Kaveri uusintakierrokselle

Varsin hankala ihoni nautti kovasti viimeaikoina yhdestä luonnonkosmetiikkapuolen voiteesta:

Elysambren normaalista rasvaisemmalle iholle tarkoitettu Moisturizing Fluid osoittautui pidempiaikaisessa käytössä mitä mainioimmaksi tuotteeksi. Sain tämän tuotteen aikoja sitten ja tein tällä silloin pienempimuotoisia kokeiluja, mutta vasta viimekuukausina tämä pääsi vakiokäyttööni (tämä siis vielä ennen Paulan voiteiden luokseni putkahtamista) ja olen nauttinut tämän kanssa elämisestä kovasti.

Ihoni on ollut kuluneen vuoden aikana mitä hankalin. Jätin vuosi sitten pillerit pois ja ihoni on temppuillut temppuilemisesta päästyään viime syksystä lähtien puskien vuorotellen kipeää ihonalaista näppyä, pientä finniryhelmää sekä kuivia läikkiä ja parhaassa tapauksessa näitä kaikkia vieläpä yhtäaikaa.

Päivisin ihoni onkin siis kaivannut kosteuttavaa, mutta hyvin ohutta emulsiota, joka ei tuntuisi rasvaiselta, mutta kosteuttaisi ihoani silti hyvin. Ja juuri siihen tämä tuote on kyennyt aivan täydellisesti.

INCI on kosteuttava ja tuote on sertifioitua luonnonkosmetiikkaa. Minä tykkään tästä näin pidemmän kokeilun pohjalta ihan valtavasti ja voin sydämellisesti suositella tätä kaikille teille, jotka kaipaatte ohutta, mutta kosteuttavaa fluidimaista kosteusvoidetta.

Tämä ei jätä iholle mattaista pintaa, mutta on muuten kyllä mukavan kevyen oloinen ja sopiva fluidi kesäkäyttöön (aurinkoon mennessä suojakertoimet sitten vaan kehiin!). Näppärä kevyt pakkauskin on mitä optimaalisin matkakaveri.

Ihanaa, että kaivoin tämän taas esiin!

INCI: Aqua, Glycerin, Tilia Platyphyllos Extract BIO, Centaurea Cyanus Water (Cornflower Water) BIO, Caprylic/Capric Triglyceride, Prunus Amygdalus Dulcis Oil (Sweet Almond Oil) BIO, Sesamum Indicum Oil (Sesame Seed Oil) BIO, Glyceryl Stearate Citrate, Decyl Oleate, Glyceryl Oleate Citrate, Microcrystalline Cellulose, Decyl Olivate, Squalene, Squalane, Bisabolol, Chondrus Crispus (Carrageenan), Glucose, Cellulose Gum, Tocopherol, Dehydroacetic Acid, Benzyl Alcohol, Sodium Hydroxide.

BIO=Luomusertifioitu raaka-aineOnko teille kertynyt kokemuksia Elysambren tuotteista sitten viimekesäisen juttelutuokiomme (linkin takaa enemmän infoa sarjasta ja sen saatavuudesta sekä hinnoista)?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Ihanaa, että joku muukin käyttää sanaa fluidi! Kaverini juuri yksi päivä väitti minun keksineen sanan itse ja ettei se muka tarkoita mitään. Tarkoittaapas!

  2. 2

    sanoo

    Ei liity aiheeseen mut arvaa olinko täpinöissäni ku tajusin ett sä möit mulle mun ostaman ripsarin?:))

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Oletkos jo nähnyt ensi syksyn Diorin uutuus "kolmikot" ja niiden uuden mahtavan avausmekanismin? Minulle tuli heti sinä mieleen kun töissä saimme niitä ihanuuksia kokeilla.. 🙂

  4. 5

    Helinä sanoo

    Kiva, että tuli taas raporttia luonnonkosmetiikasta! =) Kaikki juttusi luen mielenkiinnolla, mutten itse juurikaan käytä "normikosmetiikkaa" eettisistä syistä (joitain kompromisseja, kuten Lushia, käytän, kunhan ovat eläimillä testaamattomien firmojen ja emoyhtiöiden [eli ei esim. L'Orealin The Body Shop] semi-luonnollista kamaa), joten en niin usein pääse esittelemiäsi tuotteita käyttämään. Kiva kuulla, että ammattitaitoinen henkilö totesi tuotteen näin hyväksi!

    En ole itse vielä kokeillut Elysambrea, mutta olen sitä kyllä hypistellyt Ekolossa. Heillä on ainakin siellä valikoimissa lähinnä kasvojenhoitotuotteita ja niitä ei ole tarvinnut pahemmin tässä uusia hankkia. Tai no harkitsin kyllä heidän hyvänkuuloista silmämeikinpoistoainettaan, mutta pullo oli harvalle kulutustahdilleni liian iso. Tykkään Elysambren kierrätyspakkauksista, jotka voi halutessaan tyhjentää fiinimpiin lasipulloihin. Litteät, muotoutuvat pussit lienevät matkalle pakatessakin käteviä! Meikkeihinkin saa maailmalla täyttöpakkauksia (kivipuuterit, poskipunat jne.), mutten ole Elysambren meikkeihin Suomessa vielä törmännyt…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *