Inside the Industry 2: Uhkaavaa käytöstä

Kävin teille vähän aikaa sitten läpi uuden Inside the Industry -postaussarjani ensimmäisessä osassa, millaisia kaikkia tärkeitä tehtäviä kosmetiikan tuotepakkauksella on. Tämän päivän postaus on jatkoa tuolle postaukselle, sillä tänään haluan laittaa teidät ajattelemaan, millaisia kaikkia uhkia tuotepakkaus ja itse tuote voivat elinkaarensa aikana joutua kohtaamaan eli toisin sanoen mihi kaikkeen kosmetiikkafirman tulee varautua.

Ensinnäkin tärähdykset ja tömähdykset. 
Kun tuotteita lähetellään ympäri maailmaa on pienienkin matkojen sisällä hyvin todennäköistä, että tuotteet kolahtelevat toisiaan vasten ja tömähtelevät putoillessaan. Kosmetiikkatuotteen pakkauksen täytyy siis olla suunniteltu niin, että se kestää pientä tömähtelyä. Kaikkein paras suoja tätä vastaan ovat erilaiset pakkauspehmusteet. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kuinka laajassa mittakaavassa tehty suojaaminen on kannattavaa. Tarvitseeko jokaisen tuotteen kohdalla varautua kerrostalon katolta tiputtamiseen vai riittäisivätkö pienempikin varovaisuus?
Kaikenlainen tärinä on myös väistämätöntä, sillä kun tuotteita siirrellään paikasta toiseen autoilla ja muilla kuljetusvälineillä, syntyy väkisinkin joko ihan pientä värähtelyä tai sitten ihan kunnon tärinää, mikä voi voimistuessaan saada vaikkapa pinotut laatikotkin lentelemään pahastikin ympäriinsä saaden aikaan jopa tuotepakkausten hajoamista. Yksinkertaisin tapa suojautua tätä vastaan on pitää huoli siitä, että tuotteet on pakattu niin, että ne pysyvät paikoillaan, oli se sitten itse ensisijaisessa tuotepakkauksessa jos on tarve tai siinä vaiheessa, kun isompiin laatikoihin pakattuja tuotteita laitetaan lavoihin, joita nostetaan kuorma-autoon. Kun tavarat on kääritty esimerkiksi asianmukaiseen suojamuoviin tiukasti ja aseteltu tiiviisti toisiaan vasten, on tärinän määrä mahdollisimman vähäistä.
Koska tuotteita varastoidaan ja kuljetetaan paikasta toiseen väkisinkin niiden elinkaaren aikana, kohtaavat pakkaukset paljon puristusta ollessaan pinottuina päällekäin. Tuotteiden kohtaama puristus voi olla staattista, eli tapahtua pikkuhiljaa ajan kuluessa laatikoiden seisoessa varastossa tai tapahtua äkkinäisesti juuri silloin, kun laatikot pinotaan päällekkäin. Pakkausmateriaalien kestävyydessä voikin olla paljon eroja, sillä 60 kiloa sisältävä pahvilaatikko saattaa kestää kuormaansa hajoamatta kymmenen päivää, mutta hajota 85 kilon kuorman kanssa päivässä. Varsinkin pahvi- ja paperipakkaukset voivat myös olla kovilla, mikäli vaikkapa varaston ilmakin vielä on tavallista kosteampaa eivätkä pakkaukset siksi enää kestäkään samanlaista puristumista kuin kuivemmassa ilmassa.
Yksi vaaratekijä on myös, että tuotepakkaus lävistyy. Voi olla, että esimerkiksi joku itse pakkauksen osa saa heikomman pakkausmateriaalin lävistymään tai sitten näin voi tapahtua vahingossa esimerkiksi silloin, kun trukin haarukat nostavat isompia laatikoita varastointi- ja kuljetusvaiheessa. Tämä voi saada aikaan vaurioituneita ja myyntikelvottomia tai jopa vuotavia pakkauksia.
Kun pakkausta kuljetetaan maailman merillä ja mannuilla, tulee se myös kohtaamaan erilaisia lämpötiloja ja jo aiemmin mainittua vaihtelevaa ilmankosteutta ja kun nämä vaihtelevat, voi pakkaus jälleen olla huonosti tuotetta suojaava, sillä metalli voi ruostua ja kun selluloosapohjaiset materiaalit (pahvit, paperit) kastuvat, eivät ne enää olekaan niin vahvoja. Moni on varmasti joutunut tavallisen, ruskean paperikassin kanssa sateeseen ja saanut huomata, ettei kassi enää kestänytkään sateessa bussipysäkille kävellessä kunnolla kaikkia niitä ruokaostoksia, joita se vielä ostoskeskuksen sisällä ongelmitta kesti. 
Aina kyse ei edes ole siitä, että tuotetta lähetettäisiin pitkälle ja ilmaston olosuhteet siksi vaihtuisivat tuotteen palellessa lentokoneen ruumassa tai hikoillessa trooppisilla merillä laivassa, vaan pelkkä huolimattomuus varastotilasta voi aiheuttaa ongelmia. Ilmastointi voi unohtua päälle pitkäksi aikaa tai sitä ei välttämättä edes ole. Myös lämmitys voi vahingossa mennä liian kovalle tai vaikka olla olematta päällä keskellä kylmää talvea.
Valokin voi vahingoittaa tuotepakkausta. Useinmiten tämä tapahtuu nimenomaan myymäläolosuhteissa, joissa kirkkaat valot saattavat haalistaa tuotteita tai niiden pakkauksia ja vaikka tuote itsessään olisi kunnossa ja ehtinyt olla myymälän hyllyllä vasta pari päivää, mieltää kuluttaja silti sen vanhaksi ja valitsee itselleen mielummin paremmin säilyneen näköisen pakkauksen. Pakkausten värien haalistumisnopeutta voidaankin testata ja jos tuotteen tiedetään olevan herkkä valolle, voidaan se pakata valoa läpäisemättömiin pakkauksiin tai tarvittaessa sisällyttää pakkausmateriaaliin UV-filttereitä.
Tuotteen vihollisia voivat olla myös pöly, lika, hyönteiset ja eläimet. Näiden kaikkien vaikutus voi vaihdella pelkästään ulkonäöllisestä epämiellyttävyydestä (kuka tahtoisi ostaa pölyisen tai likaisen pakkauksen?) jopa terveydellisiin haittoihin varsinkin jos mennään kosmetiikan ulkopuolelle ja puhutaan sisäisesti nautittavista asioista (kiva, aloe vera -juomassani kelluu rotan kakkaa). Näiden ehkäisemiseksi onkin siis tärkeää, että tuotepakkauksia säilytetään ympäristössä, jossa hygieniasta on huolehdittu.
Myös ihmiset ovat melkoinen uhka tuotepakkauksille. Voisin kirjoittaa kokonaisen postauksen erilaisista tuotteiden peukalointia suojaavista ja sen tapahtumisesta indikoivista menetelmistä saatuani täällä perehtyä asiaan varsin syvällisesti, mutta en lähde sille linjalle. Totean tässä vaan, että tuotteissa käytetään erilaisia juttuja, jotka kertovat ostajalle siitä, ettei kukaan ole aiemmin avannut ja käsitellyt heidän uutena ostamaansa tuotetta.
Kosmetiikkatuotteissa nämä ovat usein juuri niitä pieniä teippejä ja tuotteita päällystäviä suojamuoveja, joiden paikoillaanolo osoittaa kuluttajalle, ettei kukaan ole aiemmin avannut hänen ostaamaansa mascaraa tai sormeillut hänen ostamaansa meikkivoidettaan. Elintarvikkeiden puolella ne voivat olla erilaisia suojakalvoja tai sinettejä ja esimerkiksi hilloissa ja lastenruokapurkeissa avattaessa ilmanpaineen vaihtumisen seurauksena kuuluva kannen keskiosasta tuleva napsahdus kertoo, ettei tuotteeseen ole kajottu.
Aivan kuin limpparipullonkin korkin avatessa korkin alaosasta irtoaa selkeästi rengas, joka jää hengaamaan kierteiden alareunaan. Sekin osoittaa ostajalle, ettei kukaan ole käynyt peukaloimassa juomaa ja jos kaupassa pulloa ostaessaan huomaa renkaan olevan jo valmiiksi erillään, jättää tuotteen taatusti kauppaan. Se on pullossa nimittäin ihan vaan tuota tarkoitusta varten, jos joku (muukin) on asiaa joskus miettinyt.
Myös tuotteiden kopiointi on ongelma, joka pakkauksia usein kohtaa. Esimerkiksi hajuvesien kohdalla tämä on varsin yleistä ja alkoholipuolella onkin  yleistä täyttää valmiita pulloja uudelleen korvaavilla aineilla. Tämän vuoksi esimerkiksi joihinkin alkoholipulloihin on alettu laittaa sisäpuolelle pullojen kaulaan täyteosa, joka estää pullon uudelleentäytön. 
Jotta pakkausten kopiointia voitaisiin välttää mahdollisimman tehokkaasti, pyritään tuotepakkauksista tekemään uniikin näköisiä: pullot ja purkit voivat olla uniikin mallisia ja siksi vaikeasti jäljiteltäviä (myöhemmässä postaussarjan osassa kerro lisää uniikin mallisten lasipullojen valmistamisen haastavuudesta) tai niissä voi olla erilaisia hologrammeja, joita ei noin vain jäljittelymielessä painetakaan. Niissä voidaan myös käyttää vaikkapa mustetta, joka näkyy vain UV-valossa ja jonka avulla voidaan siten todistaa tuotteen aitous. Tuotteisiin voidaan myös tehtaalla asentaa mikrosiruja, joihin on pakattu juuri sen yksittäisen tuotteen tiedot, jotka voidaan sitten lukea ja todeta tuote aidoksi (näistä siruistakin minulla olisi vaikka kuinka pitkän postauksen verran kerrottavaa!).
Kuten nyt on varmasti käynyt ilmi, voi tuotepakkaus kohdata elinkaarensa aikana melkoisen monta uhkaa, joita kaikkia vastaan se täytyy suojata. Saakelisti kulpamuovia siis vaan jokaisen tuotteen ympärille, jokaiseen mikrosiru sisälle ja vielä todella vahvoihin laatikoihin, jotta varmasti kestävät kaiken, vai mitä? No ei, se ei olisi kustannustehokasta.
Ennen kuin tuote otetaan toimituksiin on tärkeää käydä läpi etukäteen, millaisen matkan se tulee tekemään päästäkseen markkinoilleen ja kartottaa kaikki uhat, jotka se todennäköisesti tulee matkallaan kohtaamaan ja millaisia olosuhteita sen tulee sietää. Onkin siis hyvin yleistä, että kun vaikkapa päätetään avata uudet markkinat Intiassa, tehdään testilähetys (oikeasti tai olosuhteita simuloiden) suunnitellulla toimitustavalla sekä reitillä ja katsotaan sen jälkeen, mitä kuormalle tapahtui ja arvioidaan todelliset uhat. Näin säästetään rahaa kun voidaan keskittyä suojaamaan tuotetta niiltä todennäköisimmiltä uhilta eikä vaan hysteerisinä varautua kaikkeen mahdolliseen.
En tiedä teistä, mutta minusta näiden kaikkien tekijöiden käsittäminen ja näistä lukeminen oli todella mielenkiintoista ja vaikka nekin ovatkin periaatteessa itsestäänselvyyksiä, oli mahtavaa saada yhtäkkiä hahmottaa ne yhtenä kokonaisuutena! Jos tämä ja edellinen postaus tuntuivat tylsiltä niin lupaan, että nyt kun perusasiat on kartoitettu, mennään postaussarjan ensijaksosta alkaen paremmin käsittelemään itse kosmetiikkaa.

Inside the Industry -postaussarjan seuraavassa osassa on luvassa postaus joka selventää mm. miksei tuon tässäkin postauksessa mainitun uniikin mallisen ja kopiointia estävän hajuvesipullon valmistus ole aina välttämättä mahdollista ja miten niin erikoisen mallinen pullo ylipäätään voi olla vaikeaa kopioida!
Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    noista kopiontijutuista ja niiden estomekanismeista olisi todella mielenkiintoista lukea lisää!! ei sitä yleensä tule ajateltua että kopioita edes tehdään, mutta nehän voivat viime kädessä vaikuttaa henkeen ja terveyteen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *