Katso kenguru loikkaa…

Aussien Suomen valikoima kasvaa muutamalla tuotteella ja minäkin onnekas pääsin testaamaan pari sarjan uutuutta!

Uudet tuotteet ovat suomalaisittain sanottuna tukan säkkäryyttä vastaan. Kohderyhmänä näille tuotteille ovat siis säkkäräpäät, joiden tukka pörrööntyy ja takkuuntuu helposti. Ehkä hieman vastakohtainen kohderyhmä kun ajattelee omaa lähinnä liukkauteen taipuvaa suoraa, vain kevyesti (vääristä kohdista) taipuisaa tukkaani. No, minulla nämä sitten varmasti siloittavat ihan supertehokkaasti?

Tehohoitojen tuotelinjaan tuli uusi jäsen, kun 3 minute Miracle tuoteryhmään liittyi Frizz Remedy Deep Treatment. Toki minun on hieman huono tosiaan sileämpitukkaisena kommentoida tämän siloitustehoa, mutta sanonpahan vaan, että jos tämä ei kerran minunkaan tukkaani mitenkään erityisesti siloittanut, niin epäilen tämän siloituskykyä karheammassa tukassa.

Olen aiemmin kokeillut näistä kolmen minuutin tehohoidoista Reconstructor-version, joka sekin jätti tukkani hieman karheaksi. Itseasiassa näiden kahden lopputulos tukassani oli niin pelottavan samankaltainen, että päätin ihan verrata INCI-listoja:


Halusin kovasti tykätä Aussien tuotteista, mutta minulta meni vähän maku. Anteeksi karkea kielenkäyttöni, mutta mitä HITTOA, nämä kaksi pentelettä ovat sisällöltään 100% identtisiä! Ja juu, tiedän kyllä, että aineiden pitoisuudet voivat vaihdella, vaikka niiden järjestys olisikin sama, mutta jos näin pitkä inci on noin identtinen, niin kovin suurta heittoa aineosien välille ei kyllä ihan taatusti saada.

Sanonpahan tästä tuotteesta vaan, että on pirun ärsyttävää pistää markkinoille uusi tuote ja keksiä sille vain eri vaikutus. Jep, toinen korjaa hiusta ja toinen sitten taas siloittaa pörröisyyttä. Right. No joo, Englannin kosteassa ilmastossa tällaiselle tuotesarjalle on varmasti tilausta, mutta hey come on!

”We’re confident you’ll love the Aussie line-up. They’ve got great personality, you see.”

Hah, löytääkö joku muu ironian tästä markkinointilauseesta? En minä nyt näitä ihan niin persoonallisiksi enää sanoisi.

No joo, alunperin ideanani oli siis verrata noita kahta omistamaani kolmen minuutin tehohoitoa, mutta taidan tosiaan jättää suuremman vertailun väliin…pointtini lienee tullut jo selväksi?

Olen ennenkin vertaillut Aussien inci-listoja ja niissä on kyllä oikeasti ollut eroja. Kun vaan saan käsiini tämän Frizz Miracle sarjan hoitoaineen ja shampoon voitte kuitenkin olla varmoja, että niiden incit pääsevät tarkkaan syyniin ja vertailuun. Jotain rajaa, kosmetiikkateollisuus!

Mutta palataan vielä niihin kahteen muuhun tuotteeseen.

Anti-Frizz Conditioning milk on mukava tukanselvittäjä, jota käytetään kuivaan tai kosteaan tukkaan. Siloittaa tukkaa kyllä hyvin, vaikkei sisältö olekaan ihan mielettömän hoitava. Jotain hoitotehoa tässäkin on kuitenkin mukana (lähinnä vain glyseriinin muodossa), mutta lähinnä tämä vain kiinnittää tukkaa kevyesti estäen sähköisyyttä ja pörröisyyttä. Eli tekee juuri sitä, mitä lupaakin. Ihan hyvä tuote siis, vaikkei mikään ”conditioning milk” oikeastaan olekaan vaan enemmän muotoilutuote kevyellä, joustavalla pidolla.

Curl Definition + Soft Feeling Serum on hiuksia selvittävä seerumi, joka (kuten nämä seerumit aina) siloittaa tukkaa tehokkaasti silikonien voimalla. Minusta kunnollista siloitus- ja selvitystuotetta ei vaan ole olemassakaan ilman silikoneja, sanokoot silikonikammoiset mitä tahansa (toki öljyt vähentävät pörröisyyttä, mutta mielestäni lopputulos ei vaan ole sama). Ja kuten aina, on näiden seerumien kanssa vältettävä yliannostusta, sillä muuten tukka vain lähmiintyy. Tämän tuotteen tehosta haluaisin oikeasti kuulla pörröisemmässä, kiharassa tukassa, jollaiselle tämä on tarkoitettu! Omalle tukalleni tämä ainakin antoi mukavasti kiiltoa ja siloitusta.

Tällä hetkellä kotoani löytyvä Aussie-perhe näyttää tältä. Kokeilemiini shampoisiin olen ollut todella tyytyväinen, sillä tykkään vahvasti pesevistä shampoista. Hoitoainesuosikikseni on noussut entinen Real Volume, nykyinen Aussome Volume hoitoaine. Siloittaa ihanasti ja selvittää, muttei lätsäytä tukkaani liikaa. Aivan mainio tapaus ja tätä olenkin hehkuttanut teille jo ennenkin.

Luscious Long -linjasta olen kuullut kehuja ja tahtoisinkin päästä testaamaan vielä sen. Varsinkin linjan 3 minute miracle on ehdottomasti testattava, sillä se kuulemma siloittaa sarjan tehohoidoista parhaiten. Toivottavasti saan joskus kulutettua hoitoaineeni siihen pisteeseen, että pääsen jatkamaan Aussie-testailujani…

Tähän väliin olisi taas mukava kuulla teidän Aussie kokemuksianne mikäli niitä on kertynyt!

Kommentit
  1. 1

    Penny sanoo

    Moi!

    Mikä ois hyvä n. 20 euron luomiväripaletti vihreäsilmäiselle arkikäyttöön? Ja miten sitä pitäis käyttää (esim. jos siinä on kolmee sävyä..) Oon ihan avuton näissä mut haluisin alkaa käyttää arkisin muutakin kuin ripsaria!

  2. 2

    Katariina sanoo

    Olen etsinyt tota Conditioning milkiä, mutta täällä tuppukylän Sokkarissa ei ole kuin perusshampoot ja 3 mmm:t :/ Haluaisin niin testata, kun kähärät hiukseni ovat supersähköiset näillä pakkasilla. Hyvään väliin tuli siis tämä siun arvostelu 😀

  3. 3

    laura sanoo

    Miracle moist- hoitoaine on ollut mielestäni varsin ihana 🙂 Shampoo taas aiheutti hirveää kutinaa ja patteja (?) päänahkaan, samaa on tapahtunut muutaman tigin shampoonkin kanssa. Tekisi mieli kokeilla vaikka mitä shampoo vaihtoehtoa, mutta en uskalla laittaa rahoja hukkaan.Tuo aussien volume kiinnostaisi ja lushin big, vaihteluksi hoitaville ja vähemmän peseville tapauksille.

  4. 4

    sanoo

    Hei jee! Itselläni on karheat (= erittäin helposti takkuuntuvat), luonnonlaineiset hiukset ja kaiken lisäksi paksut!! Pitäisiköhän noita kokeilla. Itselläni on kokemusta yhdestä 3 minute miraclesta, mutta en edes tiedä mistä kun eikös niitä ole useampiakin?! Mutta hyvä on ollut. 🙂

  5. 5

    sanoo

    heips! 🙂

    Tuli mieleeni tuosta identtisestä INCI-listasta… Meillä ainakin koulussa opetettiin just (Hämeen kosmetologikoulu), että on tullut sellaisen uusi laki, jonka mukaan vasta 2 vuotta markkinoilla olleen tuotteen on pakko julkaista tuotteessaan oleva INCI-lista koko komeudessaan. Sitä ennen tuotesisältölistaus voi olla oikeastaan… no, ei nyt ihan mitä vaan mutta kuitenkin.

    Tällä kai pyritään estämään se, että jos joku keksii mainion koostumuksen esimerkiksi silottavaan hoitoaineeseen, niin kilpailijat eivät pääse heti käsiksi tuotesisältöön. Näin ainakin ymmärsin.

    Että voi hyvinkin olla että tuotteessa onkin sellaisia ainesosia, joita ei mainita listassa siitä syystä, että tuote on ihan vasta markkinoille tullut. 🙂

    Viivi

  6. 6

    Susanna sanoo

    Itselläni totaalisia ihastuksia ovat Aussien (ex-) Real Volume – linjan shampoo ja se perus hoitoaine. Varsinkin pakkasten aikaan hiukseni ovat taipuvaisia sähköisyyteen ja takkuisuuteen, mitä nämä tuotteet ovat myös poistaneet luvatun volyymin tuomisen ohella 🙂

    Ja kivana lisänä on tietty se, että shampoo on todella riittoisaa. Jo pienikin läntti vaahtoaa ihanasti ja riittää melko pitkien hiusteni pesemiseen.

  7. 7

    Anonyymi sanoo

    Itse tarvitsen jotain siloittavaa tuotetta, ehkä voisi kokeilla Aussieta! 🙂

    Osaatko muuten suositella jotain shamppoota tai hoitoainetta, joka kosteuttaisi päänahkaa? Olen huomannut, että päänahkani punottaa ja muutenkin ihoni on hyvin kuiva, joten jotain apua olisi mukava saada..? 🙂

  8. 8

    Tiina sanoo

    Oon käyttänyt Real Volume sampoota ja hoitoainetta, molemmat ok. Ei musta mitään supererikoisia pakko saada myöhemmin lisää -tuotteita, mutta ovat toimineet ok. Omat hiukseni ovat aika hamppua latvoista, joten joudun aina kuitenkin lisäämään jätettävää hoitoainetta, joten siinä mielessä (poispestävän) hoitoaineen tehoa ei varsinaisesti näe.

  9. 9

    Anonyymi sanoo

    Eipä ole Aussieita tullut testattua, aika paksua tuollainen jos incit ovat täysin identtiset 😀 Ei ihan heti himota testatakaan jos tuotepolitiikka on tuo. Toinen mikä Aussieissa mielestäni mättää on tuo pullojen ulkoasu. The eighties called and they want their designs back… Esteettisyys on mulle tärkeää kosmetiikkatuotteissa (joiksi myös shampoot yms. lasken), ja jos pullo ei ole miellyttävä jää se hyllyyn vaikka olisi kyse jostain jumalten kyyneliä sisältävästä taikaseerumista! 😛

  10. 10

    Anonyymi sanoo

    Musta tuntuu, että ainakin Miracle Moist-hoitsikka on hoitavampi ja parempi kuin vahingoittuneille hiuksille tarkoitettu 3 minuutin tehohoito. Tähän mennessä tuo Miracle Moist-hoitsikka on paras mihin olen törmännyt, toimii ainakin mun tukassa todella hyvin:)

  11. 11

    sanoo

    mulla on pitkät, lasimaisen ohuet, takkuuntuvat, rasvoittuvat hiusset ja niitä on niin paljon, että kampaajilla menee aina hermo värjätessä. aussien real volumet on kivoin setti, jolla niitä olen ikuna puhdistanut. se hoitsikka tosiaan selvittää hyvin eikä lässäytä. tuoksukin on ihana ja saa poikien päät pyörälle: eräs viiniharrastaja oli haistavinaan päässäni jotain rypälelajiketta, vaan en muista mitä.

  12. 12

    sanoo

    Ensiksi täytyy sanoa, että tykkään blogistasi todella. Annat hyviä vinkkejä ja tarkistankin aina ennen uuden tuotteen ostopäätöstä, oletko kirjoittanut kyseisestä tuotteesta jotakin.

    Onkohan shampoon vaihtaminen tietyin väliajoin tärkeää vai voiko käyttää hyvällä mielellä jatkuvasti samaa, hyväksi havaittua tuotetta? Ja auttaako värjätyille hiuksille suunnatun shampoon käyttäminen pitämään värin kirkkaana pidempään vai voinko yhtä hyvin pestä hiukseni tuuheuttavalla shampoolla? Tuo Aussien Aussome Volume kuten myös Cutrinin Volumism ja 4r:n Volume houkuttelevat shampoorintamalta. 🙂

  13. 13

    Anonyymi sanoo

    Moi !
    Mulla on kriisi ja päätin tulla ensimmäiseksi kysymään sulta neuvoja ! Meillä alkaa huomenna kolme viikkoa kestävä putkiremontti (suihkua ei siis ole lähettyvillä kolmeen viikkoon). Olen suunnitellut käyväni uimahallissa uimassa ja pesulla siellä. En ehdi sinne kuitenkaan joka päivä. Olen tottunut pesemään hiukseni joka aamu, joten nyt on neuvot tarpeen. Käväisin tänään Stokkalta ostamassa elämäni ensimmäisen kuivashamppoon. Voisitko mitenkään hieman ohjeistaa sen käyttöä? Tuleeko sillä hiukset yhtä puhtaan oloisiksi ja selviänkö kuivashamppoon avulla aamuisin, kun suihkua ei ole lähettyvillä? Kiitos jo etukäteen ! =)

  14. 14

    sanoo

    Penny: Vihreitä silmiä korostavat lilan ja violetin sävyt kauniisti. Esimerkiksi IsaDoralta ja Maybellinelta löytyy kivoja paletteja. Levitystapoja on useita ja goolettelemalla löytyy kivoja havainnollistavia kuvia, mutta perussääntönä on usein, että silmän sisänurkassa on vaalein sävy ja sävy tummenee ulospäin mennessä. Riippuu ihan silmän mallista ja halutusta lopputuloksesta, kuinka sävyt on parasta laittaa. 🙂

    Katariina: Tulevat myyntiin tässä tammikuun aikana, eli vielä on toivoa, että tulevat sinnekin. 😉

    laura: Voisivatkohan hajusteet olla kutinan aiheuttajina, Tigeissä ja näissä kun niitä on melko voimakkaasti. :/

    teresa: Tuskin tekevät mitään ihan mullistavaa lopputulosta, kannattaa ainakin tehohoidoksi ottaa jotain enemmän silottavaa. 🙂

    Viivi: Piti ihan Finlexin sivuilta kaivaa, että mistä on kyse ja näin sanoo uusi laki:
    ”Liikesalaisuuden suojaaminen
    Suomalainen valmistaja, valmistuttaja sekä maahantuoja, joka saattaa kosmeettisen valmisteen ensimmäistä kertaa Euroopan talousalueen markkinoille, voi liikesalaisuuksien suojaamiseen vedoten hakea Turvatekniikan keskukselta lupaa olla ilmoittamatta yksi tai useampi ainesosa 10 §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitetussa ainesosaluettelossa. Lupa voidaan myöntää erityisesti, jos hakemuksen kohteena oleva ainesosa ei ole vielä yleisesti tunnettu eikä sen käyttötarkoitusta ole kuvattu alan kirjallisuudessa ja jos ainesosan ilmoittaminen ainesosaluettelossa johtaisi siihen, että ainesosaa olisi helppo jäljitellä luvan hakijan vahingoksi.
    Hyväksyessään hakemuksen Turvatekniikan keskus ilmoittaa hakijalle rekisteröintinumeron, jolla ainesosa ilmoitetaan ainesosaluettelossa. Liikesalaisuuden suojaamiseksi myönnetty lupa on voimassa viisi vuotta. Turvatekniikan keskus voi hakemuksesta jatkaa luvan voimassaoloa enintään kolme vuotta, jos luvan myöntämisen perusteet edelleen täyttyvät. Turvatekniikan keskus voi peruuttaa myöntämänsä luvan, jos luvan myöntämisen perusteet eivät enää täyty tai jos erityiset kansanterveydelliset syyt edellyttävät luvan peruuttamista. Turvatekniikan keskuksen on perusteltava päätöksensä olla hyväksymättä lupaa koskevaa hakemusta sekä päätöksensä peruuttaa myönnetty lupa.
    Turvatekniikan keskus ilmoittaa Euroopan yhteisöjen komissiolle ja muille Euroopan yhteisöjen jäsenvaltioille myöntämästään luvasta, päätöksestään olla myöntämättä lupaa, luvan voimassaolon jatkamisesta sekä myönnetyn luvan peruuttamisesta.
    Tarkempia säännöksiä liikesalaisuuden suojaamiseksi myönnettävän luvan hakemisesta ja hakemuksen käsittelystä annetaan työ- ja elinkeinoministeriön asetuksella.”
    Eli jos tuotteessa on jotain, mitä ei haluta paljastaa, löytyy se jollakin numerokoodilla. Eli mitään ei voi siis olla täysin piilossa ja salattuna. Tässä tuotteessa ei mitään mystisiä numerokoodeja ole, joten ei pelastanut tätä tuotetta. :/

    Kiitos, että kerroit tästä uudesta säädöksestä! 🙂

    Susanna: Oi, minäkin tykkään noista niin. 🙂

  15. 15

    sanoo

    Anonyymi: Seerumi on ainoa, joka oikeasti siloittaa kunnolla tässä linjassa. 🙂
    Kuivalle päänahalle paras kikka on co-pesu, josta löydät lisää täältä: http://ostolakossa.blogspot.com/2009/06/paiva-135-co-pesu.html

    Tiina: Todella kuiville latvoille ei kyllä tosiaan varmasti riitä. Itsekin tosin laitan ihan aina jätettävää hoitoainetta normaalin lisäksi, vaikkei tukka olekaan kuiva. 🙂

    Anonyymi: Pullot eivät kyllä oikein napaa. :/

    Anonyymi: Pitääkin antaa tuolle Miracle moistille taas mahdollisuus. 🙂

    vzio: Real Volumet ovat kyllä ihania. 🙂

    Kaba: Kiva kuulla, että blogi on ollut mieleen!
    Ei ole mitään syytä vaihdella shampoota, jos se kerran tuntuu hyvältä. Anna mennä vaan niin kauan, kun tulos miellyttää. 🙂
    Värjättyjen hiusten shampoissa on usein ideana, että ne pesisivät tukkaa hieman hellävaraisemmin, jolloin väri ei kuluisi pahasti pois (tämä toki vain teoriassa, sillä totuus on usein toinen). Volumea antavat shampoot taas nimenomaan pesevät usein todella puhtaiksi ja tehokkaasti, jotta kaikki mahdollinen rasvaisuus poistuisi tukasta ja tukka jäisi ilmavaksi. Tämä puolestaan voi sitten mahdollisesti kuluttaa väriä enemmän. Käytännössä on kuitenkin ihan tuotekohtaista, kuinka hyvin tuote pesee, sillä pakkauksessa voi lukea mitä vaan. 🙂

    Anonyymi: Kuivashampoota vaan hiusten tyveen (en itse laittaisi jakauksen kohdalle vaan aloittaisin hieman alempaa), joidenkin suihkeiden voi antaa kuivahtaa hetken ja sitten vaan hieromaan päänahkaa, jolloin rasvaisuus tarttuu tuotteen sisältämään tärkkelykseen. Tuotteen voi lopuksi harjata pois tukasta. Tukka jää ilmavaksi, sillä ainakin osa rasvaisuudesta on poissa. 🙂

  16. 18

    Anonyymi sanoo

    Itselläni on tuo "3 minuutin ihme" luscious long ja se tekee luonnonkihariksi taipuvista hiuksistani silkinpehmeät, tuuheat ja luonnollisen kiharat ja hyväkuntoisen näköiset ja voin kertoa, että ei tulisi mieleenkään vaihtaa muuhun teho hoitoon.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *