Kielten sekametelelisoppa

Tämä blogi on siitä ihana juttu, että tavoitan tämän kautta valtavan määrän ihmisiä, jolla on sekä monipuolisia kokemuksia, kiinnostavia mielipiteitä että erinomaisia ajatuksia. Siksi onkin mukavaa vaihtaa puheenaihe aina silloin tällöin kosmetiikan ulkopuolelle ja luottaa, että fiksut lukijat sanovat fiksuja asioita, joista on apua.

Olen halunnut kirjoittaa tästä aiheesta jo pitkään ihan kunnon postauksen voidakseni saada kuulla kokemuksia muilta kenties vastaavassa tilanteessa olleilta. Asiana on nimittäin monikielisyys perheessä.

HOme

Ennen kuin kukaan alkaa onnittelemaan niin voin heti sanoa, että viini maistuu edelleen erittäin hyvin lohisushin ollessa lempparituokaani eikä täällä olla vatsa pystyssä, mutta koska ajatus siitä, että tähän pikku perheyksikköön varmasti jossain vaiheessa kuitenkin tulee ehkä joku kolmaskin osapuoli on erittäin todennäköinen ajattelin, että voisin ihan hyvin tässä välissä kysellä teiltä kokemuksia kielien sekamelskasta.

Stockholm

Olen päässyt seuraamaan kaksikielisyyttä sivusta isoveljeni perheen kautta, sillä hän puhui aluksi vaimonsa kanssa englantia, mutta vaimo on nykyään jo oppinut hyvin puhumaan ja ymmärtämään suomea. Heillä on viisivuotias tytär, jolle veljeni puhuu suomea ja hänen vaimonsa englantia, joten pieni ihanuus on oppinut molempia kieliä. Kuten aina sanotaan, oli puhumisen aloittaminen hieman hitaampaa ja välillä sanat ja kielet saattavat edelleen mennä hieman sekaisin, mutta tytöstä tulee sujuvasti kaksikielinen molempien vanhempien ymmärtäessä kuitenkin kumpaakin kieltä.

Stockholm

Mikä minua kuitenkin kiinnostaa ajatuksena on se, että mitäs jos kumpikin vanhemmista puhuu lapselle omaa kieltää, mutta toinen vanhemmista ei ymmärrä toista kieltä? 

Minusta olisi sääli jos en voisi opettaa lapselleni suomea. Koen, että Ruotsissa asuessani haluan ehdottomasti, että lapseni ykköskieleksi tulee ruotsi ja sitä hän tulisi isänsä kanssa puhumaankin minun ymmärtäessäni kuulemaani yleensä varsin hyvin. Mutta entäs sitten, kun minä puhun lapselle suomea ja minulla on hänen kanssaan oma salakieli, jota isi ei ymmärrä yhtään? Tuleeko kieltä ymmärtämättömälle isälle ulkopuolinen olo, kun äiti ja lapsi höpöttävät keskenään salakieltä, jota isä ei ymmärrä ollenkaan? Ja pitääkö sellaisissa tilanteissa, joissa keskusteluun ottaa osaa kaikki perheen kolme henkilöä minunkin puhua silloin ruotsia? Ja kokeeko lapsi tämän epäjohdonmukaiseksi?

Stockholm

Haastetta tuo toki myös se, että en oikeasti puhu hyvää ja sujuvaa ruotsia. Muistutan Ruotsalaista kokoajan, että hänen tulisi puhua minulle ruotsia, mutta vaihdan itse usein englantiin ja se on lopuksi usein meidän kommunikointikielemme. Tiedän, että minun tulisi alkaa puhua ruotsia, mutta se sisäinen neljätoista vuotias pakkoruotsin uhrini huutaa jatkuvasti, että faaaaaan, jag vill inte! Mitäs, jos minä siis puhuisin lapselle suomea, isä ruotsia ja me vielä keskenämme englantia? Millainen sekametelisoppa siitä syntyy ja voiko lapsi oppia enää yhtään kieltä kunnolla?

HOme

Toki ruotsalainen isä oppii varmasti kokoajan lisää suomalaisia sanoja, mutta tuskin nyt kuitenkaan noin vaan suomen kieltä. Ruotsalainen opetteleekin jatkuvasti uusia sanoja ja yhdistelee niitä varsin luovasti, mutta se on kuitenkin eri asia kuin oppia ymmärtämään suomea sujuvasti. Ja minä opettelen kokoajan puhumaan ruotsia, mutta… mutta.

Stockholm

Minusta olisikin ihana kuulla teiltä ihan vaan uteliaisuuden vuoksi kokemuksia ja vinkkejä tällaiseen tilanteeseen. Kuinka homma lähtee menemään ja millaisia lopputuloksia teillä on tullut?

Kommentit
  1. 1

    Chatte sanoo

    On kyllä kinkkinen tilanne, kun toinen ei puhu suomea. Nimittäin jos lapsestaan todella kaksikielisen haluaa, mikä on kyllä erittäin hyvä idea, täytyy hänen kanssaan olla todella johdonmukainen. Äiti puhuu vain suomea (teidän tapauksessa) ja isä vain ruotsia, muuten lapsi menee sekaisin eikä kuulemma opi täysin kaksikieliseksi. Että en tiedä, miten kolminkeskiset keskustelut toimisivat… Ehkä lapsen ollessa iso, ja kunnolla puhumaan oppinut, ei ole niin justiinsa, kuka puhuu mitäkin kieltä?

    • 1.1

      Virve sanoo

      Tuntuu todella selvältä, että itsee puhuu suomea lapselle ja mies tietysti ruotsia, mutta minusta perheen yhteiset hetket ja kuulumisten vaihto on niin tärkeää, että mietityttää vaan niin kovasti, kuinka suomea ymmärtämätön mies pysyy keskusteluissa mukana silloin. :/

  2. 2

    panda sanoo

    Minulla on aasialainen poikaystävä ja seurustelemme vakavissamme. Minä puhun hänen kieltään kohtalaisesti mutta hän ei ymmärrä eikä puhu suomea ja kommunikoimme keskenämme lähinnä englanniksi, mitä nyt välillä vaihdan poikaystäväni kieleen silloin kun olen varma että osaan puhua aiheesta sujuvasti. Jos meillä joskus tulee olemaan lapsia niin varmaan siinä käy niin että lapset oppivat kolme kieltä. Haluan kuitenkin omille lapsilleni opettaa suomea että pystyvät minun vanhempieni kanssa sekä sukulaisteni kanssa kommunikoimaan, varsinkin kun isäni ei ymmärrä mitään muuta kuin suomea. Ehkä poikaystäväni tuntee itsensä sitten ulkopuoliseksi mutta kyllä se voi toistekinpäin tapahtua kun en läheskään sujuvasti hänen kieltänsä puhu.

    • 2.1

      Virve sanoo

      Minustakin on todella tärkeää opettaa lapselle suomea, jotta hän voi kommunikoida suomalaisten sukulaistensa kanssa ongelmitta. Meillä on pieni suku, mutta pidän todella tärkeänä ettei synny kielimuuria.

  3. 3

    Pömppä sanoo

    Nyt oli aivan pakko kommentoida, koska ammattini puolesta törmään tähän kysymykseen usein. Suositus on, että molemmat vanhemmat puhuvat lapselle omaa äidinkieltään, joka on myös meille ns. tunnekieli. Lapsilla on uskomaton kyky omaksua kieliä. Aluksi kielet saattavat välillä sekoittua keskenään ja puhe voi kehittyä hieman hitaammin kuin yksikielisillä lapsilla, mutta se ei ole vaarallista. Hyvinkin nopeasti lapsi oppii erottamaan kielet toisistaan ja sen, kenen kanssa mitäkin kieltä puhutaan. Perheen ollessa yhdessä, voi sitten käyttää sellaista kieltä, jota kaikki ymmärtävät ja puhuvat eli teidän kohdalla voisitte valita, onko se ruotsi vai englanti. 🙂

    • 3.1

      Virve sanoo

      Minulle on todella tärkeää saada puhua lapselle suomea, mutta nuo perheen yhteiset jutteluhetket mietityttävät kovasti.

  4. 4

    Oona sanoo

    Moi!

    Oon itse melkein kuvailemassasi perheessä aupairina (eli siis tosiaan vain second-hand kokemuksia asiasta, mutta kuitenkin) täällä Tukholmassa. Äiti siis suomalainen, isä ruotsalainen (joka kuitenkin ymmärtää ihan sujuvasti suomea vaikka ei sitä aktiivisesti puhukaan) ja lapset (kaksi alle 5v:tä) puhuvat suomea, ruotsia ja englantia ruotsin ollessa vahvin.

    Mitä olen tilannetta havainnoinut ja lasten kanssa kommunikoinut, niin he pystyvät sujuvasti puhumaan kaikkia kolmea kieltä. Kielet kuitenkin sekoittuvat aika paljon, mutta en nää kolmen kielen komboa mitenkään liian haastavana. Tosin en tiedä millainen tilanne olisi jos kyseessä olisi esim. erityislapsi.

    Minulla on myös tuttu, joka on kasvanut monikulttuurisessa perheessä ja puhuu myöskin nyt aikuisena neljää kieltä sujuvasti (tosin se on kyllä kuulemma vaatinut tietoista kielten ylläpitoa).

  5. 5

    Ngal sanoo

    Monikielisiä perheitä ja tilanteita nähneenä voin sanoa tietysti jokaisen tilanteen olevan omanlaisensa. Perhe löytää itse oman tapansa toimia. Mutta ei, sekametelisoppaa ei tarvitse pelätä: lapset ovat hyvin sopeutuvia ja oppivat nopeasti, kuinka tilanteessa tulee menetellä. Monikielisyys ei ole haastavampi kuin yhden kielen oppiminen: taaperon aivot ovat kieltenoppimiseen erinomaisessa tilassa, ja lapsuus on loistava mahdollisuus kielten omaksumiseen.
    Kolme eri kieltä ei vielä ole paljon: joskus monikielisen perheen lapsi saattaa vieläpä kuulla nejännen kielen päiväkodissa / tarhassa / koulussa… Näitä tapauksia on kansainvälisessä maailmassa monia, ja yleensä ne eivät aiheuta lapselle ongelmia tai hämmennystä.
    Toki lapsi voi hämmentyä kuullessaan joskus toisen vanhemmistaan puhuvan hänelle ’väärää kieltä’, mutta toipuu siitäkin järkytyksestä ajan kanssa…

  6. 6

    Tiltu sanoo

    Olin au pairina perheessä, jonka isä on saksalainen ja äiti suomalainen. He elivät saksankielisessä ympäristössä ja halusivat, että äidin lisäksi kuulevat suomea myös au pairilta. Minusta isää ei tuntunut haittaavan, ettei hän ymmärtänyt suomea. Keskenään vanhemmat tosin puhuivat saksaa.
    Kävin lasten kanssa sellaisessa leikkiryhmässä, jossa oli jostain Korean suunnalta lähtöisin oleva äiti lastensa kanssa, joiden isä oli saksalainen. He puhuivat kuulemma keskenään englantia ja lapsilleen omaa kieltään ja jos kaikki juttelivat keskenään, oli kieli englanti. Ihmettelin tuota, että eikös lapsiparka mene ihan sekaisin, mutta postauksesi myötä tajusin tämänkin näkökulman idean.
    Kyllä se oli välillä sydäntä raastavaa, kun oman au pair -perheeni lapset turhautuivat ihan huolella siitä, etteivät olleet kielellisesti ikäistensä tasolla, mikä on kyllä ihan ymmärrettävää, kun koko puhumisen opettelu tapahtuu kahdella kielellä. Ja mikä mieletön etu esim työmarkkinoilla on osata useampaa kieltä sujuvasti!

  7. 7

    Jessica sanoo

    Minä olen syntyjäni suomenruotsalainen, asun etelä-afrikkalaisenglantilaisen avomieheni kanssa Suomessa ja olen ammatiltani tulkki ja keskustelunanalyytikko. Eli täältä pesee kommenttia ja näkemystä, vaikkakin ymmärrän jos ei kaikesta mielipiteet osu yksiin (eivätkä kaikki nämä asiat varmasti ole mitenkään uusia asioita sinullekaan). Härifrån tvättas!

    Ensinnäkin, monikielisyys on aina hyvästä. Kolme kieltä ei ole liikaa yhdessä huushollissa. Lapsi oppii helposti suomen, ruotsin ja englannin (puhun kokemuksesta), ja omasta supisuomalaisesta isästänikin tuli aikoinaan sujuvaa suomenruotsia pälättävä pappa, kun äiti puhui lasten kanssa äidinkieltään. (Bonus: lapselle kahden eri kieliperheen kielien opettaminen on taivaanlahja..)

    Toiseksi, ei kannata huolehtia monikielisyyden tuottamista ongelmista etukäteen, vaan hoitaa asiat kuntoon sitä myötä, kun ne ongelmiksi osoittautuvat. Puolikielisyys ja rooliodotukset (esim. missä tilanteessa mitäkin kieltä puhutaan) ovat hyvin perusteltuja huolenaiheita, mutta oikeasti, useamman kielen puhumisesta on NIIN paljon enemmän hyötyä kuin haittaa. Eikä kielten vaihteleminen samassakaan vuorovaikutustilanteessa ole mielestäni haitallista.

    Ja vielä kolmanneksi… Kieliasioissa kannattaa muistaa, että kielikin on tieteenala (eli kielitiede), josta löytyy ihan mielettömästi kiinnostavia artikkeleita ym. luettavaa oppimisen tueksi. Itse luin Minna Sunin väitöskirjaa Toista kieltä vuorovaikutuksessa ja Leila Whiten Suomen kielioppia ulkomaalaisille päällisin puolin, jotta voisin tukea avomieheni oppimista. Varsinkin L2-artikkelit ja tai RM-vuorovaikutus kannattaa tsekata (RM:ään liittyy esimerkiksi suomalaisten ja virolaisten keskustelut, joissa suurin osa osallistujista puhuu ainoastaan suomea tai viroa).

    Lopuksi sanoisin tietysti vielä, että jos asut Ruotsissa ja elät siellä lapsesi kanssa, tulee lapsi altistumaan niin ruotsipainotteiselle ympäristölle, ettei hän välttämättä opi suomea ollenkaan, jos et itse hänen kanssaan sitä puhu – ja silloinkin ruotsi on varmasti paljon vahvempi kieli. Lisäksi psykologian puolella kognitiotieteissä on käsittääkseni useampaan otteeseen todettu varhaisen monikielisyyden parantavan kognitiivisia kykyjä . ^_^

  8. 8

    Kaisa sanoo

    Ystäväpiirissäni on parikin tälläistä perhettä ja oikein hyvin sujuu. Lapset ovat oppineet molempien vanhempiensa kielet ja ymmärtävät englantia melkein pelottavan hyvin! Näyttää ulkopuolisesta ehkä monimutkaiselta, mutta yllättävän helposti se arkinen meno tuntuu sujuvan.

  9. 9

    Tata sanoo

    Vanhempien kuuluu aina (kielistä, maasta riippumatta) puhua lapselle omaa äidinkieltä. Äidinkieli on tunnekieli, joten kielen käyttö liittyy myös laajemmin vuorovaikutukseen ja ihmissuhteen syntymiseen. Tässä täytyy olla systeemaattinen: yksi vanhempi, yksi kieli eli vanhemman puhuessa suoraan lapselle, on kieli aina se oma äidinkieli. Lapsi voi kuulla vanhempien keskustelevan keskenään kolmatta kieltä (jolla esim. toinen vanhemmista voi sitten tulkata käytyjä keskusteluja toiselle vanhemmalle). Ykköskieltä ei sinänsä voi valita, mutta kyllähän ympäristön kieli (tässä ruotsi) yleensä kehittyy vahvimmaksi, koska sitä lapsi kuulee eniten ympäristön ihmisten puhumaan. Kaksi- tai monikielisyys itsessään ei tutkimusten mukaan hidasta kielen kehitystä. Eri asia on, jos lapsella on kielen kehityksen vaikeutta, jolloin se ilmenisi lapsella silloinkin vaikka käytössä olisi vain yksi kieli. Tässä yksi linkki aiheeseen liittyen http://www.multilingual-families.eu 🙂

  10. 10

    Essi sanoo

    No siis. Vanhemmat puhuvat lapsille äidinkieltään ja keskenään mitä kieltä huvittaa. Piste. Äidinkieli on se, jolla osaat välittää vivahde-erot ja tunneviestit. Lapsi hyötyy toki loogisuudesta, mutta myös imee itseensä taitoja ja tietoja ja kieliä kuin pieni sieni. Monikielinen lapsen yksittäisen kielen sanavarasto on tutkimusten mukaan suppeampi noin 10-vuotiaaksi saakka.

    On myös hyvin vanhanaikaista ajatella, että jostain kielestä on tarkoitus rakentaa lapsen pääkieli. Tavoitteena tulisi pitää, että kaksikielisen äidinkielen olisivat yhtä vahvat. Siksi tukea ja vahvistusta tarvitsee erityisesti se kieli, jota lapsi ei arkena kuule kodin ympäristössä.

    Tukholmassa on hyvät suomenkielisetkin palvelut, päiväkoti, koulu, jopa kohtuullisen aktiivinen seurakunta somalla kirkolla kuninkaanlinnan takana. Osallistumalla ruotsinsuomalaiseen toimintaan edes vähän, mahdollistaa lapselle kuulumisen vertaisryhmät ja kontaktien luomisen oman kielivähemmistön sisällä. Monilla ruotsinsuomalaisilla lapsilla on muuten myös kolmas kieli, niinkin että ruotsi on pelkästään käyttökieli kodin ulkopuolella..

  11. 11

    K sanoo

    Olen itse kaksikielinen (nimenomaan suomi/ruotsi) ja perheestä jossa molemat vanhemmat puhuvat yhtä hyvin suomea mutta vain toinen on kaksikielinen. Vanhempani puhuvat keskenään suomea, mutta jos itse haluan kommentoida aihetta teen sen sillä kielellä jota sen vanhemman kanssa olen aina puhunut. Kieli vaihtuu automaattisesti ja on ihmetyttänyt ja hauskuttanut vieraita, joilla ei itsellään ole samanlaisia kokemuksia kotoa. Yksikieliset ystäväni joilla on kaksikieliset vanhemmat ovat usein huokailleet kadehtivansa vanhempieni päätöstä, myös ne ruotsalaiset ystävät joiden toinen vanhempi puhuu vaikkapa meänkieltä, eli ei pelkästään ruotsinkielisten suomenruotsalaisten ystävieni kokema tunne.

    Olen myös työskennellyt au-pairina perheessä jossa yksi vanhemmista puhui espanjaa, molemmat saksaa ja minä puhuin lasten kanssa englantia. Lapset ymmärsivät kaikkia kieliä sujuvasti ja puhuivat espanjaa sitä puhuvan vanhemman kanssa, saksaa toisen vanhemman kanssa – joka itse ymmärsi jonkun verran espanjaa muttei sitä puhunut – ja englantia minun kanssani. Heitä ei vaikuttanut yhtään haittaavan se että vanhemmat keskenään puhuivat saksaa, ja pöydän ääressä se oli se yhteinen kieli.

    En tiedä oliko tästä apua, mutten usko että sinulla on aihetta huoleen. Kielenkäyttönne tulee olemaan lapsen arkea ja täten hänelle normaalia, isä oppii varmasti siinä ohessa ymmärtämään enemmän ja enemmän suomea ja jos yhteinen kieli muuttuu ruotsiksi vasta kun lapsi on tarpeeksi vanha sen huomioimaan niin hänelle on helppo selittää että äiti on nyt oppinut puhumaan ruotsia. Lapset hyväksyvät sellaiset asiat yllättävän nopeasti. Mitä enemmän lapsi oppii kieliä nuorena, sitä enemmän hän tästä hyötyy. 🙂

  12. 12

    Kati sanoo

    Tämä on todella mielenkiintoinen kysymys. Yhtä yleispätevää vastausta on vaikea antaa, koska perheet ja tilanteet ovat erilaisia. Yhdestä asiasta ovat kielellisen kehityksen tutkimukset kuitenkin yhtä mieltä, että vanhemman tulisi puhua aina lapselle äidinkieltään. Ulkopuolisuuden tunne voi toki olla, jos toisen kieltä ei ymmärrä yhtään, mutta toisaalta sitä voi ajatella upeana mahdollisuutena antaa lapselle kaksi kieltä ja kaksi ajattelutapaa. Kaikenlaisia lastenohjelmia yms on kuitenkin Ruotsissakin tarjolla eli suomen kieli saa sitä kautta tukea. (Ja ainakin omassa lähipiirissä lapsen myötä on myös molempien vanhempien kielitaito kehittynyt!) Ongelmia toisen kielen kehityksessä olen huomannut (päiväkodissa ja koulussa siis töissä) lähinnä silloin, kun vanhemmat puhuvat myös lapselle jotain kieltä, joka ei ole kummankaan äidinkieli ja/tai toinen vanhempi ei vietä lapsen kanssa säännöllisesti aikaa ja siten käytä kieltään säännöllisesti lapsen kanssa. Muuten omat perheen rutiinit ja parhaat käytännöt muodostuvat sitten käytännössä.
    Kaikin puolin kaksikielisyys on kyllä rikkaus, ja asian pohtiminen ennakkoon avoimesti on hyvä juttu (vaikka sitten lapsen kanssa saattaakin kaikki suunnitelmat vauvavuoden aikana lentää ikkunasta 😀 )

    Myös aikuisena voi saavuttaa lähes kaksikielisen kielitaidon. Kuten kirjoititkin, niin kieltä oppii vain käyttämällä. Sitä voi aloittaa kotona ujuttamalla alkuun puheen sekaan vain sanoja ruotsiksi ja siitä pikku hiljaa kasvattaa sitä määrää. Oletko ajatellut jotain iltakurssia siellä Tukholmassa? Se voisi auttaa puhumisessa, kun sitä saisi ensin ohjatussa ympäristössä harjoitella.

  13. 13

    Emppu sanoo

    Kovinkaan tyhjentävää vastausta mulla ei kysymykseesi ole, mutta olen sivusta seurannut serkkujani lapsesta asti. He asuvat Ruotsissa suomalaisen äitinsä ja ruotsalaisen isänsä kanssa. Isä ei puhu suomea ollenkaan, joskin sitä näin parinkymmenen vuoden jälkeen jonkin verran ymmärtää. Tätini puhui serkuilleni suomea heidän ollessaan pieniä, mutta pikkuhiljaa suomen osuus väheni ja ruotsin kasvoi. Serkkuni puhuivat melko hyvää suomea nuorempana, mutta koska he eivät sillä kommunikoineet kuin ajoittain äitinsä ja vielä harvemmin suomalaisten sukulaistensa kanssa ja kun mukaan tuli vielä teini-iän uhma, unohtui suomi melkein kokonaan. Luulenkin, että tilanteissa joissa sekä äiti että isi ovat paikalla, on helpompi puhua kaikkien yhteistä kieltä, kumpikin vanhempi voi sitten yksin tilanteessa ollessaan valita kielen oman mielensä mukaan. Luulen, että aktiivisuus suomen puhumisessa olisi todella tärkeää jos haluat että lapsesi oppii sen sujuvasti. Lisäksi jokin muukin foorumi suomen puhumiselle kuin äidin kanssa voisi olla hyvinkin tarpeen. Uskon kyllä, että ruotsin taitosi karttuvat ajan myötä. Ja olisihan se lapsien kannaltakin mukavampi, että vanhemmat myös keskenään puhuvat heille tuttua kieltä tai kommunikaatio saattaa jäädä hieman vajaavaiseksi. Ei sillä, eiköhän maailmassa kaiken näköisiä perheitä ole, jotka toimivat kielisopasta huolimatta 🙂

  14. 14

    Suvi sanoo

    Kun olin pieni asui samalla paikkakunnalla perhe jossa äiti oli suomalainen ja isä oli jostainpäin Afrikkaa (en kuollaksenikaan muista enää mistä). He olivat tavanneet Saksassa opiskellesaan ja muuttivat Suomeen, kun perustivat perheen. Perheen yhteinen kieli saksa, mutta äiti puhui lapsilleen suomea (mikä tietysti oli koulu kielikin lapsilla) ja isä puhui lapsilleen omaa kieltään. Siinä jokainen osapuoli oppi uuden kielen, parissa vuodessa isäkin puhui suomea. Että ihan ehdottomasti kielikylpyyn, kun siihen on mahdollisuus 🙂 se suomen kieli tarttuu kyllä siinä sivussa mieheenkin, jos hän sitä vain tahtoo oppia 🙂 lapsilla tahtoo olla se opettava vaikutus vähän jokaisessa elämän osa-alueessa 😀

  15. 15

    Eva sanoo

    Perheessäni on aina puhuttu kahta kieltä (suomi-ruotsi). Vanhempani olivat (lähes) yksikielisiä tavatessaan, mutta ovat kuitenkin vuosien mittaan oppineet sekä ymmärtämään että puhumaan toista kieltä täysin ymmärrettävästi (englanti ei ollut heille aikoinaan vaihtoehto). Me lapset olemme pienestä saakka puhuneet kummankin vanhemman kanssa tämän äidinkieltä (suomea äidin ja ruotsia isän kanssa). Seutu jossa olemme asuneet (isämme kotikylä) on vahvasti ruotsinkielistä aluetta (kotikuntaamme kuitenkin ollen enemmän suomenkielistä seutua) ja olemme käyneet koulut ruotsiksi (ja sen myötä ystäväpiirimme ovat kielellisesti olleet aika ruotsinkielispainotteisia) joten se on meillä kaikilla vahvempi kieli. Olimme kuitenkin usein (lähes viikottain) pieninä tekemisissä myös äidinpuoleiseen sukuumme, joten pääsimme puhumaan suomea myös muiden kuin äitimme kanssa mikä tietenkin auttoi vahvistamaan kaksikielisyyttämme.

    Tässä ei nyt ehkä oikein ollut varsinaisia vastauksia tai ohjeita mutta ehkä siitä kuitenkin on jossain määrin apua pohdinnoillesi.

  16. 16

    Tiia sanoo

    Mä tunnen ja olen tuntenut todella paljon monikielisiä perheitä, niin suomessa kuin ulkomaillakin. Useimmiten lapsi oppii kaikki kielet hyvin, mutta käyttää eniten/vahvimmin sitä kieltä, mitä ympärillään kuulee. Monissa ulkomailla asuvissa perheissä äiti on aina sitkeästi puhunut lapselle suomea, mutta (pieni)lapsi vastaa kuitenkin aina sillä vahvimmalla kielellä. Ymmärtää siis äidin puhumaa suomea, mutta ei käytä sitä. Kun sitten taas parin Suomessa mummolassa vietetyn viikon jälkeen lapsi yllättäin puhuu suomeakin varsin sujuvasti.

    Useamman kielen oppiminen pienenä on ihan mieletön rikkaus, mitä ei mikään kouluopiskelu myöhemmällä iällä pysty ikinä korvaamaan. Ja isompana lapsi luultavasti osaa sitä arvostaa ja myös käyttää kaikkia oppimiaan kieliä, vaikkei ihan pienenä niin tekisikään.

    Monissa mun tuntemissani perheissä isä ja äiti puhuvat molemmat lapselle omaa äidinkieltään, mutta keskenään englantia. Hyvässä lykyssä vielä kummankaan vanhemmista äidinkieli ei ole se ympärillä puhuttu paikallinen kieli, jolloin lapsi oppii neljä kieltä pienestä pitäen.

    Pieni lapsi ei varmasti käytä kaikkia kieliä sujuvasti ja sekoittaa kieliä keskenään, mutta ei siitä kannata huolestua. Oikea kieli ”aktivoituu” oikeassa ympäristössä ja lapsi oppii kyllä iän myötä myös erottamaan kielet toisistaan.

    Etukäteen tuollaista varmaan on vaikea miettiä, mutta mä uskoisin, että nämä asiat kuitenkin lopulta perheen arjessa lutviutuvat ihan luonnostaan sen ihmeempiä pohtimatta.

  17. 17

    Julia sanoo

    Teidän tilanteessanne harkitsisin suomalaisen au pairin ottamista. Näin lapsi saisi enemmän kosketusta suomen kieleen, muuten se melko todennäköisesti jää taka-alalle lapsen kasvaessa. Englannin puhuminen vanhempien kesken ei ole ongelma, sitä pitää kuitenkin oppia viimeistään kouluiässä.

  18. 18

    Jenni sanoo

    Ennen kuin erosin pitkäaikaisesta poikaystävästäni (ranskankielinen), ajattelimme ehdottomasti niin, että kumpikin puhuisi lapselle omaa äidinkieltään – ja kaksin jatkaisimme englannin puhumista, koska kumpikaan ei ainakaan tässä vaiheessa osannut toisen kieltä niin hyvin, että olisimme voineet niitä yhdessä puhua. Siinä sivussa lapsi saattaisi todella oppia myös sen englannin, ja ehkä yhdessä sitten kaikki puhuisimme sitä. Emme kuitenkaan pitäneet näitä kielikysymyksiä ongelmina, vaan lähinnä rikkautena. Ehkä teidänkään ei pitäisi 🙂

    Ruotsihan on siitäkin kiva paikka, että suomenkielistä toimintaa ja koulujakin löytyy paljon. Eli lapsi on mahdollista laittaa myös suomen kielen kielikylpyyn, jos alkaa tuntua että se ei suju kuten ruotsi. Koska kuten sanottu, kielen oppii oikeasti vain puhumalla 🙂

  19. 19

    Malisa sanoo

    Ihailtavaa, että pohdit asiaa jo nyt. Useimmissa kaksikielisissä perheissä asiat kuitenkin näyttävät ajan kanssa menevän ilman sen kummempia ongelmia, mihin uskon teidänkin kohdalla. 🙂

    Lisäisin vielä sen näkökulman, että tosiaan Ruotsissa asuvan lapsen suomen kieltä voisi vahvistaa vielä entisestään. Selvittäisin, onko päiväkodeissa mahdollisuutta kielikylpyyn tai suomen kielisiin työntekijöihin. Koulut ja vapaa-aika tulee todennäköisesti kuitenkin tapahtumaan ruotsiksi. 🙂 Ja eikö ruotsalainen voisi jossakin vaiheessa käydä opiskelemassa suomen perusteita? Oletan tämän olevan Tukholmassa mahdollista. En tarkoita, että hänen pitäisi pystyä keskustelemaan suomeksi poliitikasta yms. vaikeaa. Vaan juurikin, että hän ymmärtäisi lapsen perusfraaseja sekä suomen taivutuksia (vaikka ei välttämättä niitä itse osaisikaan helposti tuottaa). Ja täten olisi myös jotenkin perillä siitä, mitä itse keskustelisit lapsen kanssa.

    Mielenkiintoisia pohdintoja aiheesta löydät Emman My Exploration-blogista. Heillä on isän kanssa eri (harvinaiset) äidinkielet, mutta vanhemmat puhuvat keskenään aika pitkälti vielä englantia.

  20. 20

    Koo sanoo

    Yllä olevissa kommenteissa tulivatkin varmaan ne tärkeimmät, eli ruotsissa harmillisen moni suomalainen häpeää kieltään (siltä ainakin tuntuu) ja pyrkii tekemään lapsistaan ruotsinkielisiä suomen kielen taidon uhraamisella, asia joka monia lapsia (tuttujani ainakin) on aikuisiällä harmittanut !

    Tietysti pienillä lapsilla menee alussa kieli hieman sekaisin, ja kommelluksilta, jotka vaativat ymmärrystä vanhemmilta saattaa käydä. Muistan esimerkin, jossa äitini ja minä olimme ulkona katselemassa tähtitaivasta, ja äiti sanoi minulle että
    ”Säg åt pappa att han också kommer och titta på månen!”

    No, minä lähdin sitten suomenkielistä isääni hakemaan, ja käänsin kerran liikaa mielessäni äidin sanat suomeksi, måne -> kuu ruotsiksi samalla tavalla lausuttu ko-> lehmä

    Niinpä menin pyytämään isää ulos katsomaan lehmää.

    Lapset myös käyttävät usein sanoja, jotka tuntuvat itsestä helpommilta, joten vanhemmat jotuvat väkisin kielikylpyyn:
    Esim suomi-englantiperheessä lapset pyysivät aina myös suomenkieliseltä äidiltään ”coco” koska se oli lyhyempi kuin ”kaakao”

    Tietysti, jos lapsella on isoja oppimisvaikeuksia, ammattilaiset toisinaan suosittelevat kielimäärän vähentämistä..

  21. 21

    Jenni sanoo

    Tästä asiasta on kuten huomaat hyvin jyrkkiä mielipiteitä ja teorioita, itse osaan puhua vain kokemuksesta. Olen suomalainen, asun Ranskassa, mieheni on ranskankielinen eikä ymmärrä suomea, ja meillä on kaksi lasta (nyt 7 ja 4). Muutin Ranskaan 14 vuotta sitten.

    Päätimme aikoinaan, että molemmat puhuvat lapsille omaa kieltään. Siis myös silloin kun minä puhun suomea, jota mies ei ymmärrä. Itse asiassa mies alkaa jo hiukan ymmärtää sitä – varsinkin pienten lasten kanssa keskustelu on usein toistuvaa, päivittäisiin rutiineihin liittyvää, ja asiayhteydestähän arvaa ainakin puheenaiheen. Mies itse on aina rohkaissut minua puhumaan suomea ja välillä huomauttaakin, että ”voisit vaihtaa suomeen”.

    Tämä siis on se periaate, käytännössä olen huomannut että systemaattinen suomen puhuminen on ollut minulle yllättävän vaikeaa, varsinkin kodin ulkopuolella. Miehelle tai perheelle minun ei tarvitse selitellä, miksi puhun kummallista kieltä tai pyydellä anteeksi, että muut tilanteessa olevat eivät ymmärrä, mutta julkisilla paikoilla tai seurassa olen huomannut ujostelevani suomen puhumista ja vaihtavani helposti ranskaan. Ja kun puhumiseen syntyy rutiini, sitä on vaikea enää itsekään vaihtaa – nykyään valitettavan usein puhun lapsille ranskaa. Työkieleni on ranska ja minulla on täällä vain harvoja tilaisuuksia puhua suomea, eli itse asiassa elän jo melkein totaalisesti ranskankielisessä ympäristössä. Ranskan kieli alkaa olla se, joka tulee suusta automaattisesti vaikka jossain nopeassa tilanteessa.

    Molemmat tyttäret ovat oppineet asuinmaan kielen sujuvasti ja ongelmitta, ja molemmat itse asiassa aloittivat puhumisen aika varhain. Meillä siis ei havaittu mitään puheen viivästymistä. Nykyään nuo pulputtavat molemmat tauotta aamusta iltaan! Vanhempi tyttäreni tymmärtää suomea hyvin ja puhuukin sitä verrattain hyvin – selvästi murtaen kyllä, ja tehden ulkomaalaiselle tyypillisiä ”hoono soomi” -virheitä. Toinen tytär sentään ymmärtää suomea todella paljon huonommin, ja tytöt puhuvat keskenään ranskaa. Usein suomea puhuessani tai vaikka suomenkielistä kirjaa lukiessani pikkuinen turhautuu, ei ymmärrä, ja pyytää minua ”puhumaan normaalisti”. Toisaalta Suomen-matkoilla tai suomenkielisessä seurassa hän motivoituu opettelemaan sanoja ja yrittämään yksinkertaisia lauseita suomeksi. Eli ehkä peli ei ole vielä menetetty…

    Varmasti olisin voinut olla oman puhumiseni kanssa johdonmukaisempi ja puhua enemmän pelkkää suomea, mutta meillä tämä nyt on mennyt näin. Lasten kanssa oleminen ja perhe-elämä on pitkälti improvisointia, ja monista periaatteista tulee käytännön tilanteissa joustettua, ainakin meillä. Yritän olla kokematta siitä syyllisyyttä. Ajattelen, että on ihan realistista että lasten eläessä täysin ranskankielisessä ympäristössä ainoastaan suomenkielisen äidin kanssa (plus dvd:t ja kirjat), heidän suomenkielestään ei tule täydellistä. Mutta tosi hienoa, että he kuitenkin osaavat sitä jonkun verran ja voivat kommunikoida esimerkiksi isovanhempiensa kanssa. Ehkä he kasvaessaan haluavat opetella sitä enemmän.

    Summa summarum: kaikki perheet ovat erilaisia, ja vanhemmaksi/perheeksi/pariskunnaksi kasvetaan päivä päivältä, tilanne tilanteelta, ratkaisten eteen tulevia pulmia parhaan kyvyn ja jaksamisen mukaan päivä päivältä. Joskus periaatteitaan seuraillen, joskus sinne päin, ja joskus jopa ihan päin honkia. Se on ihan ok, se on elämää.

    Tsemppiä! Itse olen kahden kulttuurin liitossa huomannut, että olemme mieheni kanssa aina kiinnittäneet paljon huomiota kaikenlaisten väärinkäsitysten välttämiseen, ajatellen että kahden kulttuurin välillä niitä voi tulla. Ja lopulta ajattelen, että itse asiassa kahden samanmaalaisenkin parisuhteessa niin pitäisi olla – ei väärinkäsitys useinkaan johdu kulttuurieroista, vaan kommunikaation puutteesta!

  22. 22

    momo sanoo

    puolikielisyyttä on turha pelätä kunhan molemmat vanhemmat puhuvat lapselle omaa kieltään (eikä esim. pelkkää broken englishia :D). ei se ”salakielisyys” haittaa, kyllähän sitä toiseen puolisoon on luotettava niin paljon, ettei haittaa vaikka ei täysin kaikkea ymmärrä mitä puoliso lapsen kanssa puhuu. ehkä itse tuossa tilanteessa valitsisin perhekieleksi englannin sillä edellytyksellä, että vanhemmat puhuvat sitä riittävän hyvin. tai ehkä miehesi oppii jossain vaiheessa ymmärtämään suomea vaikkei oppisi puhumaan? kaksikielisyys on aivan huikea etu lapselle. kaksikielisten yhden kielen sanasto on pienempi kuin yksikielisten, mutta yhteenlaskettu sanavarasto suurempi. aiheesta on paljon kirjallisuuttakin ja hyvin tutkittu aihe kielitieteessä, joten tietoa kyllä löytyy 🙂

  23. 23

    Annis sanoo

    Moikka! Olin vuoden aupairina Madridissa, jossa perheeni oli suomalais-espanjalainen. Minun kontollani oli lapsen kielenkehitys, joka tietysti kouluikäisen, vielä läksyttömän lapsen kohdalla oli haasteellista, sillä telkkarista katsoimme espanjankielisiä ohjelmia ja puistossa kehotin muuten kovin yksinäistä poikaa leikkimään muiden lasten kanssa, eikä aina vain minun. Äiti oli kielen ylläpitämisen suhteen _todella_ laiska, josta olen itse surullinen, sillä selkeästi huomasin, ettei lapsen täydellinen kielenkehitys onnistu koskaan. Yhteiset perhehetket hoidettiin lähestulkoon täysin espanjaksi, minunkin sitä puhuessa. Mutta todella olisin toivonut, että äiti olisi pysynyt tiukasti suomen kielessä lapsen kanssa, silloin myös isä osaisi tai uskaltaisi puhua hieman enemmän. Kuitenkin lapsen tasoinen suomi tarttuu helposti kun puhuminen on yksinkertaista ja varmasti yleisempää kuin kahdestaan asuessa.

    Vinkkinä siis, kannattaa ehdottomasti pitäytyä itse pelkässä suomenkielessä, silloin kun lapsen kanssa on kaksin ja esim lastenohjelmat katsoa täysin suomeksi. Ruotsin kielen kuitenkin oppii koulussa ja päikkärissä, jos siellä asutte!

    Vinkkinä myös toisesta kokemuksesta, jossa isä puhuu saksaa lapsille, vanhemien keskinäinen kieli englanti ja lasten koulukieli suomi. Ei sillä ole mitään väliä, vaikkei vanhemmat puhuisi keskenään isä-lapsi-kieltä, sillä asiayhteydet aina ymmärtää, eikä kieli ole mikään ”salakieli”.

    Kaksikielisyydestä on aina vaan hyötyä 🙂

  24. 24

    Ulkosuomalainen sanoo

    Ulkopuolisuuden tunteesta en osaa sanoa mutta lapseni ovat kasvaneet pääosin ulkomailla ja ovat nyt 6- ja 8-vuotiaina kolmikielisiä. Yksi kieli on vahvin, tietyt sanat tulevat vain jollain kielistä, ja harvoin puhuttu kieli ei kehity muitten lailla, mutta en koe asiaa ongelmaksi. Yhtä kielistä lapset puhuvat paljon minua paremmin. Jos kielten eteen ei tee työtä puhumalla/lukemalla/altistamalla paljon, taito jää vajavaiseksi ja passiiviseksi. Eli kielivalinnat vaativat myös meiltä vanhemmilta ja sukulaisilta panostusta.

  25. 25

    V sanoo

    ”Tuleeko kieltä ymmärtämättömälle isälle ulkopuolinen olo, kun äiti ja lapsi höpöttävät keskenään salakieltä, jota isä ei ymmärrä ollenkaan?”

    Tätä kannattaisi varmaan kysyä isältä suoraan, ihmiset ovat kuitenkin erilaisia. Keskustelemalla tähänkin tulee varmasti selvyyttä lisää! 🙂

    • 25.1

      Virve sanoo

      Tästä on meillä puhuttu paljon, minkä vuoksi halusinkin kuulla, kuinka homma on käytännössä toiminut. Meidän molempien olettamus on, että tottakai tulee, mutta se on vain olettamus. 🙂

  26. 26

    sanoo

    Luin joskus tutkimuksen siitä, että valtaosa maailman ihmisistä on monikielisiä. Lapset oppivat kieliä uskomattoman hyvin, sitä ei tarvitse pelätä. Aika usein ympäristön kielestä tulee lapselle se vahvin kieli, mutta lapsi on silti sujuvasti kaksi-/monikielinen vaikka hän ei ihan kaikkia kieliopin kiemuroita osaisikaan kaikilla kielillä. Olen huomannut, että suomen kielen kirjoittaminen voi olla aika haastavaa saksansuomalaisille nuorille, vaikka he puhuisivat ja ymmärtäisivät suomea hyvin.

    Meilläkään mies ei osaa suomea, mutta toki hän on oppinut ymmärtämään sitä jonkin verran näiden vuosien aikana minun seurassani – varsinkin sen myötä kun kuulee minun puhuvan lapselle suomea päivittäin. Hän ei ole koskaan pitänyt ongelmana sitä, jos ei ymmärrä kaikkea mitä sanon. En tiedä tuleeko meillä koskaan olemaankaan koko perheen yhteistä kieltä.

    Kirjoitin jokin aika sitten blogiini omia kokemuksiani nelikielisen lapsen kasvattamisesta: https://puolivalissa.wordpress.com/2016/01/19/nelikielinen-lapsi-alkutaival/
    Oma lapsemme on vasta 2,5-vuotias, mutta puhuu jo erinomaisesti sekä isän, äitinsä, että ympäristön kieltä ja tuntuu myös ymmärtävän jonkin verran englantia, jolla kommunikoimme mieheni kanssa keskenämme.

  27. 27

    Mipi sanoo

    Tiedän muutaman kaksikielisen perheen ja kaikissa vanhemmat puhuvat lapsille omaa äidinkieltään. Mahdollisen lapsenne ruotsin kielen kehitys ei tule olemaan ongelma Ruotsissa asuessa ja luulen että miehesikin oppisi pikkuhiljaa ymmärtämään suomea kun juttelet lapselle. Itse lähtisin ehkä yrittämään kaksikielisyyttä, mutta jos elämä ilman englantia tuntuu kovin vaikealta niin kyllä lapset kolmikielisiksikin oppivat, vaikkakin ehkä vähän hitaammin. Suomen kieltä suosittelisin pitämään yllä esim. lasten kerhoissa jne. jotta joku muukin sinun lisäkseni puhuisi lapselle suomea.

  28. 28

    Kielisoppaa sanoo

    Minulla on kaveri joka on puoliksi suomalainen ja puoliksi kiinalainen, jonka vanhemmat puhuvat keskenään englantia, äiti puhuu hänelle myös englantia ja isä suomea. Perhe on asunut kuitenkin kiinassa ja suomessa, mutta kaverini oli kiinassa englanninkielisessä koulussa, joten ei koskaan oppinut kiinaa kunnolla. Vanhempana häntä on harmittanut suunnattomasti ettei äiti opettanut hänelle koskaan kiinaa, sillä hänen on täytynyt opetella sitä myöhemmin itsekseen.
    Itse olen kaksikielinen (100% suomalainen, asunut ulkomailla ja käynyt englanninkieliset päiväkodit/koulut) ja vanhempani puhuivat keskenään tahalteen salakielenä ruotsia. Itse en sitä kuitenkaan heiltä koskaan oppinut, koska kieltä ei oltu kohdistettu minuun, eikä tullut sitä toistoa ja opettavaisuutta mitä yleensä tulee kun opetellaan kieltä lapsena, mikä kuitenkin harmittaa minua, koska koulussa ruotsin opettelu olisi ollut sata kertaa helpompaa. Tämä saattoi olla nyt kauhean sekava kommentti, mutta pointti oli että kannattaa opettaa kaikki kielet lapselle sillä siinä ei menetä mitään ja lapsea ei myöhemmin harmita ettei osaa ’omaa’ toista äidinkieltään…. ja koska suomi on aika hankala kieli opetella ’kirjallisesti’ myöhemmin 😀

  29. 29

    Ninnu sanoo

    Mielestäni kaksikielisyys on niin suuri etu ihan jo työelämässä ja elämässä ylipäätään, että se pitäisi lapselle suoda, jos siihen on mahdollisuus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *