Julkaisematta jäänyt postaus

Minulla on blogiarkistoissani paljon julkaisematta jääneitä postauksia, jotka olenkin sitten usein lopulta kokenut liian henkilökohtaisina ja jänistänyt niiden julkaisussa viimehetkellä. 
Kirjoitan kosmetiikkablogia, mutta samalla olen avannut teille elämääni siinä sivussa. Monet ovat kertoneet tykkäävänsä niistä elämäänikin koskevista postauksista ja pitävänsä niitä mukavana lisänä kosmetiikkajuttujen rinnalla, mutta silti niitä kirjoittaessa miettii aina välillä, että mennäänkö nyt kuitenkin liikaa blogin aiheen ohi. Välillä on hankalaa vetää raja sen välille, mitä haluaisi kertoa ja mitä kannattaa jättää kertomatta.
Löysin blogiarkistoistani luonnoksen keväällä kirjoitetulle tekstille, jota en sitten kuitenkaan halunnut silloin julkaista sen tunnuttua liian henkilökohtaiselta. Nyt tekstin luettuani kuitenkin ajattelin, että antaa mennä vaan.
Olen viimeviikot vähentänyt Suomen asunnostani tavaraa entistäkin kovemmalla kädellä. Ei sillä, että olisin sinne koskaan paljon mitään hankkinutkaan, mutta nyt tavaraa on lähtenyt pois perustarpeista lähtien. Sänky lähti jo kuukausi sitten ja olen nukkunut lattialla patjalla. Kattolamppuja en koskaan hankkinutkaan ja olohuoneen lattialamppukin sai lähteä. Ikeasta parilla kympillä toista vuotta sitten aikoinaan opiskelijasoluhuoneeseeni tullut pöytäkin lähti kiertoon.


Myyntiin lähtivät televisiotaso ja sohvapöytäkin. Tuo sohvapöytä oli sellainen, jonka vuosi sitten hankin pitkän harkinnan jälkeen toivoen, että vihdoinkin olisin löytänyt kodin, johon jäädä pysyvästi. Ajattelin, että jos uskallan hankkia jotain sellaista pysyvää tavaraa, johon kiinnyn kovasti, tekisin samalla elämästänikin pysyvää. Sitten tuli kaikkea ja syksyllä pakkasin omaisuuteni varastokomeroon ja lähdin Lontooseen pariksi kuukaudeksi kouluun. Se niistä suunnitelmista.


Kerroin teille alkuvuodesta, että hankimme poikaystäväni kanssa Tukholmasta asunnon ja tuskin kellekään on jäänyt epäselväksi kuinka paljon asuntoa rakastan. Kyse ei ole vain asunnosta itsestään vaan siitä, että koen ensimmäistä kertaa minulla olevan jotain oikeasti pysyvää. Olen muuttanut yli kymmenen kertaa sen jälkeen kun 19-vuotiaana muutin pois kotoa. Jokaisella kerralla olen tiennyt, että asunto johon muutan tulee olemaan vain väliaikainen ratkaisu. Voisi olla mahdollista, että olisin siellä useamman vuoden, mutta aina on ollut selvää, ettei se jää pysyväksi ratkaisuksi. Tukhoman asunto on ensimmäistä kertaa paikka, jossa tiedän asuvani pysyvästi.


Pidin Suomen asuntoa itselläni alkuvuoden työharjoittelun ja opintojeni velvoittaessa minua olemaan Suomessa osan ajastani ja minun oli tarkoitus pitää sitä vielä jonkun aikaa. Sitten tajusin, että minulla alkaa kesäloma ennen vappua. Kesällä olisin töissä Tukholmaan kulkevalla laivalla ja syksyllä minulla olisi työharjoittelu. Miksi turhaan tekisin sen Suomessa kun voin hankkia kansainvälistä kokemusta ja tehdä sen vaikkapa… noh, Tukholmassa? Yhtäkkiä tajusin, ettei minulla ollut loppuvuotena enää liiemmin tarvetta tulla Suomeen ja ensi keväänäkin opintoja olisi jäljellä enää melkoisen vähän. Voisin siis luopua asunnostani Suomessa täysin ja keskittyä olemaan Tukholmassa.


Ajatus tuntui ihanalta, mutta samalla aivan suunnattoman pelottavalta. Yhtäkkiä minulla ei olisi asuntoa enää muualla kuin Tukholmassa ja minä ihan oikeasti muuttaisin sinne. Blaah blaah blaah, sanovat ilkeimmät ihmiset ja tuhahtavat vinoillen, että enköhän ole jo tottunut muutelemaan sinne tänne parisuhteideni perässä. Olen tehnyt sen 20-vuotiaana Tampereelle muutettuani ja 25-vuotiaana Lontooseen muutettuani. Nuo kaksi kertaa ovat kuitenkin olleet täysin eri asia, sillä niillä kerroilla olen tiennyt asian olevan vain väliaikaista ja että jossakin vaiheessa palaisin kuitenkin Helsinkiin, yksin tai yhdessä jonkun kanssa. Nyt se ei kuitenkaan ole enää mikään väliaikainen juttu.


Kun pari vuotta sitten muutin Lontooseen tiesin, että siellä asuminen olisi vain väliaikaista, once in a lifetime -ratkaisu. Okei, sain toisenkin lyhyemmän kerran, mutta en koskaan ajatellut, että olisin siellä pysyvästi kuten ei silloinen suomalainen poikaystävänikään. Tiesin, että tulen sieltä pois yksin tai viimeistään siinä vaiheessa, kun perheen perustaminen hänen kanssaan olisi ajankohtaista. Päädyin tulemaan sieltä pois yksin.


Tukholma on kuitenkin aivan eri asia. Riitelin jo teini-ikäisenä silloisen poikaystäväni kanssa ihan vakavan riidan aiheesta ”minä muutan isona Lontooseen” saaden hänet suuttumaan, sillä hän ei puhunut englantia kunnolla eikä todellakaan tahtonut muuttaa sinne. Lontoo on ollut minulle jostain käsittämättömästä syystä aina niin rakas paikka ja kun astun sen kaduille olen vain automaattisesti onnellinen. Se fiilis, ne ihmiset, ne rakennukset… se kaikki tuntuu vaan kodilta.


Sitä fiilistä en ole saanut missään muualla. Suomi ei ole enää aikoihin tuntunut minusta kodilta tai paikalta, jonne tahtoisin jäädä. Hyvä maa olla, mutta ei täällä tunnu kodilta. En minä tiedä, tuntuuko minusta Tukholmassakaan kaduilla kävellessä siltä täysin, mutta ehkä sitten, kun tutustun kaupunkiin.   Sen kuitenkin tiedä, että siellä on koti, jossa minusta tuntuu kotoisammalta ja rakastetummalta kuin missään koskaan ikinä.


Muuten Tukholmaan innolla, mutta pienellä jännityksellä. Minulta kysyttiin vähän aikaa sitten, että kauanko aion Tukholmassa asua ja kun ensimmäistä kertaa vastasin kysymykseen ääneen, että toivottavasti lopun elämääni, tuntui asia yhtäkkiä todella todelliselta. Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla ei ole pienintäkään epäilystä, etteikö asia olisi näin ja tuntuuhan sen tajuaminen melko pelottavalta.

Yleensä riskinotti kannattaa. Nyt se on tuntunut hyvältä. <3
Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    hei Virve-ystäväinen 🙂 Nyt on aivan pakko mainita yhdestä asiasta, joka on häirinnyt mua tolkuttoman kauan. Nimittäin et osaa käyttää lauseenvastikkeita oikein sinne päinkään, joten tekstistä tulee tökeröä ja vaikealukuista. Ehkä kannattaisi opetella käyttämään niitä oikein tai vähentää? 🙂 tämä ystävällisenä, rakentavana kritiikkinä 🙂

    • 1.1

      Penni sanoo

      Nyt meni kyllä tältä Anonyymiltä postauksen pointti ohi niin, että korvissakin varmaan suhisi 😀

      Inspiroiva teksti taas kerran Virve, kiitos siitä!

  2. 2

    sanoo

    Hei anonyyminä pysyttelevä ystäväiseni! 🙂
    Tykkään itse kirjoittaa blogiani tavalla, joka on minulle luonnollisin. Jos tästä maksettaisiin palkkaa voisin keskittyä tuohon asiaan enemmän, mutta tällä hetkellä koen kotoisimmaksi kirjoittaa minulle luontevimmalla tavalla jolloin tekstistä tulee minun näköistäni blogitekstiä. En tahtoisi tehdä hauskasta kosmetiikkablogiharrastuksesta sellaista, että se saisi minut stressaamaan asiasta. Ymmärrät varmasti. 🙂

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Mikä ihmeen lauseenvastike? Mitä tuossa tekstissä on niin pielessä, että pitäisi korjata?

    Terv.nimim. En huomannut mitään vikaa

    • 3.1

      sanoo

      Minä itse ihmettelen eniten miksi kukaan kiusaa itseään lukemalla blogeja, joiden kirjoitustyylistä ei pidä. Eikö olisi paljon mukavampaa ja antoisampaa käyttää aikansa tekemällä asioita, joista tulee hyvä mieli? 🙂

    • 3.2

      Anonyymi sanoo

      Voisiko syy löytyä siitä, että kokee postaustesi asiasisällön kiinnostavaksi? Olen samaa mieltä kuin ensimmäinen kommentoija, mutta käyn täällä silti etsimässä kiinnostavaa tietoa. Kävisin tällä mieluummin, jos teksti olisi hitusen helppolukuisempaa..

      Postaukseen liittyen, oli rohkeaa kirjoittaa noinkin yksityisistä tuntemuksista, kiitos siitä.

      Inna

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Enpä huomannut minäkään mitään vikaa 😉
    Kyllä sen tuntee mikä tuntuu kodilta ja sen missä ei viihdy. Joku on joskus sanonut että koti ei ole paikka vaan tunne ja sen tunteen mukaan minä menisin 🙂
    -Bemu

  5. 5

    Anonyymi sanoo

    Aika monelta bloggarilla olisi parannettavaa kieliopissaan.Esim. yhdyssanoja kirjoitetaan aika usein erillisiksi sanoiksi. Myös epäsuoran kysymyslauseen perään lähes aina laitetaan kysymysmerkki, vaikkei pitäisi. Isot ja pienet alkukirjaimet olisi myös hyvä hallita; esim. Suomi, suomalainen, EI siis Suomalainen.
    Tässä tällainen nillitys.

  6. 6

    sanoo

    Anteeksi tälläinen osittain Offtopic komentti mutta itse itseasiassa tulin hieman paremmalle tuulelle kun kommentoitiin että kielioppi ei ole oikein. Itse pidän blogissa taukoa juuri siksi että kielioppini on perseestä, tekstini muutenkin viimeaikoina kai huonotunut, huono kuvailemaan eikä ole itseluottamusta ottaa itsestäni kuvia kun ei ne onnistu ja näytän kamalalta.
    Mun silmään tekstissä ei kyllä ole mitään vikaan. Miksi sitä turhaan kirjoittaa kirjakiellä tai tms.??
    Kiva postaus, 🙂 ja kiva kun oot viime aikoina kirjottanut siveltimistä. Siveltimet on mulle aika mystinen juttu enkä tiiä mitä milläkin siveltimellä tehdään….

  7. 7

    sanoo

    Kiva lukea näistä pohdinnoistasi, kuten aina. Sen kun menet vaan sinne ulkomaille ja nauti elämästä. Minä aina tytölle – 20-vuotias – sanon, että mene sinne ulkomaille, kun se kerta on mahdollista. Olisin itsekin nuorena sinne halunnut, mutta ei se niin helppoa olisi ollut. Minulla on pari viisikymppistä ystävääni, jotka asuvat ulkomailla ja on perheet ja työt ja sitten eläkeikää lähestyessä ovat miettineet takaisin tuloa tai ainakin mökin tms. hankkimista. Mukavia hetkiä sinulle! Ja minua ei pätkän vertaa haittaa lauseenvastikkeet ja muut härpäkkeet – tekstisisältö ja ajatus on tärkein 🙂

  8. 8

    helmi sanoo

    Hahaaa 😀 lauseenvastikkeet, pilkut ym. valitus. Vaikka ne olisi oikein en lukisi niitä kuitenkaan oikein. Luen blogiasi, koska se on hyvällä tavalla tuttua. Aiheet ovat myös hyviä, mutta en osaa kaivata mitään tiettyä juttua. Siksi niin hyvä blogi. 🙂 Älä ressaa!

  9. 9

    sanoo

    Mun mielestä ihana, että julkaiset tällaisia. Mä olen vahvasti sen puolesta, että elämässä tulee heittäytyä, vaikka se tie osottautuisikin vääräksi. Se oli matka, joka tuli koettua, ja niistä jää aina jotain käteen. Joskus haavoja, mutta toisaalta kasvattaa ihmisenä hyvin paljon enemmän. Tunteella mukaan elämään, muuten tähän harmauteen kuolee. 🙂

    Sulla on oikein hyvää suomea näissä teksteissä. Viilatkoot muut pilkkujaan, mä olen vuodet viihtynyt näiden tekstiesi parissa vaikka mä aika monissa muissa blogeissa kiinnitän jatkuvasti huomiota juurikin esimerkiksi epäsuoriin kysymyslauseisiin ja niiden kysymysmerkkeihin. En tosin käy anonyyminäkään niistä nillittämässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *