Kaikkituoksuinen?

En rehellisesti sanottuna useinkaan harmittele sitä, etten ole läheskään kaikkiruokainen. Sitäkin useammin kuitenkin harmittelen sitä, etten ole kaikkituoksuinen.
Olen todella kateellinen niille, jotka voivat käyttää lähes mitä tahansa tuoksua ilman, että tuoksu alkaa kuvottaa heitä tai he saavat vähintään migreenikohtauksen. Tahtoisin itsekin kyetä moiseen!

On monia tuoksuja, joista kyllä tykkään, mutta joita en vaan itse voi käyttää. Minusta olisi ihanaa olla ihminen, joka omistaisi useita hajuvesiä ja jolle kelpaisi lähes kaikki ja joka voisi näin ollen ”pukeutua” joka päivä myös asuun ja/tai meikkiin sopivaan hajuveteen.

Harmikseni minusta ei kuitenkaan ikinä olisi tuollaiseksi ihmiseksi, sillä olen itse migreeniin taipuvainen ihminen. Työssäni tämä ei tuota ongelmia, sillä ilmassa leijuvat tuoksut vaihtelevat todella paljon lyhyenkin ajan sisällä. Ongelma kuitenkin tulee vastaan siinä vaiheessa, kun sama tuoksu on pitkään nenässäni. Aluksi tuoksu alkaa ällöttämään ja sitten lopulta saan siitä migreenin. Onnekseni migreenikohtaukseni eivät ole mitään aurallisia eikä niihin liity oksentelua, mutta toisessa silmässäni alkaa aina tuntua painetta ja koko sitä lohkoa päästäni jomottaa julmetusti. Jos tässä vaiheessa yhä joudun haistelemaan jotain tuoksua, voin todella pahoin.

Tämä on työni kannalta todella harmi, sillä minusta olisi ihanaa kokeilla iholleni myös erilaisia tuoksuja ja löytää niistä sitä kautta uusia juttuja. On ihan eri asia nimittäin tuoksutella tuoksuja töissä vaan tikuilta ja analysoida niitä siltä pohjalta kun elää sama tuoksu iholla koko päivän ja löytää sen kaikki vivahteet ja tutustua sen kestävyyteen. Hyvinä päivinä nenäni kestääkin tuota tehdä, mutta ei todellakaan jatkuvasti.

Minua myös oikein harmittaa, etten voi ottaa käyttöön kaikkia työn kautta saamiani tuoksuja ja tuoksunäytteitä.

Ensinnäkin minusta olisi ihanaa olla Miss Dior Cherie -nainen ja käyttää tätä vähän aikaa sitten saamaani tuoksun EdT-veriosta. Harmikseni joudun kuitenkin tyytymään olemaan Miss Dior Cherie L’eau -tyttö ja käyttämään Miss Dior Cherie L’eau:n EdT-versiota.

Tämä uusi EdT on minusta jotenkin aivan ihana. Se on niin naisellinen, mutta silti niin leikkisä ja pehmeä. Minä niin tahtoisin olla välillä juurikin tätä kaikkea, mitä tämä tuoksun mainoskuva esittää:

Tyttömäinen, muta silti niin naisellinen. Hempeä ja leikkisä. Suloinen ja asenteella menossa mukana oleva. Täysi hömppä.

Välillä tahtoisin sitten taas olla oikea luonnonlapsi. Suihkuttaa iholleni Issey Miyaken A Scent EdT:tä ja kirmata kaupungilla (en nyt kuitenkaan sentään luonnossa) pelkkää ripsiväriä silmissä kesämekkoon pukeutuneena tukka hulmuten.

(Enkä toki vähiten sen takia, että sain tästä niin ihastuttavan suloisen pienen kokeilukokoisen 15 ml pullon, jonka tahtoisin todellakin ottaa käyttöön.)

(Nykyään muuten tuoksupulloissa alkaa olla yhä enemmän ja enemmän näkymättömiä pillejä. Tämä tarkoittaa siis sitä, ettei spraypumpun letku näy tuoksun seasta ennen kuin sitä alkaa tarkasti katseellaan etsiä.)

Joskus taas olisi ihana osata olla huoleton ja rento, mutta kuitenkin tyylikäs kesäneito Issey Miyaken viimekesän 2009 kausituoksun Eau D’ete Summer Editionin tahdittamana.

Saamani hajuvesiäkin enemmän minulta jää kuitenkin käyttämättä tuoksuista saatuja näytteitä.

Versacen uudesta Versuksesta olen alkanut pikkuhiljaa tykkäämään. Aluksi se oli nenääni liian samanlainen kuin Guccin Flora (josta siis en innostu), mutta nyt kun löysin sieltä myös jotain samaa kuin Biothermin suosikistani Eau Puresta, olen itseasiassa alkanut jopa ymmärtämään tuoksua.

Joskus on kuitenkin tuoksuja, joista en vain saa millään kiinni, vaikka kuinka yrittäisin. Onneksi näidenkin tuoksujen näytteille löytyy yleensä joku koti jonkun kaverini luota.

(Itseasiassa kun olin vasta alle kouluikäinen lapsi ja syntymäpäivilläni oli ongintaa, saivat kaikki syntymäpäivävieraat onginnasta lahjakseen mm. tuoksunäytteitä, joita äidilleni oli kertynyt. Sama rituaali tietysti toistettiin, kun pidin lastenkutsut ongintoineen päivineen tässä pari vuotta sitten syntymäpäivieni kunniaksi…)

Kuinka kaikkituoksuisia te olette?

(Postaus perustuu omiin mielikuviini kyseisistä tuoksuista. Älkää loukkaantuko, jos käytätte kyseisiä tuoksuja, eivätkä mielikuvani kuvaa teitä yhtään. Tuoksut ovat täysin makuasia ja jokainen kokee ne erilailla. Postaus esittelee vain sen, kuinka minä nämä tuoksut koen ja sinun mielipiteesi saa ehdottomasti olla täysin erilainen. Myinhän minäkin juuri eräälle kevyttä ja raikasta tuoksua hakeneelle rouvalle YSL:n Rive Gauchea hänen ihastuttuaan siihen täysin…)

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Millasta toi Miyake on ja miksi se tuntuu nyt näkyvän parissa blogissa enemmänkin? Löytyykö tuoksuteltavaksi Kicksistä tai Sokokselta?

  2. 2

    sanoo

    Mä pidän hyvin harvoista tuoksuista niin paljon että käyttäisin niitä itse. Juuri tuo mainitsemasi Miss Dior Cherie L'eau on aivan ihana ja siitä on menossa jo toinen (vai olisiko jo peräti kolmas) pullo.

    Ei kaikesta ole pakko tykätä vaikka kivaa uusien ja erilaisten tuoksujen sekä toinen toistaan kauniimpien pullojen ostaminen kyllä olisi… 🙂

  3. 3

    Laura sanoo

    Mullakin on samantapainen "ongelma". Mulle ei tule tuoksuista migreeniä, mutta touksut allöttävät helposti. Käytän tosi vähän parfyymiä, tykkään enemmän hajustetuista voiteista jossa tuoksu ei ole yhtä vahva. Harmittaa kun joku tuoksu on aivan ihana jonkun toisen päällä, mutta en voi käyttää sitä itselläni!

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Sama ongelma. Jotkut tuoksut eivät aiheuta pahaa oloa ja päänsärkyä (esim. Lancomen Hypnose) mutta jotkut ovat todella voimakkaita ja sen takia en voi suihkuttaa niitä dekolteelle ilman pahaa oloa (esim. YSL Cinema). Olenkin keksinyt kivan tavan tuoksua ihanalle mutta silti itse en saa pahaa oloa, eli suihkutan tuoksua hiuksiini 🙂

  5. 5

    Anonyymi sanoo

    Olen aika kranttu tuoksujen suhteen, vain harvat ihastuttaa pitemmän päälle. Perus Issey Miyake on ollut käytössä vuosia, vaikken aluksi ihan älyttömästi tykännytkään. Sopii kuivalle virkanaiselle;)

    Josta tuli mieleen, kun on ostanut hervottoman kokoisen tuoksun ja kun se unohtuu usein laittamatta aamulla kotona, keksitkö mitään keinoa ottaa tuoksua mukaan käsilaukkuun? Uudelleen pullotus ei tule varmaan kysymykseen, mutta voisiko tuoksua sumuttaa johonkin kosteuspyyhkeeseen tms. jonka sulkisi tiiviisti minigrippiin tms? Epätoivoisia ideoita joo, pienet tuoksunäytteet pelastaisi monta päivää..
    /Peppi

  6. 6

    Anonyymi sanoo

    Itse olen "yhden tuoksun" tyttö. En pitkään käyttänyt mitään tuoksua, sillä en löytänyt mitään, mikä olisi ollut tarpeeksi mieleinen ja m i n u a. Sitten törmäsin Flowerbomiin ja olin myyty. Kuitenkin vasta runsas vuosi sitten löydettyäni Chloén nimikkotuoksuun tiesin löytäneeni omani, ja nykyään onkin heti orpo olo jos en aamulla ole muistanut tuoksua suihkauttaa. Minusta on mukavaa, että ystäväni tunnistavat tuoksuni, ja aina tuoksun muualla haistaessaan heille tulee minä mieleen. Tuoksu on nykyään kuin kiinteä osa minua !

  7. 7

    sanoo

    Olen TODELLA nirso hajuvesien suhteen. Kun löydän omaa nenää miellyttävän tuoksun käytän monesti samaa hajuvettä useamman pullon verran. Tuoksut muodostuvat usein signature smelleiksi, ja se on tosi siistiä. Kaverini ja läheiseni voivat tunnistaa minut tuoksun perusteella. Ensin oli Clinique Happy, sitten Gucci Rush 2, sitten Calvin Klein Eternity Moment, sitten Hugo Boss Femme ja nyt on Laura Biagiotti Laura Rose. Ja siskoni on ehdottomasti Marc Jacobsin tuoksuinen 🙂

  8. 8

    sanoo

    Heippa!
    Mun tän kesän suosikkini on juurikin tuo ensimmäinen eli miss dior cherie 🙂 Aivan ihana! Toinen tänä kesänä hankittu on burberry summer. Sitä käytän enemmän arkisin, mielestäni paljon "kevyempi" kuin tuo cherie. Itselläni myös sama "vika" eli migreeni tulee tietyistä voimakkaista hajuista..
    Mukavaa keskiviikkoa!!

  9. 9

    wry sanoo

    Ei edes aiheen sivusta, vaan kokonaan toisesta aiheesta, nimittäin ripsientaivuttimista. Mitäs sitten kun taivuttimien molemmat suojatyynyt on ns. loppuunkulutettuja? Pitääkö hankkia uusi taivutin, vai myydäänkö noita tyynyjä erikseen kaupoissa? Kiitos avusta.:)

  10. 11

    sanoo

    Hei Virve!
    Kiitos sinulle erittäin mielenkiintoisesta blogista! Esittelyt monipuolisia, kerrot rehellisesti ja mielenkiintoisesti eri tuotteista ja kokeiluistasi.
    Eräänä yönä seikkailin sivuillesi ja siihen jäinkin useaksi tunniksi. Sait seuraajan blogillesi!
    Olen jo "aikuinen" nainen, omat lapseni lähes kaikki myös virallisesti aikuisia, ja nyt alkaa olla aikaa myös itselleni. Kaikenlaisia uusia juttuja löydän itsestäni ja elämästäni, myös tämä kauneudenhoito ja muu hyvinvointi kuuluu niihin!
    Kirjoituksesi saavat minut innostumaan kokeilemaan uusia tuotteita rohkeasti ja ilman ennakkoluuloja. Olen löytänyt monia uusia vinkkejä!
    "Ei ole omena kauaksi puusta pudonnut", luin vasta juttusi missä olit kaatanut kaikki tuotteesi sängylle, ja näytitköhän samassa postauksessa äitisi varastot. Mielettömän mukava juttu! Terkkuja myös äidillesi!
    Aurinkoisia kesäpäiviä sinulle toivotteleepi Kirsikka

  11. 12

    Anonyymi sanoo

    Moi!
    Voisitko tehdä jutun tai jos ei ihan jutun aiheeksi riitä, niin selittäisitkö kommentilla mitä eroa on L'eau:lla, EdT:lla ja EdP:lla? Menevätkö ne esimerkiksi voimakkuudeltaan mainitsemassani järjestyksessä vai olenko ihan hakoteillä?

    Tuoksuista oma suosikkini on Guccin Flora EdT, joka on mielestäni melko raikas ja kukkainen, vaikka joidenkin mielestä se on hivenen tunkkainen(?). Käytän sitä kuitenkin lähinnä vain talvisin ja juhlissa. Keväällä tuoksuttelin Floran EdP versiota enkä tykännyt siitä juuri ollenkaan. Laadulla (tai miksikä sitä kutsutaan?) taitaa olla todellakin väliä. Kesätuoksuna minulla on Yves Rocherin Green Summer EdT, joka puolestaan on kevyt ja mandariininen. Ikävää vain, että se ei kestä iholla kovinkaan kauan.

    – Elina

  12. 13

    Anonyymi sanoo

    Omistan Dieselin "Fuel for life" -tuoksun sekä monen monta tuoksunäytettä. En ole jaksanut käyttää enkä ostaa uusia tuoksuja, koska valitettavasti saan välillä päänsärkyjä "haisuista" ;D, mutta välillä kaupassa jään ihailemaan niitä kaikenlaisia hajuvesipulloja ja niiden tuoksuja.

    (ps. Yksi tyhmä kysymys. Mistä voi ostaa niitä China Glazen lakkoja?)

  13. 14

    Anonyymi sanoo

    En tiedä muistatko semmosta Jennifer Lopezin tuoksua kuin love at first glow. Sen valmistustan lopetettiin mutta se oli musta aivan ihana tuoksu. Osaatko sanoa mitään samantapaista tuoksua?

  14. 15

    sanoo

    Anonyymi: Löytynee Kickseistä, Sokoksilta ja Stockalta. Issey Miyakella on useita tuoksuja, jotka kaikki ovat melko raikkaita. A scent on sellainen vhreän raikas niin sanotusti. 🙂

    Nina V: Tuo on kyllä ihana tuoksu. 🙂

    Laura: Juuri näin. :/

    Anonyymi: Itse suihkin usein vaatteisiin, koska vaatteet voin aina vaihtaa, jos tuoksu alkaa ärsyttämään. 🙂

    Peppi: Travalo!!! Tuoksupullosta otetaan vaan se suutinosa pois ja pumpataaan tuoksua tuohon ja tuo sujahtaa näppärästi käsilaukkuun. Mm. Feeleunique myy näitä: http://www.feelunique.com/brands/travalo

    Anonyymi: Minusta on ihanaa aina kuulla, kuinka joillekin muodostuu omia "nimikkotuoksuja", joista heidät tunnistetaan. Kunpa omakin nenäni kestäsii jotain tuoksua niin kauan. :/

    Flicka: 🙂

    Kati: Burberryn Summer on kyllä ollut todella suosittu tänäkesänä. 🙂

    wry: Tavarataloista löytyy vaihtokumeja. 🙂

    meri: Olen alkanut löytämään tuota tuoksua pikkuhiljaa, eli en raaski luopua. 🙂

    Kirsikka: Kiitos ihanasta kommentista! Aurinkoisia kesäpäiviä myös itsellesi! 🙂

    Elina: L'eau on suomeksi vesi, eli yleensä tarkoittaa kevennettyä versiota. Kuitenkin esim. Miss Dior Cherie L'eau on vaan nimeltään L'eau, mutta "laadultaan" EdT. EdT on kevyempi ja raikkaampi kuin EdP, joka puolestaan on yleensä pehmeämpi ja intensiivisempi kuin EdT. 🙂

    Anonyymi: China Glazeja saa Suomesta Kickseistä. 🙂

  15. 16

    Anonyymi sanoo

    Moi! Onko sulla kokemusta Sebastian-hiustenhoitotuotteista? Tai tiedätkö ovatko ne oikeasti hiuksia hoitavia eivätkä vain silikoonisia mössöjä? 🙂

  16. 17

    sanoo

    Voin ainakin jonkun verran sanoa olevani kaikkituoksuinen sillä jemmoista löytyy monenlaisia tuoksuputeleita. Toisaalta en kyllä pidä ihan kaikista tuoksuista (vesituoksut, halpikset jne… mikä siinä muuten on että halpishajuissa on aina se sama kuvottava pohjahaju?!!) mutta vaihtelua kyllä löytyy yksinkertaisesta TBS:n White Muskista runsaiden tuoksujen kautta Escadan karkkihömpötyksiin. 🙂 Kesäprojektina on saada loppumaan Escadan -06 kesätuoksu Pacific Paradise koska siinä on jo ihan hippusen aistittavissa että tuoksu alkaa mennä vanhaksi.

    Tuoksuholismissa on kyllä se huono puoli, että ei jää ihmisille mieleen tuoksuassosiaation kautta samalla tavalla kuin ne jotka käyttävät vain sitä yhtä nimikkotuoksuaan. :/

  17. 18

    Anonyymi sanoo

    En ole kaikkituoksuinen, sillä osa tuoksuista saa pään särkemään. Mua ärsyttää, koska RAKASTAN biothermin eau purea, mutta olen kiiville allerginen, joten en pysty käyttämään sitä sen sisältämän kiivin vuoksi :((( yritän kylläkin totuttaa itseni siihen pienen näytepullon kera 🙂
    -Kaisa

  18. 19

    Anonyymi sanoo

    Okei, sait houkuteltua. Lähen tuoksuttelemaan kunhan kaupungille saakka pääsen! Kuulostaa meinaan loistavalta. t. eka anonyymi

  19. 20

    sanoo

    Oih, Issey Miyaken L'Eau d'Issey on niitä harvoja hajuvesiä jotka olen käyttänyt viimeistä pisaraa myöten loppuun. Aivan ihana tuoksu.
    Davidoffin Cool Water on myös ihana, en ole varma saako sitä enää?
    Salvatore Ferragamon oli kans ihana. Olen etsinyt tuota tuoksua pitkään esim. sokoksesta mutta en ole löytänyt. Englantilaisesta nettipuljusta löytyisi mutta hehän eivät niitä enää toimita suomeen.
    Hmmm. Calvin Kleinin True Calvin Klein on ihana.
    Kyllä, olen hajuvesifriikki!

  20. 21

    sofia sanoo

    lähetin jo kommentin sulle eilen,muttei ole tainnut tulla ollenkaan :(.eli etsisin tosi makeaa ja pirteää tuoksua.hinta ei paljoa yli 30 € saisi olla.osaisitko suositella jotain?esim.ysl babydoll,voisiko se olla makuuni?tuo kiinnostaisi,en ole vielä nuuskinut.mitä muita osaisit suositella?jotain jopa vähän karkkimaista,muttei äklöä :D.

  21. 22

    sofia sanoo

    myydääks tota baby dollia enää missään :o?luin jostain että ei..vaikka hinta taso oliskin ollu vähä kalliimpi,oisin silti saattanut niin ihastua siihen.. 🙁 ?

  22. 23

    sanoo

    Anonyymi: Sebastianin Potion 9 on aivan loistava tuote! Muuten kokemukset ovat vähäisiä. :/

    Lucy S.: Totta, kellekään ei tule tietystä tuoksusta aina mieleen juuri minä. :/

    Kaisa: Oi, Eau Pure on aivan ihana. 🙂

    Anonyymi: 🙂

    Arja: Cool Wateria löytyy yhä. Ferragamon Incanto-tuoksuja löytyy vielä myynnistä, mutta muita en ole Suomessa ainakaan nähnyt. :/

    sofia: Makea ja pirteä samaan aikaan… hhmm… Miss Dior Cherie EdT kannattaa tuoksuttaa ainakin, mutta nyt en oikein muuten pääse vain tuon kuvauksen perusteella kiinni siihen, millainen tuoksun pitäisi olla. Britneyn Circus Fantasy (ei tosin saa enää Suomesta) ja Chanelin Chance Eau Fraiche tulevat mieleen, mutta ovatkohan sitten yhtään sellaista, mitä haet? Tuoksuta ihmeessä Baby Doll jos vaan löydät. Nyt en ole enää itse varma, onko tuoksu lopetettu, mutta sellainen mielikuva minulla ainakin on. Laivalta sitä tosin ainakin löytyi vielä. 🙂

  23. 24

    sofia sanoo

    mulla on britneyn fantasy,oiskohan sama kuin tuo circus?sellainen pyöreä pullo pinkki väriltään ja vaaleanvihreitä timantteja?ostin tuon lontoon heathrown lentokentältä (isi maksoi :D) en ole vielä avannut,mutta jotain tuollaista hakisin :).tuo fantasy on juuri ihanan makea.

  24. 25

    sanoo

    sofia: Circus on samalla lailla makea kuin Fantasy, mutta seassa on hieman sitrusta, eli antaa hieman pirteyttä makeuteen. Pullo on vaaleansininen(-turkoosi. 🙂

  25. 26

    sofia sanoo

    virve,pakko vielä kertoa,että menin tänään riihimäen atomin emotioniin.menin tuoksuttelemaan sun suosittelemia tuoksuja ja kappas kummaa!siellä oli pöytä,missä oli alennuksessa olevia tuoksuja ja mikäs se siinä koreili,ysl baby doll <3.tuoksu oli vähän erilainen kuin kuvittelin,jotenkin salmiakkinen,mutta niin ihana :D.pakkohan se oli kotiuttaa,kun 30 ml koosta oli enää jäljellä 2 kpl :).miss dior cherietä tuoksuttelin myös,mutta en edelleenkään tykännyt.pullo on niiin söpö,että olisin halunnut pitää siitä :)) niin ja mulle on myös hieman tärkeää,että hajuveden pullon väri sopii pinkkisävyiseen teemaan 😉

  26. 27

    sanoo

    sofia: Oi, ihana kuulla, kuinka hyvä tuuri sinulla kävikään Baby Dollin suhteen ja mahtavaa, että vielä oli makuusikin. 🙂
    Näin netin kautta on tuoksuja hieman hankala suoralta kädeltä tosiaan suositella, kun ei saa vaihtoehtojen avulla heti haettua suoraa suuntaa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *