Inside the Industry 15: Äklönruskeaa – totuus DHA:n takaa

Useimmat loistavat keksinnöt syntyvät ihan vahingossa. Yksi tällainen keksintö on itseruskettavien tuotteiden yleisimmän vaikuttavan aineen DHA:n löytäminen.

Kaunis ja hienomman kuuloinen versio ainesosan löydölle ja sen vaikutukselle itserusketusreaktiossa voisi olla tarina siitä, kuinka kauneuden lähteellä olevat kosmetiikka-alan tutkijat tekivät selvityksiään ja ihan vaan kuluttajien toiveista kehittelivät molekyylin, joka luo ihon pinnalle suht kestävän ja pesussa poislähtemättömän rusketuksen. Näinhän meistä useimmat asian varmasti kuvittelevat menneen, vai mitä?

Todellisuus on alunperin kuitenkin jotain ihan muuta. Tämän jälkeen ette ehkä enää voi katsoa itseruskettavia tuotteita muistamatta tätä tarinaa ja hymyilemättä hieman.

Tiesittekö, että dihydroxyacetone eli DHA on itseasiassa yksinkertainen myrkytön sokeri? 1950-luvun puolivälissä eräässä yhdysvaltalaisessa sairaalassa muuan tutkija teki DHA:n avulla tutkimusta lapsilla, joiden elimistöllä oli vaikeuksia glykogeenin varastoinnin kanssa. Testissä lapsille annettiin nieltäväksi heidän jokaista painokiloaan kohden yksi gramma tätä ällönmakeaa DHA:ta, mutta tiedättehän te lapset: yleensä makea kyllä menee, mutta tämä oli jo liikaa ja silloin tällöin joku saattoi sylkeä tai jopa puklauttaa nieleskelemänsä DHA-konsentraation lopulta ulos.

Ja kun sylki lentää ja oksennus tulee, niin siitähän saattaa lentää pieniä pisaroita. Tutkija huomasikin, että nämä syljen ja oksennuksensekaiset iholta epähuomiossa pyyhkimättä jääneet pienet DHA-pisarat muuttuivat iholla lopulta muutamien tuntien kuluttua ruskeiksi pisteiksi, jotka eivät lähdekään pesussa pois.

Hän kiinnostui reaktiosta suunnattomasti ja sen sijaan, että olisi pyytänyt lapsia oksentelemaan enemmän, valmisti hän DHA:n avulla nestemäisiä liuoksia ja testasi niitä omalle iholleen huomaten, että ne saavat ihon värin muuttumaan ruskeammaksi. Ohhoh!

Vastaavantyyppinen reaktio oli jo havaittu ruokateollisuuden yhteydessä nelisenkymmentä vuotta aiemmin kun huomattiin aminohappojen reagoivan sokerien kanssa saaden aikaan aineiden muuttumista kullanruskeaksi. Ihollakin tapahtuu siis vastaava reaktio: ihon pinnalla on proteiinia, joka koostuu aminohapoista ja kun nämä aminohapot nyt reagoivat tuon DHA-sokerin kanssa, syntyy muutamien tuntien kuluessa rusketusefekti.

Myöhemmin kosmetiikkateollisuus alkoi sitten ymmärtää tämän löydön hienouden ja kun lopulta etelänlomista ja niiden kautta hankitusta rusketuksesta tuli meilläpäin merkki hyvinvoinnista, tuli itseruskettavista pikkuhiljaa trendikäs tuote.

Vain harva itseruskettavaa iholleen tyytyväisenä levittelevistä tietääkään, ettei tarina sen löydön taustalla ollutkaan ihan niin viehättävä, kuin mitä voisi kuvitella sen olleen!

Oliko tämä tarina teille tuttu?

Kommentit
  1. 1

    Anonyymi sanoo

    Tarina oli uusi, ja hauska, mutta tästähän herää väistämättä kysymys, että reagoivatko kaikki sokerit aminohappojen kanssa samalla tavalla? Ja olisiko mahdollista kehittää jokin toinen sokeri, joka saa aikaan saman reaktion, mutta erilaisella rusketuksella? Ja mitä niille ihon aminohapoille tapahtuu reaktiossa?

  2. 2

    sanoo

    Ei ollut tuttu! Olikos glitterinkin tarina jotenkin erikoinen? Lisa Eldridge siitä jotain kertoili, että olisi keksitty jossain amerikkalaisella maatilalla :D.

    • 3.1

      sanoo

      Tästä on tuloss myöhemmin toinen postaus! 🙂 Mutta siis lyhyesti sanottuna tuo reaktio, joka iholla tapahtuu alkaa haista, ei itseruskettava. 🙂

  3. 4

    Anonyymi sanoo

    Uusi tarina, tosi symppistä. Vahingossahan useimmat keksinnöt syntyvät. Minusta on oikeastaan paljon mukavampi ajatella, että DHA:lla yritettiin alunperin parantaa sairaita kuin että kauneusteollisuus halusi vain lisätä menekkiä. 🙂

  4. 5

    Anonyymi sanoo

    Few travellers get to experience the luxury of
    staying in their own private 5 star villa, with attentive staff on hand 24 hours each day to provide a levcel of service equivalent to the bewt hotels on offer.

    The neat annd clean envirinment of the villas makes every event special event.
    The nearest airport is Marseilles but allow up to 2 hours to get there.

    My website; villa holidays

Trackbacks

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *