Kutsukaa kriisinhallintajoukot koolle!

Ihoni on tällä hetkellä jälleen mitä hankalin. Kiitos edelleen olosuhteiden pakosta jatkuvan pillerittömyyteni, kukkii kasvojeni iho välillä hullun lailla ja kun tämän yhdistää mukavaan talviseen pintakuivuuteen, on kriisi valmis.

Olen yrittänyt ottaa yhteyttä EU:n kriisinhallintajoukkoihinkin, mutta nuo pirulaiset eivät koe tätä tarpeeksi suureksi kriisiksi. Ja voin muuten kertoa, että jos naisella on kriisi ja se jätetään huomioimatta, niin tilanne voi hyvinkin nopeasti paisua mannerten väliseksi konfliktiksi saakka, eli mielestäni ne nopean toiminnon osastojen pojat voisivat nyt alkaa harkitsemaan sitä kriisiapua, ettei sitten kohta tarvitse olla jälkiviisana…

Mutta kuten tosiaan totesin, on täällä ollut jo jonkun aikaa pieni kriisi päällä. Pieniä näppyjä nyt vielä on helppo peittää, mutta kuorrutapas näpyt irti lohkeilevalla iholla ja yritä sen jälkeen onnistua peiteoperaatiossasi. Ei onnistu!

Olen siis tarvinnut tehokasta kosteutusta. Valmiiksi näppyihin taas tällä hetkellä taipuvainen ihoni ei ole tänä talvena kuitenkaan kaivannut samanlaista rasvajankkilastia kuin mitä se viimetalvena Roacutan-kuurin aikoihin kaipaili, vaan nyt ongelmana on nimenomaan ollu kosteuden (ei rasvan) puute. Apukeinoja on haettu joka suunnalta ja moni avuntarjontayritys on päättynyt tuhoisasti pelkkiin kenkkuihin lisänäppyihin.

Onneksi kaikkien petollisten kaveraamisyritysen joukkoon on mahtunut kuitenkin yksi uusi tosiystävyyskin.

Kuulin tuotteesta alunperin eräältä mieheltä ja elämänkokemuksia hakeneena (kohta jo varmasti katkeroituneena) sinkkunaisena voin muuten kertoa, että 99% miesten ilmoille heittämistä lupauksista ja tarinoista on sitten ihan pelkkää puun pussaamista, eli olin todellakin epäileväinen tämän tuotteen toimivuuden suhteen. Oli kuitenkin kiva huomata, että edes se 1% miehiltä kuulemistani jutuista teki minut loppujen lopuksi hyvin onnelliseksi (ja niistä lopuista 99 prosentista voisin muuten kirjoittaa vitsikirjan).

Kokeilemani tuote oli Estee Lauderin Advanced Night Repair Synchronized Recovery Complex. Olen saanu näitä useamman kappaleen matkakokoisina versioina ja jostain syystä aina vaan hylännyt ne laatikkoon niitä sen enempää käyttämättä. Nyt minut kuitenkin ylipuhuttiin kokeilemaan yksi pikkupullo kuurinluontoisesti ja ero on todellakin ollut selkeä.

Olen jättänyt nämä käyttämättä, koska olen pelännyt ihoni tukkeutuvan. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut vaan ihoni oli tätä käyttäessäni paremmassa kunnossa kuin aikoihin. Kun pieni pulloni sitten lähes parin kuukauden käytön jälkeen loppui ja kokeilin toista tehoseerumia, palasin ihoni kanssa taas lähtöpisteeseen. Ja kun tämä toinen seerumi loppui ja siirryin takaisin Estee Lauderiin, alkoi ihonikin taas parantua ihan muutamassa päivässä. Röpelöisyys katosi ja kuivat läikät lähtivät takaisin Saharaan.

Ehkä selviänkin ilman kriisinhallintajoukkoja?

Ensimmäinen käyttämäni pikkupullo oli uudistunutta, tällä hetkellä myynnissä olevaa Synchronized Recovery Complex -versiota (ei kuvissa) ja kaksi kotoa vielä löytyvää ovat vanhempaa versiota, mutta myös vanhempi versio on osoittanut ajavansa asiansa.

Estee Lauderin mukaan tuote lupaa tehdä iholle vaikka mitä, mutta en lähde ottamaan kantaa niihin kaikkiin lupauksiin. Oman kokemukseni mukaan tämä kuitenkin sitoo iholle hyvin kosteutta ja sen voi ihan konkreettisesti todeta pienellä testillä (jota voi toteuttaa myös muiden kosteuttaviksi väitettyjen tuotteiden kanssa):

Suihkauta toisen käden selkäpuolelle vettä ja käännä kädenselkä itseäsi kohti peukalo lattiaa kohti. Suihkutettu vesi valuu kädenselkää pitkin päätyen lopulta lattialle ja haihtuu muutenkin iholta melko nopeasti.

Laita toiselle kädenselälle tätä Estee Lauderin ihanuutta (tai muuta voidetta, jonka pitäisi sitoa kosteutta hyvin) ja tee sama vedensuihkuttelutesti. Kappas, vesihän ei valunutkaan pois eikä kadonnut kädenselältä ollenkaan niin nopeasti. Tuota kutsutaan hyväksi kosteudensitomiseksi.

Tämä seerumi on siis ollut loistavana avuntuojana silloin, kun ihoni tuntuu tarvitsevan lisäkosteutusta ja extrahoitoa. Seerumi on koostumukseltaan hyvin ohut ja kevyt ja vaikka tuotteen nimi onkin Night Repair, on se tarkoitettu käytettäväksi niin aamulla kuin illallakin kosteusvoiteen alla lisätuotteena. Muutama pisara riittää, mikä tekee tuotteesta erittäin riittoisan. Oma 7 ml pikkupulloni riitti aamuin illoin käytettynä lähes kahdeksi kuukaudeksi, eli normaalikokoinen myynnissä oleva 50 ml tai 30 ml pullo on todella riittoisa.

(Tarkkoja Suomen hintatietoja en valitettavasti muista, mutta merillä 50 ml pullo maksaa hieman alle 70 euroa.)

Tässä vielä INCI:
WATERAQUAEAU, BIFIDA FERMENT LYSATE, METHYL GLUCETH-20, PEG-75, BUTYLENE GLYCOL, BIS-PEG-18 METHYL ETHER DIMETHYL SILANE, ARABIDOPSIS THALIANA EXTRACT, TRIPEPTIDE-32, ETHYLHEXYL METHOXYCINNAMATE, LACTOBACILLUS FERMENT, COLA ACUMINATA (KOLA) EXTRACT, RETINYL PALMITATE, PANTETHINE, CAFFEINE, GLYCERETH-26, SODIUM RNA, SQUALANE, OLETH-3 PHOSPHATE, OLETH-3, OLETH-5, BISABOLOL, CHOLETH-24, CETETH-24, HYDROGENATED LECITHIN, ANTHEMIS NOBILIS (CHAMOMILE), SODIUM HYALURONATE, TOCOPHERYL ACETATE, LECITHIN, XANTHAN GUM, TEA-CARBOMER, TRISODIUM EDTA, BHT, PHENOXYETHANOL, METHYLPARABEN, BENZYL ALCOHOL, GREEN 5 (CI 61570), YELLOW 5 (CI 19140), RED 4 (CI 14700).

Onko teillä kokemuksia tästä?

Kommentit
  1. 1

    Tiina sanoo

    Oih, vaikuttaa mainiolta tuotteelta! Itselläni on nimittäin samankaltainen ongelmaiho, varsinkin näin talvella… Viime aikoina ihoni on niskuroinut entistä enemmän, ja tuntuu ettei mikään auta, help!

    Pitää käydä hakemassa jotain vastaavaa tuotetta. Kiitos tästä merkinnästä! Blogisi on muutenkin mahdottoman mielenkiintoinen. 🙂

  2. 2

    Sun sanoo

    Oih, kuullostaa tutuilta iho-ongelmilta! Varsinkin näihin pakkas-säihin on vaikea löytää tuotteija ja kun sisäilmakin on niin kuivaa :/

    No mut voisiko toivoa lisäpostausta aiheesta, eli miten peittää ne punaset näpyt pitkin naamaa? Mineraalipohjaa suosin näissäkin säissä, mutta jotenkin jauhemainen tuote kuivahtaville näpyille ja varsinkin silmänalusille ei oikein saa aikaan häivyttävää efektiä :/

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Itse totesin aivan saman tuon seerumin kanssa- kuivuus katosi. Olen käyttänyt Clarinsin kosteusseerumia,öljyä sekä biothermin seerumia eikä tuntunut toimivan. Kärsin itse suurista kuiva läikistä poskissa ja tämä hoitaa ongelman pois välittömästi. Ja olen kanssasi samaa mieltä siinä, että tuote on todella riittoisa.

    Aivan mahtava tuote, jota ilman en voisi olla!

    Vinkkinä tahtoisin jakaa muille kuivaihoisille, että lumenen ravitseva tehohoito on myös äärimmäisen hyvä kuivaan ihoon 🙂

  4. 4

    Tarja sanoo

    Minulla tehosi pakkasen aiheuttamaan hilseilyyn Lumenen Sensitive Touch SOS-voide. Sitä ennen kokeilin vaikka kuinka monta tuotetta. SOS auttoi muuten punakirjavuuteenkin. Hommasin myös saman sarjan seerumin ja putsarin ja olen nyt tosi tyytyväinen, iho on sileä ja tasavärinen. Olisiko pellavauutteen ansiota, en tiedä, mutta toimii ainakin minulla.

  5. 5

    sanoo

    Minun akneihooni olen löytänyt avun Bion -hoidoista ja tuotteista. Takana vaikea, kystinen akne, lukuisat antibioottikuurit ja myös useat Roaccutankuurit. E-pillerit toivat avun kyllä joo, mutta enää en niitä halua käyttää. Googletin ja löysin pari vuotta sitten Bionin, onneksi.

    Tämä talvi on ollut iholle kyllä koettelemus. Kuivuus vaivaa välillä paljonkin, Bionin kosteusnaamio auttaa. Mutta mielenkiinto heräsi tähän Estee Lauderiin, sitä voisi kokeilla. Näpyt, joita aina silloin tällöin kuitenkin ilmaantuu, peitän arkisin Chanelin meikkipuuterilla, josta olikin vasta postaus. Juhlameikinkin teen Chanelilla, joskus Joe Blasco otetaan kehiin.

    Joe Blascon kanssa huomaan, että se painuu juonteisiin, joita kolmikymppisellä alkaa valitettavasti olla. Onko tähän vaivaan ideoita, apua?! Stokkalla neuvottiin laittamaan Blascoa vähemmän.. Mielestäni olen sitä kevyesti aina laittanutkin, jotta kasvot eivät näytä pakkeloiduilta.

  6. 7

    Mursuilija sanoo

    Oletko kokeillut Targeted Regular Strength Acne Relief Exfoliating Toner -kasvovettä Paula's Choicelta? Sisältää 2% salisyylihappoa ja nyt kun itse olen käyttänyt tuota viikon verran niin ihoni on parantunut niin paljon, etten edes keksi sanoja ylistämään tuota. Minulla on ollut pintakuivuudesta johtuen otsa ja leuan/suun ympäristö TÄYNNÄ mustapäitä ja muita tukkeumia, mutta tuo tuote on tehonnut. Valehtelematta 90% epämääräisyyksistä on kadonnut. Eikä tuo ainakaan itselläni kuivata, toisin kuin Cliniquen Mild Clarifying Lotion, joka vain aiheutti hilseilyä ja paiseita… Hyh, never again.

    Kiitos muuten, kun hehkutit L'orealin Perfect Clean -putsaria aikaisemmin. Tuosta tuli uusi lempparini. Harvoin löytää tehokasta putsaria, joka ei kuivata yhtään. 🙂

  7. 8

    Anonyymi sanoo

    Minulla aivan samanlainen iho, joka villiintyi ihan tykkanaan, kun soin pillereita, mutta rauhoittui ihan pikkase, kun lopetin ne.
    Talvisin vaatii PALJON kosteutta, mut siita huolimatta se kiiltaa ja on epapuhtaisuuksia.

    Ainakin omaan nassuuni auttoi se, kun jatin kasvoveden pois, kaytin sita ennen Cliniquen Mild Clarifyi Lotionia ja epailen, etta se kuivatti ihoani liikaa. Voiteenani kaytan ACOn Face tuotteita normaalille/sekaiholle. Kumpikin vide, yo ja paiva, vaikuttavat hyvin lirulta ja en itse asiassa uskonut, et semmoinen pikkumaara kosteuttaisi mitaan, mut olin todella vaarassa. Kosteustehot ovat aivan loistavat ja AHAþhapot viela ovat tehneet ihosta kauniin hehkuvan. 🙂

    Johanna

  8. 9

    sanoo

    Mulla on ihan oikea akneiho ja ekaa kertaa elämässäni, tänä talvena, se kuivui ihan pintakuivaksi. No sitten rupesi pukkaamaan ihonalaisia finnejä ja ne ovat tosi ikäviä 🙁 Mutta sopivalla kosteutuksella sain ihoni kuntoon. Käytän Erisanin kevyttä kosteuttavaa voidetta ja lisäksi pesen meikin Humektanilla ja en käytä alkoholipitoisia kasvovesiä. Lacto Line kasvoveden olen kokenut oikein mukavaksi tuttavuudeksi 🙂 Iho on nyt kunnon kosteutuksen jälkeen tosi hyvässä kunnossa ja finnejäkin on loitonnut huomattavasti!

  9. 10

    Anonyymi sanoo

    Oi, suosikkini jo vuosien takaa :). Ja onnekkaille lomailijoille tiedoksi, että ANR on aivan loistava myös auringonpalvontapäivän jälkeen! Sopii nuorellekin iholle, vaikka "repair" onkin nimessä. Itselläni on helposti räjähtävä naama, eli yleensä mitään elvyttävää en voi käyttää, tai samantien on näppyjä kasvot täynnä. Tätä seerumia olen kuitenkin voinut käyttää ja seerumeita (ja muutakin kosmetiikkaa…) on tullut testatuksi PALJON.

  10. 11

    tuija sanoo

    Minäkin mielelläni lukisin vinkkejä niiden näppylöiden ja muiden punaisten läiskien peittämisestä, nimenomaan mineraalipohjaa käyttäville. Juu ja semmoiselle 30 ++ ikäiselle 🙂

  11. 12

    sanoo

    Äitini on ilmeisesti lukenut blogiasi, sillä sain tämän tuotteen 30 ml:n koon yllärilahjaksi tänään. Itselläni on kuiva, couperosaiho joka on ollut näillä pakkasilla kovilla! Innolla odotan, miten toimii minulla. Kiitos siis taas vinkistä, vaikka en siihen suoranaisesti itse tällä kertaa tarttunutkaan, hyötyä siitä oli silti 😉

  12. 13

    keijukainen sanoo

    Kun ei millään ole varaa kalliisiin seerumeihin, oon turvautunut aloe vera-geelin ja hyaluronihapon yhdistelmään tänä talvena. Ois kyllä kiva kokeilla joskus vertailuna, tuntuuko tuollainen "virallinen" ihonparannustuote tehokkaammalta. Ehkä sitten kun voitan lotossa 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *