Kolmen suoran kevyt aloitus

Ehtikö joku jo huolestua, että minne ne kaikki tuotearviot oikein ovat kadonneet, kun täällä on vaan filosofista pohdintaa elämästä, koulunkäynnistä ja vilauksia kosmetiikkamaailman takahuoneista? Älkää huolestuko, kyllä ne kuuluvat edelleen kuvaan, olen vaan ollut niin innokas näpyttelemään kaikkea muuta, että ne ovat olleet hieman taka-alalla. Tänään ollaan kuitenkin jälleen sillä tutulla linjalla tuotearvioinnin merkeissä.

Olen kova tyttö kuluttamaan vartalovoiteita ja kun kaikki Lontooseen mukanani raahaamat vartalovoiteet olivat jo kuluneet loppuun ja se Vaselinenkin suihkutettava yksilö tullut tiensä päähän, oli minulla jälleen hyvä syy suunnistaa kosmetiikkaostoksille.
Englannin Boots-kosmetiikkamyymälät ovat siitä ketkuja paikkoja, että niissä tuntuu aina olevan juuri sopivasti meneillään joku osta 3 maksa 2 -tarjous, jota ei vaan voi ohittaa. Tällä kertaa tuo tarjous mahdollisti minulle juuri sopivasti kolmen Nivean vartalovoiteen oston.
Tässä kolmen kimpassa oli mukavaa se, että jokainen vartalovoide lupaili erilaista koostumusta ja minusta oli ihan mahtavaa päästä tekemään kunnolla vertailevaa journalismia saaden pohtia, oliko koostumusten välillä ihan oikeasti suuremmin eroa -välillä kun erot tuntuvat olevan lähinnä markkinointikikkoja.
Aloitin tietysti kokeilut sillä kevyimmällä versiolla, sillä ihan kuten yleensäkin, siirrytään niihin tiukimpiin vasta laimeampien loputtua.
Nivea Express Hydration Body Lotion lupailee olevansa ”Ultra Fast Absorbing”, mikä on yleensä minunlaiselleni kuivaihoiselle kuin salakielellä viitottu kirosana. Käytännössä se nimittäin yleensä tarkoittaa, että tuote on niin kevyt, ettei se edes kosteutakaan liiemmin ja imeytyykin siksi nopeasti.
Utealiaana likkana halusin kuitenkin antaa tuotteelle mahdollisuuden, sillä se kuitenkin lupaili pitkäkestoiselta tuntuvaa syväkosteutusta. Viittaus siitä, että tuote oli suunnattu etupäässä normaalille iholle jätti minut kuitenkin hieman varautuneeksi.
Uskalsin kuitenkin hyvillä mielin antaa tuotteelle mahdollisuuden, sillä vaikkei sen sisältö kovin rasvaiselta kuulostanutkaan, lupaili se silti sitä kosteuden sitomista. Ehkä tämä riittäisi minulle täällä Lontoon kosteassa ilmastossa?
Yllätyksekseni vartaloemulsio ei ollutkaan ihan niin ohuen litkumaista kuin millaiseksi olin sen kuvitellut. No, nyt tämä ei sitten varmasti ainakaan imeytyisi niin hyvin, kuin mitä tämä lupaili, minä ajattelin kuitenkin.
Vaan imeytyihän tämä ja vieläpä kosteuttikin ihoa oikein hyvin. Itseasiassa suorastaan yllätyin, kuinka hyvin tämä kykeni lunastamaan molemmat lupauksensa, sillä yleensä nuo kaksi asiaa on melkoisen hankala yhdistää. Käytin tuubin loppuun vajaassa parissa viikossa holvatella sillä itseni joka ilta rinnustasta jalkateriin ja tuona aikana ihoni tuntui hyvin kosteutetulta, mutta vartalovoide imeytyi silti iholleni tehokkaasti jättämättä ihoani liiemmin klähmäisen tuntuiseksi (itse tosin pidän siitä tunteesta, mutta monet teistä varmasti eivät).
Kaiken kaikkiaan tämä kolmen suoran kevyin versio oli siis hyvin miellyttävä tuote, joka pääsi iskemään puun takaa hyvin positiivisella tyrmäyksellä. Jos siis etsitte perjantaikarkkipussin hintaista vartalovoidetta, joka sekä kosteuttaa tehokkaasti että kuitenkin samalla imeytyy iholle kiitettävästi, niin kurkatkaapas tämä tuote!
Onko joku muu kokeillut tätä Nivean Express Hydration Body Lotionia?
Kommentit
  1. 1

    Emilia sanoo

    Kokeiltu on ja tykkään tosi paljon, erityisesti kun imeytyy niin hyvin! Ainut miinus on ettei siinä ole mitään ihanaa tuoksua jolle huokailla 😀

    • 1.1

      sanoo

      Jäinkin miettimään kommenttisi luettuasi, että miksi en ollut itse kirjoittanut postaukseen mitään tuoksusta ja sitten tajusin, ettei se vaan ollut jäänyt mieleeni mitenkään. Tuoksu on tosiaan melko kevyen raikas ja neutraali, ei "perusnivea", muttei silti mikään kovin erityinenkään. Itse pidän siitä kyllä, vaikka minäkin toki suosin enemmän selkeästi "jollekin" tuoksuvia vartalovoiteita. 🙂

  2. 2

    sanoo

    Hei! Kyseinen tuote on minulle tuttu ja pidän siitä.

    Voisitko joskus kirjoitella suolasta ja voiteiden käytön minimoimisesta, johon käsittääkseni Eila Hellgren esimerkiksi perustaa omat hoitonsa? Yritin etsiä blogistasi tietoa asiasta, mutta en onnistunut löytämään mitään. Minua nimittäin kiinnostaisi tietää, kannattaisiko tällaisen sekaihoisen ja couperoottisen ihon kanssa kokeilla suolankäyttöä vai ei. Luottaisin sinun näkemykseesi ja ammattitaitoosi, jos jakaisit näkemyksesi asiasta. 🙂

    • 2.1

      sanoo

      Kiitos aiheideasta! Katsotaan, jos saisin paneuduttua siihen enemmän, se voisi kyllä olla mielenkiintoista perehdyttävää! 🙂

  3. 3

    sanoo

    Oonko mä ainut joka ei kaivannut tuotepostauksia? Kaikki mitä oot viime aikoina kirjoittanut on ollut niin mielenkiintoista, että en edes vaivautunut lukemaan tätä tuotearvostelua muutako silmäillen. En tiedä johtuiko se siitä että mua ei vois rasvat vähempää kiinnostaa vai siitä, että tuotearvostelut eivät vaan ole kiinnostavia, piste. 😀

    • 3.1

      sanoo

      Niinhän se on, että on todella mahdotonta yrittää kirjoittaa postauksia, jotka kiinnostaisivat ihan kaikkia. 🙂

      Koska tiedän kuitenkin suurimman osan tulleeen blogiini juuri tuote-esittelyjen vuoksi, tulee jako olemaan jatkossa 50% tuotepostauksia, 25% Inside the Industry -postauksia ja 25% kosmetiikkaan ja kauneuteen (sekä vähän elämääni muutenkin) liittyviä ns. lifestyle-postauksia, joita täällä on viimeaikoinakin nähty. Eli ei huolta, jos tuotepostaukset eivät kiinnosta niinkään, jatkossa 50% postauksista on juuri noita muita postauksia, joista olet ollut kiinnostunut enemmän. 🙂

      PS. Tänään luvassa uusi Inside the Industry -postaus koskien tuotteiden testausta!

  4. 5

    sanoo

    Olen parin viikon päästä tulossa pikku tripille Lontooseen, ja tehnyt jo listaa kaikesta kosmetiikasta, mitä täältä ei saa, mitä haluaisin kokeilla. Että lisää vain näitä, varsinkin juuri niistä tuotteista, mitä täältä ei kaupoista saa!

    • 5.1

      sanoo

      Käy BeautyMARTissa, Shoreditchissa on ilmeisesti paras!! En ole vielä ehtinyt esitellä tuon konseptia blogissani, mutta ideana siis, että pari ammattilaista perustivat ketjun, jossa myydään vaan heidän mielestään parhaiden merkkien parhaita tuotteita, eli ei koko merkkiä vaan sinne on vaan kerätty erilaisia mahtavia tuotteita. Olen itse vasta tutustumassa konseptiin opittuani siitä koulussa, mutta voit lukea siitä lisää täältä: http://thisisbeautymart.com/by-edit

  5. 6

    Maiju sanoo

    Tämä voide on kokeiltu ja hyväksi todettu. Imeytyy todellakin nopeasti, mistä extrasuperhyperisot pointsit kehittäjille, sillä moinen ei ole turhan yleistä markettivoiteiden seassa. Ei edes sellaisten, jotka lupaavat olla nopeasti imeytyviä.

    • 6.1

      sanoo

      Minä olin ihan yllättynyt siitä, kuinka hyvin tämä silti kosteutti, vaikka imeytyi noin loistavasti. Harvinainen kombo tosiaan! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *