Is it that Fanomenal?

Sain kesällä kokeiltavakseni minulle hieman etäiseksi jääneen No7-merkin ihonhoito- ja meikkituotteita ja merkin Fanomenal Lashes -ripsiväri oli yksi niistä.
Runsasta ripsiviuhkaa tähtimäisen muotoiseksi tehdyn jämäkkäharjaksisen harjansa avulla lupaileva mascara oli minulle ensimmäinen merkiltä kokeilemani ripsiväri, joten minulla oli suuret odotukset sen suhteen.    

Kuten moni muistaa, ovat omat ripseni tosiaan melkoisen hentoiset vaikkakin pitkähköt. Tällä hetkellä ne eivät ole pisimmillään minun oltuani juuri kuukauden ilman NeuLash-ripsienkasvattajaa, mutta ne ovat pikkuhiljaa palailemassa huippupituuksiinsa.
Koska tahdon ripsivärini tuovan tuuheutta, tarvitsen nimenomaan mascaraa, jonka massa on sopivan paksua ja jämäkkää kyetäkseen kerrostamaan jokaisen yksittäisen ja hennon ripsen alleen tehden ripsistäni paksumman näköiset. Tahdon myös harjan, joka kykenee samalla erottelemaan ripset, jotta jokainen yksittäinen ripsi näyttäisi mahdollisimman runsaalta, mutta ripsirivistö siistiltä ja erotellulta. Liian vetiset mascarakoostumukset ovat ripsieni kanssa mahdoton yhtälö, sillä ne eivät kykene rakentamaan tarpeeksi runsautta ripsieni ympärille.
  
Harmikseni Fanomenal Lashes ei ollut ripsilleni ihan täysin sitä, mitä ne kaipasivat. Mascara antoi niille kyllä jossain määrin tuuheutta ja hieman pituutta, mutta sen koostumus oli omille hennoille ripsilleni ihan hitusen liian löysä kyetäkseen muodostamaan täysin haluamanikaltaisen lopputuloksen. Varsinkin ensimmäisillä käyttökerroilla tuntui, ettei mascara erotellut ripsiäni aivan haluamallani tavalla löysähkön koostumuksensa vuoksi.
Lopputulos oli ihan kiva, mutta melko mitätön ja vaisu silti minun makuuni kuitenkin. Pysyvyydeltään ja poispestävyydeltään mascara oli hyvä perusmascara, eli se ei levähdellyt tai varissut päivän aikana, mutta se oli samalla myös helppo pestä pois.
Mukava mascara varmasti niille, joilla on valmiiksi runsaampi ripsirivistö, mutta minä harvaripsisenä jatkan matkaani kohti uusia ripsiväriseikkailuja!
No7-merkin meikkejä myy tällä hetkellä esimerkiksi Sokos ja Fanomenal Mascaraa (18,50€) pääsee tutkimaan tämän mainoslinkin takaa.
Oletteko te kokeilleet No7-merkin ripsivärejä? Millaisia havaintoja olette niistä tehneet?
Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Onko sulla uusi kamera tai jotain, kuvat näyttää eriltä! Jokin on muuttunut! Ainakin palstan leveys ja hei onko kuvat isompia? Looking good! 🙂

    • 1.1

      sanoo

      Palstan leveys on hieman suurempi, jotta poikittain olevat kuvat mahtuvat isompina ja kuvissa nykyään enemmän pientä säätöä. 🙂

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    No7:n meikeistä ei ole kokemusta. Ihonhoitotuotteita käytin jonkin verran monia vuosia sitten. Jossain kohti merkki kuitenkin katosi Suomesta, eikä sitten ole enää ollut kiinnostusta tutkailla uudestaan merkin palattua hyllyille.

    Mua kiinnostaisi tietää, mikä rajaustuote sinulla on käytössä näissä kuvissa? Näyttää tosi kivalta, sopivan luonnolliselta ja huomaamattomalta.

    • 2.1

      sanoo

      Minulla on käytössäni Laveran pehmeä rajauskynä ruskeassa sävyssä. Olen tykännyt kynien laadusta paljon, sillä ne jäävät todella pehmeän, mutta melkein geelimäisen rajauksenkin näköisinä silmiin kynän terävyydestä riippuen. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *