Kevyesti vispattu


Kuiva ihoni on rrrrrakastanut toista(kin) viimeisimmistä vartalovoidehankinnoistani.

Hankin viime vapaillani Lontoon kotiini  Soap & Gloryn uuden Smoothie Star Lightly Whipped Body Buttercreamin, joka on ollut todellakin jokaisen siihen sijoitetun punnan arvoinen.
Ihoni on ollut viimeaikoina erityisen kuiva, joten tällainen tuhti ja täyteläinen vartalovoide oli sille juuri sitä, mitä se on kaivannut.  Nimi ”laightly whipped” pitää muuten todellakin paikkansa, sillä tämä on täyteläistä, mutta silti hieman kuohkeaa.
Tämän käyttöönoton jälkeen ihostani on tullut ihanan pehmeä, sileä ja kimmoisa ja kaikki kuivat läikät jaloistani ovat kadonneet.
Ihmekös tosin, sillä ihanan pehmeän tuoksuinen voide on täynnä ihoa tehokkaasti helliviä aineita. Tuoksussa muuten tuoksuvat pistaasi, manteli ja vanilja ja vaikka en ensinuuhkaisulla heti tälle syttynytkään, on tämän tuoksu loppujen lopuksi ollut aivan ihana.
Täyteläisen koostumuksensa ansiosta vartalovoide on myös ollut todella riittoisa, mikä on melkoisen poikkeavaa minunlaiseni kuivaihoisen ja siksi varsin tuhlaavaisen lotraajan käytössä… Riittoisuus voi tosin myös johtua siitä, että siinä missä vartalovoidepakkauksissa yleensä on tavaraa 200-250 ml, on tässä tuotetta 300 ml edestä.
Oma voiteeni on tosiaan ostettu Lonoon Bootsista, mutta Soap & Gloryn tuotteita voi tilata Suomeen suomalaisen, Lontoossa sijaitsevan JT Beauty Outletin kautta. Tämän ihanuuden löytää tämän linkin takaa.
Kuka muu rakastaa täyteläisiä vartalovoiteita? Onko joku muu jo kokeillut tämän uutuuden? Kenen tekisi mieli?

PS:

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Voisitko lakata JT Beauty Outletin jatkuvan mainostuksen, maku on menny aikoja sitten. Varsinkin kun vaikuttaa olevan monien kokemusten perusteella epämääräinen pulju, ainakin mun silmissä pilannut niin Soap & Gloryn maineen että kyseiset tuotteet aiheuttavat melkein vastenmielisyyttä. Älä kulje talutusnuorassa vaikka ilmaisia tuotteita saatkin.

  2. 2

    sanoo

    Olipas ilkeästi sanottu -varsinkin kun ottaa huomioon, että olen ihan itse omilla rahoillani ostanut jokaisen S&G:n tuotteeni… Ja tietäisitpä vaan, kuinka monta kysymystä saan aina merkin mainitessani liittyen siihen, että mistä niitä voisi Suomeen ostaa.
    Mutta ikävää, jos et ole innostunut merkistä itse. 🙂

  3. 3

    sanoo

    Jatka "mainostamista" vaan, itse olen oikein tyytyväinen että blogissa kerrot mistä mitäkin voi hankkia. 🙂 Nimenomaan tämän blogin kautta löysin itse tuon JT Beauty Outletin ja S&G:n tuotteet ja molempia voi kyllä lämpimästi suositella muillekin. 🙂 Aurinkoista kevään odotusta! 🙂

    • 6.1

      Anonyymi sanoo

      Nyt on kyllä vielä pakko ihan vähän kommentoida. Korostan, ettei itselläni ole tilauskokemusta ko. firmasta, joten omasta kokemuksesta en voi puhua.
      Mutta ensinnäkin nuo nettifoorumit, Suomi24 mukaanlukien (tai eritoten) ovat varsinaisia turhaanpätijöiden ja mielensäpahoittajien luvattuja temmellyskenttiä.

      Tuollakin vedotaan Huuto.netin huonoihin kokemuksiin, kun kuitenkin reilusti yli 90% palautteista ovat kuitenkin positiivisia. Ja yksikin itkijä toteaa, ettei kuitenkaan ole laittanut ongelmastaan sähköpostia, kun on netistä lukenut, että niihin ei ole vastattu…
      -Tiia

  4. 8

    Eve sanoo

    Näyttää herkulliselta voiteelta purkkia myöten. Täyteläisyys on ainakin näin talvella iso plussa!

    Huomasin uutena lukijana vanhoja juttuja lueskellessani, että sulla on DKNY Cozy -neule. Jos saa aiheen viereestä kysyä, kysyisin onko neuleen kunto pysynyt käytössä hyvänä? Haaveilen siitä kovin, mutta hinta-laatusuhde kiinnostaa ennen kauppoja. Tuuletus riittänee ylläpitoon, vai oletko itse kemiallisesti pesettänyt usein?

    Kiinnostavia juttuja täällä, jään lueskelemaan jatkossakin 🙂

  5. 9

    Anonyymi sanoo

    Nyt on kyllä pakko sanoa, että minullakin on pistänyt silmään tuo jatkuva JT Beauty Outletin "mainostaminen". Mutta ei siitä blogin lukijana ole mitään oikeutta mennä kiukuttelemaan. Selkeästi Virve on vain itse S&G tuotteista niin innoissaan, että haluaa markkinoida mahdollisuutta saada niitä myös tänne takapajuiseen Suomeen.

    Voi olla turhauttavaa kirjoittaa kokemuksia mahtavasta ja itse rakastamastaan kosmetiikasta lukijoille, joilla ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia itse päästä ko. tuotteisiin käsiksi.

    Itseäni ainakin houkuttavat kovastikin. Esim tämänkin postauksen ihanainen vartalovoi. Toistaiseksi en ole tilannut, ovat mielestäni melko hurjan hintaisia tuossa em. nettikaupassa.

    Ovatko nämä minkä hintaisia Lontoossa kaupasta ostettuna? (koska naisen logiikalla olisi tottakai taloudellisestikin kannattavampaa reissata tyhjän matkalaukun kanssa paikan päälle näitä hamstraamaan;))

  6. 10

    Anonyymi sanoo

    ps. Oli tarkoitus lisätä nimeni edelliseen kommenttiin, mutta lähti liian nopeasti.
    -Tiia

  7. 11

    Anonyymi sanoo

    Hei!

    Osaisitko suositella meikkivoiteita joista löytyy _vaaleita_ sävyjä? Ongelmani on että meikkivoiteet ikäänkuin "tummuvat" oltuaan hetken iholla. Näin on käynyt aika monien, viimeisimpänä Lancomen Teint miraclen kohdalla. Tarvitsisin lähinnä muutamia suosituksia mitä kokeilla, koska vaihtoehtoja on niin paljon!

    Ominaisuuksiltaan meikkivoide saisi olla pitkäkestoinen ja vähintäänkin puolipeittävä. Minulle on joskus sanottu että minulla on "norsunluun" sävyinen iho, eli olen melko vaalea. Monesti se vaaleinkin sävy on liian tumma.

  8. 12

    Anonyymi sanoo

    Tilasin ton vartalovoin ja sen suihkuvoin.
    Molemmat on ihaniaaaa!!
    Kuntosalin pukkarissa (kuvittelen) muiden nenät nuuhkivat kateellisina, mistä se ihana tuoksu leijailee…
    Lapseni päiväkodissakin tyttöset tiedustelivat, mikä on tämä ihana "haju".
    Vartalovoi alkaa olla jo lopussa, ajattelin kyllä tilata lisääkin, ehkä.

    Pandasilmä

  9. 13

    Anonyymi sanoo

    Ihastuin itse s&g:n tuotteisiin muutama vuosi sitten ja olen niitä aina saksassa käydessä ostellut. Yritin aikoinaan kovasti etsiä niitä nettikaupoista turhaan. Joten minusta oli ihanaa, kun virve löysi ko. kaupan. Lisäksi on kiva lukea näistä, kun suomeksi ja suomalaiseen tyyliin arvioituna ei merkin tuotteista hirveesti materiaalia löydy. Eli älä virve välitä noista kommentoijista. Kuulostavat vaan kateellisista nillittäjiltä 😉

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *