Inglotia täälläkin

Vietin vähän aikaa sitten vajaan viikon kesälomani vanhempieni nurkissa ja käväisin äitini kanssa (parikin kertaa) Jumbon Inglotissa. Ihan tyhjin käsin en sieltä tietenkään voinut poistua ja mukaani lähtikin pieni aarre:

Inglotin geelirajaus sävyssä 75, eli tumma violetti.

Geelirajauksien ideana on siis, että ne ovat jälkensä puolesta pehmeämpiä kuin nestemäiset rajaukset, mutta intensiivisempiä ja tarkempia kuin kynärajaukset. Tuotetta otetaan purkista siveltimeen (ei tule mukana) ja sitten vaan rajataan silmät halutulla tavalla.

Olen ennenkin kokeillut geelimäisiä rajauksia, mutta en ole innostunut niistä sen kummemmin. Omassa käytössäni minulla on ollut pari Estee Lauderin muutaman vuoden takaista lookkituotteina ollutta rajausta ja töissä olen käyttänyt asiakkaiden silmissä Make Up Storen geelirajausta sekä Lancomen vastaavaa sekä kokeillut ne ohimennen itsekin. En ole kuitenkaan oikein innostunut geelirajauksista aiemmmin, sillä jotenkin ne vain eivät ole tuntuneet erityisiltä ja olen saanut meikkikynilläni jo tarpeeksi samankaltaisen lopputuloksen. Make Up Storelta sitä paitsi löytyy geelirajaus vaan mustana eikä Lancomenkaan värivalikoima ole ollut lookkisävyineen huima enkä jotenkin vaan ole innostunut edes kokeilemaan erilaisia netistä tilattavien sarjojen geelirajauksia.

Tämä geelirajausten väheksyminen oli kuitenkin ennen kuin kokeilin Inglotin geelirajausta. Näköjään näissäkin voi olla selkeitä eroja, sillä tämä Inglotin versio on laadultaan aivan huippu!

Kuvissa tämä näyttää lähinnä mustalta, mutta tosiasiassa tämä on siis todella syvä violetti.

Ensinnäkin rajaus tarttui siveltimeen todella hyvin ja helposti, sillä tuote oli laadultaan ihanan pehmeää ja pigmenttiä oli runsaasti. Hyvällä siveltimellä piirtäessä jäljestä tuli siistiä, tarkkaa ja ennen kaikkea kestävää. Tämä nimittäin muuttuu kuivahdettuaan vedenkestäväksi ja tosiaankin kestää! Itseasiassa tällä voi tehdä silmiin jopa sisärajaukset ja niissäkin tämä vaan kestää, kestää ja kestää vedenkestävyytensä vuoksi.

Tämä on ihan mieletön tuote! Valikoimissa taitaa olla 20 sävyä, eli valinnanvaraa riittää eikä 12 euron hintakaan ole ollenkaan kohtuuton vaan lähinnä ihan naurettavan halpa (minusta ainakin).

Onko joku muu kokeillut Inglotin geelirajauksia tai innostunut muiden sarjojen vastaavista? Entä oletteko löytäneet Inglotista muita ihania tuotteita, joita voitte suositella?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    Ei tainnut olla koulun juttu geelirajaus, mutta vähän vastaava. Kosteaa sivellintä pyöritellään tuotteessa ja sitten viivaa silmään. Siitä tykkäsin, mutta taisi kyllä ola "kivi"/"kakku" muodossa tavallinen eyeliner.

  2. 2

    Anonyymi sanoo

    Minkälainen sivellin noihin kuuluis olla? Entäs mistä muista paikoista noita löytyy? Kuulostaa mielenkiintoselta, ennen en ookkaa kuullu koko geelirajauksesta 😀

  3. 3

    sanoo

    Mulla on käytössä L'Orealin HIP-sarjan tuote. Juuri tuo että se pysyy silmän sisärajassa ja on siellä tosi intensiivinen on miusta aivan loistavaa. Lisäksi oon huomannut, että mun käteen sopii paljon paremmin erillinen rajaussivellin kuin nestemäisen linerin mukana tulevat tussipäät tai rimpulasiveltimet.
    Tykkään!

  4. 4

    Anonyymi sanoo

    Coastal Scentsiltä tilasin muutaman geelimäisen linerin. Olen kyllä tykännyt. Sävyvalikoimaakin riittää, ja rajaus kestää, kestää, kestää ja kestää.

    -Mistai-

  5. 5

    sanoo

    Minkälaisella siveltimellä laitoit ja voisitko laittaa jäljestä kuvaa?Kiinnostuin tosissani tuosta tuotteesta.:)

    Täytyy nyt kiittää sinua tästä blogista.Olen blogin seuraamisen myötä löytänyt hienoja tuotteita ja ennen kaikkea alkanut käyttämään niitä!Itseasiassa ostin ensimmäiset kunnon ihonhoitotuotteetkin vasta blogiisi tutustuttuani;ennen käytin lähinnä saippuaa,tungin naamaan tyyliin jotain jalkarasvaa,meikki käsitti ripsarin ja ehkä alaluomen rajauksen.;D
    Oli kyllä aikakin,tässä iässä oppia…

    Noista Konadin lakoista.Mun on ainakin vielä hirveän vaikea saada painettua täysin ehjä kuvio kynsiin.Vaatiiko harjoittelua vai pitääkö siinä oikeasti olla vain niin mielettömän nopea?
    Onko sinulla kokemusta Micabellan tuotteista?Ostin juuri Tallinnasta ko tuotteita,aika hintavia mutta…:P

    Sitten;olisiko mahdollista että joskus tekisit postauksen esimerkiksi siitä miten saa luomivärin/rajaukset/kulmat nätisti?

  6. 6

    musse sanoo

    Itse kävin ekaa kertaa inglotilla about kuukausi sitten ja olin tuotteisiin tosi tyytyväinen. Ostin sellaisen 5-raitaisen puuteri-highlighterin ja se on nykyään yks lempparituotteistani 🙂 hintaa tais olla 20 euroa joka tuntui aluks aika suolaiselta mut kyllä se on joka euron arvoinen. Ostin myös cream poskipunan, jonka käyttöön en ole vielä ihan oppinut. En saa tuotetta kauniisti levittymään poskelle 🙁 Mutta aivan ihana väri kuitenkin. Pitäisi pian päästä takaisin ihailemaan inglotille 🙂

  7. 7

    sanoo

    MACin Fluidline on ehdottomasti paras tai ainakin kirkkaasti kärkipäässä mitä noihin purkista löytyviin rajauksiin tulee! Se on ehdottomasti yksi luottotuotteistani.

  8. 8

    sanoo

    Ostin itse tuon samaisen tuotteen värissä 78 ( matta tummanharmaa ), tykkään ! Ei ole niin kova kuin musta, mutta tumma kuitenkin ja sopii moneen meikkiin. Kokeilin tuota sisärajaukseen myös, eikä se levinnyt yhtään.

    Inglotin luomivärit ovat runsaspigmenttisiä ja värejä löytyy vaikka kuinka. Olen innostunut meikkaamaan joka päivä löydettyäni tämän firman tuotteet. Tykkään myös hankkimastani raidallisesta korostuspuuterista. Ja tosiaan, hinnat ovat kivan edullisia.

  9. 9

    sanoo

    Minun mielestä Inglotin luomivärit on kanssa ihan kelpo tavaraa ja ideahan on tosi hyvä. Luomivärit oli 25€ 4 kpl ja värit saa itse valita.

  10. 10

    sanoo

    JES! Juuri tuollaista olenkin odottanut, että sisärajaus pysyisi myös tuntikausia. Itsellä nimittäin ei koskaan pysy, vaikka tekisin mitä. Tänään pitää kipaista hakemassa tuollainen. Vantaan Jumbossahan on vähän aika sitten avattu Inglot'n liike.
    Kiitos Virve taas ihanasta vinkistä! Siskon rippijuhlat on juuri sopivasti tulossa sunnuntaina ja olisi ihanaa saada kunnon sisärajaus yläluomelle, jotta ripset näyttäisivät tuuheammilta. Great.

  11. 11

    Siny sanoo

    Kuulostaapa hienolta tuotteelta! 🙂 Itse juurikin käytän geelirajausta, enkä ikinä ole käyttäny esim nestemäisiä rajauksia en vaan osaa. Mutta tälläisellä onnistuu hyvin 🙂

  12. 12

    sanoo

    Mun lempigeelirajausväri on Bobby Brownin. En enää osaa tehdäkkään kynämeikkiä kun geelirajaukset rokkaa. Pitää kyl tyyppaa Inglot, varsinki jos värejä on miljoona.

  13. 13

    sanoo

    Inglotin geelirajauksia löytyy multa neljää väriä, ja taidan hankkia vielä pari lisää:) Käytän niitä paitsi rajauksina myös pohjustamassa puuterimaisia luomivärejä, toimii ja kestää vaikka koko yön bailaamisen (mitä minä mummoikäisenä en tietenkään harrasta:P)
    Luomivärejä en ole uskaltanut kokeilla, niitä kun on muutenkin liikaa, ja jäisin takuulla joukkuun… Yksi ehdoton suosikkini on creme powder- meikkivoide, joka ei ole mikään kovin puuterinen, sopii kuivalle iholleni hyvin, ja ennen kaikkea, siitä löytyi omituisen keltakalpealle iholleni nappisävy, 83:)

  14. 14

    sanoo

    Ostin Kiinasta Maybellinen geelirajauksen enkä ikinä palaa mihinkään muuhun! Tykkään ihan hulluna, sivellin on tosi hyvä, tavaraa saa siihen just sen verran kuin tarvii ja saan ihan niin kapeaa tai paksua jälkeä kuin haluaa. Jos en ikinä ole mistään kosmetiikkatuotteesta ihan hulluna innostunut, niin nyt kyllä1 🙂

  15. 15

    Anonyymi sanoo

    Hyvä vinkki! Kauankos tuollaset geelirajauspurkit kestää, osaatko yhtään sanoa? Verrattuna esim. tussirajaajin? 🙂

  16. 16

    sanoo

    Olen nyt käynyt pari kertaa Inglotilla, kerran Vantaalla ja kerran Turussa, ja molemmilla kerroilla mukaan tarttui vain luomivärejä. Alusta asti geelirajaukset ovat kiinnostaneet minua aivan hirveästi, mutta en sitten raskinut ostaa, kun olisi pitänyt ostaa samalla kunnon sivellin yms. Ostan taatusti seuraavalla kerralla geelirajauspurkit mustana ja ehkä valkoisena. 😀

  17. 17

    Ulpu sanoo

    Mä en ole vielä päässyt käymään Inglotilla (mahdollista Treen liikettä odotellessa…), mut tuo geelirajaus kuulostaisi hyvältä ja tuo sävykin oli kiva (ei ihan niin kova kuin musta, mutta näkyvä ja pigmenttinen kuitenkin). Kyllähän luomiväritkin on kauniita ja ilmeisen hyvälaatuisia, niitäkin voisi jokusen sävyn hankkia.

  18. 18

    sanoo

    Kävin alkuviikosta ekaa kertaa Jumbon kyseisessä liikkeessä ja tutustuin koko konseptin ideaan. Olin aivan haltioissani, mielettömän kätevää!! En ostanut mitään kun olin päivää aikaisemmin törsännyt rahani muualla meikkeihin 🙁 Geelirajauksia katsoin Inglotilla silloin ja mietin että ostan sen vielä vedenkestävyyden takia. Käytänhän WP ripsareitakin lähes koko ajan.

  19. 19

    Laura sanoo

    Olen ollut jo pitkän aikaa aikeissa kokeilla geelirajausta, mutta jotenkin sen purkin ja siveltimen hankkiminen on aina jäänyt.. Pitäisi ehkä käydä Hansan Inglotissa katselemassa, vaikka olen täysin varma että olen konkurssissa sen reissun jälkeen 😀

    Osaisitko muuten suositella hyviä varjostus- ja korostusvärejä hyvinhyvin vaalealle iholle?

  20. 20

    nanna sanoo

    tähh, onko jumbossa inglot :O?!
    multa on mennyt vallan ohi, vaikka viime aikoina siellä on tullut rampattua useamminkin… onneksi kohta alkaa loma part II, niin pääsee tutustumaan oikein kunnolla – palaan sitten vastaamaan tuohon kysymykseen, epälemättä jotain tarttuu mukaan ;D!

  21. 22

    Peppi sanoo

    Täältä löytyy ko. tuotteen omistaja, kiitos vaan vinkistä joku aika sitten! Erittäin kestävä ja koostumus on kiva, mutta vielä on levitystekniikassa hakemista..Kyselinkin jo Karkkipäivä-Sannilta sivellinvinkkejä, kerrotko omasi? Olen nyt niin tottunut hyvin levittyviin ja häivytettäviin rajauskyniin, että siveltimellä laitettava rajaus tuntuu aluksi jotenkin kovalta (sävynä minulla harmaa), kun ei saa häivytettyä. Olen kyllä laittanut päälle osittain jotain rauhallisempaa luomiväriä..

  22. 23

    Katjuska sanoo

    Moi!

    Itselläni ei ole noista geelirajauksista kokemusta, mutta esittäisin postaustoiveen. Olen tänä kesänä kärsinyt ensimmäisen kerran maksaläiskistä. Kuin viiksethän tuossa ylähuulessa ovat. Kauheaa. Jos siis tiedät maksaläiskiin auttavista tuotteista tai meikistä, joka nämä jäljet piilottaisi niin luulenpa, että en ole ainoa lukija, joka näin kesäaikaan kaipaisi vinkkejäsi.

  23. 24

    sanoo

    Täältä löytyy Inglotin geelirajauksia kaksin kappalein, harmaa ja turkoosi. Ihan mielettömiä tuotteita, kestää todella hyvin ja on helppo käyttää. Pohjustukseen suosittelivat myös, täytyy laittaa kokeiluun turkoosilla. Luomivärejä on tullut ostettua jo kaksi 5:n palettia, niitä ei vaan voi olla ostamatta. Ja Karkkipäivän Sannilta vähän vinkkejä värien käyttöön niin johan on täällä sudittu mitä erilaisempia yhdistelmiä luomiin.
    Yksi poskipuna löytyy myös, siitä ei mitään erityistä mainittavaa puoleen sun toiseen.
    Myös ko. firman magneettipaletit on ihan mielettömän kätevät, erityisesti nyt kun niitä on kaksi (tai enemmän), ne on helppo pinota päällekkäin ja avata porrastetusti. Kaikki kätevästi esillä.

    Ja ihan erikseen täytyy kehua Inglotin henkilökuntaa, ainakin Turun päässä on todella asiantuntevaa ja avuliaita myyjiä.

    Inglottia en vain voi kehua tarpeeksi :))

  24. 25

    Peppi sanoo

    Nopea kommentti edellä maksaläiskistä kysevälle Katjuskalle toiselta "viiksivallulta". Olen tänä kesänä keväästä asti laittanut orjallisesti joka aamu Eucerinin aurinkovoidetta suojakertoimella 50 ylähuuleen, eikä vieläkään mitään läiskiä ko. alueella (toisin kuin muualla naamassa:(). Ensi vuonna laitan ihan koko naamaan..

  25. 26

    sanoo

    Mulla on MSCHICin geelirajauspurkki, ja toimii mahtavasti! Meinaa vaan tarttua ihoon kovinkin hyvin, eli vedenkestävä on. Suosittelen 🙂

  26. 27

    sanoo

    Lillinen: Juu, tämä on tosiaan siitä astetta jännempi juttu. 😉

    Anonyymi: Inglotin lisäksi ainakin Make Up Store myy geelirajausta (näistä ei-netin kautta tilattavista puhuttaessa). Lancomen geelirajauskin on ilmeisesti ihan valikoimiin jäänyt tuote nykyään. Ohut ja tarkka sivellin oman maun mukaan. 🙂

    Annie: Tulisipa koko HIP-linja meillekin. :/

    Mistai: Siellä tosiaan riittää hyvin valkoimaa. 🙂

    Cattinen: Katsotaan, jos tulee jossain postauksessa vilahtamaan kuvaa. Sivellin on ihan makuasia, ohut ja tarkka mielellään.
    Konadin kuviot tarttuvat leimasimeen ja irtoavatkin siitä parhaiten, kun leimasimen pintaa on hieman karhentanut viilalla. Mutta nopeahan siinä saa toki olla myös.
    Micabellan tuotteista ei ole kokemusta ja postaustoiveet pidän mielessä. 🙂

  27. 28

    sanoo

    musse: Tuota highlighteria ihastelin itsekin. 🙂

    Lucy S.: Tuosta olenkin kuullut kehuja. 🙂

    Petriina: Hinnatkin ovat tosiaan kohdallaan. 🙂

    Martta: Ei paha hinta ollenkaan. 🙂

    Mickey: 🙂

    Siny: Helpompi tosiaan kuin nestemäinen. 🙂

    Anna: 🙂

    Basu: Meikkipohja kuulostikin hyvältä, täytynee kurkata. 🙂

    BeeDee: 🙂

    Anonyymi: Pitkään? 🙂

    JLCHARLOTT4: 🙂

    Ulpu: Kaikkea kokeilunarvoista kyllä löytyisi. 🙂

    Eija: 🙂

    Laura: Varjostusvärejä on muutenkin todella harvassa, mutta NYX:in Taupe sopii lähes kaikille. Korostustuotteita löytyykin niin monelta sarjalta, etten osaa nimetä mitään ylivoimaista. 🙂

    nanna: Juu, onhan se siellä Stockan vieressä. 🙂

  28. 29

    sanoo

    Anonyymi: Toivottavasti pian, kunhan pääsen kotiin niiden kanssa kuvailemaan. 🙂

    Peppi: Yksi loistava sivellin ainakin on Make Up Storen huultenrajaukseen tarkoitettu pienen pieni rajaussivellin, jolla saa oikein hyvää jälkeä silmissäkin. 🙂

    Katjuska: Cliniquen uudistuneesta Even Better -seerumista olen kuullut paljon hyvää. Muista käyttää vähintään SPF 30! 🙂

    Puutarhan viemää: Kiva kuulla kokemuksia. 🙂

    Peppi: Hyvä suojakertoimellinen voide on tosiaan avainsana ehkäisyssä. 🙂

    Funkeeh: Kiva kuulla! 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *