lakan INCI:

ETHYL ACETATE, BUTYL ACETATE, NITROCELLULOSE, ADIPIC ACID/ NEOPENTYL GLYCOL/ TRIMELLITIC ANHYDRIDE COPOLYMER, ACETYL TRIBUTYL CITRATE, ISOPROPYL ALCOHOL, STEARALKONIUM HECTORITE, SUCROSE ACETATE ISOBUTYRATE, PENTAERYTHRITYL TETRAISOSTEARATE, CI 77891, CI 77499, CI 77491, CI 19140

Benecoksen meikkejen jälleenmyyjät löydät täältä ja niitä voi myös ostaa netin kautta helposti esimerkiksi Hyvinvoinnin tavaratalosta.

Onko joku muu kokeillut Benecos-merkin kynsilakkoja?

Benecoksen kynsilakka on blogilahja sarjaa maahantuovalta Ekovistalta.

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Kyllä! Omistan juurikin tuon saman harmaan lakan ja myös pinkin ja punaisen Benecos-lakan ja tykkään valtavasti. Pinkkiä löytyy kynsistä nytkin ja on ihana sävy! t:irma

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Se promootioyhteistyö oli paljon parempi kuin tuo "blogilahja" Eihän tuo kerro mitään, siis mulla tulee ainakin tuosta ekana mieleen että olet saanut ihan muuten vaan lahjan blogin kautta tms. Ja niinhän se asia ei ole koska ei kukaan sulle huvikseen lahjaksi noita tuotteita lähetä, ainahan siinä on takaa-ajatuksena että "mainostaisit" niitä täällä blogissa. Ja varsinkin uusia lukijoita ajatellen voisit laittaa tarkemman selityksen.

  3. 4

    Anonyymi sanoo

    Toinen anonyymi, anna nyt jo herranjumala olla…. Mitä hittoa se sulle kuuluu tai sulta on pois, jos bloginpitäjä saa jostain tuotteita?? Ihan uskomatonta sontaa. Ala itse kirjottaa hyvää blogia jos se siitä nyt on kii. Suomi on kyllä niin kateellisten valtakunta että hävettää.

    Virve, oot ihana. 🙂

    -M-

  4. 6

    eini sanoo

    -M-, minusta tuossa anonyymin kommentissa ei ollut mitään kateellista, vaan nimenomaan että mitä noi eri termit nyt kenellekin viestii.

    Mun mielestä taas termi blogilahja on parempi kuin promootioyhteistyö, mulle tulee niistä vähän eri mielikuvat:

    Blogilahja= blogin kautta ilmaiseksi saatu tuote, jonka yritys on halunnut lähettää mahdollisen blogimaininnan toivossa.
    Promootioyhteistyö= bloggaajan ja yrityksen yhteinen diili, jossa bloggaaja saa tuotteita blogimainintaa vastaan.

    Nää on siis mitä mulle näistä tulee mieleen. Simppeleintä olis ehkä vain mainita, että tuote on saatu blogin kautta.

  5. 7

    sanoo

    Mulla on myöskin tuo ihan sama Urban Grey sävy ja tykkäsin kyllä, pitääpi ostaa lisää eri sävyjä 🙂

  6. 8

    Anonyymi sanoo

    Melkein kaikista kynsilakoista on nykyään karsittu pois nuo sun mainitsemat "pahisaineet", mm. opilla ei enää ole niitä. Camphoria opi vielä käyttää, mutta se pahin kolmikko on poistettu. Ai niin, niiden päällyslakassa oli muistaakseni vielä formadelhydia, mutta ei niissä värilakoissa siis, jos muistan oikein.

    Essie taitaa olla yksi harvoja, joka vielä käyttää niitä.

    Mavalaa myy muuten monet ekokaupatkin "vähiten myrkyllisenä", koska se oli ensimmäisiä, joka poisti "pahiskolmikon" tuotteistaan.

    Sitten on ne vesilakatkin, joita saa esim. iherbista helposti, ne lähtee vedellä pois, niitä suositellaan lapsille, en tiedä millaisia ne on loppujen lopuksi, en ole kokeillut.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *