Jösses, mitkä ripset! Yksi tällainen teillekin! (Eli arvonnaksi meni taas)

Myönnän aloittavani todella monet postaukseni kertomalla, että olin ennakkoluuloinen jotain kosmetiikkatuotetta kohtaan, mutta niin se vain on. Kaikkea saa ja sopii kyllä kehittää ja minullekin esitellä ja olen toki helposti hurahtavaa luonnetta, mutta ei se tarkoita, etten aina silloin tällöin tai hyvin useinkin pyörittelisi uusille tuotteille silmiäni epäuskoisena.

Viimeisin tällainen hetki oli, kun Tunnetila-blogin Nina lähti arvuuttelemaan meille kosmetiikkabloggaajille uutta ripsivärilöytöään. Tuo superripsiväri oli kuulemma tehnyt hänen ripsistään niin pitkät, että niitä oli jopa ihan lyhennettäväkin hieman. ”Eeeen usko,” minä mietin ajatellen, että jos ei ole silmälasien käyttäjä ei voi olla mitään syytä, että ripsiväri tekisi normaalipituisista ripsistä niin pitkät, että niitä pitäisi muka lyhennellä.

Kinusimme kilpaa Ninaa kertomaan, mistä ripsiväristä oli kyse ja lopulta saimmekin fiilistellä sitä hänen bloginsa puolelta Silk Fibre Lash -ripsiväripostauksessa. Nina pahoitteli, ettei hänellä ollut tarkempia kuvia ripsistä ja minä jäin miettimään, että tekikö se nyt oikeasti niin ihmeitä.

Minun oli töiden vuoksi tutustuttava ripsiväriin hieman enemmän ja päädyin sitten lopulta saamaan CosMerya-verkkokaupasta testattavakseni oman kappaleeni.

Kauniiseen silmälasikoteloa muistuttavaan kuoreen pakattu ripsiväri näyttää kyllä melkoiselta luksukselta. Kaksiosainen tuote koostuu geelimascarasta ja ripsikuidusta ja minulla oli melkoisia epäilyksiä kuidun suhteen.

Aiempien kokemusteni mukaan kuidut ensinnäkin asettuivat miten sattuivat, varisivat päivän aikana silmiin sekä muuten vaan ärsyttivät jo ihan henkiselläkin tasolla. Kiva idea, mutta mistä ihmeestä ne kuidut tiesivät, missä ripsen pää on ja kuinka siihen on osattava asettua?

Ripsiväriduon ideana on, että geelimascaraa levitetään ensin ripsille kerros, jonka jälkeen niille harjataan kuituja ja lopuksi homma viimeistellään kiinnittämällä kuidut vielä paikoilleen geelimascaralla. Ja kukapa estää lisäämästä näitä kerroksia vielä halutessaan uudelleenkin yhä vaan näyttävämpää lopputulosta rakentaessa.

Kun sain ripsiväripakkauksen käsiini en voinut vaan antaa sen odottaa seuraavaa aamua ja uutta meikkihetkeä. Iltapesujen jälkeen minun oli aivan pakko saada kokeilla tuotetta ”ihan vaan pikaisesti”.

Ja jösses, mitä se tekikään ripsilleni! Meinasin lentää pyrstölleni. Siis vautsi, mitkä ripset!

Omat ripseni ovat melko vaatimattoman kaikessa hentoudessaan eikä niitä liiemmin erota, mikäli niitä ei ole kuorrutettu ripsivärillä.

Tämän ripsiväriduon kanssa ne kyllä todellakin erottaa! Olin myös aivan erityisen yllättynyt siitä, kuinka siististi ripsikuidut loppujen lopuksi ripsieni kärkiin asettuivatkaan.

Tämän ripsivärin kanssa on erittäin tärkeää työskennellä silmä kerrallaan ja jopa varsin sukkelasti. Kun pohjalle tulevan ripsivärikerroksen on levittänyt paikoilleen, tulee kuitu levittää päälle välittömästi ja sitten vielä kertaalleen sulkea se paikoilleen uudella ripsivärikerroksella. Tämän jälkimmäisen ripsivärikerroksen levittäiminen sai ainakin omissa silmissäni aikaan juuri sen, että mascaraharja oikeastaan ikäänkuin veti loputkin kuidut paikoilleen ripsien kärkiin saaden lopputuloksesta melkoisen näyttävän.

Oma silmäni on malliltaan sellainen, että ripsien ja kulmien väliin jää aina melkoisesti tilaa, mutta jos luomeni olisi enemmän laskeutuvampaa mallia ja kulmani alempani, yltäisivät räpsyttimeni helposti jo lähes niihin häiritsevän pitkiin ulottuvuuksiin, jotka voisivat ehkä jopa kaivata sitä lyhennystä.

Yksi aivan erityisen huikea juttu ripsivärissä on myös sen kestävyys. Sateet ja hikoilut kestävä ripsiväri lähtee pois pelkällä lämpimällä vedellä, joten levähtämisen pelkoa ei ole olemassa. En itse pidä tuontyyppisistä mascaroista yhtään, sillä koen niiden poisnyppimisen ripsistäni ärsyttäväksi puuhaksi, mutta tämän kanssa tykkäysasteikkoni teki kyllä poikkeuksen. Minulla ei nimittäin ole koskaan ollut näin helposti poislähtevää ripsiväriä! Ei tarvinnut kuin kevyesti sormenpäillä auttaa lämpimän veden kanssa ja jo vaan oli ripsiväri poissa. Wow!

Yksi huoleni oli muuten myös se, että varisisivatko ripsivärin kuidut päivän aikana silmiini. Eivät ole vielä koskaan varisseet ja ripsivärin loistavasta kestävyydestä (ja omasta laiskuudestani…) kertoo se, että koin vähän aikaa sitten jälleen sen kerrasta pariin vuodessa tapahtuvan ilmiön, kun en kröhm… olosuhteiden vuoksi jaksanut yöllä poistaa kasvoiltani muun kuin meikkipohjan misellivedellä pyyhkien. Seuraavana aamuna herätessäni ripsivärini olivat edelleen mallikkaasti paikoillaan eivätkä kuidut todellakaan olleet varisseet. Melkoiset pojot siitä! (Ripsivärille siis, minulle pelkkiä nuhteita.)

Kuten kerroin, on oma ripsivärini saatu blogikokeiluihin CosMerya-verkkokaupasta ja koska olen ollut tästä niin innoissani sovimme, että saan teidän kesken arvottavakseni yhden ripsiväriduon.

Arvontaan voi osallistua sunnuntaihin 22.2. klo 23:59 asti kertomalla kommenttilaatikossa, mikä on oma tämän hetken suosikkiripsivärinne. Muistathan jättää sähköpostiosoitteesi siltä varalta, että onni potkaisee ja pääset testaamaan, olisiko tässä ainesta uudeksi suosikiksesi!

Olen itse aivan hulluna tähän ripsiväriin ja vaikka se onkin oiva väliaikaisvaihtoehto ripsienpidennyksille huomauttaisin kuitenkin, että jos olet allergisoitunut ripsiliiman akrylaateille ei tuotetta suositella käytettäväksi. Itse myös koin sen kuidut erittäin hyvin ripsissä pysyvinä, kun tuotteen on levittänyt oikealla tavalla, mutta piilolinssien käyttäjiä kehottaisin tietysti erityiseen varovaisuuteen.

Mitäs sanotte tästä tapauksesta? Tekisikö mieli kokeilla?


Joko luit nämä postaukseni?

helppo-ilmakiharrin ostolakossa-ripsivari virve-pikkumusta-mekko

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Todellakin tekisi mieli kokeilla tätä! Oi, olisipa arpaonni puolellani!!
    Tämänhetkinen (ollut jo vuosia) ripsiväri -lempparini on Lumenen Natural Code -sarjasta oleva Dual-Drama Mascara.
    Ihanan iso ja tuuhea harja, jolla saa melko näyttävät ripset.
    -SeLma-

  2. 3

    sanoo

    Tämän hetken lemppari on Benefitin They're Real. Näistä kaksiosaisista kuituripsareista olen lukenut ennenkin, ja jos arpaonni suosii niin kiva päästä testaamaan! kaisa82 (at) gmail.com

  3. 4

    sanoo

    Lemppari on tällä hetkellä Maybellinen nimihirviö the Colossal Go extreme volume, mutta ikilemppari olisi Too Facedin Better than sex, ah mikä ihana ripsiväri mutta liian kallis.

    taika.sariola (at) gmail.com

  4. 8

    Anonyymi sanoo

    Eli onko kyseessä ns. kolmekasi? 🙂 Mulla ei nimittäin tunnu pysyvän mikään muu, kuin sensain kolmekasit ja muutama vesiliukoinen ripsari, eikä niillä saa omaan makuuni tarpeeksi tuuheutta. 🙁

  5. 10

    Tarja sanoo

    Mulla ei itse asiassa ole tällä hetkellä ripsarisuosikkia. Käytän Lumenen jotain ripsiväriä juuri nyt. Cliniquen ja Lancomen ripsivärejä olen kokeillut ja näistä kaikista on ollut suurin suosikkini Cliniquen Naturally Glossy -mascara, jota ei oikein tahdo saada mistään enää. Mutta tätä kyseistä Silk Fibre-ripsaria haluaisin kyllä kokeilla – Ninan blogista tästä jo luin ja nyt uskon jo kyllä ihan 100% varmuudella, että tämän TÄYTYY olla hyvä, kun sinäkin sitä ylistät. Ja puhuvathan kuvat puolestaan, niin sinun kuin Ninankin blogissa. Eli jospa arpaonni suosisi. Ja ellei, niin ei varmaan auta kuin kaivella omaa kukkaroa 😀

  6. 11

    Anonyymi sanoo

    Uih. PAKKO PAKKO SAADA!! Tämän hetkinen suosikkini on Isadoran Flashing Volume mistä voikin päätellä, että pidän näyttävistä ripsistä.

    cassandra- (at) luukku.com

  7. 12

    sanoo

    Oma lemppari on tällä hetkellä Maybellinen Volum' Express The Rocket -maskara vedenkestävänä versiona. Tämä siksi, että kyseinen tuote toimii kiitettävästi ja on opiskelijan kukkarolle vielä suht inhimillisen hintainen 😀 Ja oi kyllä, tämä kuulostaa testaamisen arvoiselta tuotteelta! Vieläkin epäilen noiden kuitujen toimivuutta :'D

    hen-nzu(at)hotmail.com

  8. 13

    iinu sanoo

    Mä haluuuun ton! Oma lempimascara on Kanebon 38:N Volume -versio. Mutta mikä tahansa näistä lämpimällä vedellä lähtevistä menee. Mutta tässä on kyllä potentiaalia uudeksi suosikiksi!! (email: royaljelly@riseup.net)

  9. 14

    sanoo

    Aiemmin käytin ns. markkettiripsivärejä. Huomasin, että jossakin vaiheessa x enää vedenkestävätkään ripsivärit eivät pysyneet paikallaan vaan valahtivat alaluomelle. Tuolloin päätin alkaa panostaa parempiin maskaroihin. Nykyisin käytän Cliniquen High impact curling mascara-nimistä tuotetta, joka on aivan loistava. 🙂

    marika.sormunen@outlook.com

  10. 15

    sanoo

    Haluaisin todella testata! Oma pitkäaikainen lempparini on se tuttu Sensain 38, minkä hyvänä haastajana olen kokeillut myös Fiberwigin ripsiväriä kuitenkin palaten tuttuun kolmekasiin. Jos vaikka kävisi tuuri, postini on: silja.leppala (at) gmail.com

  11. 16

    Anonyymi sanoo

    Mun suosikkiripsari on ollut jo monta vuotta max factorin false lash effect, mutta se taisi just jäädä kylmästi kakkoseksi tolle, wau mitä jälkeä!

    rautiola.am@gmail.com

  12. 20

    Anonyymi sanoo

    Maybellinen the falsies ripsari on ehdoton lempparini
    taru.ylivenna(at)anvianet.fi

  13. 21

    sanoo

    Voihan hitsit miten hyvänkuulonen ripsiväri! Oma suosikkini tällä hetkellä on IsaDoran Big Bold Lashes, harmi vaan ettei sitä taida olla vedenkestävänä. Tämänhetkinen suosikki joka tapauksessa!

    jenny.lansman@gmail.com

  14. 22

    Heidddi sanoo

    Tällä hetkellä käytän Lumenen Raspberry Volumizer, jota vastaan minulla oli suuria ennakkoluuloja 😀 Aiemmin kaikki Lumenen ripsaritovat lässäyttäneet ohuet ripseni, mutta tämä onkin ollut ihan mukava tuttavuus. Toista en varmaankaan osta, joten olisi kiva kokeilla tätä ihmeripsaria!

  15. 23

    sanoo

    Ohhoh! Oispa kyllä kiva kokeilla. Tämän hetken suosikki ripsari on Catricen Lashes to Kill 🙂

    marika.minkkinen(a)gmail.com

  16. 26

    Anonyymi sanoo

    Aika lupaava ripsari. Mun vakkari tällä hetkellä on Lorealin False Lash Wings, joka on hyvä, mutta ei täydellinen sekään.

    urasiili@gmail.com

  17. 27

    laretzu sanoo

    Tämän hetken lemppari ripsiväri on lorealin kultaisesta hylsyst löytyvä million lashes! Kokeilin välillä lumenea mutta palaan aina takaisin vanhaan lemppariiin 🙂

    Vaisanen.laura@gmail.com

  18. 28

    Anonyymi sanoo

    Ehdottomasti ysl shocking ripsiväri!
    marieleilola97@gmail,com 🙂

  19. 30

    Layra sanoo

    Monia ripsareita on kokeiltu mutta sitä oikeaa ei ole vielä löytynyt! Tällä hetkellä taitaa olla joku L'oreal, ajaa kyllä asiansa. Havittelen juurikin tuollaisia taivaita hipovia ripsiä ja tämä vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta! :3 Potkaisisipa onni kerrankin.
    llayra-@hotmail.com

  20. 31

    sanoo

    Omg, kelpaisi! Mukana siis arvonnassa. Tällä hetkellä suosikkiripsarini on Max Factorin False last effect ja hyvänä kakkosena ( ja hinnaltaan ykkösenä!) Yves Rocherin Sexy pulp!
    millaturunen@hotmail.fi

  21. 32

    sanoo

    No WAU!
    Mun ripsari suosikkini taitaa olla nyt ja ikuisesti Kanebon 38, mutta ainahan sitä muitakin voi kokeilla. 😉
    hakusanarakkaus(at)gmail.com

  22. 33

    Anonyymi sanoo

    Itselläni ei tällä hetkellä ole käytössä ripsiväriä, kun minulla on ripsenpidennykset. Haluaisin kuitenkin päästä kalliista ripsenpidennyksistä eroon ja tämä olisikin siihen varmasti hyvä keino!

    sposti katri.nisula(at)pp.inet.fi

  23. 34

    Anonyymi sanoo

    Hi,

    I would like to let you know that we are selling high PR Tumblr
    blogs. I think as a webmaster, you know the importance of having backlinks
    from high PR blogs. And you also know how costly
    it can be to have backlinks to this high PR blogs.

    Well I would like to inivte you and take a look at our offer.
    At very cheap price, you can have your own high PR Tumblr
    were you can use as backlinks to your site.

    If your interested, please visit: http://bit.ly/highprtumblr

    Thanks

    my website: Cheap High PR Tumblr Blogs

  24. 36

    sanoo

    No ei tosiaan uskoisi, että tuollainen voisi tehdä noin siistiä jälkeä!

    Tämän hetken lemppari on Idun Mineralsin 38-mascara Vatn, vaikkei kovin näyttävää jälkeä teekään, niin tähän vuodenaikaan se on vaan niin kätevä. Ja lähtee pois ihanan helposti.

    sinistapintaa miumau gmail piste com

  25. 38

    sanoo

    Minulla ei tällä hetkellä ole ripsiväri suosikkia eikä oikeastaan edes kunnon ripsiväriä, taloudellisen tilanteeni takia. Mutta tätä olisi mahtavaa päästä kokoilemaan! =)

    kittysi@hotmail.com

  26. 39

    Anonyymi sanoo

    Tällä hetkellä suosikkiripsarini on Max Factorin Masterpiece Max. Kyseessä ei ole kuitenkaan tuote, jota haluan ehdottomasti ostaa kerta toisensa jälkeen, sillä en ole täysin tyytyväinen tuotteeseen. Täydellistä ripsiväriä etsiessä..

    katjuzki@gmail.com

  27. 40

    Maija sanoo

    Suosikki on tällä hetkellä Lorealin volume million lashes -ripsiväri! Mutta tuo ripsiväri vaikuttaa niin hyvältä että olisi pakko päästä testaamaan!
    maija.sillanpaa@icloud.com

  28. 42

    sanoo

    Olen aina luottanut MaxFactorin false lash effectiin, mutta olisi mielenkiintoista nähdä mitä näin lyhyille ripsille saisi tehtyä! 🙂

    emmaa@live.fi

  29. 43

    sanoo

    Yves Rocherin sexy pulp, siinä on loistava hinta-laatu -suhde! marika.tuovinen[at]gmail.com

  30. 44

    sanoo

    Tällä hetkellä ei ole suosikkiripsaria. Vähän on hakusessa. Nyt ostin jonkin lorealin risarin, diorin vihdoin tultua tiensä päähän. Mutta ei tää uuskaan oikein vakuuta. Ja dior ei sekään ollut hyvä. Molemmat menettelee diorin "pohjustajan" kanssa.

  31. 45

    sanoo

    Wau, siis aivan mielettömät räpsyttimet! Käytätkö muuten vielä ripsiseerumia, vai onko noi ihan luomuripset? Hmm, mulla ei oikeastaan ole varsinaista suosikkiripsaria tällä hetkellä, vaan etsin edelleen sitä oikeaa. Nyt käytössä mulla on Lorkun Volume Million Lashes Excess (siis jösses näitä nimiä :D), joka menee kategoriaan "ihan hyvä, muttei täydellinen". Tosin ripsiseerumilla oon saanut vähäsen pituutta ripsiin lisää, mutta oikeastaan aloitin käytön, jotta saisin ripset taipumaan edes hiukan paremmin. Omat ripset on suht pitkät ja tiuhat luonnostaan, mutta piikkisuorat ja melkeinpä alaspäin sojottavat, joten ne näyttää vaatimattomammilta kuin ovatkaan. Taivutin auttaisi, mutten ole vielä löytänyt silmänmalliini sopivaa, johon mahtuisi koko ripsirivistö kerralla, ja ilman että joutuu nipistämään luomea kipeästi. En tykkää käyttää vedenkestävää mascaraa sen poiston hankaluuden takia, joten vaikka taivutukset onnistuisi, ne suoristuu alta aikayksikön. First wolrd problems 😉 krista.eerika@gmail.com

  32. 46

    sanoo

    Mun lemppariripsari on Max Factorin False Lash Effect! Sun vinkkaamana päädyin sitä joskus aikoja sitten ostamaan, ja sen jälkeen en ole muuta käyttänytkään 😉

    Toivottavasti arpaonni suosii!

    peltoniemikaisa@gmail.com

  33. 48

    sanoo

    Tän hetkinen ja varmaan ikuinen suosikki tulee olemaan Max Factoryn False Lash Effect. <3 Mahtava ripsari ja ei ole vielä sen voittanutta tullut vastaan. Sähköpostini on ktiinatuulia[at]gmail.com

  34. 50

    sanoo

    Vautsi! Kelpaisi kyllä itsellekin tuollaine ihmeidentekijä. Oma lempiripsarini on, ja tulee todennäköisesti aina olemaan, MaxFactorin False Lash Effect. Välillä hairahdun ostamaan jonkun muun, mutta eivät ne koskaan ole tuon veroisia.

    Ylijunnila.emilia@gmail.com

  35. 51

    Anonyymi sanoo

    Näyttävätpä ripseri U-P-E-I-L-L-E! Oma suosikkini on tylsästi Lumenen Rasberry, mutta yksinkertaisesti järjestään kaikissa ripsiväreissä on aivan liian suuret harjat lyhyille hentoisille ripsilleni. Tuon harja näyttää sen sijaan mukavan pienelle, kenties juuri sopiva minun ripsilleni?

    heini.holopainen(at)gmail.com

  36. 52

    Anonyymi sanoo

    Tämänhetkinen lempiripsiväri on yllättäen Lumenen seerumiripsiväri, aiempi lemppari löytyi Isadoralta.

    Tuo näyttää todella uskomattomalta lopputulokselta 🙂

    e.s@wippies.fi

  37. 53

    sanoo

    Minun suosikki on tällähetkellä lumenen blueberry marcara vedenkestävänä, tämäkin kuitenkin varisee päivän mittaan niinkuin kaikki muutkin ripsarit mitä oon kokeillu, joten tuo arvottava olisi ihana päästä testaamaan! Mukana siis. 🙂
    Ronja.1997@hotmail.com

  38. 54

    sanoo

    Suosikkiripsivärini on jo vuosia ollut blogistasi bongattu IsaDoran Big Bold. Olisi kyllä mahtavaa löytää joku vieläkin paremmin toimiva ripsari, välillä Big Bold tahtoo jättää aavistuksen verran liian paakkuisen/tönkön lookin vaikka upeaa volyymia sillä saakin aikaiseksi!

  39. 55

    Anonyymi sanoo

    Vau, onpas melkoiset räpsyttimet. Voisin mielelläni ottaa tuommoisen testaukseen 🙂
    Itselläni ei ole ripsivärin suhteen oikeastaan mitään muita vaatimuksia kuin että se on musta ja vedenpitävä. Ripsien taivuttamisen jälkeen tarvitsen aina hieman vedenpitävää ripsaria jotta ne pysyvät päivän ojennuksessa 🙂

    homekurkku@gmailcom

  40. 56

    Anonyymi sanoo

    Tätä pitää ehdottomasti päästä testaamaan, vaikuttaa lupaavalta! Suosikkiripsari tällä hetkellä on L'Oréalin Telescopic, mutta tässä olisi varmasti ainesta uudeksi suosikiksi!

    piipu_3@hotmail.com

  41. 59

    Anonyymi sanoo

    Olisi mahtavaa kokeilla tuotetta, itselläkin lähes värittömät ripset jotka vaativat ihmeitä erottuakseen 😀 Tällähetkellä käytössä on Diorin Diorshow iconic overcurl-ripsiväri josta olen tykännyt kovasti, mutta huonopuoli on sen hinta..

    tiiu.h@hotmail.com

  42. 60

    sanoo

    Tämänhetkinen suosikki on Sensain 38. Tätä ripsaria täytyy kuitenkin kokeilla. nittanne(at)gmail.com

  43. 62

    sanoo

    Oi vitsi, mikä tuote. Olen vuosia käyttänyt sensai 38 volumizingenkä ole sortunut noihin kuitusiin. Mutta nyt näen kuidut ja lämpimän veden yhdistelmät samassa paketiss? Pakko päästä Kokeilemaan.

  44. 63

    sanoo

    Mulla ei oikeastaan ole lemppari ripsiväriä koska melkein kaikki toimii mulla samalla tavalla. Kunhan ripsarissa on hyvä mieluiten "kuminen "harja ja se pitää taivutukset mun pitkissä ripsissä niin sekin riittää mulle 🙂 Tykkäsin kyllä Yves Rocherin Volume Vertige-maskarasta koska se pysyi ikuisuuden kosteana, piti silti taivutukset eikä paakuttanut ripsiä yhtään! Harja oli myös yllättävän hyvä ollakseen niin iso. jenny.rytkonen (at) gmail.com

  45. 64

    Anonyymi sanoo

    Vau, tämä tulisi todellakin tarpeeseen, kun ripsien pidennykset eivät sovi minulle. Näyttää ainakin sinulla erittäin kauniilta.
    T. Lyhyet ripset omaava
    Sonja05@hotmail.com

  46. 68

    Anonyymi sanoo

    itse olen muutama viikko sitten luopunut ripsienpidennyksistä ja onhan tässä kriiseilty! olen käyttänyt lancomen doll eyes mascaraa, tuote on ihan ok, mutta ei erityinen. tämä kuulostaisi omiin tuuheisiin, mutta lyhyisiin ripsiini sopivammalta!

    sonja–@hotmail.com

  47. 69

    Kirsikka sanoo

    Mahtavan oloinen tuote! Oma suosikkini on jo vuosia ollut Maybellinen vedenkestävä Colossal. (kirsunposti@gmail.com)

  48. 70

    sanoo

    Olen jumahtanut Max Factorin clump defy mascaraan, vaikkakin olen välillä kokeillut uusia mascaroita. Päädyn aina takas tuohon clump defyyn kun tykkään sen jättämästä siististä jäljestä (mutta toivoisin lisää pituutta:))
    niiina-@hotmail.com

  49. 72

    sanoo

    Näyttää kyllä todella hyvältä tuo ripsiväri, ehdottomasti tekee mieli kokeilla itsekin! 🙂 minun suosikkini on jo monta vuotta ollut Max Factorin False Lash Effect Fusion, siihen palaan aina takaisin vaikka muita välillä kokeilisinkin 🙂

  50. 73

    Anonyymi sanoo

    Ei ole mitään yhtä erityistä suosikkia, ostan yleensä aina eri ripsivärejä, joten tästä voisi hyvinkin tulla suosikki!
    Mukaan innolla arvontaan.
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

  51. 74

    Anonyymi sanoo

    Max Factorin False Lash Effect Fusion (nimi hirviö :P) ja Lancomen Hypnose. Kokeilisin enemmänkin selektiivisiä ripsareita, mutta hinta & pelko hudeista hillitsevät, ja Max Factor on usein tarjouksessa eli mulla on useampi kappale jemmassa odottamassa. Tämäkin vaikuttaa mielenkiintoiselta tuttavuudelta jota olisi kiva päästä testaamaan..

    ameochi (ät) gmail.com

  52. 77

    sanoo

    Oho, jopas on ripsari! Itse olen syntynyt onnellisten tähtien alla ja omaan melko hyvät ripset luonnostaankin, mutta tuo veti kyllä melkeen sanattomaksi. Tällä hetkellä käytössäni on Max Factorin False Lash Effect Fusion, olen käyttänyt tätä niin kauan kun se Suomen markkinoilla on ollut ja sitäkin ennen saman brändin saman maskaran "perusversiota". Mitä sitä hyvää vaihtamaan jne….

    heini.frangen@pp.inet.fi

  53. 78

    sanoo

    Jess! Akrylaatit mainittu! Jotenkin tulee aina hyvä mieli kun tietoisuutta jaetaan 🙂 Mutta juu, en osallistu arvontaan. Halusin vain tulla kommentoimaan! 🙂 Upeat ripset ja upea ripsari!

  54. 79

    piu sanoo

    ooh mikä tuote! mun lemppariripsari tällä hetkellä on maybellinen colossal. säpo on sirviosatu (at) gmail.com

  55. 80

    Anonyymi sanoo

    Suosikkini tällä hetkellä on Dejavu Fiberwig Lash Knockout joka on myöskin lämpimällä vedellä puhdistettava (en käytä enää muunlaisia, nuo toimii mulla niin hyvin.)
    Todellakin houkuttelevan kuuloinen ripsari ja olen ehdottomasti mukana arvonnassa 🙂
    -Piia
    piiavertainen@gmail.com

  56. 81

    Anonyymi sanoo

    Wau! Todellakin mukana, sillä lempiripsarini on Kanebon /Sensain 38 mascara, ja koska tämä on mielestäsi ilmeisesti sitäkin parempi niin erittäin mieluusti kokeilisin tätä! 🙂
    mimzzu_93@hotmail.com

  57. 82

    sanoo

    Voi vide miten mahtava arvonta!! Tällä hetkellä uusi suosikkiripsivärini on Lancomen Grandiose – ensimmäinen kalliimpi ripsiväri, johon olen ikinä investoinut.

    viumis@hotmail.com

  58. 83

    sanoo

    Nyt on suosikkina Sensai 38 Volume mascara. Juuri tuo hikoilun kestävyys ja helppo poispeseminen kiinnostaa tietenkin lisämitan lisäksi 🙂

    naicca __ (at) hotmail.com

  59. 84

    Anonyymi sanoo

    Tällä hetkellä käytössä Rimmel, ihan ok sekin, mutta arvonnassa ilolla mukana!
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

  60. 85

    sanoo

    Ei ole suosikkia koska en juurikaan käytä ripsareita, mutta jospa tästä sellainen tulisi ja innostaisi käyttämään enemmänkin. Luonnostaan omaan kyllä pituutta ja tuuheutta ripseissä mutta voiko sitä olla(kaan) liikaa 😉

  61. 87

    sanoo

    Wau vaikuttaa hyvältä! 🙂
    Omat lempparit tällä hetkellä on lumene truly bold and curly mascara sekä sensai 38 mutta vielä etsin jotain parempaa!

  62. 88

    sanoo

    Mun lemppari on maybellinen rocket, se kun tuuheutta, erottelee ja pidentää 🙂 tätä olis vaan tosi siistiä päästä kokeilemaan!

  63. 89

    Anonyymi sanoo

    SIIS VAU! Jos todellakin toimii nuin hyvin niin en enää ikinä harkitsekkaan pidennyksiä!
    Tällähetkellä käytössä on Rimmel Scandal eyes.
    saparo_@hotmail.com
    -Sanna

  64. 90

    sanoo

    Tekisi kyllä mieli kokeilla! Erityisesti helppo pestävyys houkuttaa 😉 Minulla on ollut tämän hetken lempparina Clarinsin WonderPerfect ja nyt se alkaa vedellä viimeisiään…

  65. 91

    sanoo

    mun lempparini ripsareissa just nyt on forever-firman sonya flawless lengthening mascara <3 silmät on allergiset eikä kestä perusmarkettiripsareita, mutta lumenen lisäksi toi on jees! ja saan sitä ilmaiseksi koska äitipuoli myy firman tuotteita… eli aika jees 😀
    radiohysteriaaa@gmail.com

  66. 93

    Anonyymi sanoo

    Hyvältä kuulostaa! Oma suosikkini on tällä hetkellä Cliniquen High Impact Mascara, mutta aina voi kokeilla, jos löytyisi uusi suosikki. 🙂 postia.suville[ at ]gmail.com

  67. 95

    sanoo

    Ehdottomasti haluaisin kokeilla! Suosikkini vain markettiripsareita kokeilleena on L'Oréal Voluminous (se originaali versio), mutta voi persaus kun sitä ei saa vedekestävänä versiona! Toista sijaa pitää ehkä Max Factorin Masterpiece.

  68. 96

    sanoo

    Ehdottomasti haluaisin kokeilla! Suosikkini vain markettiripsareita kokeilleena on L'Oréal Voluminous (se originaali versio), mutta voi persaus kun sitä ei saa vedekestävänä versiona! Toista sijaa pitää ehkä Max Factorin Masterpiece.

    chaosf@luukku.com

  69. 98

    sanoo

    Edelleen suosikkini on vanha kunnon Max Factor Masterpiece Waterproof Mascara. 🙂
    sopeutuja(at)hotmail.com

  70. 99

    Anonyymi sanoo

    Mulla on ollut useampi Max Factorin False Lash Effect, en kyllä osaa sanoa voinko hehkuttaa sitä lemppariksi. Tuntuu että se maskaroiden killeri on vielä löytymättä! 😀 Ois niin paljon vaihtoehtoja mitä kokeilla, mutta tää kuulostaa kyllä ehdottomasti kiinnostavimmalta! 🙂 linda.playitagain@gmail.com

  71. 100

    miu sanoo

    No huh, herätti mielenkiintoni! Tän hetken suosikkiripsiväri on maybellinen rocket 🙂
    miu- at hotmail piste com

  72. 102

    Anonyymi sanoo

    Minulla ei ole suosikkiripsaria, koska en ole sellaista koskaan käyttänyt! Haluaisin kuitenkin kokeilla ja oppia käyttämään sellaista, jotenkin kynnys lähteä kosmetiikkaosastolle katselemaan melko tietämättömänä on vaan aika korkea.

    throwaway2015(at)luukku.com

  73. 104

    sanoo

    Mulle on yhtäkkiä avautunut ihan uusi maailma, useiden vuosien verkkarielämän jälkeen. Nuorempana naisellisuus oli itsestään selvää jo kilpatanssi maailmassa koko ikäni eläneenä. Tuli kuitenkin aika kun työskentelin ohjaajana liikuntakeskuksessa, naisellisuus ja kosmetiikka rajoittuvat pariin minimi tuotteeseen. Nyt palan halusta päästä takaisin naiselliseen kosmetiikka- ja vaate-maailmaan, joten tosi innoissani olen etsinyt omia kosmetiikkatuotteita, testailla, tehnyt löytöjä ja joskus täysiä floppejakin. Tuo ripsari on tosiaan herättänyt mielenkiinnon. Katsotaan löydänkö sen vielä jokapäivä meikkipussistani kun koitan kasata juuri mun omanlaista laadukasta kokonaisuutta. Onnekseni olen joitain tuotteita saanut blogin kautta testattavaksi.
    (monvoyage. fi)

  74. 105

    Anonyymi sanoo

    En juurikaan käytä ripsaria kuin erityistilanteissa, joten mitään erityistä suosikkia ei ole päässyt muodostumaan. Ripseni ovat onneksi aika pitkät ja tummat luonnostaan, vaikka eivät kovin tuuheat. Tämä tuote olisi kyllä erittäin mielenkiintoista kokeilla, kun noin hienoa jälkeä saa aikaan.

    merstar84(at)yahoo.com

  75. 107

    Anonyymi sanoo

    waauu ! olen jo pitkään vannoutunut käyttämään klassista "kolmekasia" koska olen paljon ulkohommissa ja siellä se pysyy ripsissä kuin tauti kelistä riippumatta 🙂 rakkausputkilo alkaa kuitenkin olemaan jo melko kuiva ja uuden mascaran hankkiminen ajankohtaista,joten tämähän tulisi kuin tilauksesta vanhan rakkauden tilalle 😉 nyt mulle onnee !!

    riikkatuomi00(at)hotmail.com

  76. 109

    sanoo

    No todellakin haluaisin kokeilla tuota! Itse olen päätynyt käyttämään vain noita lämpimällä vedellä lähteviä ripsareita, joten tää olisi ihan must. Tämänhetkinen suosikki on Sensain Volumising. Ollut jo mooonta vuotta.

    tyyli.casual (at) gmail.com

  77. 111

    sanoo

    Wau, tää ripsari olis just sitä mitä olen etsinyt. Oma lempparini olisi Helena Rubinsteinin Lash Queen Feline Blacks, mutta sen hinnan takia voin ostaa sitä aika harvoin 😀
    tikataja@elisanet.fi

  78. 112

    Anonyymi sanoo

    ohho, tämähän kuulostaa (ja näyttää!) melkein liian hyvältä ollakseen totta, ja sitä se minulle osittain onkin sillä viihteelle lähtiessä, jolloin haluaisi tietysti ripsienkin olevan näyttävimmillään, käytän yleensä piilareita ja kenenkään piilarikäyttäjän ei pitäisi MISSÄÄN NIMESSÄ käyttää kuituripsaria (vaikkei kuituja varisisi silmiin niin että ne näkyisivät tai edes tuntuisivat, niin niitä varisee aina, samoin kuin ihan kaikkea muutakin meikkiä, mikä ei ole silmille yhtään terveellistä!). mutta pitäisi silti päästä kokeilemaan 😉

    tällä hetkellä mulla ei edes ole suosikkiripsaria, sillä olen maailman nirsoin ripsien ulkonäön suhteen! vanha suosikki on HR Lash queen, mutta nykyään en enää suostu pulittamaan ripsarista niin paljoa. joten vastaus: ei ole suosikkia!

    ebelidae (at) hotmail (piste) com

  79. 113

    Anonyymi sanoo

    Mulla on nyt kaksi suosikkia, yleensä on vaikea löytää edes yhtä. Avonin Luxe, joka ei sotke eikä varise ja erottelee ripset kivasti. Plussaa on myös hinta. Toinen on Estee Lauderin nimihirviö Sumptuous Extreme Lash Multiplying Volume Mascara. Kovasti tekis mieli laittaa tämä esittelemäsi ihanuus tilaukseen, koska mulla on ihan olemattomat ripset.
    tramp[@]netti.fi

  80. 119

    sanoo

    Itse olen käyttänyt ainakin 6vuoden ajan IsaDora Build Up Extra Volume Mascaraa vedenkestävänä, mutta kyllästyin ja otin kokeiluun lumenen wild curlin. Lumenen ripsari alkaa vedellä viimeisiään niin olisi loisto homma jos tämmöinen kolahtaisi itselleni.

    elina.vuorinen2@gmail.com

  81. 120

    sanoo

    Vautsi! Tällä hetkellä lempparini on Isadoran Build-Up Mascara Extra Volume Waterproof, ainoa huono puoli on sen hidas kuivuminen, jolloin se tuhrii herkästi yläluomen.

    tiltu_kultu ( a t ) luukku . com

  82. 122

    Anonyymi sanoo

    Tämä nykyinen nysäripsi ei ole suosikkiaan löytänyt, vaan loputtomassa viidakossa ollaan edelleen. Pidennykset veivät viimeisetkin hahtuvat mukanaan, joten ripsivärillä paikattavaa riittäisi. Täytyy sanoa, että aivan huikea on kyllä lopputulos! 🙂 Ehkä omatkin räpsyt pikkuhiljaa kasvaisivat takaisin.
    Heliannnika@hotmail.com

  83. 123

    Anonyymi sanoo

    Hyvältä näyttää, mutta holy di*k, että on kallis. Voisin silti kuvitella ostavani esim jotakin juhlakautta varten tuon kokeiluun…
    Suosikki ripsari on nyt Lancomen Definicils. Sehän on aika perus mascara ja muistoni ei kovin kummoset ollut siitä 17vuoden takaa 🙂 kun se oli eka selektiivinen ripsari minkä joskus ostin. Tosin tuoksu ja putkilo toivat muistoja. Mutta, oon nyt tykännyt. Lisää pituutta ja todellakin erottelee mukavasti. Eka ripsari hetkeen, jota oon pitänyt ilman rajausta kun näyttää niin nätiltä pelkästäänkin. T.sms, sallukka10@gmail.com

  84. 124

    sanoo

    Minä taas tykkään lämpimällä vedellä poistettavista ripsareista ja pitkään käytin sensain 38:a, kunnes löysin paremman ja halvemman eli IsaDoran All day longin. Jälki on paljon parempaa. Nyt kyllä kiinnostaa paljon myös tämä uutuus.

    taru.tanska ät gmail.com

  85. 127

    sanoo

    Max factorin false lash effect ollut pitkään suosikkini, siitä asti kun sitä muinoin kokeilin ensimmäisen kerran.

    Olisi kyllä ihana päästä kokeilemaan jotakin noin luksusmaista ripsaria markettikaman sijasta ja tuo pullo on kyllä aivan ihana! Tulos on myös huima. Ehdottomasti haluan kokeilla tuota!

    S-posti: kuuntaikoja@gmail.com

  86. 128

    Anonyymi sanoo

    Suosiķkia ei vielä ole löytynyt mutta tällä hetkellä käytössäni on Maybellinen The Falsies Volum Express. Omat ripseni näin suomalaisittain ovat vaaleat, lyhyet ja suorat niin tätä olisi mielenkiintoista päästä kokeilemaan, josko ihmeiden aika ei olisi vielä ohi. verbulii@gmail.com

  87. 130

    sanoo

    Suosikkini on Physician's Formula Organic Wear Jumbo Lash -maskara, joka pitää valitettavasti tilata Amerikasta. Siinä on hyvä harja jolla ei tule paakkuja ja sitä voi kerrostaa tarpeen mukaan. Eikä oikein pohjustettuna leviä vaikka nukkuisi lentokoneessa! Tällaista jännittävää kuitujuttua olisi mahtavaa päästä kokeilemaan!

    Lyra.blackbird@yahoo.ca

  88. 131

    sanoo

    Omat ripsarisuosikkini ovat tällähetkellä Oriflamelta, Volume Build ja Wonder Lash, mutta rakkautemme on alkanut ryppyillä. Mielenkiinnolla testaisin tätä, terveisin nysäripsi 😀 kadettarisee @ gmail. com

  89. 132

    Anonyymi sanoo

    Upeet räpsyt! Mie oon käyttäny iha hintansa puolelta kelpoisia Maybellinen ripsareita. Nää ku kuluu ja kuivuu yleensä niin nopeesti, etten oo raskinu opiskelijabudjetilla katellakkaan kalliimpia! Tää olis kyllä bueno. 🙂

    Varpus@hotmail.com

  90. 134

    sanoo

    Wau,epäluuloinen olin minäkin kun tätä postausta rupesin lukemaan mutta tämä on pakko saada. 🙂
    Käytössä on tällä hetkellä Ingridin ripsari mutta sille löytyi nyt kilpailija.
    Pikkunen78 gmail.com

  91. 137

    Anonyymi sanoo

    Likewise, research agerncy Jefferies forecast that on-line video advertising will see a CAGR (compound annual development charge) of
    33 percent between 2014 and 2017.

    Here is my webpage: Get Digital Millionaire Mastermind (tackk.com)

  92. 138

    Inga sanoo

    Sensain 38 ihan vaan jotta ei tarvitse miettiä ovatko ripsivärit pääosin ripsissä vai poskilla. Mikäli pelkoa sadesäästä ei ole, ovat Lancomen Hypnoset listan kärkipäässä

    ingnie(at)utu.fi

  93. 140

    Anonyymi sanoo

    Mukana ollaan! Minun suosikki ripsivärini oli L'OREAL:in miss manga, koska se anto tuuheutta ja pituutta, jota haen tosi paljon ripsiväreissä! Tätäkin haluaisin mielelläni kokeilla, sillä etsin kovasti ripsivärejä jotka just antaisi kovasti tuuheutta ja pituutta. Pakkaus on erittäin hienon näkönen!

    lucia.dukov@gmail.com

  94. 142

    sanoo

    Mukana! Oon vuosia käyttäny masterpiece max -ripsaria, mut tuo näyttää paaaljon paremmalle!

  95. 144

    sanoo

    Suosikkiripsarini on L'Orealin False Lash Wings – vedenkestävä. Se tuntuu olevan ainoa ripsiväri mikä jaksaa pitää taivutusta yllä koko päivän 🙂 Mutta tuo vaikuttaa kyllä mielenkiintoiselta tuotteelta!
    lauggu@hotmail.com

  96. 147

    Anonyymi sanoo

    Ei oikeastaan ole mitään suosikkia löytynyt, ostan varmaan aina eri ripsarin. 😛 L'oreal manga tuntuu ihan ok ripsarilta, käytössä tällä hetkellä. (milehton@hotmail.fi)

  97. 149

    Anonyymi sanoo

    Yes..tahtoo,tahtoo kanssa..tällä hetkellä käytössä Loreal million lashes couture tai jotain sinnepäin:-)

    tiina2002(at)jippii.fi

  98. 151

    sanoo

    Aika vastustamattoman oloinen ripsarikeksintö! o_o Lempparimaskarani on Maybellinen Colossal -perusmaskara, jota en ole pariin vuoteen voinut käyttää, sillä on pakko kuluttaa pois kaikki muut maskarat ennen uuden ostamista. Siispä yritän tulla toimeen LivBoxista saadun Rimmelin kanssa vielä vähän aikaa… Tämän maskaran voisin vielä testata ennen uutta Colossalia. 😉

    tiinajsipola ät gmail.com

  99. 155

    Anonyymi sanoo

    En ole oikeastaan VIELÄ löytänyt suosikkiani; käytössä on ollut nyt vuorotellen Hypnose Waterproof ja Rimmelin curl joka poistettavissa vedellä, MUTTA oikeastaan kummastakaan ei ole minun räpsyttimiini hyötyä joten tämä suositus (sekä sinun hiusten värisi jota seuraavaksi kaupittelen kampaajalleni 🙂 ) tuli todella tarpeeseen, kiitos 🙂
    Susanna.Yliskyla@hotmail.com

  100. 158

    sanoo

    Ehdoton lemppari on Isadoran Big & Bold. Tosin tällä hetkellä käytössä hyvänä kakkosena tuleva false lash efekt. Oli kiinnosta tietää minkälaiset ripset tällä saa ku luonnostaan on jo aika pitkät, vahvat ja kaarevat ripset.

    Tea.Masalin(at)gmail.com

  101. 159

    sanoo

    Maybellinen Rocket Volum Express on rokannut jo aika kauan! Metsästän kumminkin ikuisesti varmaan sitä täydellistä ripsiväriä. Tässä voisi olla yksi kandidaatti 😉

    matta_raparperi(at)hotmail.com

  102. 160

    Anonyymi sanoo

    Aikoinaan sinun suosituksesta olen käyttänyt pitkään Isadoran Big Bold ripsiväriä. Se on kyllä ollut hyvä! ellullemeili(at)gmail.com

    -Eliiisa-

  103. 161

    Anonyymi sanoo

    Pitkät ripset täälläkin haaveissa 🙂
    Suosikki tällä hetkellä on Isadoran Flashing Volume.

    minnalai4(ät)gmail.com

  104. 164

    Anonyymi sanoo

    Haluan ehdottomasti kokeilla! Nyt käytössä Rimmel Lash Accelerator Endless, mutten ole merkkiuskollinen ja joka kerta kaupasta tarttuu eri putkilo mukaan. Välillä onnistuu, välillä ei… 🙂

    mysini (a) live.fi

  105. 165

    sanoo

    Oo, tämän haluaisin testiin!! Oon kuitenkin meidän perheestä lyhytripsisin ja kuitenkin ainoa nainen (kuinka väärin sekin on!!) pojat ovat siis perineet isänsä ripset.

    Tän hetken lemppari on sensai 38 🙂

    martsuliini@gmail.com

  106. 166

    sanoo

    Tällä hetkellä olen aivan ihastunut Majolica Majorcan ripsiväripohjustajaan! Se saa mun itsepäiset ripset pysymään taivuteltuina ja pystyn nyt käyttämään ihan tavallisiakin ei-vedenkestäviä ripsareita 😛

    Smcheung53(at)gmail.com

  107. 167

    sanoo

    Sitä suosikkien suosikkia en ole vielä löytänyt, mutta Giorgio Armanin ripsarit ovat lähennelleet täydellisyyttä 🙂 Pituutta ja massaa samaan aikaan! inthispartoftown(ätt)gmail.com

  108. 169

    sanoo

    No ehdottomasti tekee mieli kokeilla! Aika hienot räpsyttimet sait kyllä aikaiseksi. Miun lemppari ripsiväri on jo vähän pidempään ollut Sensain38 separating&lengthening. koukussa.kynsilakkaan (a) hotmail.com

  109. 170

    Jennies sanoo

    Parhaimmaksi ripsiväriksi mä sanoisin Max Factorin Masterpiece Mascaran, jota käytän tälläkin hetkellä. Mutta mitä ripsiväreihin tulee, olen mainonnan uhri! 🙂 Aina kokeilemassa uutuuksia! Mutta mutta… En ole löytänyt täydellistä ripsiväriä kaikista maailman kokeiluista huolimatta. Olisikohan tämä nyt sellainen? 😉

  110. 173

    mses sanoo

    Olen kokeillut kohta kaikki maailman ripsivärit läpi niin edullisilta kuin kalleimmiltakin merkeiltä, eikä mikään tunnu olevan hyvä. Joko leviää päivän aikana alaluomelle, varisee, paakkuuntuu tai suoristaa taivutukset. Arvostelusi lupaavat hyvää, voisiko tämä nyt olla se oikea vihdoin…

    msesmsesmses (a) gmail.com

  111. 175

    Emma sanoo

    No wau! Itse käytän tällä hetkellä oriflamen wonderlashia ja maybellinen vedenkestävää classic volum express ripsaria. Molemmat päivän mittaan leviää rasvottuvalle iholle ja saa monesti olla siistimässä silmän ympäryksiä..:/ joten olen alkanut haaveileen ripsienpidennyksestä…tähän tuotteeseen olen törmännytkin cosmeryan verkkokaupassa mutta en ole uskaltanut tilata pelkän tuoteselosteen perusteella, onhan tuotteella kuitenkin ihan kivasti hintaa..mutta jos oikeesti tulee noin mahtavat ripset ja vielä pysyykin noin hyvin niin täytyypä harkita uudelleen sitä pidennystä…:)

  112. 176

    sanoo

    Tällä hetkellä ei ole lemppari ripsaria, sillä tammikuusta lähtien olen suosinut ripsipidennyksiä. Vanhat ripsivärini levisivät aina ala- ja yläluomelle, joten uusi tuttavuus olisi tarpeen :).

  113. 180

    sanoo

    Mä olen käyttänyt jo useamman vuoden arkiripsarina Maybellinen Colossal Volumen vedenkestävää, se on hinta-laatusuhteeltaan niin toimiva perusripsari, että aina päädyn ostamaan uuden samanlaisen. Johonkin rientoihin olisi toki mahtavaa saada silmiinsä tuollaiset räpsyripset, kun ei mitään irtoripsiäkään osaa käyttää 😀

    katarimaria (at) hotmail.com

  114. 181

    Anonyymi sanoo

    Ehottomasti mukana ! tän hetken lempparina tai itseasiassa lemppareina löytyvät bb enormous mascara, joka hoitaa ripsiä samalla ja l'orealin telescopic extra black!

    emmamyllykangas@hotmail.com

  115. 182

    Anonyymi sanoo

    Mulla on ollut L'orealinFalse lash wings (kuituja myöskin tässä) Butterfly effect fibers, ja olen ollut suht tyytyväinen…mutta…nuo sun silmät <3 ! onko totta?!

  116. 184

    Anonyymi sanoo

    Sensai 38:iin tykästynyt täälläkin. Aina kokeilen muita ja palaan vanhaan tuttuun, 38 vain kestää parhaiten ja saa silti pestyä pois helposti. Mutta pituutta se ei kyllä tarjoa, ja näin pidennyksistä "toipuessa" joku boostaus olisi tarpeen. (Anna.k.haapala@gmail.com)

  117. 187

    sanoo

    Olen jo useamman vuoden jokapäiväisenä arkiripsarina käyttänyt Maxfactorin False Lash Effect Clump Defy -maskaraa. Se levittyy poikkeuksetta siististi ripsille ja tekee niistä erotellut, se pysyy hyvin, mutta peseytyy helposti illalla vain vedellä. Kovasti kaipaisin kuitenkin tällaista super näyttävää jälkeä tuovaa maskaraa esim. iltarientoja ym varten.

    nnn3is.nej@gmail.com

  118. 191

    Sennu sanoo

    Näyttää aivan MAHTAVALTA, tuota on pakko päästä kokeilemaan! Aikaisemmin ostin monia eri ripsareita kokeiluun ja etsin sitä oikeaa, mutta nyt olen käyttänyt jo pari putkiloa Max Factorin False Lash Effect Clump Defy Extensions-ripsiväriä. Sillä saatu tulos kalpenee kyllä tämän rinnalla ja vanha ripsivärintestauskaipuu nostaa päätään! Apua!

    micjac(at)luukku.com

  119. 192

    Anonyymi sanoo

    Monien testailujen jälkeen lemppariksi on valikoitunut Yves Rocherin Sexy Pulp Ultra Volume-ripsiväri! Hinta-laatusuhteeltaan erittäin hyvä tuote ^_^

    Pauliina.K
    Pauliina.kaario@gmail.com

  120. 195

    Anonyymi sanoo

    Lancome Hypnose – mikä tahansa versio siitä 🙂 carita.nyman(at)gmail.com
    Tulipa upeat ripset!

  121. 198

    Anonyymi sanoo

    Tätä tahtoisin kokeilla, toivottavasti arpaonni suosii! 🙂 Tällä hetkellä hämmästyksekseni Lancomen Dolls eys on jäänyt laatikon perukoille ja käytössä on Lumenen Natural coden isolla harjalla varustettu ripsari.

    heidivaisan@gmail.com

  122. 199

    Anonyymi sanoo

    Oho, kylläpä alkoi kiinnostaa tuo ripsiväri! Oma suosikkini on tällä hetkellä Max Factorin Masterpiece max johon olen jumittunut jo monen vuoden ajaksi, mutta kyllä kiinnostaisi kokeilla tuota kun vaikuttaa niin hyvältä 🙂

    pikkumyy17@gmail.com

  123. 201

    Minde sanoo

    Minulla on tällä hetkellä ripsipidennykset, joista olen juuri luopumassa pienentyvän budjettini vuoksi. Olisi huippua päästä testaamaan tätä uutuutta! Aiemmin suosikkimaskarani on ollut Max Factorin False Lash Effect.

    minddu6@hotmail.com

  124. 203

    j sanoo

    Useamman vuoden lemppari kanebon 38! Tuota haluaisin kyllä kokeilla! jennai (at) windowslive. com

  125. 206

    sanoo

    Tosiaankin tekisi mieli kokeilla!! Parhain ripsari itselleni on Sisleyn So Intense 🙂

    misspiggyspearls(at)gmail.com

  126. 207

    Anonyymi sanoo

    Käytin ripsienpidennyksiä ja sen jälkeen olen suosinut Chanelin inimitablea, mutta tämä alkoi kyllä todella kiinnostaa!! Juuri mitä ripsiväriltä haen 🙂
    taru.lepisto@hotmail.de

  127. 209

    sanoo

    En ole löytänyt sopivaa ripsiväriä.. Tällä hetkellä käytössä joku markettiripsari, joka on ihan ok, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi hyvä.. Haaveilen ripsienpidennyksestä, mutta en tahtoisi upottaa omaisuutta niihin, joten tämmöinen ripsiväri voisi olla täydellinen vaihtoehto 🙂

    hennamr[at]gmail.com

  128. 212

    Glida sanoo

    Kylläpäs kuulostaa mielenkiintoiselta tuotteelta! Olen käyttänyt jo yli kymmenen vuotta Max Factoryn 2000 Calories -ripsaria. Välillä aina hairahdun kokeilemaan jotain muuta, mutta palaan lopulta nöyrästi oman kestosuosikkini pariin.

  129. 213

    sanoo

    Oi tää ois hyvä ripsari omiin häihin ensi kesänä, jos kerran pysyykin hyvin ja tekee noin näyttävää jälkeä 🙂 Tällä hetkellä suosikin paikkaa pitää IsaDoran WigWham, onneksi sitä saa BangerHeadin kautta tilattua, kun ei enää Suomesta, saa nähdä päihittääkö FlashVolume sen.

    lindajuulia@gmail.com

  130. 214

    Marianne sanoo

    Jestas! En oo aikaisemmin voittanut blogiarvonnoista mitään, mutta tämän haluaisin todella! Tällä hetkellä lemppari on Maybellinen The Colossal Cat Eyes -ripsiväri, mutta eihän se ole mitään verrattuna tuohon.. 🙂
    emmim[at]live.fi

  131. 215

    Anonyymi sanoo

    Kuulostaa loistavalta 🙂 Oma suosikkini on ollut Lumene Blueberry Curl

    -J-
    johak(at)netti.fi

  132. 219

    sanoo

    Hei!

    Nykyinen suosikkini on oriflamen 5 -in- 1 WonderLash- ripsiväri. Tykkään siitä kovasti kaksi puolisen harjan vuoksi ja nestemäisen koostumuksen takia. Juu ja uusi kokeilu innostaa aina 🙂

    saarakan@luukku.com

  133. 220

    Anonyymi sanoo

    Vau mikä ripsiväri ja mitkä ripset sinulla.:) Todellakin olisi ihana päästä kokeilemaan. eliina_87(at)hotmail.com

  134. 221

    Anonyymi sanoo

    Lempparini on Yves Rocherin Sexy Pulp- ripsiväri. Enni.salon @ luukku.com

  135. 223

    sanoo

    UUUUUUUU, kiva nähdä ripsistä kunnon lähikuvat! Nyt kyllä näyttää aikas hyvältä. Itellä ollut kanssa muutamat kuituripsarit ja ne on ollut juuri sellaisia mitkä on varissu pitkin naamaa. Tätä olisi kyllä kiva testata
    Tämän hetkinen lemppari on YSL:n Baby Dol

    dioriinablogi@gmail.com

  136. 224

    Anonyymi sanoo

    Oih, vaikuttaapa hyvälle! Omaa ehdotonta maskarasuosikkia en ole vielä löytänyt. Nyt käytössä Lumenen Blueberry Curl, johon kyllä aina palaan, jos en muuta keksi, muttei se täydellinen ole…

    Matilda
    pampula_95@luukku.com

  137. 225

    sanoo

    Ohoh, huikea määrä osallistujia, mutta pakko koittaa onneaan… Tällainen kiireinen (ja väsynyt) kotiäiti tarvisi tuollaista ripsaria piristämään katsetta, vaikkapa kauppareissulle 😉

    Luottoripsarini on ollut jo monta vuotta Maybellinen falsies, se on ainoa ripsari joka minulla kestää, pysyy ja pitää (tikkusuorat)ripseni kaarevina.

    laskettuaika@hotmail.com

    ps. Näytät kyllä niin raikkaalle tuossa vaaleassa hiusvärissä… pitäisiköhän itsekin nyt kevään hiipiessä kokeilla taas vaaleampia sävyjä hiuksiin 😉

  138. 226

    Anonyymi sanoo

    Toki tekisi mieli kokeilla! Lemppariripsiväriä on vaikea sanoa, kun tuppaan menemään aina uutuuksien mukana. Lancomen ripsivärit ovat olleet turvallisin valinta ja niihin tulee aina palattua 🙂 -Sari- (kissankarva85(at)gmail.com)

  139. 227

    sanoo

    oon jo muutaman vuoden käyttänyt Cliniquen High impact curling mascaraa (taisin lukea siitä joskus täältä), sitä ennen luottoripsarini oli Kanebon "kolmekasi". Mun silmät vuotaa herkästi eli vesiliukoiset ripsarit on poissa pelista, ja lisäksi silmäluomeni rasvoittuvat hitusen, juuri sen verran, että vedenkestävätkin tuhriintuvat helposti… Muuten olen tuohon Cliniqueen tyytyväinen, mutta sen koostumus on mielestäni muuttunut vähän luirummaksi, ja sitä saa kerrostaa ripsiin tosi voimakkaasti että ripset näyttää hyviltä… ehkä tää olisi parempi? 🙂

    eemv330@gmail.com

  140. 232

    Anonyymi sanoo

    Oi kun kuulostaa ihanalle! Itse olen tällä hetkellä uuden edessä. Oikeen mikään ripsiväri ei ole tuntunut siltä oikealta. Käytän ripsivärejä, joita pestään pois lämpöisellä vedellä. Inhoan vedenkestävien pesemistä meikinpoistoaineella ja tavalliset valuvat silmien alle.
    tanja.lampinen@gmail.com

  141. 234

    Anonyymi sanoo

    Vaikuttaa toimivalle tuo ripsari! Itse käytän nyt tällä hetkellä Loreal Paris Volume Million Lashes -ripsaria. 🙂

  142. 236

    sanoo

    Mielelläänhän tämän voittaisi kokeiluun. Lempiripsiväriä en valitettavasti osaa nimetä koska sellainen on etsinnässä. Se oli yksi lumenen nyt jo poistunut ripsari, ja korvaajaa ei ole löytynyt. Meili mira.engman@gmail.com

  143. 237

    Anonyymi sanoo

    Ai vitsi miten kauniit ripset sait! Kiinnostaisi kovastikin saada kokeiluun. 🙂 Mun oma suosikki on jo pitkään ollut Lancomen Hypnose, josta tällä hetkellä käytössä ekaa kertaa se Doll Eyes versio. Olen tykännyt siitä tosi paljon. Yleensä tykkään semmosista paksuista harjoista, joilla saa oikein paksut, pitkät ja tuuheat ripset. Pidentävät kierrän tavallisesti kaukaa. 🙂

    outikarilahti@hotmail.com

  144. 239

    sanoo

    Pitkään ripsienpidennyksiä käyttäneenä en enää edes tiedä mikä lemppariripsarini olisi..Joten sanon tähän pari vuotta meikkilaatikossa lojuneen ja kuivuneen Lumenen blueberry curlin 🙂

    heculina@hotmail.com

  145. 240

    Sara S sanoo

    Itselläni on jo muutaman vuoden ajan ollut käytössä Max Factorin False Lash Effect mascara. Nyt tuo alkaa jo vedellä viimeisiä ja uusi ripsari olisi tarpeen!

    sara.saari@netikka.fi

  146. 242

    sanoo

    Mielenkiintoista!
    Tällä hetkellä suosikki on Rimmelin Scandalous eyes, vaimikäliesennimi… 🙂

  147. 244

    sanoo

    Nykyinen lempparini on Rimmelin Wonderful Argan Oil Mascara. Vaikka alkuun epäilyttikin, että "halpismerkin" ripsiväri ei voisi olla mikään ihmeellinen, tuli tästä uusi lempiripsivärini. Tekee ripsistä todellakin pitkät ja eroitellut. Arganöljyäkin tuote sisältää.
    Mukana olen kuitenkin, vaikuttaa ihan mahtavalta luxusripsiväriltä!
    lotta.nari@gmail.gom

  148. 253

    zinde sanoo

    Oma suosikki ollut jo vuosia Kanebon/Sensain 38. Pysyy hyvin vaikka ei sillä kyllä mitään räpsyripsiä saa aikaiseksi. 🙂 Tätä olisi kyllä kiva kokeilla! my_insides_on_display [at] hotmaildotcom

  149. 254

    sara f sanoo

    Oma suosikkini on Sephoran Outrageous Volume mascara mutta se on loppumassa ja uutta matkaa jenkkeihin ei ole tulossa lähitulevaisuudessa, tämä näyttää todella hyvältä kiplailijalta!

    muminmugg@gmail.com

  150. 258

    sanoo

    On tullut kokeiltua Rimmeliä, Maybellinea, Lumenea, Niveaa, Oriflamea, Avonia jne jne mutta mitään voittamatonta suosikkia en vain ole vielä löytänyt 🙁 Jospa tämä olisi se ykkönen!

    hennnahenna@gmail.com

  151. 263

    sanoo

    Onpa mielenkiintoinen uutuus! Oma suosikkini on Sensai 38 C ja L'Orealin Telescopic.

    soile.hietikko ät gmail.com

  152. 264

    Anonyymi sanoo

    Pakko myöntää että tämän hetken ripsari on hakusessa eli voitto napsahtaisi täydelliseen saumaan. Aiemmat lempparit on risteilleet Shiseidosta ja entisestä Kanebosta Natural Codeen ja Yves Rocheriin….
    RipRap
    r_laitala@hotmail.com

  153. 268

    Anonyymi sanoo

    No jopas on upeat räpsyt! ..Itse olen jämähtänyt False lash effect fusioniin (se violetti hylsy), hyvä tämäkin vaan tuota esittelemääsi uutuutta kyllä kokeilisi mielellään.

    montonen.eveliina@gmail.com

  154. 269

    Anonyymi sanoo

    Vaikuttaa oikein hyvältä! Itsekin kokeillut joitain kuituripsivärejä, mutta tuottaneet pettymyksen. Oma suosikkiripsiväri tällä hetkellä Maybellinen Rocket Volume.

    laura.hakala@wellhot.com

  155. 272

    HannaK sanoo

    Houkutteleva tuote! Itse suosin tällä hetkellä Max Factorin False Lash Effect Clump defy-ripsiväriä. Ehdottoman hyvin erotteleva ripsari, joka pysyy hyvin ja lähtee pois helposti 🙂

  156. 273

    hemppa sanoo

    Vautsi mikä tuote!!!!! Suosin Max Factorin ripsareita, melkeinpä kaikki kokeilemani ovat olleet käytössä toimivia. False Lash Effect ehkä paras 🙂 (hmkaikkonen@gmail.com)

  157. 274

    Anonyymi sanoo

    Maybellinen pinkkivihreä klassikko on ollut ikuisuuksia suosikkini. memmijotain ätät gmail.com

  158. 275

    sanoo

    Aika mielenkiintoselta vaikuttaa! Monia mascaroita kokeilleena lempparini on edelleen Max Factorin False Lash Effect 🙂 napojx(at)yahoo.com

  159. 276

    Anonyymi sanoo

    Arkiripsarina käytän Blinc ripsiväriä: sopii hyvin herkille silmille, muodostaa "putkia" ripsien ympärille, kestää kosteutta ja poistuu vedellä helposti. Tuo kuituripsari olisi ihana muuhun kuin arkikäyttöön 🙂
    anne.puumala@anvianet.fi

  160. 278

    sanoo

    Tosi kauniit ripset! Mä oon tykännyt Mineral Fusionin ripsiväristä (saa ainakin iHerbistä).

    killikis at gmail.com

  161. 279

    Anonyymi sanoo

    Tällä hetkellä minulla ei ole tiettyä ripsivärisuosikkia, vaan olen etsinyt mikä voisi olla hyvä. Isadoran Big Bold Mascara oli käytössä aika pitkään, nyt viime aikoina olen käyttänyt Rimmelin ripsivärejä mitkä ovat mielestäni ihan hyviä ja myös edullisia. Tätä ripsaria olisi kiva kokeilla! Olen tykännyt kuituripsareista aiemmin ja onhan tuo myös tosi hienossa pakkauksessa!

    tanja_t@hotmail.fi

  162. 281

    sanoo

    Tämähän on ihan pakko hankkia! Mun suosikkini on joku Max Factorin ripsari, mutta nimeä en kyllä nyt muista millään ilveellä, tunnistan aina kaupassa pakkauksen 🙂
    kristapasm(AT)gmail.com

  163. 282

    sanoo

    Oooooooh vau!! Mun omat ripset on miljoonan ripsivärikerroksenkin jälkeen niin olemattomat et olis huippu juttu kokeilla tätä! 🙂
    tinkerbellsnaildiary@gmail,com

  164. 283

    Apulinen sanoo

    Mulla ei varsinaisesti ole lempparia. Etsin sitä, jospa se olisikin tämä! 🙂

  165. 285

    sanoo

    no, nyt kyllä kiinnostaa. hinta on tosin aikasta korkea. oma suosikkini on kanebon 38. oikeassa silmässäni on tosin se taipumus, että ripsiä irtoaa siitä enemmän kuin vasemmasta, joten jos tämä olisi ratkaisu siihen ?

    saanas28@gmail.com

  166. 286

    Vivian sanoo

    Tykkään tällä hetkellä käyttää Lancomen Hypnosea.
    valkoistaviljaa ät hushmail.com

  167. 289

    Anonyymi sanoo

    Minulla ei ole ollut varsinaista suosikkiripsiväriä, sillä en ole löytänyt sellaista joka täyttäisi kaikki mahdottomat toiveeni. Pidemmän aikaa käytössä on kuitenkin ollut Max Factorin False Lash Effect, joka on ajanut asiansa ihan hyvin muttei kuitenkaan täydellisesti.
    Tämä ripsiväri kuulostaa siltä, että vihdoinkin toiveisiini löytyy vastaus ja tätä on kyllä pakko päästä kokeilemaan! 🙂
    ttiiahei@hotmail.com

  168. 290

    Anonyymi sanoo

    Tällaista haluan ehdottomasti testata. Täällä yksi ongelmaripsinen, joka omistaa todella lyhyet ja suorat ripset. Mitään suosikkia ei ole. Monen merkkistä ripsaria on testattu, halpaa ja kallista, mutta vedenkestävää sen olla pitää, jotta pitää taivutukset edes jotenkuten :/

    cillakoo@suomi24.fi

  169. 291

    Anonyymi sanoo

    MaxFactorin False Lash Effect taitaa olla usein käytetyin. Täydellistä ripsaria en ole vielä löytänyt… jos vaikka tämä 🙂 plussaa(a)outlook.com

  170. 292

    sanoo

    Tällä hetkellä suosikkeja on Benefitin They're real ripsari ja Yves rocherin Sexy Pulp – ripsarit, en ole vielä koskaan kokeillut kuituripsareista kun olen pelännyt juuri sitä suttuista efektiä ja kuitujen joutumista silmiin. Tämä kuitenkin kuulostaisi niin mielenkiintoiselta vaihtoehdolta kokeilla että ilmottaudun ehdottomasti arvontaan!:)
    elinak (at) netikka.fi

  171. 294

    Anonyymi sanoo

    No jopas, tätä ripsaria tahtoisin kokeilla. Mulla kun on eripariripset: oikeassa silmässä pitemmät ja kaareutuvammat ja ei tarvitse kun vähän ripsaria sutaista, niin lopputulos on hyvä. Vasemman silmän ripset puolestaan ovat lyhyemmät, ripsirivistössä on hassusti erimittaisia ripsiä ja ne sojottelevat vähän miten sattuu. Usein vasemman silmän ripset näyttävätkin tämän takia hämähäkin jaloilta.
    Vuosien ajan lemppariripsarini on ollut Maybellinen Falsies vedenkestävänä, tällä olen saanut ripset sudittua suht samannäköisiksi keskenään.

    miizup(at)suomi24.fi

  172. 296

    sanoo

    Voi, että tätä kyllä haluaisin ehdottomasti päästä kokeilemaan! Oma lempparini on tällä hetkellä Max Factorin Excess Volume, eli mascara jossa tuuheuttava massa ja päälle laitettava musta lakka.

    a.nzelmi@hotmail.com

  173. 297

    Anonyymi sanoo

    Suosikkini on jo pitkään käytössäni ollut Lancôme Hypnôse Doll Eyes. Aika jännä olisi nähdä, millaisen efektin saisi aikaan tuolla ripsivärillä, kun suosikillani saan jo nyt mahtavan pitkät ripset.

    sanna.laiho1@gmail.com

  174. 298

    Anonyymi sanoo

    Ei ole yhtä suosikkiripsaria, koska en ole vieläkään löytänyt Sitä Oikeaa! Tuntuu, että mikään ei toimi nysäripsissäni… Luin tätä juttua aivan suu auki, olenko nyt vihdoin löytänyt Sen!?

    tiitim@hotmail.com

  175. 300

    sanoo

    Tällä hetkellä ei löydy suosikkia. Viimeisin oli IsaDoran Flashy Curl, mutta se ei taida olla enää valmistuksessa. Oon kokeillu paria muuta sen jälkeen, mutta ne ei oo ihan "suosikiksi" yltäneet.
    backinreverieÄgmailÄcom

  176. 303

    Squee sanoo

    Tämä ripsiväri kuulostaa hyvältä, tähän mennessä en ole itsekään ollut kuituripsareista kovin vaikuttunut, mutta tämä voisi olla poikkeus. 🙂 Tämänhetkiset ripsivärisuosikkini ovat Max Factorin False Lash Effect Fusion ja Estée Lauderin Sumptuous Extreme Lash Multiplying Volume Mascara.

  177. 307

    sanoo

    Oma lemppari on ollu kesästä asti Lorealin Wings ripsari vedenkestävänä! Vesiliukoista en oo koittanu koska ajattelin kokeilla kerrankin vedenkestävää koska oon kuullu, että se pitää taivutuksen ripsissä paremmin ja senhän se tekeekin 🙂

    ccandyysblog@hotmail.fi

  178. 308

    Anonyymi sanoo

    En oo kokeillut kuituja sisältäviä maskaroita aiemmin, joten tämä saisi uuden kodin kernaasti meikkipussistani ^^ Lempparini on Le Volume Chanelilta, mutten koskaan raski ostaa sitä. ftseagull@outlook.com
    -Sade

  179. 309

    elli sanoo

    Pari vuotta on tullut käytettyä Maybelline New York Volum'express Colossal Waterproof -ripsaria. Se on toiminu mulla ihan kivasti. Mutta siis WAU, tuommonen ihmeripsari ois kyllä tarpeen! 😉

  180. 311

    Milja sanoo

    Oma suosikkini on ollut jo monta vuotta MaxFactorin False Lash Effect. Olisi kiva kokeilla jotain muutakin välillä!
    milja.tuikka(ät)gmail.com

  181. 312

    sanoo

    Jokin Misshan ripsiväri (jonka nimeä en millään tähän hätään muista) on tällä hetkellä käytössä ja kovasti tykkään!
    pussikarhu(at)luukku.com

  182. 313

    Anonyymi sanoo

    Mulla ei enää vuosiin oo ollut vakkarilemppari (:-D) ripsaria. Ennen ostin aina uuden samanlaisen loppuneen tilalle, mutta en edes enää muista mikä ripsari oli kyseessä.. Nykyään ostan aina uuden tuttavuuden ja monesti oon saanut pettyä. Edelleen siis se the ripsari hakusessa..

    Jetta (jettapeipi@hotmail.com)

  183. 315

    Anonyymi sanoo

    Oih, saisipa tuollaiset ripset! Tällä hetkellä käytössä Oriflamen The One 5-in-1 Wonder Lash, suosikkia ei ole vielä löytynyt.
    maripii_@outlook.com

  184. 316

    sanoo

    Liian hyvä ollakseen totta, pakko kokeilla. Nykyinen suosikkiripsari Lancome Definicils.

  185. 317

    Anonyymi sanoo

    Käytössä matkalla unohtuneen ripsivärin korvaajaksi ostettu L'orealin Mega Volume Miss Manga ripsiväri, erittäin pätevä arkimeikin pelastaja ennakkoluuloistani huolimatta 🙂 Emilia
    mousees_88@hotmail.com

  186. 318

    Anonyymi sanoo

    Siis wow! Tuo on periaatteessa kaikki mitä ripsiväristä haen, vaikuttaa mahtavalta eli tekis todella mieli kokeilla sitä :). Oma suosikki on Max Factorin Eye Brightening Tonal Black Volumising Mascara ja mulla on niistä se hieman punertavan sävyinen vihreille silmille :).

    lunabbac@gmail.com

  187. 319

    sanoo

    Liian kallis minun makuuni, mutta olisihan sitä tosi kiva silti päästä kokeilemaan! Tämän hetken lemppari arkimeikissä taitaa olla Yves Rocherin Sexy Pulp, mutta ripsari jota haluaisin käyttää on Clarinsin Be Long, se vaan on niin hintava sekin.
    pakolliset ät gmail.com

  188. 320

    Anonyymi sanoo

    Cliniquen High Impact on ehkä se lemppari -tekee siistiä jälkeä. msh166[at]student.bham.ac.uk

  189. 324

    sanoo

    Mun suosikki on nyt Yves Rocherin sexy pulp ultra-volume maskara. 🙂
    karmiinisuu (at) gmail.com

  190. 326

    sanoo

    Minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut sitä suosikkiripsaria, ei mikään ole ollut ikinä mikään erityisen loistava 🙁 olen kuitenkin tykännyt eniten lumenen tuuheuttavasta ripsarista, jonka oikeaa nimeä en tähän hätään jaksa muistaa. myös maybellinen one by one on ollut ihan mukava tuttavuus 🙂

    pinjaturunen0@gmail.com

  191. 327

    Anonyymi sanoo

    Tykkään tällä hetkellä käytössä olevasta Lumenen Blueberry Curl -ripsarista, joka sattuu vielä olemaan kivassa metallinhohtoisessa putkilossa. Yleensä, kuten nytkin, käytössä on waterproof-versio, koska jotenkin onnistun aina sörkkimään naamaani ja levittämään ripsarit minne sattumaan. Tykkään muutenkin Lumenen tuotteista, kun ovat kohtuuhintaisia ja yleensä itselleni sopivia.

    kermitkermit (at) outlook . com

  192. 328

    Anonyymi sanoo

    Voi, miten mielenkiintoiselta vaikuttava ripsiväri! Itsellä tällähetkellä käytössä ikisuosikki, Maxfactorin Masterpiece, joka erottelee ripset nätisti mutta jättää silti turhan vaatimattoman tuloksen.. Tätä olisi ihana päästä kokeilemaan, kiitos mielenkiintoisesta postauksesta!

    ssorvo@hotmail.com

  193. 329

    sanoo

    Tällä hetkellä käytössä on ollut L'Oreal Volume Million Lashes So Couture. Hyvä ja siisti, eroteltu jälki arkikäyttöön, mutta poistaminen on välillä ihan normiversiossakin yllättävän hankalaa… 🙂 Kuiduista itsellä samanlaisia ennakkoluuloja, mutta mielelläänhän ne kumoaisi!

    annika.koo@gmail.com

  194. 332

    Anonyymi sanoo

    Oho, vau! Itsellä on myös hennot ja vaaleat ripset, tuo toisi vähän näyttävyyttä näihinkin… ostan melkein aina eri ripsarin, kun lempparia ei tunnu löytyvän!

    teaanette@luukku.com

  195. 333

    Anonyymi sanoo

    Nyt näyttää liian hyvältä ollakseen totta! Lemppari ripsiväriä on kaksi, toinen on Lumenen Blueberry Wild Curl tai Lancomen Hypnôse, molemmat tietenkin vedenkestävänä 🙂

    annuliv@hotmail.com

  196. 334

    Miina sanoo

    Tällä hetkellä mulla ei itseasiassa edes oo ripsarisuosikkia, oon nyt käyttänyt Oriflamen The One-ripsaria, joka on hoitanut hommansa, muttei ole mikään suosikki, koska karisee jonkin verran päivän mittaan.

    Tuo esittelemäsi ripsari kuulostaa täydelliseltä, käytin pitkään ripsenpidennyksiä mutta nyt ihan vaan vaihtelun vuoksi ja jotta ripseni saisivat vähän levätä, pidän pidennyksistä taukoa. Joka päivä peiliin katsoessa on kyllä ikävä pitkiä ja tuuheita räpsyttimiä, joten tuo ripsari tulisi todella tarpeeseen!

    miina.karjalainen@gmail.com

  197. 335

    Tuija sanoo

    Tällä hetkellä ei ole mitään ripsiväriä käytössä, mutta tämä vaikuttaisi kokeilemisen arvoiselta!

    tuija.luoto(at)luukku.com

  198. 336

    sanoo

    En ole vielä suosikkia oikeastaan löytänyt, enempi kokeilen mitä vastaan tulee. Mutta tähän mennessä olen tykännyt eniten Essencen Get Big! Lashes-ripsiväristä. gemma_hall@netti.fi

  199. 337

    KeirA sanoo

    Vaikuttaapa mielenkiintoiselta! Itse taas olen hyvin vahvasti "38C-tyttöjä", ollut jo noin 12 vuotta, juuri niiden helppouden vuoksi. "Tavalliset" ripsivärit eivät ripsissäni pysy ja vedenkestävät koen arkikäytössä turhan hankaliksi poistaa. Suosikkini tällä hetkellä on Estée Lauder Double Wear Zero-Smudge Lengthening Mascara.

    eaaaak @ hotmail.com

  200. 339

    Päivi sanoo

    Tällä hetkellä oma suosikkiripsari on Maybellinen Rocket Volume, jota jo pitkän aikaa olen suosinut. Mitään uutta en kaupasta uskalla ostaa, koska pelkään huteja 😀

    paivi.k.makinen @ gmail.com

  201. 340

    Anonyymi sanoo

    Voi kunpa onni potkaisisi kerrankin 🙂 Itsellä käytössä Loreal Parisin Beauty Tubes, ei varise eikä lähde kuin lämpimällä vedellä kunnolla lutraamalla 🙂
    jenni piste hl at gmail piste com
    //JenniHL

  202. 341

    sanoo

    Oma suosikkini on vaihtunut monta kertaa, milloin mistäkin syystä. Joskus lempparin valmistus on lopetettu, joskus sen koostumusta on muutettu niin, ettei se enää vastaa omia tarpeitani. Tämän hetkinen suosikki on Max Factorin False Lash Effect 24H. Se pitää lähes piikkisuorat ripseni taivutettuina koko päivän, ja kerrostamalla lopputuloksesta saa helposti näyttävämmänkin.

    IMLaurikainen@gmail.com

  203. 342

    Anonyymi sanoo

    Tuollainen ripsari on pakko saada! Tämän hetkinen suosikki on bare mineralsin: Lash Domination® Volumizing Mascara, sillä saa näyttävät ja kauniit ripset, tosin poistaminen on hieman hankalaa.

    Mari.ke@luukku.com

  204. 343

    sanoo

    Vautsi, tuommoiset ripset kyllä kelpaisivat itsellekin! Omana suosikkina on jo pari vuotta toiminut Maybellinen Rocket Volum Express, mutta tuollaisten räpsyjen takia vaihtaisin mielelläni 🙂

    pilvi.pekkinen@outlook.com

  205. 346

    sanoo

    Huh, ompa vaikuttavia kuvia! Oma tämänhetkinen suosikki ripsari on Lancomen Hypnose, mutta tässä olisi kyllä potentiaalinen ehdokas uudeksi lemppariksi. Toivottavasti arpaonni suosii!!! 🙂

    lumikki90(at)hotmail.com

  206. 347

    sanoo

    Vaikuttaa tosi hyvältä toi ripsari! Heti aloin kiinnostumaan tosta tuotteesta. Ostin vähänaikaa sitten Yves Rocherin 360° Length Mascaran, koska lemppariani ei ollut kaupassa sillä hetkellä. Tästä tulikin uusi suosikkini. Tämä ripsari erottelee ripset hyvin, tekee niistä paljon pidemmän näköiset ja kestää todella kauan! Hintakaan ei kirpaise kukkaroa. Suosittelen kaikille!

    Lopsupopsu@hotmail.com

  207. 349

    sanoo

    No joo, jännältä vaikuttaa. Olen nähnyt jonkun linkin Facebookissa, mutta nuo cosmeryan sivut eivät oikein vakuuttaneet. Tässä on kyllä melkoinen ero nähtävissä, mutta olisin ehkä kaivannut vielä rinnalle kuvaa siitä, millainen tulos on tavallisella ripsivärillä, koska siihenhän tätä varsinaisesti verrataan eikä ilman ripsiväriä. Yllätyin siitä, ettei tuo kuitenkaan ollut tuon kalliimpi, jotenkin oli jäänyt sellainen mielikuva, että tämä maksaisi ihan maltaita. Oma suosikkini on Cliniquen lash intense (?) joka sekä tuuheuttaa, että pidentää juuri sopivasti. Sitä olen käyttänyt jo reilun vuoden. Lähtee myöskin todella kivuttomasti pelkällä vedellä, mutta ei varise päivän aikana.

  208. 351

    Anonyymi sanoo

    Wau! Lumenen blueberryä olen käyttänyt ja Kanebo. 38 ripsariin olen myös ihastunut. Tämä olisi mahtava tuote, mulla kun ei ole ripsiä kuin nimeksi…
    janttarainen@luukku.com

  209. 356

    Anonyymi sanoo

    Mukana arvonnassa!
    Oma suosikkini on ollut jo kauan Loreal Parisin Falsh Lash Wings- ripsiväri, olisi mukava testata löytyisikö tästä sille haastaja 🙂
    mkolppan@ulapland.fi

  210. 357

    sanoo

    Jaa-ah, eipä taida olla millaistakaan lempiripsaria vielä löytynyt. En ostele mitään kalliita, ja tällä hetkellä itselläni on sekä Cienin all-in-one mascara jolla tulee väriä mutta myös paakkuja, sekä Lumenen Blueberry Curl mascara joka asettuu suht' nätisti ja pysyy, mutta jättää ripset loppujen lopuksi aika olemattoman näköisiksi. Minä kaipaan kunnon räpsyttimiä jotka näkyvät metrin päähän! Olisipa aika huippua jos tuollaisen saisi <3

    anime_witch@hotmail.com

  211. 358

    Anonyymi sanoo

    Kerrassaan mielenkiintoinen ripsari! Mä rakastan kaikkia ripsivärejä, jotka vaan jotenkin toisivat ripsiin pituutta. Mulla ei siis ole niinkään suosikkia, sillä ostan aina eri mascaran.

    tuija_haanpaa@hotmail.com

  212. 359

    Anonyymi sanoo

    Wooooow!! Tällä hetkellä ollut Maybellinen Colossal muutaman kerran putkeen, mutta sellainen all time favourite on vielä hukassa 🙂

    neppiz_@hotmail.com

  213. 364

    Elle sanoo

    Minä ja ripseni vasta toivutaan pidennysten poiston aiheuttamasta järkytyksestä, joten mitään erityistä suosikkia ei ole ehtinyt muodostua. Benefitin They're Real on aikaisemmin ollut lemppari.

    ellesuomela@gmail.com

  214. 365

    Anonyymi sanoo

    Yves Rocherin Sexy pulp on jo hetken ollut mun lemppari. Sen ainoa "vika" on vedenkestämättömyys, sillä etenkin nyt kun ei oikein tiedä sataako taivaalta vettä vai lunta, on enemmän sääntö kuin poikkeus, että meikit ovat missä sattuu. tintti90[ät]msn.com

  215. 366

    Anonyymi sanoo

    Wow, aivan mahtavat ripset! Jouduin luopumaan pidennyksistä pari vuotta sitten, eikä irtoripsien kanssa jaksa pelata kuin erityistilaisuuksia varten. Mitkään kokeilemani kuituripsarit eivät ole vakuuttaneet, vaan kuidut sojottavat miten sattuu, eivätkä oikein edes tartu ripsiin. Kokemuksen ovat siis saman suuntaisia kuin sulla. Nuo kuvat ovat kuitenkin aika vakuuttavia ja nyt kiinnostaisi kokeilla…
    Sitä omaa lempparia ei ole tällä hetkellä, joten tyydyn Lorealin Telescopiciin, jolla saa sentään siistiä jälkeä ja kerrostamalla vähän pituuttakin.
    Ehdottomasti mukana arvonnassa 🙂
    cosme(at)toothfairy.com

  216. 369

    sanoo

    Oi vitsit tuo vaikuttaa ihanalle! Itse tavoittelen aina pitkiä, tuuheita ja näyttäviä ripsiä, jonka vuoksi käytössä onkin samanaikaisesti melkoinen coktail. Aloitan levittämällä ripsiin L'Oréalin Paris Double Extension Maskaran valkoista päätä, seuraava kerros tulee Rimmelin Lash Accelerator Endless Mascaralla ja lopuksi vielä kerros Rimmelin Scandaleyes Mascaraa. Aika kasaaminen ja kiirettä saa pitää ettei tuo määrä tavaraa pääse kuivahtamaan kesken kaiken, ja todellakin on pakko levitellä yksi silmä kerrallaan.

    jennivuo@gmail.com

  217. 374

    apple sanoo

    Huh, näyttääpä hyvältä. Itselläni on tällä hetkellä ripsienpidennykset, mutta niistähän voisi luopua, jos ihan ripsarillakin saa noin näyttävän lopputuloksen! 😀

    annesavol (at) gmail.com

  218. 376

    Anonyymi sanoo

    Oliskin lemppariripsari, mutta ei oo sellaista osunut kohdalle. Joku Yves Rocherin ihan kiva on käytössä, sanottakoon vaikka se 🙂

    reijaku@yahoo.fi

  219. 377

    Anonyymi sanoo

    Oon kokeillut kaikkea, mutta monet ripsivärit levahtaa yläluomelle. Lancomen Hypnose Drama ja armanin Eyes to kill excess on pysyneet kiitettävästi ja luovat todella runsaan ripsirivistön.

    elronkai@gmail.com

  220. 378

    Anonyymi sanoo

    Upeat räpsyttimet tosiaan. Itsellä ollut käytössä Lumenen Natural Code ripsari joka erottelee ripset siististi mutta volymia se ei kyllä juurikaan anna. Tätä olisi mahtava päästä kokeilemaan.
    pauleceb@gmail.com

  221. 380

    sanoo

    Lancomen hypnose köytössä, tätä uutta kokeilisin todella mielellään! Uskomattomat ripset!

  222. 382

    Anonyymi sanoo

    Avonin Supershock on meikkipussini luottoripsari, välillä siellä vierailee muitakin, joten olisi kiva päästä testaamaan myös tätä 🙂 naksu_k(at)hotmail.com

  223. 384

    Anonyymi sanoo

    Vaikuttaa tosi hyvältä kuvien perusteella. Tällä hetkellä mulla on käytössä Max Factorin False Lash Effect joka on kyllä ollut mieleen
    meretekos(AT)gmail.com

  224. 385

    paula sanoo

    Minulla ei ole ollut edes monia eri ripsareita, kun olen pari vuotta vasta käyttänyt ripsiväriä. Tällä hetkellä Lumenen ripsiväri, se on hyvä.

    pavetsu83@hotmail.com

  225. 386

    sanoo

    Tekisin mieleni kokeilla, vaikuttaa todella tyrmäävältä tuo loputulos. Ei ole oikein suosikkiripasia minulla, käytän milloin mitäkin
    marialuok(AT)gmail.com

  226. 387

    Anonyymi sanoo

    Olen käyttänyt varmaan jo 10 vuotta L'Orealin Double Extension Beauty Tubesia siihen aina palaten. Pidän juuri siitä, että se lähtee pelkällä lämpimällä vedellä ja tuo olemattomiin ripsiini paljon kaivattua volyymia. Tämä uusi ripsiväri vaikuttaakin minulle juuri sopivalta ominaisuuksiensa puolesta.

    kaikau@student.uef.fi

  227. 388

    Tuna sanoo

    Ainakin jo vuoden ajan oma suosikki on ollut Cliniquen Lash Power Mascara.

    tunatus(at)gmail.com

  228. 390

    Anonyymi sanoo

    Oma suosikkini on Diorin Diorshow New Look -mascara, koska sen pienellä harjalla saa kaikki ripset mukaan ilman töhrimisiä ja joka kerralla olen onnistunut saamaan näyttävät ja pitkät ripset ilman mitään vippakonsteja 🙂

    katariina.venalainen@gmail.com

  229. 391

    Anonyymi sanoo

    Olenko tosiaan ainoa, jonka mielestä tuo tuote ei ollut kyllä eduksi ripsillesi? Tulee mieleen teiniaikojen hämähäkkijalat 🙁 Pituutta kauniisti kyllä, mutta tekee tönköt, karheat ja suorat ripsistäsi…

  230. 393

    Anonyymi sanoo

    Tää ripsari on ollu mun Must have-listalla jo pari kuukautta, mut ei oo ollu rahaa ostaa moisia hienouksia. Haluaisin ehdottomasti kokeilla tota, ja käynkin viikoittain ihailemassa tota mun tietokoneen kirjanmerkkipalkin kautta, mihin oon linkannu ton houkuttelevan ja kehutun kuituripsarin 😛 Tähän mennessä suosikki on ollut IsaDoran Big Bold Mascara, saa ripset näyttämään pidemmiltä. Kuitenkin lähtee aika vaikeasti ja Silk Fiber Lash kuulostaa jo entistä houkuttelevammalle! Jos onni potkaisee niin krisseG@hotmail.fi

  231. 396

    Anonyymi sanoo

    Rimmelin vedenkestävä Extra Super Lash on ollu pitkään käytössä kun en oo uskaltanu/raaskinu vaihtaa kun oon aika vaativa ripsarin suhteen niin lentäis sit roskiin jos ei olis täydellinen 😀 jennaj_0@hotmail.com

  232. 399

    Anonyymi sanoo

    Oii, tarvitsen! Nykyinen ripsari karisee ja leviää päivänmittaan inhottavasti. Illasta onkin jo kiva zombie/horror-lookki jos ei ole muistanut peiliin vilkaista, kun ne karisseet palat kulkeutuvat silmänalusjuonteisiin..

    nuppu05(a)hotmail.com

  233. 400

    sanoo

    Ongelma juuri on, että en ole vielä löytänyt "sitä täydellistä" ripsaria. Tätä ripsaria voisi kokeilla mun rautalankaripsiin 😀

  234. 401

    Anonyymi sanoo

    Nyt arkikäytössä Sensai 38°c, koska sen poisto on niin helppoa lämpimällä vedellä. Itselläni herkkä iho, jonka vuoksi en pysty käyttämään silmämeikinpoisto ainetta päivittäin. Toinen ripsiväri suosikki on Lancômen Hypnôse.
    aino.hyvarinen@luukku.com

  235. 402

    Anonyymi sanoo

    oriflamen ripsarit on mun lemppareita, ei ole yhtä parasta 🙂
    lauramattila5@gmail

  236. 404

    Anonyymi sanoo

    Maybelline Colossal Volume Express Waterproof on ollut minulle sopiva edelliset viitisen vuotta, tosin ulkomailla en sita saanut ja kaverini suositteli minulle tuolloin omaa suosikkiaan, josta itse en tykännyt. Tämä voisi olla kokeilemisen arvoinen tuote. 🙂

    mononoke113@hotmail.com

  237. 405

    sanoo

    Oi kyllä! Tämän mä tarvitsen!! Omat ripset on raskauden ja imetyksen hormonimuutosten takia olemattomat tyngät nykyään… Tällä saisin pitkästä aikaa kunnon ripset!

    Tän hetkinen suosikki on ollut shisheidon ripsari.

  238. 406

    Anonyymi sanoo

    Minulla ei varsinaista suosikkia ole, mitään täysin mieleistä ei ole oikein löytynyt. Sensain 38° on ollut ainut, mikä pysyy koko päivän silmissä.

    paivi.1981@gmail.com

  239. 408

    Anonyymi sanoo

    Tämänhetkinen lemppari on maybellinen big eyes rebelblack! Alaripsiin tarkoitetulla harjalla saan yläripsiin pituutta ja toisella harjalla taas tuuheutta. Ikinä en ole tykännyt näistä kaksiosaisista ripsareista, mutta oli tarjouksessa, etten voinut vastustaa 😀

    riikka.lampinen@windowslive.com

  240. 409

    Anonyymi sanoo

    Kuulostaa huikeelta!! Tota on ehottomasti päästävä testaamaan! 🙂

    Tän hetken lemppari löytyy yves rocherilta, sexy pulp ultra-volume mascara 🙂

  241. 411

    Anonyymi sanoo

    En muista ripsarin nimeä tai merkkiä, mutta ehdoton suosikki tällä hetkellä siis sellainen puna-valkoinen putkilo, josta ensin levitetään ripsille sellainen valkoinen kerros, jonka päälle sitten ripsiväri. Pidentää ja tuuheuttaa ihanasti omat nysäripset 🙂 luultavasti toimii jotenkuten samalla tekniikalla!
    anniina06@hotmail.com

  242. 412

    Anonyymi sanoo

    No huhhuh pakko kyl saada tätä!! Ostelen millon mitäkin ripsaria löytääkseni sen parhaan. Tällä hetkellä käytössä max factorin false lash effect, ihan jees. Kunpa arpaonni suosis! (Email: inkaa-93@hotmail.com)

  243. 413

    Essi sanoo

    Suosikkini on Rimmelin Scandaleyes retro glam, vaikka siinä liian iso ja tuhraava harja näin pienille silmille onkin. Pidentää ja tuuheuttaa erinomaisesti sekä puhdistuu vaivattomasti pois.

    crrrrrrrrise@hotmail.com

  244. 414

    Anonyymi sanoo

    Moi. En ole itse löytänyt vieläkään oikein mitään hyvää käytettävää ripsiväriä, joten mielelläni kokeilisin tuota ripsaria, jos vihdoinkin löytyisi joku hyvä merkki joka sopii minun ripsilleni ! 🙂

    Ninnukka_94@luukku.com

  245. 417

    Anonyymi sanoo

    Great lash washable on ollu lemppari,halpa ja hyvä. Just jouduin heittää sen roskiin silmätulehduksen takia, ja kaipaan hyvää ripsaria! 🙂

    tiia.lydiaana@luukku.com

  246. 423

    sanoo

    Oih, olisipa upea voittaa tämä ripsiväri!!! Tällä hetkellä käytössä Oriflamen ripsari.

  247. 426

    Anonyymi sanoo

    Mulla on tuuheat mutta hirmuiset hennot ja lyhyet ripset ja Rimmelin klassikko, Extra super lash-ripsiväri on tuonut lähes haluamaani pituutta ripsiin. Haluaisin kuitenkin ripsiväriltäni enemmän mutta ripsienpidennykset eivät ole vaihtoehto, tämä saattaisi olla vastaus tarpeeseeni 🙂

    hannapee @ live.com

  248. 427

    sanoo

    Mun ehdoton lemppari on Forever ALOE sarjan ripsari joka on ihanan kevyt ripsillä mut ei kyllä anna lähellekkään tuota määrää volyymia! Mun pikkuruiset ripset tiputtelis varmaan hunajaa tollasest 😀

  249. 428

    Anonyymi sanoo

    Nnnno nyyyyyt on hyvännäköset karvat! 😀 Oma suosikkini on Lorealin false lash telescopic maskara. Tulee kauniin pitkät ja erotellut ripset! Eipä vain ole varaa ostaa nyt niin tällä hetkellä on käytössä Lorealin se yksi klassikko maskara kun ilmaiseksi sain. 😀

    sara.ruusunen@gmail.com

  250. 429

    Anonyymi sanoo

    Mulla on ollu pidennykset jo vaikka kuinka monta kuukautta putkeen ja kohta ois aika pitää taukoa niistä. Tiiän, ettei omat ripset oo enää niin pitkät ja tuuheat, mitä ne aina on ollut ja siks tässä yrittänyt etsiä että mikä ois oikeesti hyvä ripsari 🙂 Ois kyllä niin mahtavaa päästä tätä testaamaan omiin "tynkäripsiin" !
    nazu88@gmail.com

  251. 430

    Anonyymi sanoo

    Pakko myöntää että koska ei ole varaa kun halpoihin ripsiväreihin niin ostan aina sen joka on alennuksessa. Olisi mahtavaa päästä kokeilemaan tällaista! Lotta_hannus@hotmail.com

  252. 431

    Anonyymi sanoo

    Mun suosikki on tällä hetkellä Lumenen Blueberry Curl Waterproof Mascara. Ei kyllä pidennä yhtään näitä meikäläisen haituvia mutta plussaa on se että toi kestää hikoilut ja räntäsateet. Lisäks myös taivuttaa vähän ripsiä. Ja mukaan arvontaan 🙂

    minjahei90@gmail.com

  253. 432

    Anonyymi sanoo

    Lemppari ripsivärini tällä hetkellä on Maybellinen the Rocket Volum Express. Varmaankin lähinnä pysyvyyden ja kumisen harjan takia. Huono kyllä pois pestäessä, saa hinkata urakalla.

    kiiakervinen@gmail.com

  254. 436

    Tarja sanoo

    Vau! Aivan ihana ripsiväri. Tuota kyllä himottaa päästä kokeilemaan. Jo vuosia olen käyttänyt Max Factorin False Lash Effect -ripsiväriä, koska se on ollut paras kokeilemistani ripsareista.

  255. 437

    Minttunen sanoo

    Mun suosikkiripsarini on Avonin Luxe tällä hetkellä. Kolmas samaa menossa jo. En ole ihan sataprosenttisen tyytyväinen, mutta paras pitkään aikaan löytämistäni. Tätä Silk Fiber Lashiä olen himoinnut jo pitkään, mutta pihinä (ja tili tyhjillään) ei ole tullut hankittua.

  256. 438

    Henriikka sanoo

    Vau mikä lopputulos! Tämän voisi ehdottomasti ottaa käyttöön ripsienpidennystauon ajaksi, tauko voisi jopa aivan ”vahingossa” venähtää vähän pidemmäksikin, sillä tämä vaikuttaa todella lupaavalta tuotteelta. Suosikkejani ripsiväreissä ovat olleet Chanel ja Lancôme. Kiitos kivasta kilpailusta! 🙂

  257. 439

    klaara sanoo

    Tätä täytyisi päästä kokeilemaan. En voi itse käyttää irtoripsiä . Mukavaa ystävänpäivää!

  258. 440

    Raija sanoo

    Vautsi Wau. En ole löytänyt vielä lempi ripsarii. Tälläkin hetkellä meikkipussissa kaks ja en tykkää.

  259. 441

    Kirsi sanoo

    Olen käyttänyt Maybellinen Push up dramaa ja Sensetionalia.
    Vielä kaipaisin lisää pituutta, kunpa onni suosisi minua…

Trackbacks