It’s magnetic!

Kuten jo vähän aiemmin vilautinkin, sain äidiltäni ulkomaantuliaisina hieman kynsijuttuja.

Lempparijutuikseni ovat osoittautuneet magnettilakat ja uudet magneetit.

Magneettilakat ovat jo melko vanha juttu. Ensin Lancome ja sittemmin L’oreal toivat pari kolme vuotta sitten myyntiin kynsilakat, joiden mukana tuli magneetti, joka märän lakan päälle asetettuna siirteli lakan partikkeleita muodostaen kynsille tähtikuvion.

Innostuin noista lakoista silloin kovasti ja ostinkin kaikki värit itselleni, mutta sittemmin kyllästyin koko juttuun ja lakat jäivät pyörimään laatikkooni.

Nyt äitini kuitenkin toi minulle maailmalta yhden uuden magneettilakan ja kaksi uutta magneettia, joiden avulla saan tehtyä hieman erilaisia kuvioita.

Nyt saan nimittäin tehtyä kynsiini erilaisia raitoja!

Okei, pientä harjoittelua ja tekniikan hiomistahan tämä kyllä näin alkuun vaatii, mutta aika vekkuleilta nämä näyttävät.

Mieleeni tulisi monen monta muutakin kuviota, joita tahtoisin magneettilakoilla voitavan tehdä.

Innostuitteko te näistä?

Kommentit
  1. 3

    sanoo

    Mä jotenkin missasin nää aikanaan täysin, olihan näitä Lancômellakin. Voisivat vaikka Isadoralla tehdä Isadorat, eli tuoda tää juttu takas hypeen.

  2. 5

    Anonyymi sanoo

    Onneksi isäni ravaa Saksassa joka kuukausi,voin aina tehdä listan siitä mitä tahdon 🙂

  3. 6

    sanoo

    Mä oon himoinnu noita siitä lähtien kun näin ekan kerran sun blogissa! Saako noita Suomesta tai mistä voisi tilata? (:

  4. 7

    sanoo

    Magneettilakat ovat ihania, mulla on se Lancomen vielä jossain. Ostaisin kyllä jos Suomesta saisi mutta eihän täällä perähikiällä mitään tuollaisia myydä… Ehkä nuo taas parin vuoden päästä lanseerataan "kuumana uutuutena" kuten cracklelakat ja taas saa nauraa.

  5. 9

    sanoo

    Voi kyllä kun noita on näkynyt blogeissa niin olen kironnut monesti sitä miksen ole ollut asialla ajoissa! 😀 Kynsifriikkinä ja kaikkea uutta innolla kokeilevana harmittaa, etten ole törmännyt näihin missään enää, liekö näitä ainakaan Suomesta miltään merkiltä on enää saatavillakaan.

  6. 10

    sanoo

    Ostin näitä keväällä Saksasta, mutta en oo saanu aikaan kunnon kuvioita 🙁 Onhan nuo essencen lakat ihan kivoja jo semmoisenaan, ihanan metallisia, mutta haluaisin magneettikuviotkin! Pitäis katella taas youtubesta videoita, jos löytyis vinkkejä.

  7. 11

    sanoo

    Joku sais kyllä hyvän bisneksen siitä kun alkais myymään Essenceä vaikka netissä ja sitä voisi toimittaa Suomeen! 😀 Essencen metsästys on aina ulkomailla olemisen yksi kohokohta! 😀

  8. 13

    Anonyymi sanoo

    Kuulostaa kivoilta! Pitääkin pitää silmällä täällä Saksassa, en ole ainakaan vielä nähnyt. Osaisiko joku sanoa, mistä liikkeestä/tavaratalosta voisi löytää? Olen siis Berliinissä.

    T. Mirja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *