Nämä kosmetiikkatuotteet otan aina mukaani lennolle

En lentele jatkuvasti pitkiä lentoja, mutta viimeisen noin puolen vuoden aikana niitä on kertynyt muutama, kun ensin kesällä lähdimme häämatkalle Balille ja Singaporeen, sitten syksyllä innostuin käymään Etelä-Koreassa ja nyt tammikuussa lentokone kuljetti meidät Bangkokiin.

Ostolakossa mitä kosmetiikkaa lentokoneeseen - 1

Näiden lentomatkojen inspiroimana minulta on pyydetty pariinkin otteeseen postausta siitä, millaista kosmetiikkaa pakkaan mukaan lennolle ja koska minulla itseasiassa on lentokoneessa mukanani erityinen pieni lentopussi, jaan sen sisällön mielelläni kanssanne.

Ostolakossa mitä kosmetiikkaa lentokoneeseen - 1 (1)

Jos lennän muutaman tunnin kestäviä Euroopan sisäisiä lentoja, voin ihan hyvin lentää kasvoillani normaali täysi meiki ja varmistan vain, että minulla on ekstratuotteina mukanani kasvosuihke ja huulirasva, jotka molemmat tosin muutenkin kuuluvat lähes poikkeuksetta käsilaukkuni vakiovarusteisiin. Jos lento kuitenkin kestää pidempään, lähden matkaan mielelläni ilman meikkiä ja varaan mukaani kompaktin tuotearsenaalin, jolla hoidan ja freesaan lennon aikana kasvojani.

Ostolakossa mitä kosmetiikkaa lentokoneeseen - 1 (5)

En tykkää muuten käyttää puhdistusliinoja, mutta lentokoneessa ne tuntuvat käteviltä. Varsinkin pitkän lennon aikana tulee välillä tunne, että tahtoo vain päästä puhdistamaan ja raikastamaan naaman ja sitä varten on mukavaa olla mukana muutama puhdistusliina.

(Negatiivisesta suhteestani puhdistusliinoihin voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani, jossa esitellään kolmoispuhdistuksen konsepti.)

Korean matkallani poimin suosikkikaupastani Daisosta mukaan myös käteviltä vaikuttavia saippuapapereita, jotka ovat kulkeneet mukanani käsilaukussa varmuuden vuoksi jo pitkään ja jotka ovat erityisen käteviä matkustaessa. Saippuapapereista voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani.

Ostolakossa mitä kosmetiikkaa lentokoneeseen - 1 (4)

Ihoni kuivuu helposti, mutta täytyy myöntää, että kangasnaamioiden käyttö lentokoneessa tuntuu minusta paitsi jotenkin kiusalliselta myös epäkäytännölliseltä. En halua, että niiden seerumia valuu vaatteilleni ja muutenkin ne jättävät iholle tavallisesti sen verran ravitun ja klähmäisen tunteen, että säästän ne mielummin koti-iltoihin.

Viimeisimmillä lennoillani olen kuitenkin ollut aivan hulluna näihin tässä aiemmassa postauksessani esittelemiini Skin79 10″ Magic Quick Mask -naamioliinoihin, jotka ovat olleet aivan loistavia käyttää lentokoneessa. Puhdistusliinoilta näyttävillä lapuilla on kätevää sivellä kasvoja ja taittelen liinaa usein niin, että annan sen vaikuttaa kasvojen eri alueella useamman minuutin ajan. Liina pysyy pitkään kosteana, mutta ei ole silti märkä, minkä ansiosta sitä on miellyttävää käyttää. Näistä naamioliinoista on tullut uusi must have -tuotteeni matkustaessani.

Koelf Bulgarian Rose Hydro gel Eye patch

Olen huono nukkumaan pitkillä lennoilla näytänkin niiden jälkeen tavallisesti melko uupuneelta. Hydrogeelistä valmistetut silmänympärysnaamiot ovat kiva tapa kosteuttaa ja virkistää väsyneitä silmänympäryksiä, sillä ne ovat melko huomaamattomia – ellei sitten käytä värikkäämpiä lappuja. Minulla oli viimeisimmällä lennolla mukanani pakkaus Koelf Ruby Bulgarian Rose Hydro Gel Eye Patch -silmänympärysnaamioita, joiden virkistävä vaikutus tuntui lentäessä erityisen mukavalta. Näistä silmänympärysnaamioista voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani.

Ostolakossa mitä kosmetiikkaa lentokoneeseen - 1 (7)

Pidän lennolla myös aina mukana kasvosuihketta, sillä se kosteuttaa ihoa ja tuo sille raikkaan tunteen. Toinen aivan erityisen kätevä tuote ottaa mukaan lennolle on kosteuspuikko, jota voi sivellä niin helposti kuivuviin nenänpieliin kuin silmänalusille ja muillekin kasvojen ihoalueille, jotka saattavat lennolla kaivata erityistä apua. Tästä Neogen White Truffle Laycure Oil Stick -kosteuspuikosta voi lukea lisää tästä aiemmasta postauksestani.

Ostolakossa mitä kosmetiikkaa lentokoneeseen - 1 (8)

Pidän lennolla mukana myös minikokoisia ihonhoitotuotteita, joita lisäilen kasvoilleni tarvittaessa lennon aikana tai ainakin sen jälkeen, kun olen pyyhkinyt kasvot viimeistään ennen laskeutumista puhdistusliinalla. Pieni kasvoöljy, huulivoide, silmänympärysgeeli ja kosteusvoide ovat kaikki hyviä olla koneessa.

Ostolakossa mitä kosmetiikkaa lentokoneeseen - 1 (6)

Jos olen lomalennolla, en jaksa meikata ennen laskeutumista. Huulia hoitava kiilto (tässä tapauksessa Clarins Instant Light Lip Comfort Oil -huuliöljy, josta löytyy postaus täältä) ja tyynymeikkivoide (tällä kertaa Etude House Any Cushion) ovat kuitenkin hyviä olla mukana ja itse lisäilen huulille lennon aikana mielelläni väritöntä, huulia hoitavaa kiiltoa. Tyynymeikkivoiderasian peili on kätevä ja vaikka kasvoille ei aikoisikaan tehdä varsinaista meikkiä, on tyynymeikkivoide silti näppärä tuote freesaamaan kasvoja, kätkemään tummia silmänalusia ja tarvittaessa jopa tuomaan iholle aurinkosuojaa.

Ostolakossa mitä kosmetiikkaa lentokoneeseen - 1 (2)

Oma lentopussini näyttää tavallisesti tosiaan jotakuinkin tältä ja kaikille tuotteille oli jälleen viimelennolla käyttöä, eli pussini sisältö on hiottu hyvin vastaamaan käytännön tarpeitani.

Ostolakossa mitä kosmetiikkaa lentokoneeseen - 1 (3)

Mitä kosmetiikkaa te otatte lennolle mukaan?

Edit. Lennolle voi ottaa mukaan 1 litran uudelleen suljettavaan, läpinäkyvään pussiin mahtuvat nesteet, joista yksittäinen tuote saa olla korkeintaan 100 ml. Nesteiksi lasketaan tuotteet, joiden sisältö ilmoitetaan millilitroissa sekä Helsinki-Vantaan lentokentän ohjeiden mukaan periaatteessa myös kaikki sellaiset tuotteet, jotka voi levittää, eli myös esimerkiksi huulipunat. Rajoituksista voi lukea lisää täältä.

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Pisin lentokonematka on tainnut olla 7-8 tuntia ja niille en ole tainnut ottaa mukaan kuin puuterin ja huulrasvan :p Tänä vuonna olisi pidempiä lentoja tulossa ja mietin, että en varmaankaan meikkejä ota kovinkaan mukaan, mutta jonkinlainen hyvin kosteuttava rasva on pakko ottaa mukaan, koska lentäminen kuivattaa ihoa niin paljon. Aina tietysti mietityttää, että mitä lennolle saa ottaa mukaan ja mitä ei saa.

    • 1.1

      Virve Vee sanoo

      Eipä tuossa liiemmin ole kosmetiikan osalta rajoituksia, kunhan mikään yksittäinen nestemäinen (=”levitettävä” eli myös huulipunat lasketaan) tuote ei ole yli 100 ml ja kaikki mahtuvat 1 litran pussiin. 🙂

      Minulla alkaa ihon pintaa kiristellä ja iho saattaa jopa alkaa hilseillä sen vuoksi lennon aikana, joten kosteutus tulee tarpeeseen. 🙂

  2. 2

    Miia sanoo

    Hmm..olen lähdössä tänään elämäni ensimmäiselle pitkälle lennolle (11 tuntia) ja kosmetiikan osalta käsimatkatavaroissa on vain huulirasva.
    Nyt alkoi mietityttämään, että pitäisiköhän sinne matkustamoon ottaa ehkä jotain muutakin tykötarvetta 😀

    • 2.1

      Virve Vee sanoo

      Mukavaa ja turvallista lentoa! 🙂 Omaa ihoani alkaa pitkillä lennoilla kiristellä helposti ja muutenkin tykkään, että voin freesata itseäni vähän ennen laskeutumista, joten muutama lisätuote on pitkillä lennoilla mukava. 🙂

  3. 3

    Hannele sanoo

    Lähden myöhemmin keväällä Aasiaan ja lennot on pitkiä, joten tää oli hyvä postaus vaikka reissuun on aikaa. 😀 Itse tosin taidan siirtää osan kosmetiikasta pieniin purkkeihin ja panostaa hyvään kasvoöljyyn. Näppärä setti kyllä sulla!

  4. 5

    Minde sanoo

    Kiitos vinkeistä! Mikä sävy sinulla on Etude Housen meikkivoiteesta käytössä?

  5. 6

    anna sanoo

    Tuli sopivaan saumaan tämä postaus.

    Parin kuukauden päästä eka pitkä lento (13 h) ja olen miettinyt juurikin tätä, että miten hoitaa ihon kosteutus lennon aikana ja näyttää freesiltä ja huolitellulta kun kone laskeutuu. Nappaan tästä muutaman vinkin itselleni. 🙂

  6. 7

    Mari sanoo

    Lensin joulukuussa Thaimaaseen…lennolle otin mukaan avenen silmänympärysvoiteen , dermalocigan kasvosuihkeen ja pari testeripussia kasvovoidetta ja huulirasvan ja käsivoiteen…ja koska oltiin Bangkokissa aamulla paikallista aikaa..niin myös pari testeripussia aurinkovoidetta..

  7. 8

    Kyllikki sanoo

    Ai kauheeta… Mä selviän pitkistä lennoista täysin ilman mitään jumalatonta arsenaalia jotain ihme höpöhöpötuotteita… Johan tuossa alkaa jo vähänkin järjissään olevaa vieruskaveria naurattaa, kun akka lotraa naamaansa koko ajan 😀

    • 8.1

      Virve Vee sanoo

      Kiva kuulla, että ihosi voin aina hyvin. Kaikki eivät ole näin onnekaita, joten meidän muiden täytyy turvautua pieniin apukeinoihin, jottei iho hilseile ja punoita laskeutuessa. Tähän mennessä vieressä usimmiten istunut mies ei ainakaan ole suhtautunut asiaan mitenkään kummeksuen eikä muutenkaan tuskin ajattelisi vaimostaan noin. 🙂

      • 8.1.1

        Muqe sanoo

        Usein vaikka pelkän bussi- tai automatkan aikana tuntuu kuinka naama alkaa murentua kuivan lämmityksen takia… Puhumattakaan tunteja ja tunteja jatkuvasta lennosta!
        Minulla on myös hiussuihke aina laukussa mukana koska muuten hiukset ovat jatkuvasti sähköiset.
        Ihme asenne että tälläinen on muka jotenkin toiselta pois, ei niitä kosketiikkoja toisten naamaan olla suihkimassa. 😀

    • 8.2

      NGl sanoo

      Näin on varmasti helppo sanoa, jos ei koskaan kärsi kuivasta ihosta tai muistakaan iho-ongelmista. Se ei takaa, ettei jossain vaiheessa vielä niitä esiintyisi. Silloin voit olla iloinen, että netissä on saatavilla monia tehokkaita vinkkejä ja ohjeita ihonhoitoon 🙂

      • 8.2.1

        pallonenä sanoo

        Jokainen, joka on koskaan lentokoneessa istunut, tietää, ettei siellä näkyvyyttä lähiympäristöön ole kuin nipin napin sen oman penkkirivin verran. Ja jos siellä joku käyttää kosteuspyyhkeitä käsiinsä tai kasvoihinsa (esim. ruokailun yhteydessä tai muulloin) tai lisää huulirasvaa tai käsivoidetta tai taputtelee kasvoilleen kosteusvoidetta tai mitään muuta yhtä triviaalia, kukaan ei ole koskaan silmäänsä räpäyttänyt.

        Parempihan se on muutenkin hoitaa noin pienet jutut omalla siistillä paikallaan kuin varata lennon edetessä usein epäsiistiksi muuttuva, jonottajien kuormittama vessa vain sitä varten, jos ei muuten ole tarvetta käydä.

        Jokainen niissä säilykepurkeissa matkustanut tuntee väistämättä nahoissaan ja hengitysteissään lentokoneen rahisevan kuivuuden, joten täysipäiset ihmiset ymmärtävät pienet ihonhoidolliset asiat ilman muuta. Eri asia olisi, jos joku alkaisi omalla paikallaan tehdä täydellistä hampaidenpuhdistusoperaatiota 😀

  8. 9

    Lentämätön sanoo

    Kiva juttu vastasen varalle, jos vaikka joskus tulisi lentokoneella lennettyä. Mä menisin varmaan vessaan siistiytymään, en matkustamossa kehtais kuin ehkä huulirasvaa laittaa.

    • 9.1

      Virve Vee sanoo

      En minäkään matkustamossa tavallisella lennolla valoisaan aikaan kehtaisi. Aasian kaukolennoilla on eri juttu, kun lentää yötä vasten, koneessa on hämärää ja ikkunapaikalla saa omassa rauhassa nurkassa häärätä. 🙂

  9. 10

    Pla sanoo

    Huulirasva ja puuteri vain mukana. Viimeksi kyllä etsin kosteuttavaa kasvosuihketta kentältä, mutta siellä oli vain EA:n kallis suihke, ja olin jo ylittänyt budjettini. :/ Pitää ensi kerralla varautua, koska naama tosiaan kuivuu. Suihkisin siis vain meikin päälle.

  10. 11

    Vaahtera sanoo

    En ole pitkiä yölentoja lentänyt vuosiin, lähinnä tulee otettua käsimatkatavaroihin puhdistusliinoja käsiä varten sekä esim. aurinkovoidetta.
    Mutta kiinnostaisi tietää mistä parhaiten löytyisi matkakokoista kosmetiikkaa? Varsinkin seerumit ja (hius)öljyt tuntuvat vaikeilta pakata matkapurkkeihin mutta matkakokoja harvemmin tulee vastaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *