Kuorintapuikko huulille

Aloin varovasti tehdä tuttavuutta minulle uuden tuotemerkin kanssa saatuani siltä pari ihanuutta blogikokeiluihin. 
E.l.f. oli minulle nimenä täysin tuttu, mutta tuotetasolla silti täysin vieras merkki. Jotenkin olin vaan täysin jättänyt sen paitsioon sillä en ollut tajunnut, että sitä myydään Suomessa apteekeissa niin laajasti ja että kaikki merkin tuotteet olisivat hinnoiltaan 3,50 – 6,50 euron välillä. 
Aloitin tuotekokeiluni testaamalla hieman erilaisempaa tuotetta. Merkin Lip Exfoliator on nimittäin huulipunapuikkomaiseen muotoon pakattu tuote, jonka tarkoituksena on auttaa pitämään huulet pehmeinä kuorimalla niiden pinnalta pois karheuden tunteen. Karheuttahan näissä huulissa kyllä talven keskellä helposti riittää, joten mikä ettei, että en hemmottelisi huuliani niille tarkoitetulla omalla hoitotuotteella.
Sokerin avulla kuoriva ja luonnon öljyjen kanssa huulia pehmittävä tuote on tosiaan pakattu näppärään puikkomuotoon, eli sen käyttö on helppoa. Yksi yleinen kuulemani kauneusniksi on, että huulet voisi kuoria hunajan ja sokerin sekoituksella tai vanhalla hammasharjalla, mutta en jotenkin ole koskaan saanut noita aikaiseksi. En minä tahdo säästellä vanhoja hammasharjojani siksi, että kuorisin niillä ehkä joskus huuliani enkä vaan koskaan ole löytänyt itseäni keittiön kaapeilta kokkaamassa huulikuorintaa.
Kun siistiin ja käetevään muotoon valmiiksi pakattu tuote sitten kuitenkin löytyy kylppärin kaapista, tulee sitä myös käytettyä. Tämä voisikin olla ihana ekstralahja niille kauneudenhoitotuotteista innostuville, joille ei keksi, mitä heille vielä voisi hankkia!
Jämäkkää sokeripuikkoa levitetään kosteille huulille, jonka jälkeen huulet kuoritaan sormenpäätä apuna käyttäen. Lopuksi huulet puhdistetaan (itse huuhdon ihan vaan vedellä) ja päälle levitetään huulirasvaa.
Suosittelen tekemään kuorinnan illalla, jolloin huulet saavat rauhassa olla ravitsevan huulirasvan hemmoteltavina yönyli ollen aamulla valmiina vastaanottamaan Sen Ihanan huulipunan.
Myönnän, etten itse ole maailman ahkerin huulten kuorija ja parit LUSHin huultenkuorintapurkin jämät ovatkin päätyneet lopulta käyttämättöminä parasta ennen -päiväyksien jälkeen roskiin, mutta tätä näppärää puikkoa olen tullut pyöräytellyksi huulilleni tyytyväisenä.
Kuoritteko te huulianne? Tai onko teillä vinkata loistavia tuotteita e.l.f:iltä, joihin minun kannattaisi tutustua?
Kommentit
  1. 4

    Emilia sanoo

    Kiitos tosi paljon vinkistä! Olenkin miettinyt minkä huultenkuorintatuotteen hankkisin, täytyy tämä varmaan käydä ostamassa 🙂

  2. 5

    sanoo

    Mä kuorin joskus, käytössä Jane Iredalen huulikuorinta Sugar & butter, jossa on toisessa päässä lip plumper. Kaksi tuotetta yhdellä iskulla, iso like. 😀 Tätä e.l.f:iä voisikin joskus kokeilla. 🙂

  3. 8

    sanoo

    Mun kylppärin kaapissa majailee tällä hetkellä kaksi Lushin huulikuorintaa. Molemmat purkit ovat ahkerassa käytössä, mutta silti tuntuu, että puolet ehtii aina pilaantua ennen parasta ennen -päiväystä!

    Suosittelen kokeilemaan e.l.f:in Studio Blush -poskipunia! Tosi pigmenttisiä ja sävyvalikoimakin on ihan hyvä, ainoastaan mattasävyjen pieni määrä harmittaa. Oon tykästynyt e.l.f:in poskipuniin niin paljon, että jopa mun aikaisemmat suosikkini, MAC:in poskipunat, ovat jääneet halpispunat löydettyäni tosi vähälle käytölle.:)

  4. 9

    Dracie sanoo

    Mä oon tilannu iHerbistä mm. Elfin huulipunia ja -kiiltoja ja oon tykänny ihan hirveesti! 🙂 Oon ite nudehuulien ystävä ja tolta merkiltä löytyy kyl täydellisiä nudesävyjä 🙂

  5. 10

    Anonyymi sanoo

    Oi mulle olis kyl tarvetta huulikuorinnalle ku huulet on hirveän kuivat ja tarvii kuorintaa! Tiedätkö saako tätä jo apteekeista? 🙂

  6. 11

    sanoo

    Ai siis ihan apteekeista saa Suomessa? Kaikistako vai vain jonkun tietyn ketjun apteekeista? Onko Suomessa edes apteekkiketjuja? Mielenkiintoista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *