Instant and Long-term

Ihonhoitopuolella on olemassa eräs merkki, jonka kanssa olen suurinpiirtein vaatimattomasti sanottuna bestis. 
Tykkään nimittäin Lumenen ihonhoitotuotteista valtavasti. Löydän sieltä iholleni hyviä valintoja, joiden sisällöt ja hinnat ovat kohdallaan ja jotka saavat ihoni tuntumaan ja näyttämään hyvältä. Harmikseni en kuitenkaan ole päässyt samalla lailla sinuiksi merkin kaikkien meikkituotteiden kanssa.
Blogiani lukevat tietävät, kuinka en  ole oikein lämmennyt Lumenen mascaroille. Pitkähköt, mutta hennot ripseni kaipaavat täyteläistä ja jämäkkää mascaramassaa, mutta Lumenen massat ovat olleet omille ripsilleni auttamattomasti liian löysiä. Niin myös tälläkin kertaa.
Sain nimittäin blogini kautta kokeiltavikseni merkin kaksi uusinta mascaraa. 
Cloudberry Lenght Serum Mascara lupailee ripsiin paitsi välitöntä pituutta, myös hoitavien aineidensa avulla pidempiaikaisiakin pidentäviä vaikutuksia. Kuukauden käytön lupaillaan pidentäneen testiryhmän ripsiä jopa 43 prosenttia!
Cloudberry Volume Serum Mascara puolestaan lupailee myös vastaavia, mutta fokusoituneena nimenomaan tuuheuteen. Ripset ovat testiryhmällä saaneet lisärunsautta jopa 40 prosenttia parin viikon käytön aikana! (Tämä siis ilmeisesti lupailee turvottavansa ripsien paksuutta, sillä uusia ripsiähän tälläkään tuotteella ei voi ripsirivistöön luoda.)
Cloudberry Lenght Serum Mascaran harja ja Cloudberry Volume Serum Mascaran harja.
Molemmissa mascaroissa on muovinen harja, jollaisista itse pidän. Tahdon ripsiini paljon runsautta, mutta tahdon niistä myös erotellut ja juuri sellaisia lopputuloksia tavoitellessa muoviharjat ovatkin usein mahtavia kyetessään kampaamaan ripset kauniisti erilleen.
Nämä haituvat moni jo varmasti muistaakin. Ei sillä, että niissä olisi paljoa muistelemista, hentoisia kun ovat. 
Ja tähän mascaroilla päästiin. Kuvassa vasemmalla on käytetty Volume Serum Mascaraa ja oikealla Lenght Serum Mascaraa. 
 Cloudberry Lenght Serum Mascaran ripsiini jättämä jälki oli selvästi hentoisempaa. Pidin siitä, kuinka mascara erotteli ripseni ja antoikin niille kyllä hieman lisäpituutta, mutta omaan makuuni löysäkoostumuksellisen mascaran lopputulos oli liian vaisu. Muutama harva ripsi siellä täällä ei vakuuttanut minua millään lailla joskis pidin siitä, kuinka siistin näköiseksi mascara ripsirivistöni jätti.
Cloudberry Volume Serum Mascara antoi nimensä mukaisesti enemmän volumea, mutta eipä sekään minun hennoissa karvaksissani oikein kyennyt minua vakuuttamaan. Senkin jättämä lopputulos jäi minun makuuni liian vaisuks ja jotenkin ripset jäivät vaan melko keskinkertaisen näköisiksi.
Jälleen kerran jouduin toteamaan, että nämäkin Lumenen mascarat ovat varmasti löysähkön koostumuksensa vuoksi parhaimmillaan valmiiksi runsaskarvaisemmissa ripsirivistöissä sekä niillä, jotka tavoittelevat kevyempää ja luonnollisempaa lopputulosta. Minä kun tahtoisin kerralla kunnolla ja paljon!
Vaikka mascarat lupailivat hyviä ja pysyvämpiä lopputuloksia pidemmällä käytöllä, en lähtenyt kokeilemaan väitteiden todenperäisyyttä. Ensinnäkin olisin huono verrokki, sillä pidän yhä yllä kasvateltuja ripsiäni vanhalla koostumuksella varustetun NeuLashin avulla ja toisekseen en tahtoisi viettää yli kuukautta näin hennoilla ripsillä. 
Mutta kiitos vaan jälleen Lumene. Minä ihan tosi odotan sitä mascaraanne, joka olisi ihanan täyteläinen ja voidemainen ja kykenisi tuomaan ripsiini kunnolla runsautta! Voisitteko lanseerata sen jo pian? Olen odottanut sitä jo niin monta vuotta!
Oletteko te kokeilleet Lumenen seerumimascaroita? Kuinka ne ovat teidän ripsillenne passanneet?
Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Pidentävä mascara on toiminut mukavasti erotellen ripset, mutten usko seerumin tekevän pidemmällä ajalla mitään. Ihan ok.
    Voisitkohan tehdä kuvakollaasin eri merkillä sutimista ripsistäsi? Olisi hauska nähdä kuinka erilaista jälkeä olet saanut aikaan. Ja montaakohan eri merkkiä olet testannut?
    -hanski-

    • 1.1

      sanoo

      Kiitos ideasta! Aivan loistava ehdotus tuo kollaasi!
      En osaa sanoa, kuinka montaa merkkiä olen testannut, mutta kosmetiikkamyymälässä työskennellessäni pidin tärkeänä, että olen aina kokeillut jokaista myynnissä olevaa mascaraa… eli hyvin, hyvin montaa. 🙂

    • 1.2

      lion sanoo

      Tästä tuli muuten mieleen ne "ripsimissikisat", vai mitkä olivatkaan! 😀 Kollaasi ois joka tapauksessa varmaan tosi kiva.

  2. 2

    sanoo

    Hah, mulla on toisinpäin. Lumenen ripsarit ihan jees (harjat tosi onnistuneita), meikit tosi jees. Mutta ihonhoitotuotteet plaah… 😀 Volume Serum Mascaraa voisin kokeilla kuviesi perusteella.

  3. 3

    sanoo

    Mua jäi vähän mietityttämään, että sopisko nää ripsarit kenties käytettäväksi yhdessä? Että toista käyttäisi pohjustajan tapaan ja toisella sutis sitten volyymia vielä päälle? :O Vai tuleeko liian paakkunen/epäsiisti lopputulos?

    • 3.1

      sanoo

      Heii, hyvä idea! Minäpä kokeilen tuota tänään ja tulen tänne kommenttiboksin puolelle raportoimaan lopputuloksesta. 🙂

    • 3.3

      sanoo

      No niin, kokeilin pari kertaa. Ei ollut mikään erityinen menestys, sillä koostumus on tosiaan sen verran löysää, että kunnollista runsautta ei vaan saanut. Eli ei suurta eroa siihen, käytinkö yhdessä vai pelkkää Volume-versiota. :/

  4. 4

    Mahla sanoo

    Mulla nää molemmat ja Lumenen ripsarit yleensä toimii tosi hyvin, kunhan on käyttänyt niitä viikon-pari. Siinä ajassa ne kuivahtavat, massa jäykistyy ja toimii ihan eri lailla kuin vastakorkattu tuubi.

    • 4.1

      sanoo

      Monet mascarat tosiaan paranevat vaan oltuaan hetken auki, mutta Lumenet eivät yleensä siinäkään ajassa minun makuuni jäykisty tarpeeksi. :/

  5. 5

    sanoo

    Ei ei, ei pääse munkaan suosikeihin Lumenen meikit! Ei ainakaan nuo ripsivärit! Minullakin on hennot ja vaaleat ripset, joihin kaipaan niin tuuheutta kuin pituuttakin, jota Lumene ei kykene antamaan.

  6. 6

    sanoo

    Hehee… Mä en ole ikinä varmaan edes kokeillut Lumenen ripsivärejä! 😀 Tai ehkä joskus reilu kymmenen vuotta sitten oonkin saattanu jotain kokeilla… Jännä juttu, nimittäin ihan kaikkea muuta oonkin sitten tainnut Lumenelta kokeilla, kasvo- ja vartalotuotteita ja meikkejä myöten! Nimim. Lumenen varastomyynneissä kahlaaja

    PS. Lumenella on muuten ens la-su varastontyhjennysmyynti Kauklahdessa, la klo 9-16, su klo 10-15. 😉

  7. 7

    Anonyymi sanoo

    Itse en myöskään tykkää lumenen maskaroista en siis yhtään! Massa on minusta monissa liian kuivaa, eikä tuo yhtään näyttävyyttä ripsiin. Joissakin maskaroissa ei massa meinas yksinkertaisesti kuivua millään kun sitä on muutaman kerroksen yrittänyt ripsiin laittaa saadakseen edes jonkinlaista näyttävyyttä. Tiedän kuitenkin monia joille maskarat sopivat. Mutta näinhän se on, että makuja on monia samoin kuin ripsiä.

    • 7.1

      sanoo

      Minä taas olen törmännyt vain niihin vetisempiin, eli kuivempaa versiota todellakin kaipaillen. Mutta onhan se tosiaan hyvä, että on erilaisia mascaroita, sillä joidenkin ripsille tällaiset koostumukset taas ovat niitä parhaita. Itse vaan toivoisin saman merkin sisällä enemmän eri tyyppisiä koostumuksia. 🙂

  8. 8

    sanoo

    Minulla on tuo pidentävä versio ja käytän sitä silloin, kun haluan luonnollisen ja erotellun lopputuloksen (eli harvoin). Pituutta tai tuuheutta en ole vielä millään Lumenen ripsarilla saanut aikaan, maskaramassa on tosiaan aina niin vetistä ettei se oikein muuta tee kuin värjää ripset! Onneksi sopivat joillekin, minulle vain erikoistilanteissa :).

  9. 9

    Anonyymi sanoo

    Minulla on lumenen joku maskara, sininen tuubi ja tuollainen muovinen harja. Tykkään! Ripseni tosin eivät vaadi paljoa; ovat mustat, tuuheat eikä mitkään kovin lyhyetkään. Taipuisuutta ja syvyyttä lähinnä haen ripsatilla.

  10. 10

    sanoo

    En ole koskaan tykännyt Lumenen maskaroista, samasta syystä kuin sinä. Massa on niin löysää, ettei se tunnu tarttuvan ripsiin eikä sitä oikein pysty kerrostamaankaan. Nykyisin en viitsi enää edes kokeilla.

  11. 11

    Anonyymi sanoo

    Pakko yhtyä edellisiin mielipiteisiin. Lumene ei hallitse ripsarin tekoa. Hankin rahapulassa 3+1 päiviltä Lumenen mascaran 6 eurolla ja olisihan se pitänyt arvata. Tosi löysää, ja sotkuista! En edes muistanut että ripsi väri voi levittyä yläluomelle päivän mittaan (jos ei ole pohjustettu). Nyt muistan kyllä. Palkkapäivää odotellessa, sitten mä suuntaan katseeni (ripset) kohti tuttua lancômen ripsari valikoimaa 🙂 Terv. Marjo

  12. 12

    Anonyymi sanoo

    Ihan näin asiaan liittymättä, kun olet tehnyt paluun Helsinkiin, niin oletko sattumalta seuraillut tai etsinyt yhtään, missä Helsingissä saisi kulmat hoidettua langalla? Googlaus tuo esiin aiemman postauksesi aiheesta. Eihän se nyt voi olla niin, että Helsingin kokoisesta paikasta ei tuollaista löydy?!

    • 12.1

      sanoo

      Minullakin etsinnän alla ja olen jo pitkään suunnitellut (saamatta vielä aikaiseksi), että yrittäisin itse opetella YouTube-videoiden avulla hommaa edes omiin tarpeisiini. Tuota lankausta kun ikävöin Englannista kaikkein eniten. :/

    • 12.2

      Anonyymi sanoo

      Minäkin olen etsinyt, löytämättä. Vaikka luulisi kyllä että joku jossain tekee, kun se on ainakin Lähi-Idän ja Intian suunnalla se ehkä tavanomaisin tapa hoitaa homma, ja onhan täällä jo sen verran paljon maahanmuuttajia, että varmasti olisi kysyntää. Tee aiheesta uusi postaus niin se saa enemmän näkyvyyttä kuin kommentti aiheeseen liittymättömän postauksen alla? Ehkä joku lukija tietää ja osaa auttaa. 🙂

    • 12.3

      sanoo

      Minä otin nyt ihan asiakseni opetella tekemään homman itse itselleni ja sujuukin jo. Seuraavaksi ajattelin harjoitella hommaa muiden kulmiin. Palaan tähän aiheeseen kyllä blogissa vielä! 🙂

    • 13.1

      sanoo

      Millaiset ripset sinulla on? Millaista lopputulosta tahtoisit mascaran tekevän? Ja mitä tarkoitat herkillä silmillä? Vuotavatko ne helposti, ärsyyntyvätkö jostakin tietystä aineosista vai miten herkkyys ilmenee? 🙂

  13. 14

    Anonyymi sanoo

    "Ripset ovat testiryhmällä saaneet lisärunsautta jopa 40 prosenttia parin viikon käytön aikana! (Tämäkö siis lupailee turvottavansa yhden ripsen jopa lähes kaksinkertaiseen paksuuteen?)"

    Taisit lintsata muutamalta matikantunnilta peruskoulussa…

  14. 15

    Anonyymi sanoo

    Se sinisessä tuubissa myytävä Blueberry mascara on ihan huippuluokan kamaa 🙂 lanseerattu muistini mukaan jo vuonna 2007, ja yhä ripsivärien parhaimmistoa.. Kovin suuria ylläreitä en osaa tosin odottaakaan, Blueberry ja Lancomen Definicils kelpaavat. Ja Yves Rocherin Lash Plumping, sitä ei sovi maskarakisoissa unohtaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *