Kolossaalinen mestariteos?

Naurettavan kuuloinen tunnustus näin jonkin sortin ”ammattilaisen” suusta ehkäpä, mutta sanon sen silti ääneen: Opin vasta viime syksynä taivuttamaan ripseni säännöllisesti.

Kyllä, minä olen tosiaan omistanut vaikka kuinka monet ja vaikka kuinka erilaiset taivuttimet Duroysta Shu Uemuraan, mutta en vain ole saanut aikaiseksi käyttää niitä. Tämä johtuu täysin siitä, että en ollut löytänyt silmilleni sopivan mallisia taivuttimia, vesiliukoiset mascarat suoristavat taivutukset heti ja vedenkestävät mascarat eivät tuo hentoihin ripsiini niiden kaipaamaa tuuheutusta.

Syksyllä löysin kuitenkin tähän ikuiseen dilemmaani ratkaisun:
Osaripsentaivuttimet + Maybellinen The Colossal Volum’ express mascara vedenkestävänä + Mikä vaan muu vesilikoinen mascara = Perfect!

Taivutan kaikki ripseni osaripsentaivuttimilla. Vie hieman enemmän aikaa kuin normaaleilla taivuttimilla taivuttelu, mutta lopputulos on sen ylimääräisen minuutin arvoinen.

(Kertokaa heti, jos bongaatte Suomesta muita osaripsentaivuttimia kuin muovisia tavallisia taivuttimia, jonka toisessa päässä on pieni osaripsentaivutin. Haussa nimenomaan tämä malli. Nämä alkavat nimittäin tehdä kuolemaa…)

Taivutettuihin ripsiini sipaisen kevyesti pari vetoa loistavasti erottelevaa ja hyvin kevyen jäljen tekevää Maybellinen Colossalin WP-versiota, joka lukitsee taivutukset paikoilleen.

Lopuksi sipaisen ripsiini tuuheuttavaa, vesiliukoista mascaraa.

Jes, taivutetut ja tuuheat räpsyttimet!

(Tahtoisin kovasti tietää, miksei vedenkestävää mascaraa voida tehdä paksummalla koostumuksella, jotta siitä tulisi tuheuttava. Miksi koostumus on aina niin löysää?)

Tässä Colossal WP mascara tarkemmin esiteltynä vielä:

Tämähän ei siis tee ripsilleni yhtään mitään, paitsi antaa väriä, erottelee loistavasti ja lukitsee taivutukset. Jes!

(Tästä päästään muuten sopivasti kysymykseen, jonka joku lukijani minulle esitti. Minulta kysyttiin, enkö osaa laittaa mascaraa silmän sisänurkkaan vai eikö minulla vain ole siellä ripsiä. Laske itse sisänurkan ripset, itse löydän noin neljä ja puoli.)

Harja on melko kookas ja harjakset ovat pitkät, joten itse sipaisen mascaraa todella helposti myös yläluomille ellen ole tarkkana. Onneksi massaa ei tule harjaan liikaa kerralla, joten annostelu on siis kunnossa.

Vaikka tämän päälle voikin levittää tavallista vesiliukoista mascaraa melko onnistuneesti, ei mikään ihan mieletön kerrostus enää onnistu. Jos minun kuitenkin täytyy valita tuuheiden, ei taipuisien ripsien ja hieman vähemmän tuuheiden taivutettujen ripsien väliltä, valitsen ehdottomasti jälkimmäisen.

Maybellinen Colossal mascara on ollut minulla avattuna ja lähes päivittäisessä käytössä reilut neljä kuukautta ja alkanut tuoksahtamaan epämiellyttävälle. Aika siis kuopata tuote ja vaihtaa uuteen.

Minun olisi kovasti tehnyt mieli pysyä tutussa ja hyväksi havaitussa tapauksessa, mutta en millään malttanut. Seuraavaksi kokeiluun lähtikin sitten Max Factorin Masterpiece mascaran WP-versio.

Katsotaan, kykenekö samaan tai jopa parempaan!

Harrastaako joku muu WP:n ja tavallisen mascaran kerrostamista taivutuksen ja tuuheutuksen aikaansaamiseksi? Vai onko joku löytänyt jonkun oikeasti tuuheuttavan vedenkestävän mascaran?

Kommentit
  1. 2

    sanoo

    Anonyymi: Aion kyllä kokeilla tuon, mutta olen kuullut tuosta niin paljon pahaa, etten ole uskaltanut. Kuulostaa niin normaalin FLE:n vastakohdalta. 🙂

  2. 3

    sanoo

    Hmm maalaisjärjellä aattelisin wp-mascaroiden koostumuksen olevan luirua, jotta se kuivuisi nopeempaa? 😀 Tämä tuli ensimmäisenä mieleen…

  3. 4

    Anonyymi sanoo

    Kiitos aivan mielettömästä blogista! 🙂 Tää mun kysymys ei nyt liity ihan ripsariaiheeseen, eli anteeksi kun rääkkään sua offtopic-kysymyksellä.

    Eli mun ihon ongelma olis miliumit eli luufinnit tuossa poskipään ja silmänalusen välissä. Ihoni on todella pintakuiva mutta jonkin verran finniä (kai lähinnä hormonisellaista) pukkaa. Mitä suosittelisit noiden miliumien hoitoon? Nyt käytössä Korresin White tea -putsari, Humektan ja Dr. Hauschkan Kvitten-kasvovoide. Pirkan sy-voidetta oon yrittänyt tolle miliumi-alueelle lotrailla, mutta olisko muita neuvoja? En oikeen tiedä johtuuks ne kuivuudesta vai rasvaisuudesta…

  4. 5

    Aurora sanoo

    Mulla on FLE waterprooffina ja se sotkee. Leviää päivän aikana alaluomella ja joskus yläluomellekin, ja kun se on vettäkestävää niin ei vaan ihan pyyhkäisemällä lähde pois. Olisin halunnut tykätä siitä, mutta ei. Onko sulla Virve ehdotuksia (waterproof) mascarasta, joka ei leviä. Vai onko tuo leviäminen vaan mun ongelma. Pienet silmät aika syvällä kuopissaan.

    Itse olen aika kosmetiikka minimalisti, mutta mielellään seuraan sun blogia, ja poimin uusia ideoita (mm Bare Minerals, toimii!)

  5. 6

    sanoo

    Sanni: Minä puolestani ajattelisin juuri toisinpäin, eli märkä ja liiru koostumus kuivuisi hitaammin kun jo valmiiksi jämäkämpi ja kuivempi. 🙂

    Anonyymi: Miliumeihin auttaa yleensä parhaiten tehokas kosteutus, eli eivät johdu ihon rasvaisuudesta. Kosteuttavaa naamiota siis milium-alueelle säännöllisesti ja muutenkin tehokasta kosteutusta.
    Kosmetologi voi myös poistaa noita, mutta itse ei kannata poistamiseen ryhtyä, sillä miliumit poistetaan hieman erilaisella tekniikalla kun mustapäät ja finnit. 🙂

  6. 7

    sanoo

    Ite löysin muutama viikko sitten aivan uskomattoman ihanan wp-ripsivärin, joka oikeasti tuuheuttaa ainakin omat ripseni. Kyseessä YSL:n waterprooffi, en tiedä onko tolle jotakin ihmeellistä nimeä. Kicksissä sanoin myyjälle, että nyt tarttis tuuheuttavaa waterproof-ripsiväriä, ja tuon se mulle käteen lykkäsi. TOIMII!

  7. 8

    Jana sanoo

    Itse teen samaa eli WP:n ja normin käyttämistä päällekkäin, mutta teen sen täysin erilailla: Ensin taivutan ripset, kunnolla överisti yli eli oikein kippuralle. Sitten laitan normaalin vesiliukoisen maskaran (tällä hetkellä FLE, suosikkini jo vuoden ajan, aikaisempi suosikki Maybellinen Masterpiece Max), joka suoristaa taivutuksia sopivasti hieman. Lopuksi tähän päälle waterproof maskara, jossa olen jumittunut MaxFactorin Volume Turbo Boostiin. Itse laitan näin päin, eli ensin normi ja sitten päälle WP, että saan FLE:llä kauniin erotellut ripset ja pituutta, mutta en tuuheutta. Siihen kun päälle sutaisen kunnolla tuuheuttavaa waterproof ripsaria, tulee kauniin tuuheat ripset ja taivutukset eivät suoristu liikaa. Pitäisikin joskus huvin vuoksi kokeilla tätä sinun mallillasi toisinpäin! =o)

  8. 10

    TAri sanoo

    Teen JUURI noin, kuten sanoit. Tällä hetkellä käytän vedenkestävän colossalin päälle diorin extasea. Myös vedenkestävä mf:n false lash effect pitää taivutukset ja tekee minun ripsistäni varmasti puolet pidemmätkin, mutta sitä ripsiväriä on todella vaikea kerrostaa, ripset menevät heti klimppiin. Ja mikä kauheinta: Tuota ripsiväriä on erittäin vaikea poistaa silmistä. Muuten kyllä tykkään tuon pidentävästä vaikutuksesta. Luuletko että vedenkestävän colossalin päälle käy hyvin FLE:n vesiliukoinen versio? Tai minkä olet havainnut parhaimmaksi? Minulla kyllä pelkkä colossalkin antaa paljon tuuheutta, kun vaan jaksaa sutia monia kerroksia. eikä ole koskaan paakkuuntunut! (tosin joudun ostamaan uuden colossalin kuukauden välein, se menee mulla niin äkkiä huonoksi).

  9. 11

    Tari sanoo

    Hei, mikähän on, kun kommentointi ei onnistu minulla firefoxilla, mutta explorerilla kyllä? Olen kommentoinut monet kerrat, mutta kommentti ilmeisesti vain katoaa jonnekin, kun firefoxilla yrittää kommentoida. Mitään "kommentti näytetään hyväksynnän jälkeen"-tekstiä ei tule. Harmillista!

  10. 12

    Anonyymi sanoo

    Itse olen käyttänyt tuota Maybellinen vesiliukoista versioita, mutta en oikein pidä siitä. FLE:llä saa todella paljon kauniimman lopputuloksen, ja tuo Colossal varisee minulla ihan hirveästi! Mikään muu ripsari ei koskaan varise, mutta tuo kyllä. 🙁

    Tiedätkö mitään blondille sopivaa kulmaväriä? Minulla on todella vaaleat, vähän harmahtavatkulmakarvat, enkä löydä sopivaa kulmakynää/-väriä. Olen kokeillut paljon eri vaihtoehtoja luomiväreistä lähtien, mutta en vain löydä. :/

    Ja sitten vielä yksi kysymys 🙂 Paljon tuolla CheapSmellissä on postikulut? Olen yrittänyt katsoa, mutta en oikein ota selville 😀 Ja siis sijaitseeko se Kanaali(n)saarilla, eli tulliraja kannattaa varmaan pitää mielessä? Houkuttaisi tilata sieltä ihania hajuvesiä! 🙂

  11. 13

    Anonyymi sanoo

    Lorealin kaikki tuuheutusta lupeevat wb:t on olleet ihan hyviä. En muista, että olisin niihin ikinä pettynyt. Monen kaverini luottotuote on maybellinen volum express wb, totesin sen itsekkin jossain välissä hyväksi, mutta päädyin kokeilemaan uusia. Lash Stiletto oli kanssa vedenkestävänä hyvä, se lupaa kait enempi pituutta, mutta tuuheuttaa enempi, kuin moni tuuheuttava. Max Factorin Masterpiece wb on muuten kanssa ihan ok :)Lumenet yleensä poikkeuksetta vain pidentää eikä tuuhenna juurikaan.
    En ole itse käyttänyt vesiliukoisia sitten seiskaluokan (22v mittarissa nytten). En näe mitään järkeä, koska ripset on ihan samanlaiset, kuin ilman ripsaria ja taivutinta niillä. Sen jälkeen tuo markettipuolen wb tarjonta on koluttu aika tarkkaan.

  12. 14

    Daisy sanoo

    Heippa taas, tuolla kyselin mun katkeilivista ripsistä ja sanoit, että ripsiravinteet voisi auttaa. Nyt vaan kysynkin enää mistä niitä voisi ostaa, jossei netistä halua tilata? 🙂

  13. 15

    Tiunamiuna sanoo

    Mielenkiintoinen postaus… Olen hämilläni, koska itse käytän usein kahta eri ripsaria myös, mutta ehdottomasti niin päin, että WP tulee päälle! Lähinnä siinä toivossa, että ei kostealla ilmalla sotkeennu. Oletko kokeillut noin päin, mitä eroa? Tosin en taivuta ripsiäni enkä huomaa eroa tuotteissa kaarevuuden osalta, se on aina vakio ja näyttää kuin olisin taivuttanut. Oli muuten erityisen hyvä se Lumenen naamio saunaan! Höpsö, tottakai saunan jälkeen naamion pesin pois =)

  14. 16

    Anonyymi sanoo

    Itse haluaisin kanssa sellaiset upeat räpsyripset, mutta käytännössä ei oikein onnistu… Itsellä toimii ihan peruskivasti mikä tahansa ripsari, mutta koska silmät valuu vettä jos sataa/tulee/paistaa aurinko/tähdet on väärässä asennossa, niin koko aika saa olla lääppimässä silmän alusia puhtaaksi. WP ripsareita en "uskalla" käyttää, kun en millään jaksaisi raastaa niitä maaleja sitten päivän päätteeksi erikoisaineilla pois… (Joo, käytän jokatapauksessa silmämeikinpoistoainetta, mutta jotenkin se vedenkestävän meikin poistoaine vaikuttaa niiiin hankalalta! :P)

    Olen sitten ratkaissut tämän vaikean probleeman Kanebon, nyk. Sensain 38:lla. Ei tuhraa, pysyy koko päivän, ja lähtee helposti lämpimällä vedellä pois! Alussa tosin kesti hetken, että oppi laittaa siten, että ripset ei klimppaantunut, vaan tuli oikeasti tuuhean näköiseksi. Ei tosin pidä ainakaan itsellä taivutuksia kovin hyvin, mutta toisaalta, en ole vielä törmännyt normimaskaraan, joka pitäisi… Voin kuitenkin suositella tuota 38:a! Sitäkin on saatavana ihan "tavallisena", joka lähinnä tuo vain väriä, mutta itse olen oppinut käyttämään sitä niin, että tulos on yhtä tuuheuttava kuin millä tahansa tavisripsarilla. Toinen versio tuosta on sitten pidentävä ja tuuheuttava, joka ainakin omasta mielestä toimii oikein hyvin. Ei klimppaa ripsiä, vaan saa todella aikaan tuuhennusta ja pidennystä.

    Kuulostaa ihan maksetulta mainokselta, mutta koska kohtuu pitkän tauon jälkeen palasin 38:in, niin olen taas täysin vakuuttunut sen hyvyydestä! 🙂

    -Heidi

  15. 17

    aniliini sanoo

    Itse yritin sinnitellä muutamia kuukausia sen FLE:n wp:n kanssa (kivaa salakieltä alkaa muuten tulla pikkuhiljaa näistä kosmetiikkatuotteistakin :)), ja raportoinkin sulle joskus johonkin postaukseen, että oon TODELLA pettyny siihen, sillä se on suomeksi sanottuna hirveetä kuraa.

    Maybellinen meikeistä en ole ennen oikein tykännyt mutta hetki sitten ostin itsekin tuon saman Colossalin, ja ongelma on ihan sama edelleen kun sullakin. Eli liian hennot ripset, liian luiru kioostumus 🙂
    Juurikin mietin viime viikolla että pitäis kokeilla sitä jonkun toisen ripsarin kanssa, täytyy raportoida sitten taas, jos ja kun saan joskus hommattua jonkun toisen version siihen pääälle kokeiltavaksi.

    Tosta Masterpiecestä en muuten henk.koht. tykännyt yhtään. Miksei se MF voi jatkaa sitä Lash Liftin valmistusta, häh? Millä me saadaan se takasin kauppoihin??

  16. 18

    Anonyymi sanoo

    heippa , mistä olet itse ostanut tuon ripsientaivuttimen? itsellä ripsien silmäkulmissa kesto ripsin pidennykset että saisin ne muutkin 'ei pidennetyt' ripset taivutettua

    -veera-

  17. 19

    sanoo

    mistä noi osataivuttimet on ? mulla on ollu haussa älyttömänkauan eikä netistäkää meinaa löytyä. oisin ÄÄRIMMÄISEN kiitollienn jos vastaisit mulle mun blogin kommentteihin etä varmasti huomaisin vastauksen….. tai että mistä saan jotkut osataivuttimet. En kestä noita "kaikki ripset taivuttavia", koska just ne ulkonurkat jää ilman sillo. HEMMETTI. Ja kiitos tuhannesti jos vastaat =) !!

  18. 20

    sanoo

    Hei mun on pitäny jo pidemmän aikaa kysyä sulta yhtä asiaa liittyen Urban Decayn Potion Primeriin. Eli missä järjestyksessä mun pitäs se laittaa. Mulla on tällä hetkellä käytössä vielä meikkivoide+puuteri yhdistelmät, myöhemmin ois tarkotus testata mineraaleja. Oon yleensä laittanu sen meikkivoiteen päälle ja sit puuterin ja silmämeikin. Oon kuitenkin huomannu että päivän lähestyessä loppuaan luomivärit päätyy luomivakoon. Pitäiskö tehdä toisin että lopputulos paranisi?

  19. 21

    Anonyymi sanoo

    Itse ostin viime vuoden loppupuolella ensimmäiseni parin euron ripsientaivuttajan. 🙂

  20. 22

    sanoo

    Paras vedenkestävä ripsari ja ainoa jota ylipäätään suostun käyttämään on Maybellinen Full And Soft.

    On tässä talvella taas tullut käveltyä vesi-, räntä- ja lumisateessa noin vartin matka töihin ja perillä peilistä on kurkistaneet täysin sututtomat ripset, jotka pikaisella uudelleentaivutuksella ovat täydellisessä kuosissa (ripsari todellakin nimensä mukaisesti jättää ripset pehmeiksi joten taivuttaa voi niin monta kertaa kuin päivän aikana tarvii). Testattu on myös tropiikissa – ei karise eikä varsinkaan tee hämähäkinseittiä! Koostumus on täydellistä jo ensimmäisellä käyttökerralla (hyvin harvinaista), ja tämäkin leviää parhaiten suoralla, ei siksakkaavalla liikkeellä.

    Ainoa miinus on se että tuotetta ei saa Suomesta. Amazon.uk kuitenkin auttaa, ja noin viidellä punnalla saa kaverin kotiin (eli halvemmalla kuin Suomesta saisi). Mä ostan kerralla aina 3-5 kpl ja riittää noin vuodeksi :).

  21. 24

    Anonyymi sanoo

    Heissan! Tarvitsisin nyt apua tooodella pahasti! Talven takia sekä naamani, että päänahkani ovat päässeet kuivumaan ihan hirvesti ja olen ihan paniikissa kun en tiedä mitä tehdä.. Normaalisti minulla on pintakuiva sekaiho, jonka kanssa olen tullut hyvin toimeen, mutta nyt naaman iho hilseilee nenästä ja meikkaaminen ei ota onnistuakseen lainkaan. Eli, mitä tehdä hilseilevälle naamalle JA päänahalle?? Meikkaaminen ja hiustenlaittaminen kun ovat aivan masentavia toimituksia nykyään… 🙁

  22. 25

    Anonyymi sanoo

    Itse käytin pitkään ripsissäni Maybellinen unstoppable -ripsiväriä, mitä oli juuri kuin minulle tehty. Nyt en ole enää hetkeen löytänyt sitä kaupoista enkä ole edes tullut kysyneeksi sen kohtalosta, tiedätkö sinä? Olen yrittänyt etsiä sille korvaajaa, mm. FLE mutta ei oo oikein napannut..

  23. 26

    sanoo

    LT: En olekaan kokeillut tuota, pitää kokeilla! 🙂

    Jana: Pitääkin kokeilla noin! 🙂

    Anonyymi: Olen harkinnut, mutta minulla on tälläkin hetkellä niin monta ihanaa mascaraa, että menisivät ihan hukkaan. Lisäksi epäilyttää hieman omien hentojen ripsien vuoksi, sillä pidennys olisi kyllä kiva, mutta ripseni ovat niin hennot, ettei pidennys välttämättä näyttäisi hyvältä. Tuuheammissa näyttäisi paremalta. 🙂
    (Vaikka käsittääkseni noita tupsujakin on toki haarautuvina.)

    Tari: Itselläni tuo kombo ainakin onnistui hyvin ja oli suosikkini!
    Toivottavasti kommentointi onnistuu jatkossa ongelmitta. 🙂

    Anonyymi: Make Up Storen Massai on vaalealle ja viileälle melko hyvä sävy ainakin. 🙂
    Cheapsmellsin postarit tulevat painon mukaan ja näkyvät ennen maksamista, eli voit ihan vaan kokeilla, mitä kuluja tulisi. En muista ulkoa, paljonko postarit ovat.

    Anonyymi: Täytynee itsekin alkaa kouluamaan noita WP-mascaroita läpi. 🙂

    Daisy: Esim. Talikan (Sokokset ainakin myyvät) tai Make Up Storen ripsiravinteita on kehuttu. 🙂

    Tiunamiuna: Riippuu ihan, mihin W:stä haluaa avun. Jos tahtoo taivutusten pysyvän asennossa, on mielestäni parempi laittaa WP ensin, mutta jos tahtoo mascaroiden pysyvän, on hyvä kuorruttaa ripset lopuksi WP-mascaralla.
    Lumenen naamiohan menee ihan hukkaan, jos sitä käyttää vaan hetken saunassa eikä jätä yöksi. 😉

    Heidi: Onneksi noita lämpimän veden mascaroita on tullut jo useille sarjoille niin saa välillä vaihteluakin. 🙂

    aniliini: Tämä WP-versio Masterpicestä on itseasiassa ollut minun ripsissäni yksinäänkin ihan kiva. 🙂

    veera: Omani ostin joskus Prismasta, mutta jos tietäisin, mistä näitä nykyään saa, en kuuluttelisi näiden perään. 😉

    redshift: Jätä meikkivoide ja puuteri pois, sotkevat vaan hommaa. Pohjustaja puhtaalle luomelle ja silmämeikki vaan päälle, mutta et kaipaa. 🙂

    Anonyymi: 🙂

    Athelas: Muistelisin, etten tykännyt tuosta yhtään, kun sitä kymmenisen vuotta sitten käytin, mutta nyt kun muistelen lopputulosta, voisi tuo ollakin vallan mainio tähän tarpeeseeni. 🙂

    Anonyymi: Hiuksille ehdottomasti co-pesua: http://ostolakossa.blogspot.com/2009/06/paiva-135-co-pesu.html
    Kasvosi voisivat nauttia Lumenen kosteusnaamiosta tehokuurina. Käytä vaikka viikon ajan joka ilta niin, että laitat kerroksen kasvoille ja sen imeydyttyä yövoide vielä päälle. Viikossa pahin kuivuus pitäisi olla poissa ja sen jälkeen käytä tarpeen mukaan. 🙂

    Anonyymi: Lopetettu tuote tosiaan. Jos muistan yhtään oikein harjan, Niin Lorealin Extra-Volume on samantapainen, mutta isompana. Lumenen uusin mascara True Natural Volume mascaran harjassa on myös vähän samaa.. 🙂

  24. 27

    sanoo

    Juurikin näin, wp:llä saa "lukittua" taivutukset ja normi mascaraa päälle. Tylsää aamukiireessä säätä kahden ripsarin kanssa, mutta ainakin toimii:) Hauskaa että muutkin käyttää samaa höpsöä kikkaa.

  25. 28

    Vilja sanoo

    Olen ihan hämilläni tämän luettuani, kun olen aina kuvitellut, että sama ripsari vedenkestävänä ja tavallisena ovat ihan samanlaisia vedenkestävyyttä lukuunottamatta. Miten en ole ikinä kuullut moisesta erosta? No eipä kyllä tosiaan oo eka asia, jonka opin blogistasi! Kiitos taas!

    Mulla on FLE wp ja olen ollut tosi tyytyväinen siihen. Mulla on aika samanlaiset ripset kuin sulla ja sun kehuja tosta lukiessani olenkin ajatellut, että ei ihme, että pelittää mullakin niin hyvin. Täytynee siis koklata tota tavallistakin versiota, jos se olisi vieläkin parempi. Mahtava tuuheuttaja hennoille mutta pitkähköille ripsille on myös masterpiece max mutta sitä ei saa vedenkestävänä.

    Mulla on shu uemuran osaripsentaivuttajat, joilla taivutan ripsien reunat ja tavallisella taivuttajalla muut. Tuolla saa tosi kauniit taivutukset ulkonurkkiinkin.

  26. 29

    Kookie sanoo

    Minulla on aivan hirveä ongelma aina taivutusten kanssa! Minulla on pitkät ripset, mutta tikkusuorat ja suorastaan alaspäin kaarevat. Taivuttimilla en ikinä saa ulkoripsiä kunnolla kuosiin, ja kaiken lisäksi suurin osa ripsareista lopulta vetää taivutukset takaisin suoriksi! Ensimmäinen taivutuksen pitävä ripsari taisi olla joku vanha Rimmelin malli joka lakkautettiin, ja nyt olen luottanut Maybellinen Sky High Curvesiin. Tämäkin tosin taitaa olla jo lopetettu, sillä vedenkestävää versiota ei löydä enää mistään. Kohta taas on metsästettävä uusi sopiva ripsari…

  27. 30

    sanoo

    HanSu: Säätöä kyllä vähän liikaa, mutta lopputulos on sen arvoinen. 😉

    Vilja: WP ja normiversio ovat usein kuin yö ja päivä, eli hyvin erilaisia, vaikka kaikellä järjellä olettaisi niistä tehtävän mahdollisimman samanlaisia. WP koostumus kuitenkin rajoittaa ja kovasti. :/
    Minullakin on nuo Shu Uemuran osaripsentaivuttimet, mutta niillä en saa yhtä kaunista jälkeä niiden "rautojen" takia, jotka ovat sivuilla normaalin taivuttajan tapaan. :/

    Kookie: Kokeile ihmeessä vedenkestäviä mascaroita, sillä ne pitävät taivutukset. 🙂

  28. 31

    Anonyymi sanoo

    Hei,

    Tuosta Max Factorin WP Masterpiece-mascarasta kysyisin, että onko sinulla ollut ongelmia sen poistamisessa?
    Itse käytän Cliniquen Take the Day Off-poistoainetta ja silti kaikkea väriä ei meinaa saada ripsistä pois ja luomille jää mustia laikkuja.
    En yleensä käytä wp-mascaroita (olen harras 38-mascaroiden kannattaja ja tämän Max Factorin ohella minulla on wp-kokemusta vain Maybelline Great Lashin wp-versiosta, mutta se oli täysi virheostos muutenkin), joten pohdin onko vika minussa (väärä tekniikka, liian vähän poistoainetta tms.) vai ovatko kaikki wp:t todella noin sitkeitä?

  29. 32

    sanoo

    Mulla on ollu ihan sama ongelma ripsareiden kanssa eli ripset suoristuu, jos maskara on vesiluikonen paitsi käytäessäni diorshow unlimited maskaraa. Jos rehellisiä ollaan taivutus ei täysin pysy silläkään mutta paljon paremmin kuin muilla vesiliukoisilla ja diorilla jos millä on tuuheuttavia maskaroita. Hintaa tietty noilla on enemmän kuin maskarasta kannattaa maksaa, joten itse olen ostellut niitä ulkomailta. Tällä hetkellä mulla on myös käytössä tuo colossal ja riippuen tilanteesta mahdollisesti jotain vielä sen päällä.

  30. 33

    Anonyymi sanoo

    Ikuinen, hentoripsisen ystävä on L´orealin Double Extension. Olen käyttänyt jo vuosia, ja sillä saa järjettömät räpsyripset. Joskus jopa liiankin näyttävät arkeen.
    Suurempi ongelma onkin ollut löytää arkeen sopiva ripsari.

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *