Kaunein koskaan valmistettu kosmetiikkatuote?

Pariisiin lähtiessäni minulla oli mielessäni yksi kosmetiikkatuote, jonka kanssa halusin käydä tekemässä tuttavuutta.

Laduree Makeup

Les Merveilleuses Ladurée on kosmetiikkamerkki, joka herätti vähän aikaa sitten huomioni Instagramissa nähdessäni luultavasti kauneimman kosmetiikkatuotteen, johon olen koskaan törmännyt. Voitteko nimittäin uskoa, että nämä kauniit ruusun terälehdet ovat tehty kasvoille sävyä antavasta puuterista?

Laduree Makeup

Kyllä. Tuo kaunis Face Color -puuterin nimellä kulkeva tuote on tosiaan rasiallinen ruusun herkiltä terälehdiltä näyttävää puuteria ja voin rehellisesti sanoa, että tämä on aivan ylivoimaisesti kaunein ja tyylikkäin koskaan näkemäni kosmetiikkatuote.

Laduree Makeup

Olinkin siis aivan taivaissa tajutessani, että merkin tuotteita myydään paitsi Pariisin Champs Elyseesin Sephorassa myös merkin kahdessa omassa myymälässä – eikä missään muualla koko Euroopassa! Jos minulla siis on joku missio Pariisin vierailulleni on se aivan ehdottomasti päästä katsomaan näitä ihanuuksia livenä.


Laduree Makeup

En ole kuitenkaan varma, haluanko ostaa nämä itselleni. Nämä ovat kauniita, ihania sekä upeita ja näiden poskille siveleminen olisi kieltämättä ihanaa, mutta en ole varma, tarvitseeko minun silti omistaa näitä vai riittääkö, että pääsen katsomaan näiden yksityiskohtaisuutta livenä. Voi kuitenkin olla, että jos en osta näitä ja tyydyn vain hypistelemään tulen lopun elämääni katumaan tuota tekemättä jäänyttä ostosta. Nähtäväksi siis jää, tulenko kotiin Pariisista näiden kanssa vai ilman…

Laduree Makeup
Allekirjoitatteko väitteen, että nämä ovat kaikissa yksityiskohdissaan kaunein koskaan tehty kosmetiikkatuote?

Postauksen kuvat: Instagram ja Les Merveilleuses Ladurée.

Kommentit
  1. 1

    maawo sanoo

    Sain grav3yardgirlin videosta vähän sellaisen kuvan, että itse tuote ei ole häävi ainakaan pigmentin puolesta. Älyttömän nätti tuo kuitenkin on!

  2. 2

    sanoo

    Tuote on ihan käsittämättömän kaunis ja mielenkiintoinen! En raskisi käyttää edes 🙂

  3. 3

    Jey sanoo

    Harmillisesti nuo terälehdet ei vaan kyllä ole tehty puuterista vaan kangasta/paperia puuteripinnalla :/

    Mutta varmaan ihan hauska keräilytuote sellaiselle meikkaajalle joka arvostaa tuotteen visuaalisuutta ja jolla on jo kaikkea 🙂 Ei kyllä hintansa arvoista silti minusta koska astia on kuitenkin vain muovia ja terälehdetkään ei kokonaan käytettävää tuotetta.

    • 3.1

      Virve sanoo

      Joo, selvisi sitten tänään, että olivatkin vain joustavaa, kumimaista puuterilla päällystettyä… Jäi kauppaan.

  4. 4

    sanoo

    Mä olen käynyt tosi kauan itseni kanssa taistelua siitä, voinko maksaa poskipunasta näin paljon. Tuote on häkellyttävän kaunis, mutta se, että pakkaus on muovia eikä lasia, oli minulle vähän sellainen juttu, että homma kääntyi siihen suuntaan etten ole valmis maksamaan. Erikseen ostettava pakkaus mihin terälehdet laitetaan on kuitenkin vähän se juttu tässä. Kaunis tuote, ei siitä mihinkään pääse. 😀

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *