Kesän tylsin tyttö

Voin kertoa, että olen nyt ihan virallisesti ollut kesän tylsin tyttö mitä tulee meikkaamiseen.

Katsokaa nyt vaikka itse:

(Kuvan itse kootusta paletista lisäinfoa tässä postauksessa.)

Tästä nyt puhumattakaan:

Olen luullut tarinoiden loppuneista luomivärinapeista olevan vain villejä urbaanilegendoja, mutta ilmeisesti ne ovatkin olleet ihan oikeita tositarinoita.

Olen käyttänyt kesän aikana lähes totaalisesti loppuun kaksi luomiväriä ja kolmaskin näyttää käyvän pikapuoliin vähiin. Kuinka tylsä voikaan tyttö olla, jotta saa moiset kulumat aikaan parissa kuukaudessa, kysynpähän vaan?

Niin tai näin, mutta toivon sydämestäni, että saan uutta innostusta meikkailuun syksyn edetessä.

Pientä lisäinnostusta minulle on ainakin tuonut eräs lahja, jonka sain vähän aikaa sitten:

Kyseessä on Diorin taxfree-myyntiin tarkoitettu Cannage Color Collection -setti, josta löytyy kahdeksan hyvälaatuista ja herkullista luomiväriä sekä kaksi kaksipäistä applikaattoria niiden levitykseen.

Suurin osa sävyistä on rakastamaani iridescent-laatua eivätkä loputkaan sävyt ole laadultaan pöllömpiä.

Paletti on täydellinen siinä mielessä, että sen sävyjä voi yhdistellä todella monipuolisesti erilaisiin meikkeihin.

Sävyillä saa helposti tehtyä joko todella kevyttä ja luonnollista lookkia…

…tai syvempää ja rajumpaa iltalookkia.

Jostain syystä suosikkisävykseni on muodostunut vasemman alanurkan sininen sävy. En ole ollut kova sinisten sävyjen suosija, mutta tämä on jotenkin vain sellainen täydellinen sininen.

Sävy on syvä sininen, mutta toimii kuitenkin lähes minkä tahansa muun luomivärin kanssa antamassa tummuutta ja syvyyttä meikille. Tämä toimii lilan silmämeikin kanssa. Tämä toimii kultaisen tai ruskean silmämeikin kanssa. Tämä toimii harmaan tai hopeisen silmämeikin kanssa. Tämä nyt siis vaan toimii lähes kaiken kanssa! Tarkempaa infoa paletista löytyy esimerkiksi täältä.

Miten on, tykkäättekö te tällaisista taxfree-myynnissä olevista erikoispaleteista? (Tai tahtooko joku muu muuten vaan avautua omasta tylsyydestään mielikuvituksettoman meikkaamisensa suhteen?)

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Sen enempää aihetta kommentoimatta haluan vain todeta, että on kivaa että olet "tullut takaisin" ja pääsemme lukemaan juttujasi :)!

    (pst. no kommentoidaan sen verran aihettakin, että minusta nuo Diorin paletin värit näyttää upeilta ja tuollaisen paletin voisin huolia kokoelmiini milloin tahansa. Saako tuota laivoilta ja paljonkohan tuolla on hintaa?)

  2. 2

    sanoo

    Tämä näyttäisi ihan mun paletille! Paljonkos tuolla on hintaa? Ja onko nuo tax free-tuotteet myynnissä vain rajoitetun ajan vai?

  3. 3

    nanna sanoo

    aika kiva paletti :)!
    täytyisköhän tuollainen saada, kun lähden risteilylle marraskuussa 😛 …?
    oma suosikkini tax free-paleteista on ollut diorin detective chic, missä on kivoja sävyjä tällaisille vihertäville silmille. niitä on jo toinen menossa eli kyllä ne tarinat loppuneista luomiväreistä ovat ihan totta ;).

  4. 4

    sanoo

    Voi ihqutus, puolenyönpostaus <3!

    Tylsyydestä, meikkaamisesta ja niistä yhdessä mulla olis toooosi paljon sanottavaa… Mutta, mutta, pitäydyn toteamaan suht lyhykäisesti, että a) pikkuisen kadehdin ihmisiä, jotka osaavat käyttää luomivärejä. b) Itse olen sellainen silmämeikkaus tylsimys, että oksat pois! c) Toisilla tykkään kyllä todella paljon katsella kauniita (silmä)meikkejä! Ü

  5. 5

    Anonyymi sanoo

    Meikkikuvia yhdistelmistä olisi kiva nähdä, jos innostut kokeilemaan ja kuvaamaan! Itseltäni löytyy sama paletti mut huomaan käyttäväni tylsästi vaan muutamaa sävyä..

  6. 6

    Anonyymi sanoo

    Heippa, mulla olis kyssä. Puhuit jonkin aika sitten kastanjavedestä, ja minähän sen kiikutin suuresta kiinnostuksesta sitten kassalle ja kotiin. Kassaneiti suositteli käyttämään kastanjavettä illalla ENNEN NUKKUMAANMENOA, jotta tuote ehtisi imeytyä kunnolla. Siis? Jotenkin ymmärsin, että tuotetta olisi hyvä laittaa aamulla ennen meikkaamista tai jotain? Käytän siis kasvoille ja kaulalle tätä 🙂 Miten sinä suosittelisit tätä käyttämään? Illalla, aamulla? Kasvorasvan jälkeen?

  7. 7

    Anonyymi sanoo

    Ooh, miten kauniita värejä! Virve, olen seurannut blogiasi vasta hetken, mutta olen aivan koukuttunut siihen! Kiitos siis tosi kiinnostavasta, hyödyllisestä ja viihdyttävästäkin blogista!

    Mitä meikkaamiseen tulee, olen vielä tylsempi; en käytä luomivärejä ollenkaan, koska en osaa… Oliskohan olemassa kursseja tms. tällaisille, jotka ovat aivan aloittelijoita meikkausasioissa?

    Syysterveisin, Pioni

  8. 8

    Anonyymi sanoo

    En tiedä olenko kosmetiikkapervo vai mitä, mutta tuo loppunut luomiväripaletti näyttää ihanalta 😀 Itse sain tänä kesänä _ekaa kertaa_ elämässä pohjan näkyviin luomiväristä! Kyllä sitä käytettiinkin varmaan puoli vuotta putkeen, melkein hampaat irvessä joka päivä. Vielä sitä on tosin jäljellä…

    -Emmi

  9. 9

    sanoo

    Anonyymi: Taitaa olla tuloillaan juuri. Hinnasta en ole täysin varma, olisiko n. 50 euroa ehkä…?

    Läpi Lasien: Arvelisin hinnan olevan noin 50 euroa (ehkä vähän yli), mutta en ole vielä varma, sillä tämä on vasta tuloillaan käsittääkseni. Jonkun kauden nuo aina ovat myynnissä, mutta yleensä kuitenkin useita kuukausia saatavilla.

    nanna: Ohhoh, jo toinen! :O

    annamari: Kyllä minäkin kahdehdin niitä, jotka osaavat ja jaksavat oikein taiteilla ja joille moiset taiteilut vielä sopivatkin. 🙂

    Anonyymi: Pidetään toive mielessä! 🙂

    Anonyymi: Veikkaan, ettei myyjä ole oikein tutustunut kastanjaveten ja luullut sitä hieman erilaiseksi tuotteeksi. Älä siis turhaan kuuntele myyjän ohjeita yötä vasten laittamisesta, sillä tuo ei ole itseruskettava, kuten myyjä on ehkä ymmärtänyt.
    Laita siis aamulla, anna hetki olla ja sitten kosteusvoide tuon päälle.

    Anonyymi: Kurkkaapas Karkkipäivä-blogi, sillä on hyviä vinkkejä! 🙂

    Emmi: Tämäkin kosmetiikkapervo tykkää meikeistä, jotka vilauttelevat pannujen pohjia. 😉

  10. 10

    sanoo

    oi vähä ihana toi 😛 ja joo olen tylsä omistan yhteensä 4 luomiväriä missä on muutama sävy ja 2 mineraali luomiväriä. niistä käytän kun jaksan yleensä ruskeita tai sitte vähä violettia.. haluaisin omistaa ja käyttää enemmän mut en oo saanu aikaseks:(

  11. 11

    Anonyymi sanoo

    Mulla olis sulle tälläinen idea: Perusta formspring! Se on sellainen kyselyjuttu. kato: http://www.formspring.me/rosafiona. Sulle voi lähettää anonyyminä kysymyksen ja sä vastaat siihen yksinkertaisella ohjelmalla. Sulle tulee niin paljon tänne kosmetiikkaan liittyviä kysymyksiä, että toi vois olla fiksu! 🙂

  12. 12

    Anonyymi sanoo

    Ennen en oo dioreihin sen pahemmin haksahtanut, mutta ooo mikä paletti! Tahtoo!

  13. 13

    Anonyymi sanoo

    Matkustan niin harvoin etten ole perehtynyt tax-free kosmetiikkaan :/

    Minulla näkyy yhdestä vanhasta luomiväristä pohja ja kuitenkin käytin sitä melkein joka päivä, monta vuotta! 😀

    Muuten – tykkäät ilmeisesti vähäpigmenttisistä poskipunista – osaisitko suositella jotain sellaista mattaa lämmintä pinkkiä sävyä marketista?

  14. 14

    nanna sanoo

    kyllä vain :P!
    mutta se ensimmäinen olikin akanaan ainoa luomivärini, toinen onkin sitten kulunut hieman hitaammin ;)…

  15. 15

    Anonyymi sanoo

    Moikka Virve! onko sulla suositella hyvää ja suhteellisen edullista geelieyelineriä. Inglot ei valitetavasti käy, sillä sitä ei löydy kotikaupungistani. Kiitooos etukäteen tästä ja kaikista muista loistavista vinkeistäsi

  16. 16

    Anonyymi sanoo

    NAM!!!! Unelmapaletti, aivan täydellinen!
    Paljonkohan tollanen kustantaa? Houkuttelee kovasti, mutta mutta… 🙂

    Mulla menee noi meikkausvaiheet kausittain. Joskus pysyn pari päivää samassa tyylissä ja väreissä, joskus pari viikkoa ja joskus pari kuukautta. Se vaihtelee ihan fiiliksen mukaan. Toisaalta kuitenkin tuntuu, että kukaan muu ei koskaan huomaa eroa, vaikka omasta mielestäni olisin tehnyt rajunkin meikkityylin muutoksen. 😀

  17. 17

    sanoo

    Itse käytän niin vähän luomivärejä, ettei omani varmastikaan pääse ikinä loppumaan. Päivämeikin teen lähes aina pelkillä rajauksilla, luomiväriä käytän hyvin harvoin :DD

  18. 19

    sanoo

    Moi! Lueskelin jostain vanhemmasta postista että Head2toesBeautystä ei saa enää tilattua China Glaze -lakkaa USA:n ulkopuolelle. Olen nyt vähän paniikissa kun tilasin aiemmin tänään monta pulloa kyseistä kynsilakkaa, ja mietin että tuleekohan pian joku peruutus..

    Kysymykseni onkin, että missä ihan tarkkaan ottaen tuolla sivuilla lukee, ettei niitä enää tuoda Suomeen? En millään löytänyt, tai ehkä en vaan halunnut nähdä.. :c

    Kiitos jos voit auttaa:)

  19. 20

    Anonyymi sanoo

    Kävin uskollisesti lähes päivittäin vaikka kuinka pitkään katsomassa, olisitko vastannut tähän, mutta laitanpa tämän nyt siis uudelleen 🙂

    Tämä menee nyt kyllä täysin ohi aiheen, mutta ajattelin kysyä sulta kun kosmetiikasta tiedät.

    Miksi jotkut kosteusvoiteet rullautuvat pois? Kosteusvoide levittyy hyvin, mutta jos hetken päästä silität ihoa, lähtee kosteusvoide rullautumaan pois, ikäänkuin nukkaantumaan. Erityisesti monet kasvovoiteet tekevät tätä mulla.

    Toiset merkit eivät tee tätä koskaan, mutta monen merkin kohdalla olen huomannut saman ilmiön. Ja levitän voiteen aina kuivalle, puhtaalle iholle. Sama ilmiö tapahtuu näillä voiteilla decolteelle levitettäessä.

    Tapahtuu niin todella kuivalle kuin normaalillekin iholle tarkoitetuissa tuotteessa. Oma ihoni on hyvin pintakuiva.

    Miksi ihmeessä?

  20. 21

    Epe sanoo

    Loppuunkulutetut luomivärit, mikä ihana aihe! Laskelmieni mukaan saanut loppumaan 4 luomiväriä, joista jopa pari on loppunut tällä "omistan luomivärejä jokseenkin keskimääräistä enemmän" -kaudella. Kosmetiikkahöperöjen olympialaisissa lisäpisteitä varmaan heruu siitäkin, että yksi oli peräti tummansininen nappi! 😀 (pieni ja huonopigmenttinen, mutta silti… xD) Myös joitakin totaalisen huonoja, itselle huonon värisiä olen myös heittänyt menemään, ja kyllä se turhasta roinasta eroon hankkiutuminen vain kerta kaikkiaan on katarttista, niin tällä kuin muillakin elämänalueilla. Jos kaikki huonommat ja keskiverrot luomivärit saisi kulutettua pois, ja jäljelle jäisi vain niitä, joide ei todellakaan ikinä toivoisi loppuvan!

  21. 23

    m sanoo

    Moikka Virve, ja kiva että olet palannut takaisin!

    Osaisitko vinkata jotakin hyvää hoitoainetta joka poistaisi tehokkaasti pörröisyyttä ja hillitsisi hieman hiuksien mahdotonta kihartumista? Plussaa olisi toki jos tökötti sopisi myös värjättyyn tukkaan. 🙂 Minulla on siis melko vallattomat hiukset jotka eivät suoristusraudallakaan tahdo pysyä suorana (mutta jatkuva suoristaminen kuitenkin on kuivattanut hiuksia aika paljon vaikka käytänkin lämpösuojaa) ja kaipaisin niihin jotain hallittavuutta.

    Kiitos jos voit auttaa 🙂

  22. 24

    varjokuu sanoo

    Hei! Kiva kun olet tullut takaisin!

    Onnea kovasti uuteen elämään! Kummalla laivalla nyt olet, sillä samalla kuin kesällä, vaiko sillä toisella? Olisin niin halunnut päästä asiakkaaksesi kesällä, mutta olin sillä sisarpaatilla. :/ Josko nyt syyslomareissulla tärppäisi! Vai näkyykö sinua enää siellä hyllyjen välissä, kyllä kai? 🙂

  23. 25

    sanoo

    Mun piti tuijottaa tuota ylintä kuvaa vaikka kuinka kauan, ennenkuin tajusin että pohja todella paistaa! Luulin ensin, että se on joku uusi diorin vihreäsävyinen paletti =D On vissiin niin harvinainen näky tuo luomivärinapin pohjan näkyminen, että aivot yrittävät taistella visiota vastaan =)))

  24. 26

    Anonyymi sanoo

    Hei,

    Kirjoituksesi innoittamana hankin paletin laivalta. Mennessä oli vain tyhjä kohta hyllyssä, sillä edellinen erä oli myyty parissa päivässä, mutta Tukholmassa tuli onneksi laivaan täydennystä. Hinta oli 42,5e.

    Risteilijöiden kannattaa siis käydä tarkistamassa tax-freen tilanne tarvittaessa useampaan kertaan. Paletit olivat omassa hyllyssä, eivät siinä missä Diorin normaalit tuotteet.

  25. 27

    Anonyymi sanoo

    Ihana tuo sininen! Onkohan sitä saatavilla yksittäisenä luomivärinä? Varastoni ovat niin täynnä, ettei ole tarvetta koko paletille mutta juuri tuon sinisen mentävä aukko löytyisi…

    Heli

  26. 28

    sanoo

    r-ii: :/

    Anonyymi: Kiitos vinkistä! En tiennytkään tuollaisen olemassaolosta. Täytyy painaa mieleen ja tutustua tarkemmin.

    Anonyymi: 🙂

    Anonyymi: Pinkki sävy on aina kylmä, joten lämmitä pinkkiä ei voi oikein olla olemassa. :S

    nanna: 🙂

    Anonyymi: Miten olisi Make Up Storen? Myydään Kickseissä ja ainakin osassa Sokoksia. 🙂

    Anonyymi: Hintaa olikin vain vähän yli 40 euroa! 🙂

    Hannukkaz: 🙂

    Sanni: Heh. 🙂

    Pixie Pan: Nyt sieltä itseasiassa taas toimitetaan! Piti selvittää asia, kun alkoi mietityttämään asia, kun tuolta oli kadonnut teksti, jossa asiasta luki. Jippii, siis! 🙂

    Anonyymi: Syynä ovat kalvonmuodostajat eri erilaiset polymerit (incissä -copolymer), jotka tekevät sileän ja napakan kalvon, mutta liian paksusti laitettuna tai esim. joihinkin meikkivoiteisiin yhdistettynä tapahtuu moista. 🙂

    Epe: Ehdottomasti heruu pisteitä ja illan tähtipelaaja -maininta tuosta tummasta sävystä! 😀

    Eve-ning: Ok, täytyy kurkistaa. Kiitos. 🙂

    m: Tähän on paha heittää mitään, sillä minulla on asiasta niin vähän omakohtaista kokemusta valitettavasti. :/

    varjokuu: Samalla laivalla yhä ja kyllä näkyy myös hyllyjen välissä. 🙂

    Penni: Hahaa! 😀

    Anonyymi: Juu, olikin tosiaan noin halpa. Samalla hinnalla saa tavallisen viisikon laivalta, joten todella edullinen. 🙂

    Heli: En ole itse nähnyt. :/

  27. 29

    Anonyymi sanoo

    Lämmin pinkki on niin sanotusti peachy pink tai ehkä jopa pinky peach, mutta eipä tuo mitään. : D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *