Idea ainakin on hyvä!

Kynsien, kännykän, läppärin tai minkä tahansa muun teknisen laitteen koristelu strassitarroilla on jo aikansa elänyt juttu. Kukaan ei innostu, jos kosmetiikkatuotteen mukana tulee arkillinen bling blingiä, jolla voi aivan ostokseen liittymättä koristella ihan mitä tahansa.

Mutta Estee Lauderpa keksikin ovelan ja minusta aivan ihastuttavan ajatuksen.

Huulipunan ostaja saa kaupan päälle strassiarkin, jonka tarrastrasseilla hän voi koristella oman huulipunahylsynsä!

Itse kustomoitu ja tyylitelty huulipunahylsy, how cool is that! Niin yksinkertainen, mutta aivan mielettömän upea idea!

Jonkun mielestä ehkä hieman lapsellinen, mutta minä kyllä sytyn tälle idealle. Okei, ehkä tämän kyseisen arkin strassitarrat voisivat olla hieman tyylikkäämppiä, ja sopisivat muutenkin paremmin hopeisiin kuin Lauderin kultaisiin hylsyihin, mutta idea sentään on jo loistava.

Minä ainakin tunnustaudun huulipunakyyläksi. Kuka tahansa missä tahansa kaivaa esiin minkä tahansa huulimeikin, ovat minun silmäni skarppina bongaamassa, mistä tuotteesta on kyse ja pääni nyökyttelee tyytyväisenä, kun silmäni näkevät jonkun upean hylsyn. Ja nyt niistä upesitä hylsyistä voi tehdä entistäkin upeampia ihan oman maun mukaan!

Toki näitä tarrastasseja voi edelleen käyttää mihin tahansa muuhunkin, mutta minusta tämä oli nerokkaan kekseliäs ja mielettömän innovatiivinen kylkiäinen, vaikkei sen arvo paljoa ollutkaan!

Jos itse olin tuotepäällikkönä nuorisosarjalle, laittaisin ehdottomasti käyntiin kampanjan, jossa jokainen huulipunan ostaja saisi mukanaan jotain tämän tyyppistä punansa (ja samalla vaikka sitten sen kännykkänsä) koristeluun!

Kenet muun ajatus huulipunahylsyn persoonallisesta kustomoinnista sai innostumaan?

Kommentit
  1. 1

    sanoo

    En innostu. Nuo nimittäin varmaan pysyvyydeltään eivät ole parasta luokkaa ja sellainen räävitty perhonen tms. ei ole kovin tyylikäs.

    Toisekseen uskon, että kylkiäinenkin nostaa tuotteen hintaa. Eivät firmat niitä hyvää hyvyttään tarjoa. En siis halua maksaa huulipunasta yhtään enempää koristestrasselien takia.

  2. 2

    sanoo

    Mä en spesifioidu huulipunakyyläksi, mutta seuraan kyllä innolla, että millä meikeillä näyttelijät meikkaa elokuvissa. 🙂

  3. 3

    Anonyymi sanoo

    Täällä yksi innostunut! Löysin Sinellistä tälläisen tarra-arkin: http://www.sinelli.fi/product_details.php?p=12088 ja ihastuin heti <3 (kimaltavat luonnossa enemmän, kuvasta ei juuri erotu kimalletta) Olkoonkin lapsellista, mutta jos 1,5e:n arvoinen tarra-arkki saa lapsen ohella 24-vuotiaankin iloiseksi niin ehkä se kannattaa ostaa miehen kuittailuista huolimatta. Nyt pähkäilenkin minne läiskisin söpöjä tarroja miehen "kiusaksi"… 😉

    -Heli-

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *