Kosmetiikkapäiväkirja

Eräs lukijani ehdotti, että kokoaisin yhden päivän ajalta ruokapäiväkirjan tapaan kosmetiikkapäiväkirjaa, jossa kertoisin aina mihin aikaan päivän aikana lätkin itseeni mitäkin tuotetta. Ajatus kuulosti todella hauskalta ja innostuin kokoamaan kosmetiikkapäiväkirjaa jopa kahden peräkkäisen päivän ajalta:

Klo 11:45 Pesen hiukset. Vaahdotan ensin Aussien Real Volumella kerran ja meinaan toistaa vaahdotuksen kunnes muistan, että minunhan piti käyttää Tigin Brunet Goddess loppuun. Toistan vaahdotuksen Brunet Goddessilla ja heitän perään Lorealin Anti-Breakage naamion pariksi minuutiksi. Sen vaikuttaessa pesen kasvoni Lumenen Premium Beauty Elvyttävällä puhdistusvoiteella.

12:00 Kaavin ripsirajaani Enormous Lashin jämiä. Laitan kasvoilleni Lumenen Vitamin C+ Dual Seerumin Virkistävää päiväseerumia ja päälle REN:in Mayblossom & Konjac Balancing Moisturizeria. Levitän vielä kaulalle Lumenen Vitamin+ Uudistavaa päivävoidetta.

12:10 Laitan kainaloihini Lumenen Arctic Aqua antiperspiranttia

12:20 Suihkin hiuksiini Olivin Leave-in Conditioneria, spruuttaan nokareen Nivean Intensive Repair hoitovoidetta ja sipaisen latvoihin Bonacuren latvasuojaa.

12:30 Aloitan silmämeikkini. Pohjustukseen käytän Urban Decayn Primeria ja sen päälle sudin lilan, violetin ja luumun sävyjä Diorin Purple Crystal ja Night Butterfly viisikoista. Kulmaluulle sipaisen Incognitosta nudea sävyä. Rajaan yläluomen mustalla YSL:n silmämeikkikynällä, sillä se täydellinen violetin sävy odottaa vielä kaupassa.

12:38 Pyyhin silmien alle karisseet luomivärit ja shimmerit Clarinsin One-Step Cleanseriin kastetulla vanulapulla ja käyn lisäämässä Lumenen Sensitive Touch silmänympärysvoiteen silmieni alle.

12:45 Levitän taivutettuihin ripsiini kerroksen Maybellinen Colossal Volum’ Express mascaraa lukitsemaan taivutukset ja sudin päälle reilusti Max Factorin Falshe Lash Effectiä. Piirrän kulmiin väriä Lumenen harmaanmustalla kulmakynällä, jonka jälkeä lämmitän Lumenen kulmavahalla, joka samalla kiinnittää kulmani paikoilleen.

12:56 Tänään haluan heleää ja kuulasta jälkeä, joten sudin nassuuni bareMineralsin meikkipohjan. Kokeilin huvikseni sipaista päälle Cliniquen Almost Powder Makeupia sen mukana tulleella siveltimellä. Näytti hyvältä ja pysyi hyvin. Sipaisin poskille vielä poskipunaa.

(Pelkkään meikkaamiseen ei ole kulunut noin kauaa aikaa, sillä välissä olen näpytellyt tätä postausta, halinut wannabe-insinööriä, pukenut…)

13:18 Suupieleni kuivuu kovasti ja tuntuu repeävän, joten pyyhkäisin siihen tipan Bepanthenin sinistä emulsiota.

13:40 Suihkin tukkaani TRESemmen lämpösuojaa ja kuivaan hiukseni loppuun. Meillä on illalla pienet glögijuhlat, joihin pamahdan suoraan töistä, joten kiharsin tukkani valmiiksi.

14:30 Lisään Clarinsin kirkasta huulikiiltoa huulini ja alan valmistautumaan juoksemaan bussiin. Katson peiliin ja huomaan kauhukseni, että ihoni hilseilee todella pahasti suunympäriltä ja suupielistä. Lisäksi leukaani yön aikana pamahtanut ja aamulla puristamani näppy näyttää todella pahalta ja hankalasti peitettävältä. Pyyhkäisen kostella paperilla suunympäristön meikistä puhtaaksi ja taputtelen iholle äkkiä kevyesti ensimmäistä käteeni sattunutta meikkipuuteria, joka sattuu olemaan Dioria. Kolmen eri pohjan kombolla mennään siis tänään näköjään.

14:40 Katsahdan vielä peiliin ja taputtelen leukaani meikin päälle kevyesti Cliniquen Moisture Surge kosteusvoidetta tasoittamaan tilannetta. Pienen hetken leikin päässäni ajatuksella, että juoksisin bussin sijaan vain peiton alle piiloon ja mietin, kelpaisiko pomolleni sairasloman syyksi ihon paha kuivuminen, jonka vuoksi en tahdo poistua neljän seinän sisältä…

15:14 Lisään huuliini Clarinsin väritöntä kiiltoa.

16:00 Leuka ja suupielet kuivuvat yhä, joten taputtelen iholleni meikin päälle töissä Estee Lauderin Hydra Completea.

17:30 Uusin edellisen toimenpiteen ja lisään samalla huulikiiltoa.

20:30 Lisään huulikiiltoa ja kiroan kuivaa ihoani.

21:40 Wannabe-insinööri tarraa nenääni napakasti ja punoittava ja hilseilevä nenäni paljastuu meikin alta (ainakin minun itseni mielestä). Kiroan wannabe-insinöörin mielessäni alimpaan helvettiin, sillä en saa nenäni hilseilyä enää mitenkään peitettyä. Yritän kuitenkin pelastaa tilanteen vessassa vaivihkaa Diorin meikkipuuterilla.

22:15 Naama punoittaa rottakuurin vuoksi pahasti, iho kuivuu ja leuassa on kelju finni. Suupielet ovat halki. Ketuttaa ihan penteleesti. En yhtään ihmettele, jos ihmiset masentuvat rottakuuria syödessään, sillä kyllä tällainen oikeasti masentaa pirusti!

23:30 Laitan Labellon huulirasvaa, jonka olen wannabe-insinööriltä ominut itselleni.

01:00 Poistan silmämeikit Lumenen Silmämeikinpoistoaineella, puhdistan kasvot Lumenen Premium Beautyn putsarin ja Sensain liinan avulla ja viimeistelen puhdistuksen Lumenen Lift Touch kasvovedellä.

01:05 Käyn suihkussa Kings & Queensin Mango suihkugeelin kanssa.

01:10 Käytän viimeisiä pisaroita Enormous Lashista ja levitän silmänympäryksille Cliniquen All About Eyes Richiä ja liikkuvalle luomelle Lumenen Sensitive Touch silmänympärysvoidetta. Kasvoille laitan Lumenen Vitamin C+ Dual Seerumin rauhoittavaa mustikkaseerumia, Lumenen kosteusnaamiota ja päälle vielä Lancomen Nutrixia ja rukoilen, että ihoni näyttäisi aamulla paremmalta. Lisään vielä Bepanthenin sinistä emulsiota näppyjen päälle.

01:25 Rasvaan vielä kropan ACO:n hajusteettomalla vartaloemulsiolla.

01:30 Laitan Nivean Classic huulirasvaa, rasvaan kädet Mavalan käsivoiteella ja jalat Helosanilla ja alan nukkumaan.

Tällainen aikalailla perus päivä. Jos en olisi ollut illalla juhlimassa, olisi litania varmasti näyttänyt muuten aikalailla samanlaiselta, paitsi etten olisi kihartanut tukkaani ja olisin lisännyt Bepanthenia useammin.

Repertuaariini kuului tämän päivänaikana yhteensä noin 40 eri tuotetta. Laskekaapas pikaisesti, kuinka montaa tuotetta itse käytätte!

Vastapainoksi vielä seuraavan päivän kosmetiikkapäiväkirja:

07:00 Herään vessaan ja lisään Bepanthenia leuassa olevaan näppyyn.

10:00 Herään lopullisesti soitettuani torkkua tunnin ja ryntään kylpyhuoneeseen. Pesen kasvot Lumenen Premium Beauty pudistusvoiteella ja kipitän kosmetiikkakomerooni rasvaamaan kasvoni. Ripsirajaan eilisen tapaan Enormous Lashia, silmänalusille Lumenen Sensitive Touch silmänympärysvoidetta, koko kasvoille Lumenen Vitamin C+ Dual Serumin Virkistävää päiväseerumia, sen päälle REN:in Mayblossom & Konjac Balancing Moisturizeria ja kaulalle Lumenen Vitamin+ Uudistavaa päivävoidetta.

10:07 Pohjustan luomet Urban Decayn pohjustajalla, sipaisen niihin Diorin Petal Shine viisikosta yhtä vaaleaa sävyä ja rajaan silmät Estee Lauderin vaaleanluumulla silmämeikkikynällä. En taivuta rpsiä, vaan sudin niihin pikaisesti Max Factorin False Lash Effectiä muutaman kerroksen.

10:15 Lisään kulmiin väriä Lumenen harmaanmustasta kulmakynästä ja Lumenen kulmavahasta.

10:17 Pieni paniikki iskee. Minun pitäisi olla vartin päästä ulkona bussipysäkillä hampaat harjattuina, vaatteet päällä ja eväät pakattuina ja meikkipohja on vielä tekemättä. Levitän äkkiä kasvoille Diorin sävyttävää päivävoidetta ja sipaisen silmänalusille bareMineralsin pohjaa ennen kuin ryntään muihin aamupuuhiini.

10:28 Laitan Lumenen Arctic Aqua antiperspiranttia.

10:33 Yritän hissimatkan aikana kaapia Clarinsin huulikiillon jämiä huuliini ulkovaatteiden roikkuessa puoliksi päälläni.

11:10 Näytän hieman väsyneeltä (kumma juttu…), joten sipaisen töissä vielä Make Up Storen tummempaa lilaa luomiväriä kevyeksi varjostukseksi silmiini ja lisään Clarinsin huulikiiltoa.

12:30 Työkaverini pyytää, jos voisin tehdä parin tunnin päästä asiakkaalle meikkiopastuksen. Nyökkään ja lähen etsimään hyvää peiteainetta, jolla saan leuassani tykyttävän finnin edes jotenkin peitettyä. Olo ei ole kovin pro. Yritän taputella leuan näppyä piiloon Diorin Diorskin Sculptilla, joka toimii tässä tehtävässä ihan kiitettävästi.

14:14 Lisään vielä huulikiiltoa ennen opastusta, jotta tuntisin itseni edes hieman ammattimaisemmaksi.

15:40 Lisään taas huulikiiltoa, tällä kertaa söin vanhat pois omenan mukana. Ajattelen tyytyväisenä, kuinka meikkiopastuksessani ollut asiakas lähti kotiinsa onnellisena ja läjä meikkejä mukanaan silti, vaikken ollutkaan edustavimmillani itse. Toisaalta suutarin lapsella ei tunnetusti ole kenkiä.

17:00 Punoittavat poskeni aiheuttavat minulle ahdistusta ja turvauden Cliniquen Almost Powder Makeupiin.

18:40 Pääsen kotiin turvaan ja läiskin naamaani Bepanthen-läiskiä.

20:30 Lisään Bepanthen-läiskiä.

23:30 Käyn suihkussa Kings & Queensin mango suihkugeelin kanssa ja rasvaan kropan ACO:n vartalemulsiolla.

23:40 Poistan silmämeikin Lumenen Silmämeikin poistoaineella, pesen kasvot Lumenen Premium beauty puhdistusvoiteella ja viimeistelen puhdistuksen Lumenen Time Freeze kasvovedellä.

23:50 Laitan ripsirajaan Enormous Lashia, silmänalusille Cliniquen All About Eyes Richiä, liikkuvalle luomelle Lumenen Sensitive Touch silmänympärysvoidetta, kasvoille kokeilen näytteistä Weledan manteliöljyä ja sen päälle Weledan mantelivoiteen tuhdimpaa versiota. Kaulalle laitan vielä Lumenen Vitamin+ Uudistavaa päivoidetta. Parit Bepanthen täplät on vielä tökittävä nassuun.

00:05 Laitan Labellon huulirasvaa, Mavalan käsivoidetta ja Helosanin jalkavoidetta ja ryhdyn nukkumaan.

Tältä näyttivät minun kahden päivän kosmetiikkapäiväkirjani. Kuten teksteistä voi havaita, aiheuttaa ihoni tällä hetkellä minulle kriisejä vähän ajan välein. Aavistelen kuitenkin, että olen saattanut löytää uusia apulaisia edesauttamaan hätääni… Niistä lisää lähiaikoina!

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Mites suutarin lapsi tohon liittyy, eikös tässä ole pikemminkin kysessä se, ettei suutarilla itsellään ole kenkiä? :DDD

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Kun tässä postauksessa nuo hiusaineetkin esiintyi, niin mieleeni tuli yksi kysymys. Onko sinulla kokemusta hiuksiin jätettävistä suihkeista, joiden tarkoituksena on auttaa pesun jälkeen takkujen suoristamisessa? Tukkani on aina pesun jälkeen ihana huopaantunut pehko. Hiuspohjani on helposti ärtyvä ja paras shampoo ja hoitis sille tuntuu nykään olevan apteekin Decubal. Valitettavasti ne edesauttavat huopaantumisefektiä. Käytössäni on tällä hetkellä xz tyrnisuihke, mutta sen tehot eivät tunnu takkuhin auttavan. Ideoita? Vai pitäisikö käyttää tukkaan Decubalin lisäksi jotain toistakin hoitista..?
    -Tiina

  3. 3

    sanoo

    Tämä oli ihan hauskaa ja mielenkiintoista luettavaa, taidan olla niin ilkeä, että varastan idean omaankin blogiin 😉

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Kiva, kun jaksoit tällaisen postauksen tehdä. 🙂

    Onko tuo väritön huulikiilto kohta loppu?

  5. 5

    sanoo

    Heh pikaisesti laskettuna kun otetaan mukaan kaikki kosmetiikka mitä itsekkin esille otit käytän noin 20 tuottetta eli puolet sun käyttämästä määrästä. Kärsin muuten itsekkin tuosta lievästä acnesta naaman alueella ja oon kironnu acnelääkkeet kun miksi juuri minun pitää olla niille allerginen 😀 Ostin muuten sun innoittamana younbloodin mineraalipohjan. Paikallisella kosmetiikanmyyjällä puteli olis maksanu maltaita, mutta onneksi bongasin sitä myös nelly.comista. Tykkään kovasti siitä. Tuosta Urban Decayn pohjustajasta sen verran, että kun sen levittä luomelle ja laittaa luomivärin niin onko luomiväri helppo kuitenkin häivyttää? Mulla on kokemusta vaan sellasista pohjustajista että väri jämähtää luomelle vähän liikaakin. Tuota oon kuitenkin harkinnut kun oon sen jo muutamasta blogista bongannut.

  6. 6

    Anonyymi sanoo

    jos tuohon hilseilyyn olet jonkin auttavan tuotteen löytänyt niin kyllä innolla odotan lisätietoa!:)

  7. 7

    sanoo

    Suupielten halkeamiseen. Minullakin on ollut tänä syksynä kovasti sitä ongelmaa että ne tuppaavat halkeamaan. Yleensö pieni berocca kuuri ja bebanthen auttaa, muttei tänä syksynä. Kannattaa kokeilla kortisonivoidetta, jota saa apteekista esim. hyönteisten puremiin. Se kyllä kuivattaa suupielen aika pahasti, mutta kun halkeuma on taas parantunut niin sitten kyllä bebanthen auttaa. Kortisonivoiteen pitäisi tehota parissa päivässä, koska sitä ei saa kayttää pitkä jaksoisesti. Jos se ei tehoa, kannattaa lähteä kyselemään laakäriltä, koska suupielessä voi olla hiiva/sieni tulehdus. Itse yritin suoraan apteekista mennä hakeen sieni rasvaa, mutta eivät myy, koska sitä ei saa missään nimessä joutua suuhun. Siksi sanoivat että lääkäriltä saattaa löytyä jotain suun kautta nautittavaa lääkettä.

  8. 8

    BabyDoll sanoo

    Mä juoksin kesken postauksen lukemista heti laskemaan oman saldoni! Sain yhteensä 24 tuotetta, kun lasken mukaan ihan kaikki mahdolliset tuotteet.. tämä siis tavallisena arkipäivänä, jolloin en pese hiuksia. Jos pesen hiukset, luku on 26 ja bilettämään mennessä veikkaisin lätkiväni naamaan noin 30-32 erilaista tuotetta 🙂 Olisin vertailun vuoksi halunnut laskea myös poikakaverin saldon, mutta olemme muuttamassa pian ja hän on jo uudessa kodissamme käyttötavaroineen. Ehkä joskus toiste sitten…

  9. 9

    Anonyymi sanoo

    Jösses, pakko kirjoittaa omalta aamultani vastaava

    06:45 suihku, bed head superstar shampoo, curls rock hoitoaine, joku yves rocher suihkugeeli. Kasvojen iholle sebamed ja hampaiden pesuun golgate ja hiuksiin K-pak latvasuoja sekä bed headin small talk tuuheuttamaan. FÖönaus puolikuivaksi, muuta ei ehdi 🙂

    07:15 rexona, joeblasco silmien alle, leukaan ja nenänpieliin, bare minerals mineral veil kiinnittämään, bare minerals warmth poskille, cliniquen ripsiväri, huulirasva.

    09:00 sebamedin käsivoide, kiwi huulirasva 😛

    15 kpl siis puoleen päivää mennessä enkä edes ole kosmetiikkafriikki 😮

    – Daeph

  10. 13

    Anonyymi sanoo

    Mahtava postausidea tuo päiväkirja 😀

    Tämä taasen menee jo offtopicjutuiksi, mutta juuri kynteni lakattua ja hermoni menetettyäni haluaisin kuulla onko sinulla vinkkejä lakkapullon jämien käyttämisestä? Itseasiassa kyseessä ei edes ole pelkät jämät vaan jo puolen välin jälkeen pullosta on vaikea ottaa lakkaa eikä kallistelusta ole kauaa apua. En viitsisi heittää lakkaa poiskaan, pitäisikö siirtyä käyttämään erillistä sivellintä kuten muissakin meikeissä 😀

    Tulipa vielä sellainenkin mieleen, tuossa taannoin kyselin kokemuksia/tietoa Kiinan meikkimarkkinoista ja nyt matkan tehneenä voin jakaa omat kokemukseni. Yleisestiottaen meikit olivat samanhintaisia, jopa hieman kalliimpia kuin täällä. Perushygieniatuotteet, kuten suihkugeelit, hiusvärit tai mieheni katsomat partahöylät, olivat jo melkoisesti kalliimpia, jopa tupla tai triplahinnoissa. Kalleimpia olivat tietysti turistien kaupat toisaalta paikallisten pikkumarketeissa ei ollut juurikaan em tuotteita. Meikkimerkkeinä olivat Maybelline ja Loreal sekä pari heidän omaa sarjaansa, erityisesti pisti silmään ihoa vaalentavat tuotteet. Joka sarjalla oli useita tuotteita joilla oli tarkoitus saada ihoa vaaleammaksi, joko värjäämällä meikkivoiteella tai valkaisemalla(!) muilla tuotteillla. Muutoin tuotteet olivat lähes samoja kuin suomessakin. Oma lukunsa on tietysti piraattituotteet, joita myytiin basaareilla ja ihan kemikalioissa ja kaupoissakin. Suurimman osan feikeistä erotti suttuisesta pakkauksesta ja todella halvasta hinnasta (koska aidothan olivat siis vähintään samoissa hinnoissa kuin täällä). Pieni osa feikeistä oli todella laadukkaasti tehtyjä eikä aitoutta olisi voinut pakkauksesta erottaa, ainoastaan hinnan perusteella. Itse ostin shoppailuhimossani mm. siveltimiä ja joitain kynsilakkoja yms tuotteita joita en päivittäiskosmetiikaksi itselläni laske eli lähinnä tuollaista kivaa humpuukia tarttui mukaan. En suosittele jättämään tarvekosmetiikkaa Kiinan varaan ja hygieniapuolikin on siellä selvästi toisarvoinen asia.

  11. 14

    Anonyymi sanoo

    Tosi hauska postaus! Kiitos! Tavallisena arkena käytän 25 tuotetta, jos pesen hiukset ja 22 jos en pese. Ja nyt kun on vapaa päivä vain 7 purnukkaa käytössä. Koirat ei paljon tälläämisestä perusta ja heidän kanssaan päivän vietän…;)

  12. 15

    Anonyymi sanoo

    Siis mitä ihmettä, syöt LIEVÄÄN akneen Roaccutania? Yleensä aloitetaan voiteilla, sitten antibioottikuurilla ja vasta jos on paha akne niin roa otetaan käyttöön. On meinaan niin tujua ainetta ettei kannata parin finnin takia rasittaa maksaansa turhaan 🙁

  13. 16

    sanoo

    Oon jostain lukenu, että ihan vedellä nassun peseminen on saanu ihmeitä aikaan joidenki iholle. Tuli vaa mieleen, että voiko noin paljon kosmetiikan käyttö olla huonoksikin? Ite pesen naamanpesuaineella vaan sillon ku on meikkiä naamassa, muutoin vain vedellä ja naamarasvana menee perusnivea. Ei iho oo missään perfect kunnossa, mutta ei mitään isompiakaan ongelmia ole. Enemmän niitä ongelmia tuntuu olevan kun käyttää useammin meikinpoistoaineita ym. …

    Tästä tulikin mieleen postausidea: voisit testaa esim. viikon ajan käyttää mahd. vähän kosmetiikkaa, ja sit tsekkailla mitä vaikutuksia sillä on ihon kuntoon. Vois olla mielenkiintosta luettavaa.

  14. 17

    Anonyymi sanoo

    Ihan pakko kommentoida aikaisempaan kommenttiin…

    Ei kait kortisoni kuivata!? :O Mä käytän mietoa kortisonia kuiviin ihottumaläiskiin kaulalla jne. Silmänympärysihon ollessa tosi kuiva laitan todella ohuen kerroksen 1 % hydrokortisonia muutaman päivän ajan! Ja auttaa! Siis tää ohje on ihan apteekista ja lääkärikin sanoi asiasta kysyessäni, ettei miedoista kortosonivalmisteista pitäis olla mitään haittaa, kun käyttää lyhyitä jaksoja. Eri asia sitten nää reseptillä saatavat vahvemmat kortisonit, joita en missään nimessä tukkisi lähellekään silmänympärysihoa jne.

    Itse koen että paras apu akuuttiin ihon kuivumiseen on parin päivän paikallishoito miedolla hydrokortisonilla. Ja toinen vaihtoehto on elidel cremor, eli tätä voi käyttää kuivien iholäiskien hoitoon, jos kortisoni ei jostain syystä sovi. Mut elideliä ei saa kuin reseptillä.

    Kumma väite tosiaan, kun kortisonia kuiten määrätään atoopikoille (itse kuulun tähän joukkoon), ja atoopikon ei sovi kyllä tukkia iholle mitään kuivattavia voiteita! :O (Esim. roacuttan-kuuria en söisi missään nimessä, koska se nyt vaurioittaa ihoa vielä pahemmin kuin satunnainen kortisonin käyttö. Tekee ihosta paperisen, ja näkyy vielä vuosienkin päästä että rottakuuria on aknen takia vedetty. Toki eihän arvetkaan ole ihossa kivaja, mut ne yleensä syntyy ihan oman koheltamise kautta -finnien puristelu jne…)

    Tietääkö golden kortisonin vaikutuksesta (mainitusta kuivattavasta vaikutuksesta) mitään?

  15. 18

    Anonyymi sanoo

    Ihan näin aiheen vierestä (ei ollut nyt edes aikaa lukea postausta..), niin käytätkö sä hajuvesiä? Musta tuntuu ettei niistä oo pahemmin juttua täällä? Mutta jos käytät, niin osaisitko suositella jotain? 🙂 En pidä liian ällömakeista tuoksuista, ja haluaisin jonkun nuorekkaan tuoksun joka kävisi niin talvella ja kuin kesälläkin. Joku suht raikas, mutta silti naisellinen. Ei mitään pistävää ja voimakasta "mummoparfyymia" (Chanel No.5 hyvänä esimerkkinä), eikä mitään näitä Diorin poisoneita, Pradoja tai vastaavia. Osaisitko auttaa? Jouluksi haluaisin toivoa jotain, mutta en vain millään osaa päättää..

    – Emilia

  16. 19

    sanoo

    Hih, täytyy laittaa oma pähkinänkuoressa:

    – aamu: pesu 3kpl (kasvopesu, kasvovesi,silmämeikinpoisto), kosteus 3kpl (seerumi, voide, silmävoide), huulille rasva 1kpl, hiuksiin 1kpl

    – töissä: lisäilen rasvaa huuliin ja käsiin, kynsinauhaöljy

    -illalla käytän luultavasti samat kuin aamulla, hiukan eri tuotteilla.

    Eli noin 12 tuotetta päivän aikana, kun en meikkaa! Jos käyn suihkussa tuotteet lisääntyy kahdella, jos pesen lisäksi hiukset niin tuotteet lisääntyy 6:lla. Ja jos meikkaan niin lisääntyy noin miljoonalla, en jaksa edes laskea ;D

  17. 20

    Anonyymi sanoo

    Ajattelin kysyä, että kun itse käytän finneihin sellaista Cliniquen anti blemish jtn… ainetta, niin se kuivattaa tosi paljon siitä finnien ympäriltä. Luin blogistasi, että sulla auttaa bebanthen, mutta mulla tulee vaan lisää finnejä siitä, joten ajattelin jos tietäisit jonkin muun "hoitotavan" tähän kuivuusjuttuun…

    t, epätoivoinen 😀

  18. 21

    Kajsa sanoo

    Oon ite aina kärsimässä kuivista ja halkeilleista suupielistä. Olin jo vaipumassa epätoivoon, kun sininen bepanthenkaan ei auttanut, mutta sitten löysin bepantheinin vaaleanpunaisen version ja se pelasti suupielet!! Eli kannattaa sitä vaaleenpunasta läiskiä (tosin jos muistan oikeen oot muutenkin jo vanha tuttu vaaleenpunasen bepanthenin kanssa). 🙂

  19. 22

    Anonyymi sanoo

    Mun on pitänyt jo pitkään kirjoittaa sulle kommentti minkä olen halunnut sulle kertoa, nyt vasta tosin sain sen aikaiseksi =)
    Oon lukenut ehkä vasta jonkun parin kuukauden verran blogiasi ja täytyy sanoa, että pidän tosi paljon! Ja mikä itselle on ollut tässä antoisinta, on se että olen innostunut kosmetiikasta uudelleen bologisi kautta! Meni monta vuotta tässä välissä että en jaksanut kuin meikata ja käydä suihkussa. Nyt olen ostanut perustarvikkeita kaappiini, jolla olen lähtenyt uudelleen opettelemaan sitä, miten voin pienilläkin jutuilla pitää itsestäni huolta. Kaappini ei ole niin täynnä kaikkea kuin sinun, muttei sen pidäkään olla. Mulle on jo iso askel omistaa esimerkiksi kasvojenhoitotuotteet. Joitakin merkintöjä takaperin kerroit miten lukijasi ovat innostuneet myös kiinnittämään huomiota kosmetiikan määräänsä ja käyttämään tuotteet loppuun ennen uusien ostamista. Mulle tämä blogi on toiminut päin vastoin -> olen ostanut tuotteita melkoista vauhtia! Tämä on tosin vaan pelkästään hyvä asia 🙂 Kiitos siis siitä, että blogisi on innoittava, monipuolinen ja ennenkaikkea inhimillinen.

    Lämmintä joulua ja onnellista uutta vuotta!

    Terveisin, Sanna Tampereelta

  20. 23

    Anonyymi sanoo

    Kiva pistaus. Tosi hauska lukea. 🙂
    Jos huuliin kaipaa hyvää kosteutusta niin ite ainakin tykkään Blistexin, kahesta huulirasvasta: Blistex tehokosteuttava huulivoide ja Blistex suojaava huulivoide. Varsinkin suojaavasti tykkään, koska se ei juurikaan maistu millekkään, ei ole tahmeaa, aurinkosuojakerroin 15, kosteuttaa tehokkaasti, mukavan rasvainen, muttei liian rasvainen. ''Blistex Suojaava
    hoitaa huuliasi joka päivä

    Blistex Suojaava huulivoide (puikko) on tehokas ja hyvänmakuinen huulivoide jokapäiväiseen käyttöön. Sen sisältämät aloe vera ja kookosvoi sekä kosteuttavat että hoitavat huulia tehokkaasti.

    Voide sisältää myös E-vitamiinia, joka pehmentää ja silottaa huulten pintaa saaden huulesi näyttämään ja tuntumaan elinvoimaisilta. Sopii päivittäiseen käyttöön.

    Aurinkosuojakerroin 15.''

    ja

    ''Blistex Tehokosteuttava huulivoide

    Blistex Tehokosteuttava huulivoide (puikko) tuo nopean avun erittäin kuiville huulille. Voide imeytyy pintaa syvemmälle tehokosteuttavien ainesosien ansiosta ja vaikutus huulilla kestää normaalia pidempään.

    Pakkasen lisäksi kuiva sisäilma, aurinko, voimakkaat mausteet, kosmetiikka ja tupakointi kuivattavat huulia. Ihoa pehmentävään lesitiiniin yhdistetyt kapseloituneet vesimolekyylit kosteuttavat nopeasti kuivien huulten pinnan ja hoitavat ainesosat vievät kosteuden syvälle huuliin.

    Aurinkosuojakerroin 15.

    Omasta mielestäni blistexin huulirasvat ovat parhaita kokeilemiani huulirasvoja.

    Mulla on tullut täysi huulirasvariippuvuus. En voi elää hetkeäkään ilman huulirasvaa ja ihan huomaamattaan lisää sitä aina hetken kuluttua.

    Onko totta, että huuliirasvoissa olisi tarkoituksella lisätty jotain riippuvuutta aiheuttavaa, niin ainakin lehdestä kerran lukasin?

  21. 24

    Anonyymi sanoo

    N. 10 tuotetta menee ilman meikkaamista. Saisi lukua vähemmäksikin, kun kosteusvoiteella voisi puhdistaa kasvot, mutta nyt on muuta siinä käytössä. Täydellistä kosteusvoidetta en ole löytänyt, joten nyt alle pitää laittaa hyvin kosteuttavaa ja päälle rasvaisempaa.

    Meikillä sitten +2.

  22. 25

    Anonyymi sanoo

    Hei, mistä voi johtuu urat kynsissä? Sairauteen en usko. Puutostilasta voisikohan? En syö kasviksia, juo maitoa mm. Ja aika laiha olen, en yleensä hirmuisesti syö, mutten kyllä anorektikkokaan ole vaan ihan normaalin hoikka. Vitamiinia silloin tällöin tulee purkista napattua, mutta harvoin. Ikääkään ei ole kuin 20 vasta. Urat ovat olleet jo pitkään kynsissä.

  23. 26

    Tiina sanoo

    Nopeasti laskien sain itse kasaan 33 tuotetta. Ja tässä mukana vain sellaiset perustuotteet, joita käytän joka päivä. Aika paljon sitä tulee kaikkea käytettyä ja useimpina päivinä viikossa vielä enemmänkin. Tuosta kun puuttuvat mm. naamiot ja kynsilakat, joita käytän kuitenkin monta kertaa viikossa. Ja jos tulossa juhlat tms. niin määrä vähintäänkin tuplaantuu…:)
    Tämä oli kiva postausidea!

  24. 27

    sanoo

    Tiina: Mitä silikonisempi suihke, sitä tehokkaammin se siloittaa. XZ:n tuotteissa ei ole silikonia, eli ei siloita. Esim. Bonacuren Moisture Kick suihke siloittaa tehokkaasti ja avaa takut. 🙂

    HeidiB: Antaa mennä, kiva lukea! 🙂

    Anonyymi: Loppu on, raporttia tulossa. 🙂

    Niina: En ole koskaan kokenut hankalaksi häivyttää tuon päältä. Toki levitän aina koko luomelle ensin saman vaalean sävyn, jota sisänurkassa näkyy. 🙂

    Anonyymi: Lancomen Nutrix Nourishing and repairing treatment rich cream tuubissa. Ainoa, joka on auttanut. Nyt ei hilseilystä taas tietoakaan, kun otin tuon jälleen käyttöön. 🙂

    Laura: Minulla on ongelmana se, että aina kun saan suupielet yönaikana lähes korjaantumaan Bepanthenin avulla, kuivahtavat ne taas päivän aikana. Pitäisi voida pari päivää putkeen hautoa Bepanthenilla, mutta kun töissä ei voi tunkea sitä suupieliin, kuivuvat ne taas päivän aikana lähtötilanteeseen. No, joulupäivinä sitten voin laittaa ne kuntoon. 🙂

    BabyDoll: Mielenkiintoista vertailla saldoja. 🙂

    Daeph: Kiitos, oli mielenkiintoista lukea! 🙂

    Leena: Niin minustakin, pisteet idean antaneelle lukijalle! 🙂

    Tiia: No sinä kyllä selviät vähällä. 🙂

    Anonyymi: Itse säilytän tyhjeneviä lakkapulloja aina kyljellään ja pidän huolen, etten käännä niitä oikeinpäin edes kesken lakkauksen. Jos lakka on jo niin kuivaa, ettei kunnolla liiku pullossa, kannattaa sitä ohentaa kynsilakanohenneusaineella (ei lakanpoistoaineella).
    Kiitos, että kertoilit Kiinan tarjonnasta! 🙂

    Anonyymi: Työnkuva toki vaikuttaa paljon. En minäkään vapaapäivinä noin läträile. 🙂

    Anonyymi: Käsittääkseni Isotretinoiinia käytetään aknen hoitoon silloin, kun tavalliset aknehoidot eivät tehoa. Itse en voi käyttää voiteita (Skinoren ja Avitcid kokeiltu, pahat reaktiot jo parilla käyttökerralla) ja antibiotit olivat tehottomia ja aiheuttivat pahoinvointia. Pillerit toimivat 8-vuotta, mutta yhtäkkiä tilanne karkasi käsistä niistä huolimatta. En nyt ihan näe syytä, miksi en voisi hoitaa ongelmaani pois?
    Muutenkin hieman ärsyttää aina tuo kauhistelu noiden tujuudesta, sillä tuttuja haastatellessa olen jo hyvin pienestä piiristä useammankin kuurin ilman suurempia ongelmia syöneen. Sitä varten lääkärissä kuitenkin ravataa, että kaikki arvot pysyvät kuurin aikana kunnossa…

    M.F.V.: On vähän kiinni siitä, että mihin uskoo ja kuka sanoo… Itse hoidan ihoani, sillä olen ympärilläni nähnyt paljon iäkkäämpiä ihmisiä, jotka ovat läpi elämänsä hoitaneet ihoaan ja lätränneet aineilla ja joiden iho on hyvässä kunnossa. Muilla heidän perheenjäsenillään tilanne ei ole sama, sillä ihoon ei ole pahemmin panostettu.
    Itse en voisi kuvitellakaan, että jättäisin ihoni hoitamatta kunnolla edes parina päivänä. Sama kuin ehdottaisi, että jättäisin hampaani harjaamatta. Minun ihollani todellakin huomaa, jos en sitä hoida. 🙂

    Anonyymi: Kyllä minä ainakin olen aina oppinut, että kortisoni kuivattaa ihon ohentamisen lisäksi. (Liittyisivätköhän yhteen, eli kun iho ohenee, haihtuu kosteuskin helpommin?) Siksi ohuella iholla varsinkin käytetään miedompia voiteita ja vain lyhyen aikaa ja noita 1% kehotetaan käyttämään silmienkin alueella vain se muutama päivä, vaikka ovatkin mietoja.
    Atooppinen ihottumahan on tulehdussairaus ja kortisoni vähentää tulehdusta eikä siis ole mikään kosteuttaja. Sen lisäksi täytyy siis huolehtia kosteutuksesta, mutta ilmestyneet tulehdusreaktiot rauhoitetaan kortisonilla. 🙂

    Emilia: Tunnisteesta "hajuvedet" löytyvät kaikki vähäiset tuoksupostaukseni. 🙂
    Hhmm…näitä on hankalaa ehdotella tuoksuttamatta toiselta oikeaa suuntaa. Bossin tuoksut ovat sellaisia, että niitä kannattaa käydä tuoksuttamassa. Boss Woman (ei Hugo woman) ainakin on mukava ja naisellinen. Hieman raikkaampi on Bossin uusi Orange. Burberryn Brit sheer on myös kivan raikas, mutta silti naisellinen. Sitten olisi myös Diorin Miss Cherie L'eau tai Jadore L'eau…. Myös Biothermin sininen Energy on villi kortti, hieman erilainen. 🙂
    Nämä nyt näin pikaisesti tulivat mieleeni. 🙂

  25. 28

    sanoo

    valeria: Kiitos, noita on mielenkiintoista lukea! 🙂

    epätoivoinen: Oletko käyttänyt Bepanthenin sinistä vai punaista? Punainen voi tukkia helpommin, sininen ei kovin helposti. Mikä tahansa voide reilusti lätkäistynä kosteuttaa ja pehmittää ihoa. 🙂

    Kajsa: Juu, punaista olen tuohon koittanut lätkiä ja aamulla tilanne onkin ihan ok yön hautomisen jälkeen, mutta päivällä aina kuivuvat taas kun en voi kulkea töissä Bepanthenit nassussa. No, joulupäivinä täytyy hoitaa kuntoon. 🙂

    Sanna Tampereelta: Kiitos ihanasta kommentista! 🙂

    Anonyymi: Täytyykin tutustua Blistexeihin enemmän.
    Tuo, että huulirasvoihin lisättäisiin jotain koukuttavaa on ihan höpön höpöä. Se kuitenkin pitää paikkansa, että esim. mentholia sisältävät huulirasvat itseasiassa ärsyttävät ihoa, eli pitkällä tähtäimellä niitä levittäessä huulilla voi tuntua mukavalta, mutta mentholin jatkuva ärsytys tekee huulille hallaa eivätkä ne enää tunnu ja näytäkään niin hyviltä. Kun huulet sitten tuntuvat keljuilta, tekee mieli laittaa lisää huulirasvaa -> noidankehä on valmis. Vaikka mentholia sisältävät huulirasvat kuinka tuntuvat kivan raikkailta, en niitä itse kannata.

    Anonyymi: Pärjäät kyllä vähällä. 🙂

    Anonyymi: Poikittaiset johtuvat usein sinkinpuutteesta ja pitkittäiset magnesiumin puutteesta. Toki syitä voi olla myös muita, mutta noihin kannattaa tutustua lisää googlettelemalla.

  26. 30

    sanoo

    Golden Girl, sun blogia on ihan lukea, koska kirjoitat avoimesti ja rehellisesti. Kuten Sanna Tampereelta sanoi, niin myös mulla on käynyt sama ilmiö, eli oon innostunut kosmetiikasta "uudestaan" sun blogin lukemisen myötä.

    Pakko viel raapustaa pari sanaa tosta Roasta…Mulla on atooppinen iho, mutta se ei suuremmin näkynyt mun päivittäisessä elämässä lapsuuden maitorupi-ihottumien jälkeen. Just joskus lukioiässä mäkin sain sellaista inhottavaa lievää aknea, joka ei meinannut lähteä millään, joten päädyttiin Roaccutan-kuuriin. Ja homma toimikin melko hyvin finnien suhteen, mutta mun iho ei Roa-kuurin jälkeen koskaan palautunut ihan ennalleen, vaan muuttui pysyvästi(mun Roa-kuurista on aikaa jo vuosia)kuivemmaksi ja herkemmäksi. E-pillereillä oon onneksi pystynyt auttamaan tilannetta jonkin verran, eli syön pillereitä, jotka "rasvoittavat" ihoa…Pillerit toimii näinkin päin 🙂

    Halusin vain todeta, että ole varovainen ton Roan kanssa, koska pari finniä siellä täällä ei oo mitään siihen verrattuna, kun atopia lehahtaa koko kehossa pahasti – ja mikään ei meinaa auttaa…Sisäisiä kortisonikuureja ei totta vie oo kovin mukava syödä, kaikki sivuvaikutukset tietäen. Mun ihotautilääkäri sanoi, että ilman Roan syömistä mun iho ei välttämättä tämmöistä kuivumista olisi kokenut. Onneksi raivoisan tutkimustyön jälkeen ja itseäni koekaniinina käyttäen oon löytänyt oikeat tropit ihoni hoitamiseen ja pitkästä aikaa iho vaan on, ilman että se hallitsee jokapäiväistä elämää.

    Summa summarum, toivottavasti kaikki menee sulla hyvin, mutta ole varovainen. Ihanaa joulua ja kiitos tämän vuoden loistavista blogikirjoituksista.

  27. 31

    sanoo

    kiukkupussi: Lainaa vaan, näitä on kiva lukea. 🙂

    Sporttiprinsessa: Kiitos ihanasta kommentistasi! Juuri tuollaisten vuoksi blogia on kiva kirjoittaa. 🙂
    Kiitos myös varoituksesta Roan suhteen. Täytyy tarkkailla tilannetta kahta kauheammin nyt ja pitää muutenkin entistäkin tehokkaammin huoli kropan kunnollisesta. rasvaamisesta.

  28. 32

    Aura sanoo

    Omalla kohdallani hyvin vaikea akne parantui antibioottikuurilla sekä ihotautilääkärin ehdottomalla säännöllä: ihon pesu KORKEINTAAN vedellä, ei missään nimessä millään aineilla. Ei mitään rasvoja tai meikkejä, sillä ihon täytyy antaa "hengittää" luonnollisesti. Lisäksi mahdollisimman terveellinen ruokavalio, mitä rehellisesti sanottuna en kyllä noudattanut 😉 Veljeni on myöhemmin opiskellut ja jopa onnistunut valmistumaan ihotautilääkäriksi ja hän on kauhistellut sitä suurta määrää kemikaaleja, jota ihmiset ihoonsa lätkivät. Tiedättekö, että iho on ihmisruumiin suurin elin, jonka kautta elimistöömme ajautuu jatkuvasti aineita ulkopuolelta? Markkinoilla on useita ihonhoito-ja puhdistustuotteita, jotka sisältävät mm. metalleja (esim alumiinia), jotka keräytyessään pikkuhiljaa elimistöön voivat aiheuttaa esimerkiksi syöpää. Olisitteko valmiita nielemään päivittäin metalleja? Välttelettekö ruokien lisäaineita, mutta pesette suihkussa itsenne geeleillä, joista suurin osa on puhdasta lisäainelitkua?

    Veljeni on saanut perheeni silmät avattua näiden asioiden suhteen. Ei ole tarkoitus loukata ketään tai paasata, mutta alan olla jo veljeni tapaan huolissani ihmisten asenteista ihoa kohtaan. Ja ei, en ole minkään sortin terveysintoilija, mutta nyt veljeäni ja hänen kolleegoitaan kuunneltuani ymmärrän, että ei ihoamme ole tarkoitettu peitettäväksi teollisilla seoksilla eikä päivittäin puhdistettavaksi kemikaaleilla. Enää en ihmettele, että suomalaisilla on nykyään runsaasti ihovaivoja. Niin monet ovat kadottaneet kosketuksen oman kroppansa luonnolliseen hyvinvointiin ja hoitamiseen. Me emme ole vain sitä mitä syömme, olemme myös sitä mitä juomme ja ihon kautta elimistöömme tietoisesti tai tiedottomasti imeytämme!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *