Koko päivän ihonhoitorutiini yhdellä tuotteella – J.One Jelly Pack

*Sis. mainoslinkin

Korealainen kosmetiikka tunnetaan innovatiivisista tuotteista, joista monien ideana tuntuu rehellisesti sanottuna olevan jopa vain keksimällä keksiä ihonhoitoon yksi uusi lisävaihe. Minä ole se tyyppi, joka innostuu kaksoispuhdistamaan ihonsa ja levittämään sille kasvovedellä pyyhkimisen jälkeen vielä niin hoitonesteen (usein vieläpä monessa kerroksessa), seerumin, kangasnaamion kuin yönaamionkin, mutta tiedän, että kaikki eivät kuulu kanssani samaan kerhoon.

Koska toisia kiehtovat huomattavasti enemmän yksinkertaisuus ja erityisesti monitoimituotteet, pääsee tänään blogin parrasvaloihin viimeaikoina aivan erityisen paljon mainetta ja kunniaa saanut korealainen kosmetiikkatuote, joka hakee monipuolisuudessaan vertaistaan.

 J.One Jelly Pack

Saanko esitellä, monitoimituotteiden kuningatar, J.One Jelly Pack! Tuotteen on suunnitellut eteläkorealainen julkkisnäyttelijä Ha Jiwon, jonka ihonhoitorutiini oli venynyt hänen mielestään jo liian laajaksi, mutta jolle kauniin ihon ylläpitäminen oli työn vuoksi välttämätöntä.

J.One Hana Cream

J.One-merkki oli minulle entuudestaan tuttu sen innovatiivisen J.One Hana Cream -kosteusvoiteen kautta. Tässä aiemmassa postauksessa esittelemäni voidepurkki sisältää pieniksi palloiksi pressattuja voidenokareita, jotka tekevät tuotteen annostelusta helppoa.

 J.One Jelly Pack

J.One Jelly Pack on kuitenkin ihan toisenlainen tuote. Itseasiassa en edes tiedä, millä sanalla sen määrittelisin, sillä se on hieman kaikkea ja uskomattoman moneen hommaan sopiva.

Hieman hyytelömäinen tuote on ensinnäkin suunniteltu korvaamaan niin hoitoneste, seerumi kuin kosteusvoidekin, mikä tekee siitä aivan mielettömän käytännöllisen aamutuotteen. Jos tuotetta puolestaan levittää iholle enemmän, voi sitä käyttää myös illalla kaikkien noiden edellämainittujen ja yönaamion korvaajana. Melkoinen pakkaus, etten sanoisi.

 J.One Jelly Pack

Tuotteen hyytelömäinen koostumus on aivan totaalisen uniikki, minkä vuoksi se itseasiassa sopii korvaamaan jopa meikinpohjustajan – se nimittäin auttaa jopa parantamaan meikkipohjan kestoa ja ikäänkuin liimaa meikkivoiteen iholle. Kuulostaa uskomattomalta, mutta totta se on. Samalla sen myös häivyttää iholta hentoja juonteita ja laajentuneita ihohuokosia.

Jelly Pack sisältää runsaasti ihoa kosteuttavia ja kirkastavia ainesosia, joiden ansiosta ihosta tulee täyteläisen ja heleän näköinen eikä sen kanssa edes välttämättä tarvitse käyttää muita hoitotuotteita. Itseasiassa tämä on sellainen tuote, joka käytännössä korvaa koko ihonhoitorutiinin ja sopii siksi täydellisesti mukaan vaikkapa matkalle.

(Tuotteen ainesosaluettelo löytyy täältä.)

 J.One Jelly Pack

Suoranaiseksi kulttituotteeksi nousseen Jelly Pack -tuotteen koostumus on hyytelömäistä, mutta siinä on jotain aivan erityistä. Sitä ei saa hieroa iholle, vaan se täytyy painella kasvoille. Tuote on nimittäin tahmaista. Siis ihan oikeasti hyvin tahmaista ja samalla lailla jäykkää ja vastaan kinnaavaa kuin vaikkapa paksu hunaja Sellaista, että kun tuotetta alkaa painella kasvoille sormenpäillä, liimautuu kasvojen iho sormenpäihin kuin kärpäspaperi ja ”kohoaa” sormien mukana (no okei, vähän liitoiteltu ilmaisu, mutta ymmärrätte, mitä tarkoitan).

 J.One Jelly Pack

Tarkoituksena olisi, että painelua jatketaan niin kauan, kunnes tapahtuu texture break, joka on ammattikielen sana sille, kun tuotteen koostumus vaihtaa muotoaan. Tuote alkaa siis sormin painellessa sulaa iholle, mutta jättää sille silti nahkean pinnan, johon meikkituotteet nappaavat kiinni.

Naamio kulkee lempinimellä ”korsettinaamio” ja se on parasta on painella iholle kasvoja samalla hieman ”kohottaen”, sillä se auttaa tekemään iholle napakan ja kohotetun tunteen.  Itseasiassa jotkut ovat jopa väittäneet, että tämän ihoa täytelöittävä ja hentoja juonteita häivyttävä vaikutus perustuu kosteuttavien ainesosien lisäksi juuri siihen, että tahmaisen koostumuksen avulla ihoa ”nostetaan” ylöspäin ja siitä saadaan siksi täyteläisemmän näköinen.

En oppinut käyttämään tuotetta noin vain ja vaati useita kokeilukertoja, jotta löysin oikean tyylin käyttää sitä. Itseasiassa en aluksi edes pitänyt siitä yhtään. Päätin kuitenkin eräänä päivänä, että käytän sitä viikon ajan aamuin illoin, jotta pääsen siihen kunnolla sisään ja saan sen toimimaan ihollani.

 J.One Jelly Pack

Googlettelin tuotteen käytöstä paljon ja omaksi suosikkitavakseni tuli (yrittää) ensin levittää tuotetta ohuesti iholle ja alkaa sen jälkeen painella kasvoja sormenpäillä noin 30-60 sekunnin ajan. Hommasta on turha yrittää luistaa, sillä muuten homma ei oikein toimi.  Jos iho on hyvin kuiva, voi tämän alla käyttää hoitonestettä, seerumia ja jopa kosteusvoidetta, sillä tämä lukitsee alleen tehokkaasti kosteutta.

Itse levitän tuotetta iholle kaksi pumppausta, joka on yleisesti suositeltu määrä. Mikäli iho tuntuu jäävän tämän jälkeen liian klähmäiseksi, voi tämän painella hoitonesteellä tai kasvosuihkeella kostutetulle iholle. Ihoa voi myös kosteuttaa kasvosuihkeella tämän jälkeen, jos iho painelun jälkeen edelleen tuntuu liian klähmäiseltä.

 J.One Jelly Pack käyttö

Jos tuotetta käyttää aamulla ja ihonhoitorutiiniin kuuluu erillinen aurinkosuojatuote, kuuluu se levittää tämän päälle, jotta tämän koostumus nappaa sen kiinni ihoon hyvin. Jos tuotetta käyttää meikinpohjustukseen, kannattaa sen antaa asettua iholle ensin pari kolme minuuttia ja alkaa levittää meikkipohjaa vasta sen jälkeen.

Tuote on saanut erityisiä kehuja niiltä, joiden meikkipohja tuntuu suorastaan sulavan päivän aikana esimerkiksi kasvojen hikoilun vaikutuksesta. Koska kasvoille ei sen vuoksi haluaisi laittaa paksuja tuotteita, korvaa tämä kätevästi kaikki muut ihonhoitotuotteet (aurinkosuojatuotetta lukuunottamatta) ja liimaa samalla meikkivoiteen kasvoille uskomattoman tehokkaasti.

 J.One Jelly Pack käyttö

Olen vielä itse hieman kahden vaiheilla sen suhteen, onko tämä mielestäni aivan mieletön vai ihan kaheli tuote. En varsinaisesti pidä tämän kärpäspaperimaisen tahmeasta koostumuksesta, jota en saa ohjeista huolimatta muuttumaan miksikään, vaikka kuinka painelisin ihoani ellen käytä tätä kosteilla kasvoilla tai suihkuta tämän päälle kasvosuihketta.

Mistä sen sijaan kuitenkin pidän on se, että tuote tosiaan toimii. Se kosteuttaa ihoa ihanasti, tekee siitä heleän ja täyteläisen näköisen sekä todellakin parantaa meikkipohjani kestoa. Tällä hetkellä suhtaudun tähän kulttituotteeseen siis yhä vielä hämmennyksellä, mutta sen luomasta lopputuloksesta vakuuttuneena. Tuotteesta löytyy googlettamalla paljon lisää tietoa ja suosittelen kyllä tutustumaan tähän ihmeaineeseen, sillä sen verran monen ihmisen sydämen se on vienyt.

J.One Jelly Pack -tuotteen myyjiä löytyy eBaysta täältä*.

 J.One Jelly Pack

Onko joku muu kokeillut J.One Jelly Pack -tuotetta?

Kommentit
  1. 1

    pallonenä sanoo

    On tuo sentään huiman paljon halvempi kuin näytteeksi saamani islantilaisseerumi eli tämä: http://www.bioeffect.fi/fi/products/buy-online/?SECTION_ID=&ELEMENT_ID=366

    Ikinä ei ole mulle sattunut tuotetta, joka toimii ja tekee juuri ne ihmeet, joita se väittää tekevänsä ja eron huomaa jo muutamassa päivässä. Aidosti paras kauneustuote mulla koskaan. Ja tarkoitus on käyttää tätä vain pari pisaraa aamuin illoin pesun jälkeen eikä mitään muuta ja se todella toimii juuri niin. Lievää tahmeutta jää, mutta ei se tuollaista ”pikaliimaa” ole 🙂

    Nyt kun näyte vetelee viimeisiään niin ainoa todella harmillinen puoli on 135 euron hinta 15 ml seerumilla. Tosin sitä kompensoi, että kaikki muut tuotteet voisi jatkossa jättää kauppaan. Paitsi kun tykkää kosmetiikasta… Juuri mietin, miltä mun peilikaappi näyttäisi, jos siellä olisi vain tuo yksi pieni lasinkirkas pipettipullo eikä muuta 😀

    • 1.1

      Virve Vee sanoo

      Olen kuullut tuosta niiiiiin paljon kehuja ja kaikki sanovat (jopa kuivaihoiset) että on kyllä todellinen ihmetuote, jonka kanssa ei trvitse käyttää muita tuotteita. Minä olen ollut utelias tuon suhteen, mutta en vain ole yksinkertaisesti kestänyt ajatusta, että malttaisin pitäytyä vain yhdessä tuotteessa… 😀 Täytyy silti varmasti jossain vaiheessa kokeilla tuota. 🙂

      • 1.1.1

        pallonenä sanoo

        Mun iho on rutikuiva 🙂 Tämän Bioeffect-seerumin kanssa saa käyttää muutakin, mutta sillä pitäisi olla joku tauko, oliko ehkä 5-10 minuuttia? Huomasin vaan, että enpä tarvitse muuta.

        Tämähän on sellaista väritöntä ja lähes tuotetunnutonta ainetta, joka saa epäilemään jonkinlaista humpuukimeninkiä, mutta ei, tuote on kyllä aikamoinen ihme. Ja mun tapauksessa kyse on hiukan muustakin kuin ihonhoidollisesta ennaltaehkäisystä 😀

        • 1.1.1.1

          Virve Vee sanoo

          Joo, sitä olen kuullut muiltakin, ettei tosiaan tarvitse käyttää mitään muuta ja se kyllä kiinnostaa, sillä juuri tuo tuotteen väritön, ohut koostumus ei päällisin puolin vaikuta siltä, että se voisi korvata kaikki muut tuotteet. 🙂 Pakko tosiaan varmasti itsekin kokeilla jossakin vaiheessa. 🙂

        • 1.1.1.2

          vieras sanoo

          Ostin itse tuon 15ml pullollisen tätä ihmeainetta (oli tarjouksessa joskus sokkarilla), käytin sitä muutaman kuukauden kunnes törmäsin netissä testeihin ja väittelyihin voiko tämä aiheuttaa syöpää koska jotenkin jakaa soluja ja uusii ihoa niin tehokkaasti. Ainakin pitkään käytettynä. Sitten jätin pelossa sen käytön. Ostaisin uudelleen uuden pullon jos olisi varmaa ettei tee mitään hallaa oikeasti. Olikohan kilpailijoiden markkinakikka nämä syöpäepäilyt!

  2. 2

    NGl sanoo

    Tuotteesta olen kyllä lukenut ja nähnyt kehuja useissa blogeissa ja videoissa. Myös Hana Cream kiinnostaisi..
    Arveluttaa vain tuo ’tekninen haastavuus’, toki antaa se oman lisänsä kauneudenhoitoprosessiin, ja asiakas saa tuntea tekevänsä töitä ihon hyvinvoinnin eteen 😀

  3. 3

    sanoo

    Todellakin kiinnostuin! Nimittäin, omalla ihollani melkeinpä ne parhaimmat pohjustajat ovat olleet pikakaunistajatyylisiä, se Clarinsin Beauty Flash Balm on oma lempparini. Tätä täytyy jossain vaiheessa kokeilla ^_^ Tosin en tiedä, onko tämä aamukiireessä kuinka toimiva, jos koostumuksen kanssa joutuu vähän kikkailemaan 😀

  4. 4

    Heidi sanoo

    En ole kokeillut, mutta olen sinun ansiostasi totaalisesti hurahtanut K-beautyyn! Olen Youtubesta katsellut niin monia videoita, että tuotteet tulevat jo uniinkin Suosittelemiasi tuotteita klikkailin ostoskoriin urakalla ja nyt olen niitä viikonloppuna testaillut. Ainoastaan yönaamiota en vielä ostanut, mutta sen tilaan seuraavaksi.
    Tarkoituksenani olisi myös tilata joululahjaksi teini-ikäisille tyttärilleni jotain ihanaa. Haluaisitko suositella 15-17 vuotiaille jotain sopivaa?
    Mahtavaa Koreanmatkaa sinulle!

  5. 5

    mari sanoo

    Tilasin tän ja eilen hain postista.
    Illalla katselin kaunista pulloa ja otin ”hajunäytteen” kämmenselkään. Hienosti testikämmenselän ahavoituneet rypyt katosivat,kun verrokkina oli naturell kämmenselkä.

    Aamulla levitin kolme pumppausta ja levitin naamaani. Levityksen jälkeen muistin taputtelut ja sit taputtelin naamaani. Pesin hampaani ja kokeilin naamaani. Naama oli sileä ja napakka. Aurinkovoide levittyi helposti.

    Mä tein kai jotain väärin, kun en huomannut mitään klähmää.
    Tykkään ainakin ekana aamuna tästä superisti ja jos ei ihmettä tapahdu, tulen tilaamaan toisenkin putelin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *